Matin blogi

Kävely kaksi

Perjantai 28.3.2014 klo 18:37 - Matti Kuusela

Hei ystävät,

Keväisen auringon paisteassa jatkakaamme vielä kävelystä. Kävelyn henkinen tehtävä on, että me pystymme jaloimme koskettamaan maata, yhä uudelleen. Normaalipäivän aikana, jolloin ei ole mitään ihmeempää käveltävää, voi ottaa kaksituhatta askelta, mutta pienellä ponnistuksella pääsee kymmeneen tuhanteen askeleeseen. 

Se merkitsee viittä tuhatta kosketusta vasemmalla jalalla, joka energeettisesti kokee maaäidin perustana, johon me tukeudumme. Ja se merkitsee viittätuhatta toistoa harjoituksessa, jossa oikea jalka ottaa askeleita eteenpäin, konkreettisesti maan päällä, mutta energeettisesti askeleita eteenpäin omassa elämässä.

Elämän joustavuus

Sillä miten kävelee, on merkitystä koko elämälle. Jos on jotain vaivoja jotka estävät kävelyn, se ei välttämättä ole huono asia. Steiner antaa esimerkiin opettajastaan, jonka toinen polvi oli jäykkä. Se teki tästä henkilöstä erinomaisen geometrian opettajan, sillä energeettisesti hän harjoitteli ja toteuttu geometriaa jokaisella askeleellaan.

Siitä ei kuitenkaan pidä tehdä johtopäätöstä, että polvivika tekisi jokaisesta ihmisestä hyvän geometrikon, ainakaan heti samassa elämässä, mutta sen päätelmän voi tehdä, että jokainen hankaluus kohdistaa meidän energioitamme johonkin tiettyyn asiaan, ja sillä taas on merkitystä elämällemme. Ja ellei vaikutus ehdi vielä tähän elämään, se ilmenee jossain muussa elämässä.

Mutta usein me voimme tarttua asiaan heti. Kun lähtee kävelylle, on hyvä heti alussa, kun on vielä virkeä, kokeilla ovatko nivelet ja lihakset ja etenkin lantion alue joustava. Ja jos huomaa jonkin jäykkyyden, sitä on hyvä alkaa heti purkaa ja pehmentää pienillä kävelyliikkeen ja rytmin muutoksilla.

Karman sulattaminen

Usein kuulee ihmisten toivovan, että karmaa poistuisi tai sulaisi pois. Mikäs sinä, mutta ajatelkaapa tätä. Lantiossa jokin lihas on jäykistynyt. Nyt pyydät henkisesti, että se avautuu ja pehmenee, ja niin voi todella tapahtua. 

Mutta nyt tulee kaksi mahdollisuutta. Huonossa tilanteessa jäykkyyden antama opetus ei tulekaan käytyä läpi, ja sen seurauksena yksi karma tosin poistuu, mutta voi harmi: tilalle nousee toista karmaa, joka johtuu siitä, että tuo jäykkyys ei saanut riittävästi huomiota edellisessä elämässä.

Siksi hyvä opetus on: käyn auliisti läpi kaikki karmalliset tilanteeni. Silloin seuraavat elämät ovat huomattavasti helpompia.

Toinen puoli asiaa taas on, että ei kannata myöskään väkisin puskea jonkin asian läpi, silloin kun se tunnu onnistuvan. Silloin voi aivan hyvin jättää asian seuraavaan inkarnaatioon selvitettäväksi, eli jättää sen karman haltuun.

Karma ei enää ole mikään rangaistus kuten esikristillisinä aikoina, vaan se on korkeaa jumalallista viisautta, jonka mukaan meitä ohjataan elämästä elämään. Karma on elämänkoulua, joka antaa meille mahdollisuuden oppia juuri niitä asioita, jotka kulloinkin ovat tärkeimpiä. Joku asia on saattanut jäädä jälkeen, jotain asiaa taas on hyvä vahvistaa jotain tulevaisuuden elämää varten.

Siksi, mitä auliimpi olen ottamaan vastaan ja suorittamaan karman osoittamia tehtäviä, sitä enemmän ja sitä innokkaammin enkelit voivat minua auttaa. Ja he todella tahtovat auttaa. Ja voit itse tuumailla, miten suuri ero on auttaa nyrpeää ja vastahakoista ihmistä, tai innokasta ja vastaanottavaista!

Meidän vapauteemme kuuluu saada täysin vapaasti valita kumpi tahansa, mutta sillä on suuri merkitys tulevaisuudelle.

