Matin blogi

Joulun voimia

Tiistai 23.12.2014 klo 15:56 - Matti Kuusela

Ihanaa Joulua kaikille! Jouluna enkelit ja luonnonhenget ja kotitontut ovat meitä hyvin lähellä, samoin Hän jota kutsumme Kristukseksi. Hänen kanssaan meitä lähellä on myös Sofia, suuri viisauden ja rakkauden olento.

Voi kokea, miten joulun aikaan on niin paljon sellaista, mikä tulee meitä lähelle. Jopa muistot voivat alkaa loistaa valtavalla voimalla. Ja jos jonkin hyvän ohjeen tässä voi antaa, niin jouluna on täysin sallittua elää muistoissaan. Jos me annamme muistojemme tulla täysillä mukaan tähän aikaan, niin myös se on nyt ja tässä.

Ja kun olemme antaneet muistojemme värittää sisäistää maailmaamme, niin silloin voi antaa silmiensä avautua ja katsoa mitä on nyt. Voi säteillä omaa sisäisyyttään, juuri sinne minne haluaa.

Joulukurssi

Maanantai-illan kurssilla puhuimme arkkienkeleistä. Uljas Mikael tuo joulun lähestyessä hengen valon niin maan pinnalla kuin sieluummekin ja antaa sitten vuoron syntymän arkkienkelille Gabrielille. Gabriel johtaa maailman tähtivoimat sinne, missä on joulu, sinne missä uutta on syntymässä.

Joka jouluaikaan eetterisessä eli elämänmaailmassa joulun lapsi syntyy ja uudistaa meidän elämäämme, niin maan kuin meidän ihmistenkin.

Tuohon syntymään Uriel tuo kesän kosmisen viisauden kuin sisäkautta mukaan, maan sisäkautta. Kun Uriel kesällä johtaa ihmissieluja korkealle kosmisten voimien äärelle - jossa me tosin nykytietoisuudellamme vielä uinumme, niin talven sydämessä hän tuo nuo kesän kosmiset viisausvoimat meidät sydämiimme.

Ja kevään koittaessa neljäs suuri enkeli, Rafael, alkaa kohottaa uudistuneitä ja henkistyneitä elämänvoimia jälleen kohti maan pintaa ja valoa ja taivaalla loistavaa aurinkoa.

Joululuonto

Varmaan jokainen on huomannut, miten taianomaisesti itse luonto muuttuu jouluna. Se on yksi meidän selvänäköisiä kokemuksiamme, jota on hyvä tutkiskella sisäisesti. Luonto todella muuttuu. Ilman on toisenlaista, valo on toisenlaista, aika virtaa toisella tavalla, enkelit ja joulutontut tulevat koettavaksi aivan eri tavoin kuin muina vuodenaikoina.

Aika jouluaatosta loppiaiseen on hyvin erityislaatuista aikaa. Silloin on kuin itse maa vapautuisi arkitehtävistään ja ottaisi vastaan koko Eläinradan enkelivoimien yhteisen virratuksen tulevaa vuotta varten.

Näinä joulun pyhinä öinä maan olemus käy myös läpi kaikki luonnonkunnat ja enkelikunnat. Tuo ihmeellinen matka alkaa aattoyönä, joka on kivikunnan pyhittymisen ja maahisten aikaa. Silloin maahisviisaus ja heidän aivan omalaatuinen rakkautensa ja kiintymyksensä loistaa muille luonnon- ja hengenkunnille ja antaa niille lahjojaan.

Yksi suurin palvelus, jonka maahiset tekevät, on se, että he pitävät huolta kasvien siementen elonvoimasta talven lähestyessä ja heidän kauttaa myös koko kasvikunta uudistuu, Ja joulupäivä onkin kasvikunnan päivä niin kuin Tapaninpäivä on eläinkunnan päivä.

Lumi ja luonnonhenget

Lumi on Pohjalan sieluille tärkeä ja olennainen joulun luonnonasu. Lunta voi syntyä taivaalla, kun lämpötila on suunnilleen kymmenen ja kahdenkymmenen pakkasasteen välillä. Ja lumikiteissä me näemme maahisten työn jäljen, miten vedessä vaikuttava elämänvoima ilmenee kiinteinä muotoina.

Kun aikaisemmin olemme niin usein varovasti sanoneet, että pilvissä voi nähdä enkeleitä, niin ehkä nyt on jo tullut aika, jolloin me voimme hiljalleen alkaa kasvaa maailman todelliseen henkiseen ymmärtämiseen: pilvet ovat enkeleiden ruumiillisia olemuksia.

