Matin blogi

Aurinkokuntamme enkeliystävät

Tiistai 10.6.2014 klo 12:20 - Matti Kuusela

Hei Enkelimaan ystävät,

Olemme ehtineet kevätkauden enkelikkurssillamme jo Steinerin esitelmäsarjan seitsemänteen esitelmään, joka on vuorossa ensi maanantaina 16.6. Tämä Steinerin Helsingissä 1912 pitämän esitelmäsarjan opettaminen on ollut pitkäaikainen haave.

Nyt kun tarkistin kalenterista, niin ensimmäisen kuuden esitelmän kanssa meillä on mennyt yksitoista iltaa, eli lähes kaksi iltaa esitelmää kohti. Se johtuu paljolti siitä, että näiden ensimmäisten esitelmien ymmärtämiseksi olemme tuoneet tietoa myös muista Steinerin esitelmistä ja esimerkiksi Lorna Byrneltä, nyt etenkin hänen uusimmasta kirjastaan Love from Heaven, Rakkautta taivaasta. Eilen kuitenkin kävimme kuudennen esitelmän läpi kerralla, mikä on aika hieno saavutus!

Näiden iltojen aikana minulle on tullut yhä selvemmäksi, että esitelmäsarjasta on tehtävä kokonaan uusi toimitettu suomennos, sillä sarjan aineisto on niin mahtavaa, että lukijaa kannattaa auttaa, etenkin niin että kirjassa on selkeä väliotsikointi, jotta tajuaa, mistä kulloinkin puhutaan, ja sitten harjoitukset on nostettava paremmin esiin, niin että ne voi aina tarvittaessa löytää helposti.

img_6067_006_edited-1.jpg

Enkeli-illat

Osallistujien määrä on vaihdellut eri iltoina. Eilen meillä oli kotonani seitsemän kurssilaista ja ilta oli koskettava ja vahvaenerginen. Tajusin myös yhden syyn siihen, miksi henkisten käsitteiden ja sanojen muistaminen vie usein aika pitkän ajan. Yksi syy on se, että esimerkiksi enkelikuntien nimiin liittyy vahva energia, joka aiheuttaa sen että nimen muistamiseen tarvitaan sisäistä ponnistusta.

Mutta se on myös hyvä, koska sillä tavalla me opimme enkeleistä ja enkelikuntien tehtävistä puhuessamme työskentelemään enemmän sisäisten voimien ja yhteyksien kuin pelkkien sanojen kanssa.

Nyt kaksi viimeistä kertaa olemme aloittaneet meditaatiolla, mikä tuntuu oikein hyvältä. Nyt tulee mieleen, että meditaation olisi voinut äänittääkin, mutta kun meditaatio syntyi niin spontaanisti, niin en ollut äänitykseen valmistautunut.

Hyviä enkelimeditaatioita on jo olemassakin. Enkelivihkimys on tosi mukava ja koskettava, myös yhteydeltään voimas meditaatio, ja Enkelitemppeli sekä Enkelimeditaatio ovat myös hyviä, mutta periaatteessa mistä tahansa enkelimeditaatiosta voi aloittaa.

Eilen kaikki tulijat olivat ilmoittautuneet ja huomasin että siitä tuli tosi mukava rauha ja selkeys koko iltaan. Ilmoittautumisella näyttää olevan jokin henkinen merkitys niin, että kun aloitushetki lähenee, niin voi rauhallisesti laskeutua yhteiseen enkelivoimatilaan.

On tietysti mukavinta että tietää jo paivää paria aikaisemmin, keitä on tulossa, mutta vielä kaksi tuntiakin ennen alkua on oikein hyvä aika, ja nyt kun sitä ajattelen, niin on oikein hyvä ilmoittautua vaikka miten viime hetkelläkin, jos matkaan pääsy selviää vastaa viime hetkillä.

Aineellisen planeetan synty

Eilisen illan yksi aivan keskeinen teema oli aineellisen planeetan synty enkelikuntien kannalta. Voi sanoa myös enkelipsykologian kannalta. Sen ymmärtäminen selvittää hyvin paljon meidän maallisesta olemassaolostamme. Lainaan yhden koskettavan otteen Steinerilta:

"Täysin tarkoituksellsisesti käytän näin paljon sanoja luonnehtiakseni tätä seikkaa. On erittäin tärkeää ymmärtää, mistä tässä on kysymys. Kysymys on siitä, että eräissä kolmannen hierarkian enkeliolennoissa heräsi pyrkimys kehittää omaa sisäistä elämää. Kaikki muu oli vain tämän pyrkimyksen seurausta.... Kysymys oli siitä, että nämä kolmannen hierarkian olennot eivät tehneet sitä mitä he tekivät, valehdellakseen, vaan oman elämänsä kehittymiseksi... Heidän tekonsa johtui pyrkimyksestä kehittää omaa sisäistä elämää, sisäistä vireyttä, mutta seuraus oli, että heistä samalla tuli epätotuuden henkiä."

Nuo lauseet kuvaavat hyvin dramaattista käännettä meidän koko universumimme ja aurinkokuntamme kehityksessä. Tähän saakka näiden enkeleiden tajunta oli ollut korkeampien enkelten täyttämää, kun he kääntyivät omaan sisäisyyteensä. Mutta nyt heissä - jumalan tahdosta, voi sanoa - heräsi halu herättää omaa tietoisuutta. Ja sen seuraus oli valtava, koska nyt he eivät enää olleetkaan täydessä ja avoimessa sopusoinnussa ympäristönsä kanssa, vaan heille syntyi mahdollisuus luoda sisäisyydessään jotain muuta kuin se, mikä vaikutti heidän ympäristössään.