Ja jos jos nyt alat ihmetellä, miksi tätä karman opetusta ei ole annettu aikaisemmin, se johtuu yksinkertaisesti siitä, että se on suhteellisen monimutkaista. Yleensä meille opetetaan henkisiä asioita niin, että sanotaan, että asia on näin. Ja kun se kerran on näin, se ei voi olla toisin.

Matkalla korkeampaan tietoisuuteen

Mutta tosiasiassa lähes kaikki henkisten lakien käytännön sovellutukset ovat ainakin kaksisuuntaisia. On hyvä olla avoin karman vastaanottamiselle. Mutta toiselle ihmiselle voi olla tärkeää yhdessä elämässä kapinoida kaikin voimin karmaa vastaan. Se voi vahvistaa hänessä jotain sellaista puolta, joka ei muuten olisi voinut kehittyä.

Ja palataan takaisin kävelyyn. Tunnustele siis alussa mahdollisia kireitä tai tukkeutuneita kohtia kehossasi ja käytä mielikuvitasti osataksesi tehdä sellaisia liikkeitä tai aivan pienenpieni liikkeiden muutoksia, jotka purkavat näitä kehoon jähmettyneitä energioita. Se on jo karmallista työtä, tosin yksinkertaista, mutta sellaista, jota me opimme yhä enemmän tekemään. Meille on jopa avautumassa karmallinen selvänäköisyys, joka antaa meille aavistuksen siitä, miten tekomme merkitsevät tulevaisuudelle.

Rakkaudella
Matti

PS. Hyvyyden voima -meditaatio on nyt äänitetty. Se on oikein hyvä vahvistava ja tasapainottava äänite, joka luonnollisesti avaa korkeampia yhteyksiä. Verkkokaupasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kävely, karma, karman parantaminen

Henkinen parantaminen

Perjantai 3.1.2014 klo 3:31 - Matti Kuusela

Kun kirjoittelen tätä nyt yöllä, niin keskiviikkona eli uudenvuodenpäivänä olimme jouluajan pyhässä virrassa liikkeenhenkien eli voimien tai hyveiden päivässä. Tuo sisäiseen henkiseen liikkeeseen avautuminen näyttää olevan aika hiljainen päivä, johon kuin Wienin uudenvuodenkonsertti sopii loistavasti. Minun mielestäni tosin valsseja olisi saanut olla enemmän. Pakko tunnustaa, etten oikein enää viimeisistä polkista huomannut miten ne erosivat aiemmista. Mutta ehkä se johtuu vain polkkakorvan harjaantumattomuudesta. 

Eilen torstaina, jota päivää tässä vielä elelen, alkoi sitten viisaudenhenkien päivä. Ja kuinka ollakaan, heräsin hienosti jo kuuden tienoilla ja aloin lukea Steinerin Baselissa 20. marraskuuta 1907 pitämää esitelmää Mariasta ja Maria Magdaleenasta. Tuossa esitelmässä Steiner puhuu viisaudesta ja alkaa sitten lähestyä parantamista. Ensin hän puhuu tunnetusta parantajasta ja kirjailijasta Paracelsuksesta, joka esiintyy myös eräässä Mika Waltarin kirjassa.

Paracelsus oli saavuttanut tällaisen viisauden. Hän lähestyi jokaista kasvia, jokaista kemiallista ainetta niin että hän tunnisti suoraan niiden parantavat ominaisuudet. Eläin tietää välittömästi tiedostamattomien vaistojensa avulla, mitä on sille hyväksi. Paracelsus tunsi tietoisen viisautensa avulla, miten jokin sairaus voisi hyötyä tietystä aineksesta.

Sairauden merkitys

Mahdoitko huomata, että Steiner käytti tuossa ilmaisua, että sairaus hyötyy... Mehän olemme tottuneet ajattelemaan, että sairaus on aina huono asia. Mutta tosiasiassa sairaus on prosessi, joka pyrkii palauttamaan ihmisen hänen kadottamaansa sopusointuun yhteydessä maailmankaikkeuteen ja omaan kehitystiehensä.

Tämä nyt ei kuitenkaan ollut se mahtava asia, josta aioin kertoa, vaikka se saattaa kyllä monet ajatukset kääntymään päälaelleen. Sehän merkitsee, että sairaudet hankaluuksistaan huolimatta ovat siis hyväksi, ja silloin hoitajan tehtäväksi tuleekin - ei ainoastaan poistaa sairautta - vaan luoda sille sille toinen tapa suorittaa se vahvistuminen tai mitä ihminen henkiseltä kannalta kulloinkin kaipaakaan.