Kun me näemme pilviä, enkelit ovat läsnä. Pienissä pilvissä asuu pienempiä enkeleitä, suurissa kerrosmaisissa pilvissä suurempia enkeleitä, joiden vaikutus ulottuu laajelle. Ja öisissä pilvissä, jotka saattavat ulottua sadan kilometrin korkeuteen, vaikuttaa hyvin vielä suurempia enkeliolentoja.

Nyt on aika alkaa ymmärtää maailmaa - aivan, todellisempana. Menneisyydessä, kun ihmistietoisuus vielä etsi itseään, oli mukava kuvitella enkelten maailma ja läsnäolo jotenkin sadunomaisena. Mutta laajempaa todellisuutta on se, että luonto ja pilvet ja tuulet ovat enkelten toimintaa.

Kristus ja pilvet

Ja vielä yhden asian tahdon teille kertoa. Se on peräisin Lüneburgin vanhan vesimyllyn piirissä tapahtuneista ihmisten ja luonnonhenkien ja enkeliolentojen keskusteluista.

On luonnollista, että valkeat pilvet ovat valkeiden enkelien toimintaa, mutta nykyisien pilvien maailmassa myös tummat pilvet ovat peräisin valkeilta enkeleiltä. Se johtuu siitä, että Kristus on nykyaikana läsnä maan elämänvoimien piirissä, tässä tapauksessa aivan kirjaimellisesti "pilvissä", kuten Uudessa testamentissa kerrotaan.

Siksi myös välttämättömät tummat pilvet voivat nyt olla valkeilta enkeleiltä peräisin.

Rakkaudella
Matti

1 kommentti . Avainsanat: Joulu, enkelit, luonnonhenget, pilvet, Kristus, arkkienkelit, kotitontut, jouluaatto, kivikunta, kasvit, Mikael, Gabriel, Uriel, Rafael

Ukkonen ja salamat

Keskiviikko 21.5.2014 klo 0:35 - Matti Kuusela

Kun muistelen omaa lapsuuttani Hyvinkäällä, niin tuntuu että säätilojen poikkeuksellisuutta liioitellaan kovasti nykyaikana. Oli ennenkin suuria rakeita ja myrskyrintamia, oli viuhuvia lumisateita ja vahvoja kesätuulia. Maailmanlaajuisista säätiloista on kuitenkin vaikea sanoa mitään, koska siihen aikaan ei eteläisen Euroopan ja Amerikan mahdollisista lumisateista vielä uutisoitu.

Kevät kuitenkin näyttää jo muistikuvienkin pohjalta aikaistuneen. Vappuhiihtoja ei Hyvinkäällä enää järjestetä. Lehdet tulevat puihin varhaisemmin ja samoin sireenit kukkivat selvästi aikaisemmin kuin ennen. Valkovuokot ilmestyvät ennen äitienpäivää ja kielot selvästi ennen juhannusta.

Ukkosen voima

Ukkosesta ja salamoista olen aina pitänyt. Nautin niiden tuomasta kosmisen voiman tunnosta. Tummana vyöryvä pilvirintama ja salamoiden välähdykset ja jyrinä tuntuvat jotenkin ihmeen tutuilta.

Pilvistä ja salamoista olemme puhuneet myös enkelikurssin kahdella viimeisellä kerralla. Salamat ovat kotoisin kaikkein korkeimmasta enkelikunnasta, serafien eli ikirakkaudenhenkien piiristä. Heille tulenhenget ovat alamaisia ja salamoissa voi hyvin aistia jotain valtavan suurta ja korkea luonnon tai henkisyyden puhetta.

Siinä miten pilvirintamat liikkuvat, voi taas nähdä harmonianhenkien eli kerubien toimintaa. Heidän alamaisiaan ovat ilmanhenget ja sen pohjalta voi hyvin ymmärtää, miten näiden mahtavien olentojen vaikutus ulottuu aina siihen saakka, miten ilmassa piilevät voimat järjestävät pilvien kulkua.

Ja kun tulemme serafeista ja kerubeista alaspäin, niin seuraavan enkelikunnan, tahdonhenkien eli valtaistuinten, alamaisia taas ovat vedenhenget. Valtaistuimet ovat suurten pilvien muodostumisen taustalla, heillä on kyky järjestää ilmassa olevaa vettä omaksi ilmennyksekseen.

Mutta ei asia toki kokonaisuudessaan näin yksinkertainen ole: salamoiden, pilvien, tuulten ja sateiden, illan ja aamus ruskojen väriloistoon osallistuvat monenlaiset ja monentasoiset enkelit ja luonnonhenget..