Tästä tajunnan vallankumouksesta aiheutui aineellisuuden ja aineellisten planeettojen synty.

Ja siitä huomaa, miten nyt myös me ihmiset kehitämme näiden omaa itsenäistä tietoisuutta etsineiden enkeliolentojen tapaan omia ajatuksia tai tunteita, tai tahtoa, joka eroaa siitä mitä maailmassa ympärillämme elää. Ja juuri se on meidän vapautemme ja luovuutemme edellytys!

On myös helppo huomata, miten ihmiskehityksessä teiniäiän itsenäistymisen problematiikka toistaa tätä suurta kosmista vaihetta enkelikuntien kehityksessä.

Palaamme tähän ensi maanantain kurssin alussa, ja sitten siirrymme katsomaan aurinkokuntamme kokonaisuutta jälleen uudesta suunnasta. Mitä esimerkiksi kuu ja pyrstötähdet merkitsevät henkisesti!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aurinkokunta, planeetat, enkelit, aineen synty,

Seitsemän ihmisen ja maan chakraa

Sunnuntai 22.12.2013 klo 20:54 - Matti Kuusela

Hei ystävät, yksi joulun sanomista on "maassa rauha". Vaikka siinä tarkoitetaan ennen kaikkea rauhaa ihmisten kesken, ja etenkin niitten ihmisten, joilla vallitsee hyvä tahto, niin siinä silti kaikuu vahvasti tuo "maassa". Joulu on juhla, jossa koko maa on voimakkaasti mukana, aina kivikuntaa ja maanhenkiä myöden.

Niinkuin ihmisen seitsemässä chakrassa soi koko aurinkokuntamme planeettavoimien vaikutus, niin myös maassa on seitsemän keskeistä chakraa, joiden toisistaan erilaisia määrityksiä olen nähnyt todella monia. Ystäväni Robert Powell on määrittänyt nämä maan chakrat seuraavasti tämän vuoden Journal of Star Wisdom -julkaisussa. Samassa artikkelissa on yhteenveto siitä, mitä voimme löytää Rudolf Steinerilta ihmisen chakroista.

Ihmisen chakrat

Hyvin kehittyneen opin chakroista eli "pyöristä" löydämme jo vanhoilta hindulaisista, jotka nimittivät näitä ihmisen sisäisiä keskuksia lootuksiksi, joilla oli eri määrä terälehtiä. Seuraavassa taulukossa on näiden keskusten sijainnit ihmisessä. Ne ovat jo monille tuttuja, mutta eivät varmaan kaikille.

8-lehtinen - kruunu, päälaki
2-lehtinen - otsa, kolmas silmä
16-lehtinen - kurkku
12-lehtinen - sydän 
10 - lehtinen - solaari, solar plexus, pallea
6-lehtinen - sakraali, alavatsa
4-lehtinen - juuri, häntäluun juuressa

Myös nämä nimitykset on hyvä opetella, sillä näillä luvuilla on aivan oma merkityksensä. Katsomme seuraavaksi, miten planeettavoimat tiivistyvät chakroiksi, tai chakroihin. Senhän voi ajatella kummallakin tavalla, ja molemmat ovat mahdollisia.

Kruunuchakra - Saturnus
Otsachakra - Jupiter
Kurkkuchakra - Mars
Sydänchakra - Aurinko
Solaarichakra - Merkurius
Sakraalichakra - Venus
Juurichakra - Kuu

 Näissä sydänchakralla on eritysasema, sillä sitä hallitsevalla auringolla on planeetta-aspektinsa lisäksi myös kiintotähtiluonne. Siksi juuri aurinko liittää ihmisen sydänkeskuksen aivan erityisellä tavalla koko galaksiimme, Linnunrataan. Ja siksi juuri sydänchakralla on aivan erityinen henkinen yhteys maahan. Toisaalta suoraan ihmisolemuksen muodon kannalta, juurichakra suuntautuu voimakkaasti maahan vastaavasti kuin kruunuchakra henkiseen maailmaan yllämme.

Jokaisella chakralla on myös oma värinsä samoin kuin sointinsakin, joten voimme kokea ihmisen sisäisissä kiertotähtivoimissa myös sisäisen värisateenkaaremme tai sävelskaalamme.

Maan chakrat

Niinkuin aurinkokuntamme planeettavoimat heijastuvat tai tiivistyvät jokaiseen ihmisolemukseen, niin ne tiivistyvät myös maahan itseensä. Heti alkuun voi aavistella, että chakrat jakaantuvat suunnilleen yksi chakra jokaista mannerta kohden - Etelänapamannersta lukuunottamatta.

Robert kuvaa kirjoituksessaan huolellisesti näiden keskusten etsintää, mutta me menemme nyt suoraan eteenpäin. Maan chakrat sijaitsevat mantereilla seuraavasti:

Kruunu - Pohjois-Amerikka (Saturnus-voimat)
Otsa - Eurooppa (Jupiter-voimat)
Kurkku - Aasia (Mars-voimat)
Sydän - Afrikka-Aasia (Aurinkovoimat)
Solaari - Etelä-Amerikka (Merkurius-voimat)
Sakraali - Kaakkois-Aasia (Venus-voimat)
Juuri - Australia-Oseaania (Kuunvoimat)

Näitä kun tuumailee, niin on hyvä yrittää miettiä planeettojen ja maan pinnan eri alueiden yhteyksiä mahdollisimman joustavasti ja vaikutelmanomaisesti. Kuvittele, miten jokainen planeetta valaisee maan pintaa omalla tavallaan. Voit tehdä sen hyvinkin sadunomaisesti.