Tosiasiassa suuri osa tuosta tapahtuu alueille, jota me ihmisten emme vielä tiedostamisellamme hallitse, mutta on hyvä alkaa kuitenkin tulla tietoiseksi siitä, miten sairaus henkiseltä kannalta katsottuna voi olla suorastaan jotain upeaa: se on parantamista, jota luonto ja maailmankaikkeus itse suorittavat.

Mutta kun me ihmiset, parantajat, hoitajat, lääkärit, terapeutit, olemme täällä läsnä, meillä on mahdollisuus osallistua tähän luonnon ja hengen viisauden parannusprosessiin ja tehdä siitä paljon miellyttävämpi. 

Ainahan tulee muistaa, että ei ole hyvä poistaa ihmiseltä sitä sisäisen parantamisen ja vahvistumisen mahdollisuutta, jonka jokin vaiva hänelle tahtoo antaa. Siksi prosessit tarvitsevat myös aikaa, vaikka joskus tapahtuu myös parantumisia, jotka voimme kokea aivan ihmeinä. Nämä ihmeet johtuvat usein siitä, että me olemme jo sisäisesti työstäneet jonkin asian ainakin kutakuinkin valmiiksi, mutta sairaus on jäänyt aivan kuin roikkumaan jälkeen. Silloin ei hoitajalta tarvita kuin pieni kosketus, niin tasapaino taas palautuu.

Viisaus ja sisäinen aktiivisuus

Sielun on tultava aktiiviseksi... Ellei sielu luo itsessään sisäisiä kuvia, henkinen maailma ei voi virrata siihen. Nämä sisäisesti luodut kuvat pysyvät objektiivisina edellyttäen että ne eivät ole itsekkäiden toiveiden luomia. Kun niiden sisältö on henkistä, silloin parantavat voimat virtaavat ihmiset sieluun.

Kun ihminen saavuttaa kyvyn muuntaa henkisen tutkimuksen käsitteet eläviksi kuviksi, jotka ovat täynnä väriä, sointia ja elämää, silloin tämä viisaus muuttuu kaikissa elämänpiireissä parantaviksi voimiksi, ei ainoastaan itsellemme, vaan myös toisille, koko maailmalle.

Silloinkin vaikka nuo sielussamme luomamme kuvat eivät olisi aivan tarkkoja... meitä ohjaavat henkiset voimat oikaisevat niitä. Paracelsus oli tällainen tietäjä. Hän sulautui luonnon kaikille alueille ja muunsi tietonsa tarmokkaiksi sisäisiksi voimiksi. Jokainen kasvi puhui hänelle paljastaen luonnon sisältämää viisautta.

Merkittävä opetus tässä on asia, jota itsekin olen viime aikoina paljon miettinyt: ottaaksemme vastaan luonnon ja maailmankaikkeuden voimia ja viisautta, ei riitä, että me antaudumme luonnolle vain passiiisesti, vaan päin vastoin meidän on oltava aktiivisia, hyvinkin aktiivisia. Ja kun siis luemme henkisiä tekstejä, henkisen tutkimuksen tuloksia, ei riitä että otamme ne vastaan vain värittöminä ajatuksia, vaan meidän on itse täytettävä ne väreillä, tuoksuilla, äänillä, tunteilla.

Silloin kun meidän sisäinen elämämme toimii tuolla tavoin herkän ja sävykkään luovasti eri alueilla, silloin meidän sisäiset oppaamme voivat liittää näihin liikkuviin sisäisyydessämme eläviin kuviin oman opastuksensa. Ja johtaa vähitellen siihen, että luonto itse voi alkaa puhua meille - tai että me olemme kehittäneet itsessämme sellaisen sisäisen liikkuvuuden, voiman ja herkkyyden, joka kykenee ottamaan luonnon puhetta vastaan, ja vielä ymmärtämään sitä, mihin tarvitaan lisäksi ajattelun joustavuutta ja ennakkoluulottomuutta.

Viisaus ja Rakkaus

Sitten hyppään yli pari sivua, joissa Steiner kuvaa tarkemmin tätä sisäisen tiedon ja sen kehittymisen prosessia - johon toivottavasti voimme palata - ja tulemme kohtaan, jossa Steiner kuvaa miten imaginatiiinen viisaus tuo ihmiselle terveyttä, miten elämää antavat voimat virtaavat ihmisolemuksiin henkistyneen viisauden kautta ja pitävät heidä nuorekkaina ja voimakkaina!