Kunnioittava ihmetys voi olla hyvä lähtökohta alkaa aavistella, millä tavoin enkelikunnan ja luonnonolentojen kunnat vaikuttavat luonnossa, ja mitä he ilmentävät. Niille, joilla on korvat kuulla ja silmät nähdä, luonto puhuu ja ilmentää. Kaikkein korkeimpien olentojen viestit virtaavat meille sateiden ja tuulien, pilvimuotojen ja ukkosmyrskyjen, revontulien ja monien muiden ilmiöiden kautta.

Me ymmärrämme tästä luonnon ja hengen kielestä nykyaikana vielä kovin vähän, mutta jotain on, mitä me voimme tehdä. Me ihmiset olemme täällä maan päällä aitoja minäolentoja, hengen läsnäolon kantajia. Siksi, vaikka me emme ymmärräkään, me voimme ihmetellä ja ihailla. Sillä on valtaisa merkitys koko maailmankaikkeuden olemukselle.

Ja me voimme myös välittää näkemäämme enkelikunnille, sillä heillä ei ole samanlaisia maallisia aisteja kuin meillä. Ilman meitä ihmisiä he eivät pääse näkemään luomisensa tuloksia. Siinä me voimme auttaa ja osallistua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ukkonen, salamat, pilvet, serafit, kerubit, valtaistuimet, enkelit

Pilvien henkisyyttä

Tiistai 20.5.2014 klo 9:29 - Matti Kuusela

Pilvet ovat erinomainen kohde harjoittaa mielikuvista ja henkisten olentojen tunnistusta. Kevyissä kesäpilvissä voi havaita monenlaisia ilmanhenkien ja enkelien muotoja. Nykyajan järkevä ihminen voi tietysti sanoa, että pilvissä esiintyvät hahmot ovat vain mielikuvistusta, mutta eivät ne ole. Mielikuvitus on väline, jolla me voimme liittyä maailmassa vaikuttavien luovien voimien seuraan.

Korkeimmillaan juuri mielikuvituksen voimat muuttuvat selvänäköisyyden voimiksi. 

Yksi kaikkien aikojen mielilainauksia on hollantaiselta kirjailijalta Johanna Knottenbeltiltä. Hän lainaa Herman Poppelbaumin lausetta: "Hänen mielikuvituksensa yksilöllistyminen totuutta luovaksi voimaksi on Albert Steffenin suuri taito."

Eetterivoimat

Tuo lause tarvitsee kuitenkin hieman selitystä. Yleensä ajatellaan, että ajattelun voima lähtee pelkästään fyysisistä aivoista, mutta asia ei ole. Varsinainen ajattelu tapahtuu fyysisen pään ympärillä sijatsevissa eetteriaivoissa ja sieltä ajatukset heijastuvat fyysisiin aivoihin, joiden kautta me ne havaitsemme.

Henkisen kasvun myötä meidän tietoisuutemme siirtyy yhä enemmän eetteriaivoihin, jolloin me voimme päästä todelliseen ajatuselämykseen. Me tunnemme tai koemme ajattelumme voimaluonteen eetteriaivoissa.

Päästäksemme silloin henkisen maailman ymmärtämiseen on olennaista vapauttaa eetteriaivot yhä enemmän sidonnaisuudesta fyysisiin aivoihin. Materialistinen ajattelu luo eetteriaivojen ja fyysisten aivojen välisiä kiinteitä yhteyksiä, joista vapautuminen on yksi henkisen ajattelun tärkeimpiä tehtäviä.

Mikä sitten ohjaa ajattelua? Minuus. Minuutemme on se, mikä hallitsee eetteriaivojen liikkeitä, ja se tarvitsee myös voimaa. Monilla meistä on tai on ollut taipumus nukahtaa esimerkiksi henkisiä esitelmiä kuunnellessa tai meditaatiossa. Se johtuu siitä, että minuus ei vielä kykene hallitsemaan kaikkia eetteriaivojen liikkeitä, vaan se menettää otteensa.

Siinä auttaa juuri sellaisen henkisen kirjallisuuden lukaminen, jossa eetterisen ajatusvoimat joutuvat todella töihin. Harjoituksena sen voi tehdä esimerkiksi niin, että lukee illalla muutaman kappaleen vaikkapa Steinerin kirjaa, ja aamulla muistelee mitä siinä oli.

Kaikissa näissä harjoituksissa on vain hyvä muistaa, ettei tee niistä liian vakavia. Silloin ne helposti unohtuvat ja saattaa jopa saada epäonnistumisen tunteita, vaikka se ei ole lainkaan tarpeellista. On hyvä ottaa harjoittelu harjoitteluna ja nauttia siitä!

