Matin blogi

Paratiisi ja Joulun näytelmä

Keskiviikko 23.12.2015 klo 3:07 - Matti Kuusela

Tänään olimme katsomassa vanhaa keskiaikaista Paratiisinäytelmää Kulttuurikeskus Sofiassa. Ortodoksinen Sofia Helsingin Vuosaaressa oli hieno paikka näytelmälle. Tämän keskiajalta peräisin oleva laulukuvaelma säilyi pitkälle 1800-luvulle pienessä Oberuferin kylässä. Siellä näytelmää esittivät paikallisten viljelijäiden pojat. Samaa perinnettä ovat suomalaiset tiernapojat eli tähtipojat, jotka esittävät katkelmaa Matteuksen evankeliumin mukaisista joulutapahtumista.

Näitä vanhoja joulunäytelmiä on kaikkiaan kolme, Paratiisinäytelmä, Kolmen kuninkaan näytelmä ja Paimennäytelmä, jonka lähtökohtana ovat Luukkaan evankeliumin joulutapahtumat.

Sattui niin, että myöhempi Wienin Teknillisen korkeakoulun kirjallisuuden professori Schröer oli tällä Tonavan saarella tekemässä murretutkimusta, kun hän kiinnostui näytelmistä niin, että kirjoitti ne muistiin. Myöhemmin hänen oppilaansa Rudolf Steiner innostui asiasta. Hänen toimestaan näytelmät ovat levinneet kautta maailman Steiner-koulujen, kehitysvammaisten koulujen ja Kristiyhteisön myötä.

Ja nyt näytelmä oli kutsuttu myös ortodoksiseen kulttuurikeskukseen.

Lämmin kiitos esittäjille, jotka kaikki olivat enemmän tai vähemmän tuttuja. Vajaan tunnin mittainen laulunäytelmä sai ajattelemaan ja tuntemaan. Se todella vei toiseen maailmaan.

orion_nebula.jpg

Paratiisi

Näytelmä sai minut myös vahvasti tuntemaan, miten paljon perinteellinen paratiisiajatus on jäänyt ajasta jälkeen. Kertomushan sälyttää syntiinlankeemuksen taakan ja syyllisyyden kokonaan Eevan ja naisten harteille. Myöskään paholaisen toiminnan motiivit eivät käy selväksi.

Perinteellisesti olemme käsittäneet, että Aatami luotiin ensin ja sitten Jumala loi Eevan Aatamin kylkiluusta. Kylkiluu on luultavasti ikiaikainen käännösvirhe ja lisäksi on muitakin legendoja. Kultainen legenda kertoo, miten jumalat loivat ensin Eevan ja vasta hänen jälkeensä Aatamin. Koko tarina on monimutkainen, ja siksi on hyvin ymmärrettävää, että sitä ei juuri kerrota. Lisäksi se on ollut kauan salaista tietoa, koska miehen ensisijaisuutta korostava näkemys on tahdottu pitää vahvasti esillä.

Paratiisinäytelmä esittää paholaisen mustana ja ilkeänä olentona, mutta se ei näytä, miksi Eeva lankeaa hänen houkutuksiinsa. Todellisuudessa se käärme, josta paratiisikertomus puhuu, on suuri ja loistava enkeliolento, Lusifer.

Lusifer on henki, jonka tarkoituksena ei suinkaan ollut pahuus, vaan Lusifer näki, miten ihmiskunnan kehitys jumalan tai jumalten helmoissa paratiisissa oli tuskastuttavan hidasta. Ihminen ei olisi kehittynyt varsinaiseen itsetietoisuuteen eikä etenkään vapauteen vielä pitkiin aikoihin.