Entä keskusten tarkemmat paikat? Tähän tulee nyt todella paljon asiaa, mutta juuri nämä keskukset varmasti kiinnostavat monia, jotka jo ovat niihin perehtyneet. Muistakaamme samalla, että vaikka monet tutkijat ovat sijoittaneet näitä keskuksia toisin, niin kysymys ei niinkään ole siitä, mihin uskomme toisten ilmoitusten perusteella, vaan siitä että meissä alkaa vähitellen elävöityä kyky tutkia ja miettiä itse, miten asiat mahtavat olla.

Pohjois-Amerikka - Mount Shasta tai Shasta-vuori USA:n länsirannikolla. Tämä vuori on monille hyvin tuttu henkisenä keskuspaikkana.
Eurooppa - Externsteinin kalliomuodostelma Saksassa. Se on Steinerin mukaan myös pohjoismaisten mysteereiden keskus, josta on Sebastianoksen kirjoittama erinomainen sarja Takoja-lehdessä. Neljäs osa ilmestyi Takojan tämän vuoden joulunumerossa.
Aasia - Kailash -vuori Himalajalla.
Afrikka-Aasia - Golgata ja Jerusalem. Tämä ansaitsee oman kirjoituksensa, mutta keskiajan eurooppalaisille oli aivan selvää, että maan keskus sijaitsee Jerusalemissa. Tuo alue on vahvasti Afrikan voimien tiivistymä.
Etelä-Amerikka - Titicaca-järvi.
Kaakkois-Aasia - Agung-vuori Balilla.
Australia-Oseania - Uluru Australian aavikolla. Uluru on valtava kiintolohkare Australian aavikolla. Se kohoaa yli kolmesataa metriä maanpinnan yläpuolelle.

Kun syventyy tunteella siihen, miten aurinkokuntamme planeettavoimilla tai planeettavoimien vyöhykkeillä on kullakin oma kantapaikkansa maan päällä, siitä tulee hyvä ja vahvistava, rauhanomaien tunne.

Rakkaudella

Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: chakrat, maa, planeetat, kruunuchakra, sydänchakra, juurichakra, Shasta, Uluru, Externstein, Steiner, Powell

Myyrät ja hengenvalo

Torstai 28.11.2013 klo 1:47 - Matti Kuusela

Kun saaristossa tuli puhetta myyristä, lupasin etsiä kertomuksen maamyyristä. Tässä lyhennelmää Ludwigilta, saksalaiselta myyrien paimenhengeltä. Myyrillä on pehmeä turkki, vaikka ne elävätkin maan alla, kun taas vahvasti panssaroidut eläimet elävät useimmiten vedessä. Useimmat myyrät ovat sokeita, mutta eurooppalaiset eivät aivan. Ne kykenevät erottamaan valon ja pimeän, ja tuo erotuskyky johtuu Ludwigin mukaan siitä, että niiden ympäristössä elää tietoisuuttaan kehittäviä ihmisiä. Ja tietoisuudella on yhteys valoon. Se on juuri eurooppalainen ominaisuus, ei esimerkiksi amerikkalainen, Ludwingin mukaan. 

Myyrät eivät tarvitse ulkonevia korvia, koska ne kuulevat koko kehollaan, oikein hyvin. Maan sisällä myyrät suunnistavat ensisijaisesti makuaistin avulla.

Tähtivoimat

Ja sitten tullaan kiinnostaviin asioihin: myyrät kaivavat käytäviään tähtien asentojen mukaan. Myyrienkontiainen.jpg eläinradassa on kolmetoista asemaa, eli niillä on mukana Käärmeenkantaja. Sen mukaan, minkä merkin kohdalla aurinko kulkee, työskentelevät myyrät maassa eri korkeuksilla. Siksi myyrät tulevat myös maan pinnalle toisina aikoina, toisina ei.

Silloin kun aurinko on Eläinradan maamerkeissä, nousevat myyrät ylös, samoin vesimerkeissä. Se on yhteydessä lämpöön. Maamerkkien aikana on maan alla kylmää, ja silloin myyrät nousevat mielellään ylemmäksi, kohti auringon lämmittämää maan pintaa. 

Auringon ollessa lämpimissä merkeissä myyrät voivat laskeutua syvemmälle. Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästään fyysisestä lämmöstä vaan elementaarisesta.

Myyrät käyttävät kaivamansa maan käytäviensä vahvistamiseen. Ainoastaan silloin kun tekevät laajempia pesäonkaloita, niiden on tuotava ylijäämämaata maan pinnalle.

Käytäväjärjestelmä rakentuu niin, että pesä on keskellä kuin aurinko aurinkokunnassa, planeettojen elliptisten ratojen ympäröimänä.

Silloin kun maa itse kohottaa vettä käytäviin - mistä myyrät eivät pidä, koska vesi on märkää - myyrät tietävät sen etukäteen ja osaavat siihen varautua. Kun ihminen kosteuttaa maata, siitä myyrät eivät kuitenkaan saa ennakkotietoa ja käytävät voivat osittain täyttyä vedellä. Ja vaikka myyrät ovat hyviä uimaan, ne eivät kuitenkaan voi uida omissa käytävissään. Siellä ne kuitenkin ovat nopeita kulkemaan, aivan kuten tähdetkin liikkuvat nopeasti radoillaan.

Ihmiset, enkelit ja maahiset

Myyrillä ei ole mitään erityistä suhdetta ihmisiin, vaan ihmiset ovat niille suhteellisen samantekeviä. Ne kokevat kuitenkin ihmisten negatiivisen vaikutuksen tähtikonstellaatioihin, ja siinä mielessä ihminen on niille lähinnä rauhanhäiritsijä. Jos ihmiset ovat jollain alueella jatkuvasti ristiriidassa oman enkelinsä kanssa, se levittää maan alle ikävää hajua, jota myyrät karttavat.