Pilvien muodot

Palatkaamme siis pilviin. Kun katselen taivaalla purjehtivia kesäpilviä ja kaikessa rauhassa tarkastelen niiden muotoja, harjoitan eetteriaivojeni liikkuvuutta. Samalla saatan saada vaikutelmia luonnonolennoista, enkeleistä tai ilmanhengistä, jotka liittyvät noihin ilmassa lepääviin vesielementin muotoihin.

Ja jos pilvissä kohtaan muodon, joka muistuttaa haltijaa, keijua, ihmistä tai aivan vain lennokasta liikettä, voin olla vakuuttunut, että se on jonkin henkisen tai meidän silmillemme näkymättömän olennon luomus. Enkelit ja haltiat, keijut, eroavat meistä ihmisistä siinä, että he voivat vaihtaa ilmennystään aineellisella tasolla. Meillä ihmisillä on jokaisella oma kiinteä aineellinen kehomme, mutta nämä ystävämme voivat liittyä kehollisesti monenlaisiin vaihtuviin luonnonilmiöihin.

2 kommenttia . Avainsanat: pilvet, mielikuvitus, ilmanhenget, enkelit, henkinen kasvu, eetteriaivot, ajattelu

Kristus pilvissä

Lauantai 2.7.2011 klo 3:42 - Matti Kuusela

Tervetuloa heinäkuun helteeseen!

Useampia päiviä ajatus helatorstaista on aivan kuin tuuppinut minua ja tahtonut päästä esille. Aivan kuin se sanoisi, että tämä on tärkeää, ja kaikkien tulee saada tämä tietää.

Tiedäthän miten Uusi testamentti kuvaa helatorstain tapahtumaa: kohotettiin hänet ylös ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään.

Tuossa ei ole ihmeen paljoa sanottu. Aikaisemmin olen kokenut tämän myös taivaaseen astumiseksi nimitetyn tapahtuman ongelmalliseksi: mitä juhlittavaa on siinä, että joku menee pois?

Sitten olen lukenut erään Steinerin esitelmän, jossa hän puhuu tästä juhlasta. Aluksi se oli todella vaikea ymmärtää, se oli jotenkin toisin päin kuin tavallinen ymmärrys. Joutui oikein pinnistämään, enkä kaikkea ymmärrä vieläkään. No, tuskin kukaan vielä kaikkea ymmärtääkään.

 

Helatorstai henkisesti - pääsiäinen

Golgatan mysteerissä Kristus liittyy Maan ja ihmisen fyysisen kehoon ja uudistaa niiden perikuvat. Tilannehan oli se, että luonnollise luomisen on jossain kohdassa päätyttävä. Kaikki mitä tässä maailmassa on elävää ja kehittyvää, syntyy, elää ja kuolee.

Maapallo ón jo kauan sitten
ohittanut keski-iän pisteensa.
Tästähecomethclouds.gif eteenpäin Maa voi vain
kuolla yhä enemmän ja enemmän. Aurinkokuntamme muista planeetoista tiedämme miten siinä käy. Niissä on uuden tutkimuksen mukaan jopa valtavia vesivarastoja, mutta niiden elämä on irronnut.

Sehän on juuri kuolemisen prosessi. Elämä irtoaa fyysisestä kehosta, tai tässä fyysisestä planeetasta. Ihmisessä elämänvoimakeho tai eetterikeho irtaantuu fyysisestä.

Kristus ei varsinaisesti tullut Maan päälle opettamaan, vaan hän tuli uudistamaan tämän kehityksen suunnan. Aurinkokunnassamme kaikki elämä ja kehitys lähtee Auringosta. Nyt Kristus on henkisesti Aurinko-olento, joka tulee Maan päälle muuttaman tämän kehityksen suunnan, "pelastamaan" sen. Hän tuo kehityksen ja kasvun aurinkovoiman Maan päälle, maan sisään, maan fyysiseen kehoon ja samoin ihmisen tai ihmiskunnan yhteiseen fyysisen kehon rakenteeseen.

Tämä on siis pääsiäistapahtuma. Oikeastaan koko aurinkokunnan kehitysvoimat kulkevat Kristuksen kuoleman polttopisteen kautta, jossa kaikki on lopulta enää vain yksi, ja sen yhden henkistymisen kautta kaikki fyysinen Maan päällä voi uudistua.

Tämä on siis se pelastuminen, ja vapahtaminen on se, miten ihmiskunta pelastetaan menneisyyden alas laskeutuvasta kehityssuunnasta ja vanhenemista ja kohotetaan uuteen suuntaan.