Siksi Lusifer eli Valontuoja tarjoaa toista mahdollisuutta. Jumala eli muodonhenget tahtoivat säilyttää ihmisen omassa piirissään. Aatami tahtoo pysyä uskollisena jumalalle, Eeva, jolla on Aatamia laajempi kosminen tietoisuus, ymmärtää mistä Lusifer puhuu ja hän johtaa myös Aatamin uuden tietoisuuden tielle, kohti vapautta, itsetietoisuutta ja yksilöllistä rakkautta.

Matka aineellisuuteen

Lusiferin tarkoituksena oli siis ihmisen vapauden ja tietoisuuden herättäminen, mutta sen seuraukset olivat dramaattiset. Lusiferin teon johdosta maailmankaikkeuden tasapaino järkkyy. Uuden valon vastapainoksi syntyy pimeys. Sillä tavoin valoisan Lusiferin vastapariksi tulee pimeyden henki, jota kutsutaan Ahrimaniksi.

Tämä ymmärtäminen on nykyaikana aivan keskeistä. Paha ei ole vain yksi, vaan kosmista tasapainoa järkyttänyt uusi valo luo myös varjon. Ja vasta ylittäessään oikeutetut rajansa sekä valo että pimeys voivat särkyä niin, että syntyy se, mitä me varsinaisesti kutsumme pahaksi.

Näin sekä uusi valo että pimeys saivat osansa ihmissielusta. Epäilys ja erehdys saivat otteen ihmisestä, sillä tiedostamisen vastapainona täytyy olla erehtymisen mahdollisuus. Syntyy valtava kosminen draama, joka lopulta johtaa aina työhön, sairauteen ja kuolemaan saakka. Kaikki nämä kolme ovat ihmisen suuria opettajia ja jopa pelastajia.

Perisynnin salaisuus

Näytelmästä ei varsinaisesti puhuta perisynnistä, mutta kun tuo käsite on olemassa, ja se varmasti tulee monelle mieleen, niin voimme katsoa sitäkin. Mitä perisynti on? Se on ihmisen peruserillisyyttä henkisestä maailmassa, se on ihmisen lankeaminen aineelliseen maailmaan.

Jos mietimme sitä, että erehtyminen tulee ihmiselle mahdolliseksi vasta Lusiferin viettelyksen jälkeen, johdumme väistämättä ajatukseen, että Eevan omenansyönti ei ollutkaan erehdys, vaan osa vielä korkeampaa jumalallista suunnitelmaa.

Oli korkeiden jumalten tahto, että ihmiskunta johdettiin erillisyyteen jumalmaailmoista, jotta se voi oppia omien kokemustensa ja erehdystensä kautta.

Perisynti-käsitteen alkuperäinen merkitys ei siis syyllistä ihmistä eikä ihmiskuntaa, mutta se kertoo siitä, miksi meidän on nähtävä vaivaa tässä maailmassa, oppiaksemme.

Me emme ole syyllisiä, mutta koska maailman lankeaminen aineellisuuteen tapahtui meidän kehityksemme tähden, me olemme silti kosmisesti vastuullisia. Siksi meidän tehtävämme on aikain kulussa rakentaa uusi yhteys aistimaailmasta henkisiin maailmoihin. Juuri meidän tehtävämme on nyt tämän alkuhengestä eronneen maailman uusi henkistäminen.

Miten tämä kaikki liittyy jouluun?

Joulu on se käännekohta, jossa alas aineellisuuteen johtava kehitys lähtee jälleen kohoamaan kohti henkistä maailmaa. Alkuihmisparista Eeva oli lähempänä taivasta, Aatami lähempänä aineellista maailmaa. Nyt me tarvitsemme itsessämme uutta Aatamia ja uutta sielunlasta, joiden myötä meidän tiemme kohti uutta henkistä todellisuutta voi tapahtua.

Niinkuin Eeva paratiisissa johdatti Aatamin matkaan kohti maisen maailman ankaruutta, niin nyt meidän sydämissämme Maria hoivaa sielunlastamme uudelle matkalle kohti sitä maailmaa, jota Johanneksen ilmestyksessä nimitetään Uudeksi Jerusalemiksi.