Viisaus tekee ihmisen avoimeksi ja vastaanottavaiseksi, koska se on perusta, jolta rakkaus kaikkia olentoja kohtaan kasvaa... Kun viisaus lämmittää sielua, rakkaus virtaa siitä esiin. Niin me voimme ymmärtää, että on olemassa ihmisiä, jotka voivat parantaa käsiensä avulla. Viisaus saa rakkauden voimat virtaamaan heidän käsiensä kautta. Kristus oli viisain, ja siksi hän oli myös suurin parantaja.

Elleivät rakkaus ja myötätunto liity viisauteen, ei aitoa parantumista tapahdu.

Tänä viisaudenhenkien eli herruuksien päivän aamuna tämän tekstin löytäminen oli aivan ihmeellinen kokemus. Olen tutkinut Steinerin työtä jo puoli vuosisataa ja tehnyt parannustyötä yli kaksikymmentä vuotta, ja koskaan aikaisemmin ei tämä kohta ollut tullut esiin - ei myöskään kenenkään kertomana!

Aivan uskomattoman upea ja vahvistava ja lämmittävä kokemus. Ja sitten Steiner vielä jatkaa viisauden ja rakkauden asemasta maailmassa:

Me olemme aina viisauden ympäröimiä, koska viisaat olennot ovat luoneet tämän maailman. Kun tämä viisaus tulee saavuttamaan huippunsa, se on muuttunut kaikenkäsittäväksi rakkaudeksi. Rakkaus tulee virtaamaan meitä kohti tulevaisuuden maailmasta. Rakkaus syntyy viisaudesta ja viisain henkinen olento on suurin parantaja. Kristuksesta on syntynyt Pyhä, toisin sanoen Parantava Henki.

Rakkaudella
Matti

PS: Perjantai on nyt Tahdonhenkien eli Valtaistuimien päivä. Ikoneissa tahdonhenget ovat enkeliolentoja, jotka usein seisovat maailmanpyörän päällä ja heidän siivissään on lukemattomia silmiä, jotka kuvaavat heidän olemuksessaan vaikuttavia muita enkeleitä. Tahdonhenkien ominaisuuksiin kuuluu myös Suomen vaakunaeläin Leijona sekä sydänvoimat ja hyveiden kannalta erityisesti rauhantekeminen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Parantaminen, henkinen tieto, käsillä parantaminen, viisaus, rakkaus, Kristus, sairauksien merkitys, sielun aktiivisuus, Paracelsus, Parantava, Pyhä, Henki

Runsaus lähtee rauhasta ja tasapainosta

Maanantai 15.4.2013 klo 17:34 - Matti Kuusela

Aito runsaus on läheisessä yhteydessä parantamiseen. Silloin kun me olemme runsauden tilassa, elämänvoimat kulkevat vapaasti meidän kauttamme, ja niillä on ihmeellinen kyky myös luoda. Elämänmaailman eli eetterimaailman energioilla on oma älykkyytensä. 

Voi olla ihmeellistä ajatella tuota meille läheisen ja meidät kaikkialla läpäisevän voimamaailman tietoisuutta, mutta se on hyvin todellista. Jumalan tai maailmankaikkeuden voimat läpäisevät kaiken olemassaolon ja niihin on alusta saakka istutettu voima kehittää maailmankaikkeutta eteenpäin.

Sisäinen tasapaino

Silloin kun me ihmiset olemme sisäisessä tasapainossa, runsaasti maailmankaikkeuden voimia pääsee virtaamaan meidän kauttamme. Ne kokevat meidän sisäisen virityksemme, meidän tahtomme ja pyrkimyksemme, sen mihin me keskitymme. Ja koska näiden voimien yksi aivan perustarkoituksia on luoda toimivia ja eläviä kokonaisuuksia, ne ryhtyvät kokoamaan meidän ympärillemme sellaista, mikä vastaa meidän sisäistä viritystämme.

Näin on helppo ymmärtää, millä tavoin runsaus toimii. Kun tähän vapaaseen voimien virtaan näyttää jonkin sisäisen kuvan, sanotaan vaikka purjelentokoneen, niin nuo voimat tunnistavat heti mikä se on, tai millainen se on. Ne tunnistavat tunteet, joita purjekoneen lentäjillä on ollut, ne tunnistavat ne mahtavat liitämisen, vapauden ja lähes rajattoman näköalan kokemukset ja ilman suhinan, joka purjekoneella lentämiseen liittyy.