Myyrät kaivavat käytäviään maan alle juuri tuodakseen tärkeitä tähtivoimia maahan käytäväjärjestelmiensä avulla.

Myyrien yhteys maahisiin on periaatteessa hyvä, mutta joskus ne Ludwigin mukaan käyvät toistensa hermoille. Sitä tapahtuu erityisesti silloin kun maahiset keräävät syksyllä valoa kasvien juuriin ja kun tuo valo taas keväällä vapautuu. Mutta jouluajan rauhassa maahiset tulevat usein viihtymään myyrien pesiin.

Jouluvalo

Jouluaikana maa loistaa. Ludwig kerää tähtien kosmista valoa, koska hän tarvitsee sitä omaan työhönsä ja toisaalta hänen ulkoinen olemuksensa koostuu juuri tähtivalosta. Sekä Ludwig että maahiset tekevät tärkeää työtä tähtivalon kanssa, maahiset enemmän pään tietoisuuden ja Ludwig enemmän sielullisella tasolla.

Jouluaikaan auringon loistaessa (henkisesti) keskiyöllä, syntyvät maan kristillit, ja se on Ludwigin mukaan ihmeen kaunista. Seudusta riippuen tulee jouluyönä hetki, jolloin sisäisen auringon loiste muutuu maahisten toimesta kiinteiksi muodoiksi, aivan pieniksi kristalleiksi. Kaikki nämä pienet kristallit maassa saavat syntynsä juuri maailmanjouluyönä. Se on kosmisen valon muuntumista maisiksi kristalleiksi, kuvaa Ludwig.

Kristusvalo ja elävä rukous

Maan sisällä vaikuttaa myös Kristus-valo, samoin pääsiäisvoimaksi muuntuva Kristus-valo. Edelleen Pyhän Elmon tuli sytytetään jouluaikana. Se on maailmojen välistä valon alkumuotoa, joka syntyy juuri jouluyön syntymisen ikihetkellä. Se on varsinaisesti näkymätöntä valoa, jota voi nimittää varovasti myös pralajan valoksi eli maan henkisen lepo- ja siirtymätilan valoksi.

Lopuksi Ludwig kertoo, miten "koko maailma" kokee  kristillisen joulujumalanpalveluksen. Ja myyrät ovat olentoja, jotka tuovat kosmiset rytmit pimeyteen, eräänlaisena rukouksena, elävänä rukouksena. Ja myyrät ovat tulleet eräänlaisiksi joulueläimiksi

Ja he pyytävät, etteivät ihmiset jatkuvasti olisi niin vihaisia myyrien keoille.

PS.

Kiitos tiedosta että maamyyrä on nykyään vanhentunut termi. Nykyinen nimi Talpa europaeukselle on kontiainen. Kontiaiset ovat hyönteissyöjiä, jotka eivät ole edes läheistä sukua myyrille, jotka ovat jyrsijöitä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kontiainen

Kirjoituksen lähde: Gespräche mit Tieren 3, Naturgeister 13, Flensburger hefte III/2009, 105

1 kommentti . Avainsanat: myyrät, Kristus-valo, planeetat, joulu, jouluvalo, kristallit, kristallien synty, maahiset, joulujumalanpalvelus

Meditaatiokuva

Tiistai 22.10.2013 klo 0:28 - Matti Kuusela

Helposti ajattelee meditaatio vain yhden meditoivan ihmisen kannalta, tai omalta kannaltaan. Mutta meditaation voi nähdä myös paljon laajemmin, kuten me teimme viime lauantain Kristus, Sofia, Mikael -kurssin alussa. 

Kuvittele ensin, miten ihminen sekä maa ja aurinkokunta läheisine kiintotähtineen muodostuvat. Maailmankaikkeuden henkisyydestä astuu esiin neljä suurta kerubia, jotka muodostavat taivaallisen piirin uuden syntyvän aurinkokunnan ympärille. Jokaisella neljällä suurella kerubilla on kummallakin puolellaan lisäksi kaksi kerubia, jotka kaikki yhdessä muodosta 4 x 4 eli kaksitoista Eläinradan voimaa. 

Toki kaikki kiintotähdet vaikuttavat ihmisruumiin syntymiseen, mutta nämä kaksitoista piirissä olevaa voimaa luovat ihmisen syntymisen keskilinjan: Kalan voimat ihmisen jalkaterät - ja kun sääriä vastaavan Vesimiehen ja Kaurista vastaavien polvien kautta kuljetaan läpi koko ihmisolemuksen, päädytään pään alueeseen, joka on Oinaan hallinnassa.

Oinas on aina ollut myös Kristuksen merkki: Oinas eli Jumalan karitsa pään alueella eli Golgatan ristillä merkitsee ihmisen uudelleen syntymistä Kristuksen kautta. Elämä alkaa kohota ylöspäin Kaloista, ja kun se päätyy pään kuolemanvoimien piiriin (joita kaikkeen tiedostamiseen tarvitaan), tulemme ylösnousemuksen alueelle. Juutalainen myytti kertoo, miten Aatamin luut tuotiin Golgatan kukkulalle. Ihmisen kuolema alkoi juuri Aatamista, sillä hän oli ensimmäinen varsinainen tiedostava ihminen. Siksi voimme nimittää Paavalin tavoin Kristusta Uudeksi Aatamiksi, sillä hänestä lähtee uusi luominen, joka nyt suuntautuu maan aineellisuudesta takaisin kohti henkisyyttä.