Vanhassa paratiisissa ihminen joutui valon ja innostuksen Lusiferin ja pimeyden ja käytännöllisyyden Ahrimanin kiistakapulaksi, niin meidän uudessa joulusisäisyydessämme Kristus on se keskitien voima, joka ohjaa sieluamme näiden kahden voiman välillä.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paratiisinäytelmä, paratiisi, Eeva, Aatami, Kristus

Sofia ja mielikuvitus

Sunnuntai 26.5.2013 klo 19:49 - Matti Kuusela

Eilen kävelemässä Kytäjällä. Metsätien varsilla komeita kevätlinnunhierneen kasvustoja, kukat punaisen ja sinisen violettaja. Tänään vain lyhyt kävely Vantaankosken rannalla. Kahden valkoisen tähtimön nimi tarkistettiin: hoikka kevättähtimö ja jykevämpi lehtotähtimö.

Kasvien tunnistaminen ei silti ole helppoa. Ne jotka on jo aikaisemmin oppinut, on helppo tuntea jo niiden yleishahmosta, mutta sitten ne, joita ei ole ole koskaan varmistanut, kuten nämä kaksi tähtimöä, joita ei aikanaan ollut kotiseudullani Hyvinkäällä. Pohjanlehtotähtimöllä pitäisi ison kasvikirjan mukaan olla karvaiset varret, mutta kun ei ole. Heteitä ja vartaloita tietyt määrät, jotta voisi varmistaa ettei sekoita sitä vataan, joka on aika samannäköinen. Loppumääritys jääkin tällä kertaa syvään luottamukseen siihen, että jos kasvi näyttää enemmän lehtotähtimöltä kuin vadalta, niin täytyyhän sen se olla. Kun asia hautuu, voi joskus tehdä uusintamäärityksen.

Valontuoja

Ihmiskunnan kehityksessä on tämä erikoinen ilmiö, jota nimitämme mielikuvitukseksi. Voiko mielikuvitukseen ja vaiketelmiin luottaa. Tästä päästäänkin syvällisiin mietintöihin, vaikka se ei aivan ratkaisekaan kasvinmäärityksen yksityiskohtia.

Kauan sitten, aikana jolloin ihminen vielä eli paratiisitilassa, ihminen eli myös sopusoinnussa Sofiaksi nimittämämme maailmanviisauden kanssa. Sitten Lusifer puuttui asiaan. Tämä upea enkeliolento tahtoi riistää ihmisen tietoisuuden vapaaksi yleisen linjan suurten enkeleiden ja jumalolentojen hallinnasta ja antaa hänelle yksilöllisen tietoisuuden ja vapauden.

Raamatussa Lusiferia kuvataan paratiisin käärmeeksi, koska käärme edustaa sitä fyysisyyttä ja myös eläimellistä vaistomaisuutta, jonka piiriin ihmiskunta putosi, lankesi, kuten Vanhassa testamentissa sanotaan. Lankesi on aivan hyvä sana tähän, kun siitä vain vapauttaa hieman turhia arvomäärityksiä.

Kun ihmiskunta Lusiferin eli Valontuojan, mitä nimi tarkoittaa, vaikutuksesta lankesi paratiisitilan sopusoinnusta, tapahtui ihmeellisiä asioita. Järistys, jonka alkuperäisestä jumalsopusoinnusta irtaantuminen aiheutti, oli niin suuri, että ihmiskunnan kanssa koko maa ja meidän lähikosmoksemme tiivistyi ja aineellistui.

Aineellinen maa ja aineellinen ihminen syntyivät siis vasta syntiinlankeemuksen jälkeen, ja siksi paratiisia on turha etsiä aineellisen maan päältä jostain Lähi-Idän laaksoista. Paratiisi oli koko kosmoksen tila ennen Lusiferin aiheuttamaa suurta vallankumousta.