Tässä uudessa suunnassa alkuperäinen kehityksen aurinkovoima loistaa nyt Kristuksen kautta Maassa ja aiheuttaa sen, että Maassa syntyy vähittäisen kuolemisen sijasta uusi luomistyön impulssi.

 

Fyysinen ja eetterinen pelastuminen

Golgatalla syntyy toki muutakin kuin fyysinen kehollisuuden henkinen uudistuminen, ihmisen uusi minävoima, joka juuri meidän aikanamme on noussut valtavaan uuteen voimaan, maan ja ihmiskunnan ja kaikkien elämänmuotojen henkisen yhdenvertaisuuden tajuamiseen.

Mutta Maa oli siis kuolemassa, mikä merkitsee, että maan eetterivoimat olivat karkaamassa - Aurinkoon, joka on aurinkokuntamme eetterivoimien koti, niinkuin meillä täällä Maan päällä fyysiset voimat ovat Maan voimia.

Kun ihminen kuolee, fyysisen osuus hänestä palautetaan Maahan, eetterivoimat kohoavat Aurinkoon. Mutta tämä kohoaminen oli pysähdytettävä. Kristus aurinkohenkenä oli nyt Maassa, ja siksi hänellä oli voima antaa Maan eetterivoimille uusi suunta. Hän kohosi fyysiseltä tasolta Maan eetteritasolla, pilviin, ulotti eetteriauransa ja liittyi Maan eetterivoimiin pitäen ne nyt Maan piirissä.

Paljon on tapahtunut kahdentuhannen vuoden aikana tuosta helatorstaista lähtien. Nyt ymmärtääkseni helatorstai uudistuu. Kristus on työstänyt Maan eetterivoimien auraa nämä kaksituhatta vuotta. Jotain on tullut valmiiksi niin, että nyt hän ei enää astu pois fyysiseltä tasolta eetterimaailmaan, kuten ensimmäisenä helatorstaina, vaan nyt hän alkaa loistaa eetterimaailmasta fyysiseen maailmaan, mikä on kuin käänteinen helatorstai. Uusi helatorstai.

Ihmisen elämänvoimien uudistuminen.

3 kommenttia . Avainsanat: Kristus, eetterimaailma, pilvet, taivaaseen astuminen

Kesän vihreää

Sunnuntai 5.6.2011 klo 20:52 - Matti Kuusela

Tänään luonnossa oli juuri sitä vihreää, jota myöhemmin kesällä kaipaa, ja ihmettelee muistaako kokonaan väärin. Niin vain on, että tätä alkukesän kirkasta vihreyttä ei pitkää aikaa näe. Saattaa olla, että sitä ei edesä pääse näkemään joka vuosi niin kirkkaana ja täyteisenä kuin tänään. Kaupunkilaisena tuosta on vaikea olla varma, kun joka päivä ei kuitenkaan ole mahdollista tarkkailla peltoja ja tienvarsia.

Joka tapauksessa tänään oli loistavan vihreä päivä. Siinä valon ja veden henget toimivat valtaisessa yhteistyössä. Vedenhenget uinuvat maailmanviisaudessaan ja kun valonhenkien tietoisuusvoima liittyy vedenhenkien työhön, syntyy jopa uutta ainetta.

Myös pilvet olivat ihmeellisiä. Taivas täynnä valkeita ja toinen toistaan kauniimpia jalaspilviä. Niissä ilmenhenkien ja enkelten yhteistyö luo valtavan upean ilmapiirin, todellisen kesän avoimuuden.

Luonnonhenkien maailmoja voi pitää taianomaisina, mutta asian voi nähdä toisinkin päin. Suurta tainomaisuutta on myös siinä, miten meidän nykyisin havaitsemassamme maailmassa ei ole mukana luonnonhenkiä, enkeleitä eikä haltijoita. Ja kuitenkin he ovat niitä, jotka kantavat ja ohjaavat koko tätä järjestelmää.

Ihmistietoisuuden nykyinen alue on rajallinen, mutta myös hyvin tärkeä. Henkiset voimat ovat luoneet meille maailman, jonka tarkoitus on vahvistaa meidän yksilöllistä henkisyyttämme ja voimamme. Tehdä meistä vahvoja ja omiin voimiimme ja kykyihimme luottavaisia.

Henkinen kasvu astuu mukaan kuvaan meidän herätessämme laajemman kokonaiskuvan todellisuuteen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vihreä, luonnon vihreys, pilvet, henkinen kasvu