Planeettavoimat

Me emme itse asiassa kuvanneet kurssilla tätä
selostusta varsinaisesti mediaationa emmekä aivan näinplaneettapiirit_hist.jpg tarkkaankaan, mutta lyhyesti kävimme kuitenkin tämän kehityksen läpi. Samalla ihmisen fyysisen olemuksen kanssa tulee luoduksi myös fyysinen maa, sillä ihminen ja maa ovat tässä erottamattomat.

Jos katsomme kosmoksen suunnasta maata ja ihmiskuntaa, me huomaamme väistämättä, miten ne vastaavat toisiaan pelikuvina. Jotta ihmiskunta voi asettua paikalleen kosmokseen, on sen jalkojen alla oltava jotain, mikä on ihmiskunnan täydellinen vastakuva. Silloin ne  tukevat toinen toisiaan ja pitävät toisensa paikallaan.

Ja vaikka tämä menee jo huomattavasti edelle aiheestamme, niin en malta olla kertomatta tätä Steinerin esittämää esimerkkiä ihmisen ja maan keskinäisesti vastakkaisuudesta - mikä on tosia vaikea käsittää, ainakin minulle: Kun ihmiselle on elementeistä kaikkein sisäisintä tuli (mikä vastaa minuutta, minuuden tuli, Kalevalan tulisoronen), niin maalle on sisäisintä tila. Ja kun ihmisolemukselle tila on ulkoisinta, niin maalle on ulkoisinta tulen elementti (esimerkiksi vulkaaset ilmiöt). Jos joku kykenee tämän todella sisäisesti kokemaan, niin täältä tulee aplodeja!

Mutta takaisin planeettoihin. Kun siis puhumme maan inkarnaatioista, niin tosiasiassa kysymys on koko aurinkokuntamme inkarnaatioista. Kehityksen alussa aurinkokunta on yhtä, ja vähitellen siitä eroutuvat aurinko, maa ja muut planeetat, samalla tiivistyen. Ja samalla planeettojen energeettisen mallit painautuvat ihmisruumiiseen, muodostaen sen elimet. Ensimmäisellä suurella kierrolla Eläinrata luo ihmisruumiin perusmuodon ja toisella kierroksella tämän perusmuodon tiivistyessä planeettavoimat luovat siihen sisäiset elimet ja elintoiminnat. Kolmas suuri kierto tapahtuu sitten monenlaisina rytmeinä maan itsensä sisässä. 

Ihmisen yhä kasvava vapaus merkitsee, että näissä rytmeissä ihmisolemuksen alkuperäinen kosminen jumalharmonia sekaantuu yhä enemmän ja enemmän. Se mahdollistaa ihmisen tietoisuuden eriytymisen kosmoksesta niin, että vapaa yksilöllinen minuus voi syntyä.

Ja kun Kristus tulee kosmoksen piiristä ihmiskunnan tueksi, voi ihminen jälleen alkaa oman tietoisuutensa voimin, vaikka tietenkin koko ajan henkisten olentojen auttamana, alkaa uudelleen järjestää olemustaan niin, että maan voimat, planeettavoimat ja lopulta koko eläinradan voimat pääsevät jälleen liittymään häneen, niin että voidaan sanoa hänen kulkevan takaisin Isän, taivaallisen isämme luo.

Tämä matka alkaa ensin ajattelevat tietoisuudesta, joka vastaa maata. Se syvenee tunnetasolle, jonka kautta etenemme planeettojen piiriin ja matka jatkuu vielä syvemmän olemisen kautta itse Eläinradan yhteyteen. Tämäkin työ tapahtuu kolmessa vaiheessa, ensin korkeamman minän kehityksenä (Pyhä henki), sitten elämänvoimien kehityksenä, jossa kehittyy kehittyy varsinainen minä (Kristuksen kautta) ja kolmanneksi, lähinnä kaukaisessa tulevaisuudessa yllämme henkistämään jopa fyysisestä kehoamme, saapuessamme tuhlaajapoikina takaisin Isän luo. Mutta vaikka tässä nyt puhutaan valtavista ajanjaksoista, niin toisaalta kaikki nämä kehitysvaiheet tapahtuvat myös jossain määrin samanaikaisesti ja päällekkäin, tai lomittain.

Meditaatiotie

Yksinkertaisemmin tämän kaiken voi sanoa, että ensin ihminen meditaatiossa vapautuu kiinnikkeistä maahan (tai omaan egoonsa) oppiessaan tarkastelemaan meditaatiossa vapaasti oman elämänsä tapahtumia.

Toisessa vaiheessa hän kiertää sisäisesti auki planeettavoimien silmukan ja kolmannessa suuressa vaiheessa hän avaa itselleen jo Eläinradan valtavan kosmisen kierron.

Voimme siis luoda kuvan, miten ihmistä luotaessa hän ensin on laajentuneena koko eläinradan piirissä. Sitten hän tiivistyy ilman pitkille pihoille aurinkokunnan planeettapiireihin ja lopulta kokoontuu aineellisen kehon piiriin maapallon pinnalle.

