Matin blogi

Joulukirkoissa

Sunnuntai 26.12.2010 klo 10:16 - Matti Kuusela

Eilen eli joulupäiväaamuna olin kovasti reipas. Kirjoitettuani blogiin pitkän jutun huomasin aamun entäneen jo niin pitkälle, että lähdin Kristiyhteisön jouluaamun palvelukseen. Kristiyhteisö on Suomessa pieni kirkko, joka on tullut jonkin verran tunnetuksi sen kautta, että Jukka Kuoppamäki on sen pappi, vaikka ei Suomeen koskaan päässytkään papin virkaa hoitamaan.

Edellisenä jouluna käytiin Sinikan kanssa läheisen Kannelmäen kirkon yöpalveluksessa. Joulun tunnelma oli voimakas, vaikka saarna oli pohdiskelua melko arkisin äänenpainoin. Oli siinä silti enkelit mukana, niin kuin kirkoissa aina.

Helsingin Kristiyhteisössä oli nyt uusi pappi. Vaikka pidän Kristiyhteisön alttaritoimituksen henkisestä puolesta, niin hiukan liian etäinen ja vakava se on inhimillisesti katsottuna. Pappi ja häntä avustavat kaksi ministranttia ovat edessä alttarin äärellä ja seurakunta jää kyllä melkoisen yksin ja ulkopuolelle.

Toista oli Amerikassa, jossa viisikymmenpäivieni aikoihin olin joulun tienoilla. Isäntäväen ystävälliset naapurit veivät meidät kahteenkin joulukirkkoon, kylän tunnelmalliseen pikkukirkkoon ja oman seurakuntansa joulupalvelukseen hieman kauempana.

Protestanttisen pikkukirkon palvelus alkoi sillä, että pappi pyysi kirkossa olijoita kättelemään ainakin kolmea lähellään olevaa ja toivottamaan hyvää joulua. Se oli oikein mukava avaus.

Seurakuntalaiset osallistuivat voimakkaasti palvelukseen esimerkiksi Uuden testamentin tekstejä lukemalla. Se oli hyvin kaunista ja miellyttävää. Lopuksi saimme sytytetyt kynttilätä käteemme ja menimme kirkon pihalle, jossa kynttilöiden valossa lauloimme viimeisen kauniin joululaulun. Se oli varmaankin kaunein joulupalveluskokemukseni - ellei oteta lukuun sitä sisäistä kokemusta, josta kerron enkelikirjani esipuheessa.

Näiden naapurien majakka-nimisessä kirkossa taas pappi aloitti voimalla oikein mahtavan innostuneella amerikkalaistyylillä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämmöisestä minä en pidä, mutta hetken kuluttua huomasin, miten koko kirkkotila oli täynnä pieniä iloisia pikkuenkeleitä. Käsitykseni muuttui tosi nopeasti. Todella ihastuttavaa.

Ja takaisin Kristiyhteisöön. Niin kovin vakavaa. Kun pappi kääntyy yleisöön päin ja lausuu Kristus teissä -sanat, niin voisi ottaa edes pienen yhteyden kirkkokansaan. Ymmärrän kyllä, että tuo ohjektiivisuuden idea tulee saksalaisesta kansanluonteesta - Kristiyhteisön suurin pappisseminaari on Stuttgartissa.

Myös Kristiyhteisön saarnat ovat aina olleet melkoisin kuivia ja etäisiä, vähän inhimillisyyttä ja tunteen kosketusta toivon niihinkin.

Ja vielä tärkein asia. Pahaa tekee aina kun alttaritekstissä on kohta, jossa on saksalaisessa alkutekstissä käytetty werde-muotoa. Ne on aina käännetty suomen konditionaalilla. Sanotaan esimerkiksi seuraavaan tyyliin: jotta hyvä säilyisi voimassaan.

Olisi tietysti kiva, jos hyvä säilyisi voimassaan, mutta suomeksi se on sanottava, jos ylipäätään sanoo, reilusti ja selkeästi: jotta hyvä säilyy voimassaan!

Ei siinä mitään ehkä ja jos mahdollisesti konditionaalisia isi-muotoja tarvita.

 

Tuumailin aika syvällisestikin tätä kirkollisen tekstin suomennoksesta kirjoittamista. Päädyin siihen, että tärkeää on, että asioista puhutaan. Henkisissä opastuksissa korostetaan usein, että on tärkeää, että asioista puhutaan oikeassa tunnelmassa eikä vain ohimennen juoruilla.

Toinen puoli on, että kun jokainen tuo esiin sen, minkä oikeaksi kokee, silloin yksilölliset ja yhteisöenkelit pääsevät toimimaan. Ellei rohkeasti tuo asioita esille, voivat huonot käytännöt jäädä vaikuttamaan jopa vuosikymmeniksi ja tuottaa sillä tavoin vahinkoa vielä paljon pidemmiksi ajoiksi.

8 kommenttia . Avainsanat: Joulukirkko, saarna, Kristiyhteisö, pikkuenkelit