Sanoihin syntyi ja perisynti liittyy voimakkaita arvolatauksia, mutta henkisesti ajatellen voimme suhtautua niihin aivan tyynesti. Esimerkiksi sukupuolisuus ja kaikki siihen liittyvät dramatiikka synnyttämisen ja otsa hiessä työskentelimisen ohella liittyy juuri tähän universumimme aineellistumiseen. Aineettomassa paratiisitilassa uusia ihmistaimia ei tarvinnut sen kummemmin synnyttää. Synnyttämisen ongelma oli ratkaista uudella tavalla vasta silloin, kun sielun piti saada kuljetetuiksi tähän fyysis-aineelliseen maailmaan ja puetuksi tänne sopivaan kehoon.

Koko synnyttämisjärjestelmää ei ihmiselle ollut paratiisitilassa. Lusiferin teon seurauksena jumalat joutuivat luomaan sen ihmiselle tavallaan ylimääräisenä, ja siitä johtuu se hämmästys, jota me edelleenkin niin usein tunnemme alastomuutta ja sukupuolisuutta kohtaan.

Myös työnteko otsa hiessä tuli tarpeelliseksi vasta aineellisuuden piiriin putoamisen jälkeen. Aineellisuus aiheuttaa erillisyyttä, jonka voittaminen vaatii fyysis-aineellista työtä, usein aivan konkreettisesti otsa hiessa, vaikka se tarkoittaa myös sitä, että työ aineellisessa maailmassa aiheuttaa epätasapainoa meidän fyysisen ja eteerisen ja sielullisen olemuksemme välillä.

Sofia

Maailmanviisauden, Sofian, kannalta aineellisuuteen lankeamiseen Lusiferin toimesta liittyi dramaattinen vivahde. Paratiisitilassa maailmanviisauden jumalalliset imaginaatiot täyttivät ihmisen tietoisuuden, mutta lankeamisessa näiden alkuperäisten kuvien yhteisyys hajosi, niin että Sofia ei enää pystynyt pitämään niitä koossa, vaan ne jäivätkin Lusiferin haltuun.

Peili aivan kuin särkyi. Alkuperäiset kuvat hajosivat ihmismieliin, ja ihmisille tuli mahdolliseksi liittää näitä tietoisuuden palasia yhteen mielensä mukaan. Mutta silloin niiden yhteys jumalallisuuteen myös katosi.

Siksi vanhoissa mysteeriperinteissä tradition uskollinen seuraaminen oli niin tärkeää. Jossain vaiheessa Egyptissä mysteerikirjojen jäljentämisessä tapahtunut virhe rangaistiin kuolemalla. 

Sofialle, elävän maailmanviisauden menetystä surevalle äidille, tämä tragedia oli valtava. Hän ei enää voinut laskeutua opettaen ihmiskunnan piiriin, vaikka jotkut yksilöt, kuten Salomo, pystyivät kyllä kohoamaan hänen piiiriinsä ja kirjoittamaan siitä Korkean veisun ja Sananlaskut.

Helluntai

Tilanne muuttui vasta helluntain jälkeen. Silloin ihmiskunta, ja aluksi vain apostolit, saivat uuden kyvyn luoda totuutta oman kokemuksensa pohjalta. Nyt on pikku hiljaa yhä enemmän ja enemmän mahdollista luoda totuutta ja yhteyttä oman henkisen kokemuksen pohjalta, kohota Sofian yhteyteen, niin kuin Sofia voi jälleen laskeutua meidän yhteyteemme, mikä ensimmäisen kerran tapahtui helluntaina Marian välittämänä. Nyt me jokainen voimme löytää itsessämme tuon Marian, tai Maria-Sofian, joka mahdollistaa sen, että hajonneen mielikuvituksemme peili voi jälleen eheytyä uutta todellisuutta luovaksi hyvyyden voimaksi.

6 kommenttia . Avainsanat: helluntai, Sofia, paratiisi, tietoisuus, lankeemus, perisynti