Tulevaisuudessa me kuljemme jälleen saman tien toiseen suuntaan, mutta meditaatiossa me jo valmistelemme sitä. Meidän laskeutumisemme maan päälle tapahtui henkisten ystäviemme voimin. Nyt meidän tehtävänämme on itse ohjata tiemme takaisin läpi planeetta ja kiintotähtipiirien. Jumala, Kristus, enkelit ovat koko ajan ohjaamassa ja tukemassa, mutta tehtävä on nyt meidän. Me olemme nyt kuin elämän autokoulussa, opettelemassa aivan paluumme ensimmäisiä askelia. Se on henkisen kasvun ja meditaation varsinainen tarkoitus. Me viemme maalliset kokemuksemme kehittyneinä takaisin Isän kotiin. Ja siten teemme oman osuutemme maailmankaikkeuden suuressa kehityksessä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kosminen, meditaatio, elämän tarkoitus, planeetat, aurinkunta, eläinrata, Isä, Kristus

Kukkien ja kivien tuoksut ja värit

Tiistai 8.10.2013 klo 21:00 - Matti Kuusela

Henkinen tutkimus tuo eteemme jatkuvasti uusia asioita, jotka voivat olla kovasti yllättäviä. Se johtuu siitä, että kun etenemme syvemmälle olemassaolomme lainmukaisuuksiin, asiat kytkeytyvät toisiinsa eri tavoin kuin täällä aineellisessa. Aineellisen maaimamme rakenne on koko maailmankaikkeudessa hyvin erikoislaatuinen, oikeastaan poikkeustila meidän koulutustamme varten. Täällä syiden ja seurausten kytkeytyminen toisiinsa on useimmiten hyvin selkeää.

Mutta henkisellä alueella ajatukset, voimat ja vaikutukset liittyvät ja lomittuvat toisiinsa tavoilla, joka usein vaatii meidän ajattelultamme aikamoista ponnistusta ja ennakkoluulottomuutta. Siksi yksi henkisen kasvun keskeisiä sääntöjä on, että hengen oppilas ei koskaan teilaa suoraa päätä mitään uutta ajatusta, vaan hän antaa sen rauhassa olla. Hän luottaa siihen, että sen totuus aikanaan selviää.

Jos heti kieltää kaikki oudot ajatukset, voi olla varma, ettei voi päästä hedelmällisellä tavalla yhteyteen henkiseen maailman kanssa. Toki voi silti saada jotain tietoja, mutta jo niiden asettaminen oikeaan yhteyteen on lähes mahdotonta, jos aivojen ja tietoisuuden yhteistoiminta ei ole tarpeeksi joustavaa.

Hajuaisti

Kun Steiner eräässä esitelmässään sanoo, että
meidän älyn voimamme ovat muuntunut hajuaisti, ritarinkannus_240.jpgniin se voi tuntua aluksi kummalliselta, oudolta. Mutta kun alkaa miettiä, huomaa miten usein sanonnat liittävät tietoisuuden ja hajun: Hän haistaa heti, jos jossakin on jotain pielessä. Hän haistaa heti hyvät mahdollisuudet.

Tiedämme miten hieno hajuaisti on koirilla, ja esimerkiksi koirasperhonen voi joissakin tilanteissa haistaa naaraan tuhansien kilometrien etäisyydeltä, merellä.

Tämä selvästi puhuu siitä, että ihminen on luopunut suurimmasta osasta hajuaistiaan muiden tietoisuustoimintojen hyväksi. Papeille pitämässään esitelmässä Steiner puhuu siitä, mitä suuri joukko kasveja on äärettömän hienoja hajuaistimia. Ja mitä ne haistavat, hän kysyy. Ne haistavat maailmanhajua, maailmantuoksua, joka on aina läsnä. Ja tuoksu, joka lähtee Venuksesta on toisenlainen kuin se, joka lähtee Marsista tai Saturnuksesta.

Me ihmiset emme kykene planeettojen tuoksuja tuntemaan, mutta monet kasvit siis pystyvät. Ja tällä kohden on hyvä huomata, "uskotpa" tuohon vai et, jos pystyt kuvittelemaan maailman, jossa kasvit kykenevät tuntemaan muiden planeettojen ja tähtien tuoksun, kykenet jo ulottamaan ajattelusi ja mielikuviteksi voimat aivan tavanomaista tietoisuutta laajemmalle.

Steiner jatkaa, miten esimerkiksi orvokki toistaa omassa tuoksussaan kuin kaikuna sen, mitä se vastaanottaa itse maailmantuoksuna. Tällaiset hyvältä tuoksuvat kasvit havaitsevat maailmantuoksusta sen, mikä on lähtöisin aurinkoa lähempänä olevista planeetoista, Venuksesta, Merkuriuksesta tai Marsista. Pahalta haisevan kasvin tuoksu taas on kotoisin esimerkiksi Saturnuksesta.

Kasvien ja kivien värit

Vaikka siis kasvien tuoksut ovat peräisin planeetoista, niiden värit taas ovat lähtöisin auringon voimasta. Aurinko antaa kasville värinsä vuoden kiertokulun aikana, mutta saadakseen oman värinsä kivet tarvitsevat huomattavasti pidemmän ajan, aurinkovuoden eli 25920 vuotta, eli aika, jossa aurinko yksinkertaisesti sanottuna kiertää koko Eläinradan läpi. 

Smaragdin vihreydessä, topaasin keltaisuudessa tai ametistin violetissa elää siis voimia, jotka ovat peräisin auringon kosmisesta kierrosta platonisen maailmanvuoden läpi, kuten tuota aikaa myös kutsutaan.

Nämä ovat asioita, joiden omaksuminen vie runsaasti aikaa, mutta se myös kasvattaa meitä ymmärtämään niitä laajempia yhteyksiä, joita kohti me olemme koko ajan kasvamassa.