Nämä voimat tunnistavat sen, millaisia tuntemuksia aikaisemmilla purjekoneen hankkijoilla tai lentokerhoon hakeutuneilla on ollut, ja ne ryhtyvät heti sovittelemaan tämän mielikuvan tarjoajalle näitä ominaisuuksia. Jos purjekoneeseen tahtova jäljittelee mahdollisimman hyvin niitä kokemuksia, joita on aikaisemmin liittynyt tähän kohteeseen, silloin näiden älykkäiden voimien mahdollisuudet luoda juuri tälle ihmiselle oma tai vuokrattu kone tai mahdollisuus lentää sellaisella on helppo.

Mahdottomat toiveet

Toki nämä älykkäät voimat pystyvät luomaan myös mahdottomia asioita, sellaisia joita ei aikaisemmin ole ollut olemassa, ainakaan fyysisellä tasolla. Silloin usko on hyvään tarpeeseen. Usko on sielunelämän perusvoimia ja se ravitsee ja järjestää meidän sieluruumiimme eli astraaliruumiimme voimia. 

Kun tähän uskon kenttään - ja tässä uskoon ei ole tarpeen liittää mihinkään valmiisiin uskontoihin liittyviä oletuksia, vaikka niin saa tehdä, jos se kuuluu omaan uskonnolliseen elämään - niin, kun tähän puhtaaseen ja vahvaan sisäisen uskon kenttään liittää jonkin mielikuvan tai yhtenäisen mielikuvan, ajatusten ja tunteiden kokonaisuuden, sillä on hyvin suuri vaikutus myös elämänvoimiin ja suureen joukkoon meidän lähimaailmamme energioita.

Vähän sisäistä innokkuutta, valoa ja luottamusta mukaan, nämä voimat saattavat kutsua mukaansa korkeamman haltijan, enkelin tai jopa kiinnostuneita fyysisestä elämästä poistuneita vainajia, jotka saattavat hyvinkin innolla lähteä kehittämään sitä uutta, mitä tahdot luoda.

Eikä tässä edes tarvitse pelätä sitä, että häiritsee henkisen maailman asukkaita. Ymmärtääkseni ankara tosiasia on se, että me ihmiset olemme aktiivisen toivomisen ja luomisen sijaan uskomattoman laiskoja. Juuri meidän ihmisten henkisenä tehtävänä olisi luoda uutta tähän maailmankaikkeuteen, mutta emme sitä juuri tee.

Meidän lähikosmoksessamme on tuhatmäärin enkeleitä, haltijoita ja muista henkisten maailmojen asukkaita, jotka ovat valmiit auttamaan meitä. Heidät on asetettu alkujaan paikalleen juuri siksi, että he olisivat meidän apunamme, kun meille annetaan vapaa tahto ja luovuus, mutta siellä he sitten odottavat.

Heidän kannaltaan onnetonta on myös se, että ihmiskunnan luovuus nykyaikana keskittyy niin vahvasti pelkkään tekniikkaan, joka on henkisesti katsottuna hyvin rajallinen alue. Totta kai, jos ihmiskunta ymmärtäisi olla edes aidosti kiitollinen luomastaan tekniikasta, niin silloin siihen osallistuneet näkymättömien maailmojen ystävät ja energiat kehittyisivät eteenpäin, mutta ilman kiitollisuutta ja vastaavia eläviä tunteita, heidän työnsä menee maailmankaikkeuden kehityksen kannalta suurelta osin hukkaan.

Luovuus 

Meidän maailmassamme olisi ja on aivan suunnattoman paljon sellaista keksittävää, mikä pohjautuu taiteeseen, kauneuteen, elämään, henkiseen kehitykseen ja muihin elämää edistäviin asioihin. Etenkin sellaisen kehityksen piiriin meidän lähimaailmojemme henkiset ystävät ja elävät energiat ovat tosi innokkaita astumaan.

Mikä tahansa sellainen luominen, joka on sopusoinnussa niin ihmisen itsensä kuin henkisen maailman kanssa, on kehitykselle ravintoa ja mieluista. Meidän on hyvä toivoa sellaista mikä on maailmankaikkeuden kehitystarkoituksen suuntaista. mikä edistää rauhaa, kauneutta, terveyttä ... mutta myös taloudellinen vauraus on aivan paikallaan silloin, kun se pyrkii sopusointuun ja parempaan elämään, suurempaan vuorovaikutukseen ihmisten ja luonnonolentojen ja enkelien ja muiden henkisten maailmojen ystävien kanssa.

Rakkaudella

Matti

2 kommenttia . Avainsanat: runsaus, meditaatio, hyvinvointi, vauraus, sisäinen, tasapaino, parantaminen, enkelit