3 kommenttia . Avainsanat: kukat, tuoksu, väri, kivet, planeetat, aurinko, Steiner

Aurinkokunnan kokonaisuus

Tiistai 24.9.2013 klo 0:07 - Matti Kuusela

Vanha henkinen tieto antaa ymmärtää, miten jokaisella planeetalla aurinkokunnassamme on oma henkinen tai energeettinen tehtävänsä. Ihmisessä ja kaikissa elävissä olennoissa nuo planeettojen voimapiirit sulautuvat yhteen, mutta ei suinkaan samalla tavoin kaikissa. Se osaltaan luo kaikkien olentojen erilaisuutta.

Henkisestä lääketieteestä tiedämme, miten eri sisäelimiin vaikuttavat kuhunkin omat planeettavoimansa, esimerkiksi Aurinko vaikuttaa sydämeen, Venus munuaisiin, Mars sappeen ja Jupiter maksaan. Jo siinä riittää runsaasti pohdittavaa. Ja jos kysyy, vaikuttavatko ihmisiin planeettojen lisäksi myös kiintotähtien alueet, niin ikivanhan tiedon perusteella vastaus kuuluu: kiintotähtien alueet vaikuttavat eläinratamerkkeihin jakautuneena, ei eri elimiin vaan kehon osiin. Jalkateriin vaikuttavista Kalojen voimista alkaen kuljetaan ylöspäin niin, että esimerkiksi Neitsyen aluetta kehossa on syli (tai koko vatsaontelon alue), Leijonalle kuuluu sydämen seutu ja kaikkein ylimpänä pää on Oinaan aluetta.

Näihin yhteyksiin perehtyminen ei ole aivan helppoa, vaikka niiden kokonaisuus kyllä ajan mittaan avautuu upean selkeänä kokonaisuutena. Samassa kirjassa, josta edellisen blogin ehkä yllättävätkin tiedot ovat peräisin, on muistiinpanoja myös Steinerin esoteerisesta tunnista Suttgartussa toukokuussa 1913, siis hieman ennen hänen toista Suomen matkaansa. Tällä tunnilla hän esittää aurinkokunnantamme tai planeettakuntamme voimien yhteistoimintaa varsin - ainakin minun mielestäni - havainnollisella tavalla.

Aurinko ja planeettavoimat

Jotta henkiset tiedot
voivat tulla
ymmärrettäviksi niin,
että henkisen tien
kulkija todella edistyy
- eli eisun-christ_process.jpg pelkästään kerää esimerkiksi lisää tietoa - on Steinerin mukaan harjoitelta sellaisilla yksinkertaisilla ja selkeillä totuuksilla, kuten seuraava lause: "Niin kuin keuhkoni hengittävät ilmaa, niin hengittävät fyysinen kehoni ja eetterikehoni aamulla herätessäni hengen sisäänsä."

Tätä lausetta on hyvä miettiä sen koko laajuudessa ja merkityksessä meditatiivisesti. Ymmärrän sen niin, että vakaa henkisen tien kulkija eli vanhemmalla käsitteistöllä esoteerikko yksinkertaisten henkisten totuuksien äärellä ajattelemaan niin selväpiirteisesti ja voimallisesti, että sisäinen voima voi liittyä hänen ajatuselämäänsä.

Jos pyrkii ajattelemaan vain hienoja ja uusia asioita, ajattelu ei ehkä koskaan saavuta sitä syventyvää voimaa, jota on juuri henkisellä tiellä edistymisen merkki.

Ja nyt siis aurinkokuntaan. Hyppään alusta jonkin verran yli kohtaan, jossa Steiner puhuu siitä, miten Auringosta lähtevät ne voimat, jotka vahvistavat meidän minuuttamme. Jotta ihminen voi tulla siitä itsessään tietoiseksi, on tähän ajatukseen liitettävä myös tunne siitä armosta, joka minuusvoimien kehitykseen liittyy. Henkinen tutkimus lähtee ajattelusta, mutta vasta tunteet ovat se elementti, joka kykenee antamaan ajatuksille niiden varsinaisen merkityksen, syvyyden, koskettavuuden sekä kosmisessa mielessä korkeamman olemassalon.

Mutta Auringon yllä vaikuttaa Merkurius-voimien kehä, joka kantaa meidän ymmärrysvoimiamme. Ne liittyvät siihen, mikä meissä ihmisissä virtaa sukupolvesta sukupolveen ja inkarnaatiosta inkarnaatioon. Kosmis-henkisesti meidän on henkisen tien kulkijoina oltava aina kiitollinen Merkurius-voimille käyttäessämme älyämme ja ymmärrystämme.

On hyvä käyttä hetki aikaa kokeakseen sisäisenä kuvana sen, miten auringonvoimat ja merkuriusvoimat leimuvat yhdessä muodostaakseen ihmisen aurinkohengestä laajemman piirin, johon ymmärryksen voimat liittyvät sukupolvien virrassa. Mutta tarvitaan vielä jotain korkeampaa kuin pelkkä ymmärrys, ja siinä tulevat apuun seuraavassa vyöhykkeessä Venuksen voimat, jotka luovuudessaaan ja rakkaudellisuudessaan tuovat ajattelun piiriin aina uudistavat ja uutta luovat voimat.

Sitten kohoamme yleviin Mars-voimiin, jotka ylevillä voimillaan virtaavat läpi Venus-voimien ja hedelmäittävät ne niin, että niistä voi tulla maailmankaikkeudessa toimivia.

Näiden yltä virtaavat vielä korkeammat Jupiterin jumalallisen valon voimat, jotka ovat tavalliselle ihmiselle näkymättömiä. Tämä jumalalllinen korkea valo vaikuttaa niin, että Mars-voimat eivät kohtaa Venuksen voimia sotaisesti vaan sopusointuisesti.

Ja jos ihminen henkisen kasvunsa ja selvänäköisyytensä tiellä oppii avautumaan Jupiterista virtaavalle sisäiselle valolle, silloin hän lähestyy myös sitä henkistä mahtavaa lämpöä, joka Saturnuksesta virtaa läpi Jupiterin valon.

"Kristus minussa"

Ja yhteen vaikuttavien Marsin ja Venuksen välissä on aurinkovyöhyke sillä kohden, missä planeettakartassa näemme maan Venuksen ja Marsin välillä. Kun tässä esityksessä Steiner kuvaa, miten varsinaisen auringon ympärillä vaikuttaa tuo "toinen aurinko", joka vahvistaa minuuttamme, vaikuttaa tällä kohden "kolmas aurinko", kolmas auringonpiiri.

Ensimmäinen on luova fyysinen aurinko, joka lähettää meille lämmittäviä säteitään. Toinen aurinko sen taustalla lahjoittaa meille minämme ja kolmas on korkea Kristuksen, Kristus-prinsiipin kantaja, joka armon aurinkovoimiensa kautta lahjoittaa meille korkeamman minän.

Tästä kolmannesta auringosta on opetettu kaikissa vanhoissa mysteereissä ja Golgatan mysteeristä alkaen on tästä kolmannesta auringosta vaikuttanut suora yhteys maahan. Tämä on se aurinko, josta Paavali lausuu: "En minä, vaan Kristus minussa." Se on Kristus, jonka tuosta ajasta lähtien jokainen ihminen voi ottaa vastaan.

Tällä korkeammalle minälle on ominaista se, että sen ymmärtäminen tavallisella minällämme on jossain määrin vaikeaa: korkeampi minä on Kristus minussa, mutta samalla se on vielä vapaampi ja todempi kuin tavallinen minä. Mutta siksipä juuri se onkin korkeampi minä. Se tarkoittaa myös, että tuossa Paavalin lauseessa tuo tavallinen minä ja korkeampi minä eivät ole vaihtoehtoisia, vaan "Kristus minussa" on se korkeampi minä, josta voi saada aavistuksenomaisen vaikutelman lausuessaan sen hyvin pyhästi ja henkisesti avaralla, herkästi kuulostelevalla tunteella.

Lähde Rudolf Steiner: Aus den Inhalten der esoterischen Stunden, III, 1913-1923.

1 kommentti . Avainsanat: henkinen, aurinko, planeetat, planeettavoimat, aurinkokunta, Kristus, minussa, Rudolf, Steiner

Venuksen tie

Keskiviikko 6.6.2012 klo 16:45 - Matti Kuusela

Hei ystävät hyvät, tänään on siis
Venuksen transiitin päivä. Sikälivenuksen_syntyma.jpg kuin
olen ymmärtänyt, konjunktio eli yhtymä tähtitaivaalla tarkoittaa sitä, että maasta katsottuna kaksi taivaankappaletta on samalla pystylinjalla. Sen henkisen ja energeettisen merkityksen voi jokainen helposti aavistaa, jos on joskus katsonut tähtitaivaalle ja huomannut sitä ihmeellistä tunnelmaa, joka syntyy, jos vaikka leimuavan kirkas Venus ja himmeämpi viisas Jupiter lähestyvät toisiaan.

Saman voi kokea kuun ja jonkun kiertotähden ollessa lähessä toisiaan. Harvinaisempaa sen sijaan on, että taivaankappaleet menevät ihan kohdakkain, eli kuten nyt, että Venus radallaan sattuu juuri Auringon kohdalle ja kulkee sen kasvojen yli.

Silloin siinä tapahtuu useaitakin asioita, mutta ainakin kaksi: Venus, vaikka se on kooltaan pieni pilkku aurinkoon verrattuna, pysäyttää kuitenkin osan auringon fyysisen ja henkisen valon virrasta. Ja toisaalta pieni mutta vaikuttava Venus vaikuttaa omalta osaltaan auringon henkiseen virtaukseen, se rikastaa sitä omalla yksilöllisyydellään. Ja samalla auringon valtava voima vahvistaa Venuksen vaikutusta.

 

Linjausten voima

Lisäksi tapahtuu energeettisesti suuria asioita. Aivan kuten ihmisellä, myös aurinkoa kiertävillä planeetoilla on omat henkiset voimakenttänsä, ja etenkin eteerinen kenttä. Planeetan varsinainen kosminen oma kenttä tai aura ei kuitenkaan ole pelkästään sen itsensä ympärillä, vaan henkisesti katsottuna planeetta on linssinmuotoinen näkymätön voimaolemus, jonka keskipiste on auringossa. Ja fyysinen planeetta, se jonka me näemme silmillämme, on kuin kupla tuon henkisen auringon ympärillä kiertävän planeetan reunassa.

Merkuriuksella on kaikkein pienin eetterilinssi, Venuksella toisella suurin ja maalla kolmanneksi suurin, ja suurempi sulkaa aina pienemmän sisäänsä. Näin kun ajattelee, fyysisesti näkyvä aurinko onkin edelleen maan eetterimuodon sisällä! Toisaalta kaikki planeetat ovat auringon eetterimuodon sisällä, joka on siis hyvin suuri ja ulottuu koko aurinkokuntaamme.

 

Elävän ja joustavan ajattelun voima

Jos tuo tuntui vaikealta ymmärtää, se johtuu siitä, puhumme voimatason asioista yhdessä fyysisen kappaleellisen tason kanssa. Vaikeus tulee siitä, että elävä ja joustava ajatus joutuu aina itse luomaan oman muotonsa ihmisen eetterikehossa, kun taas nykyaikana fyysinen ajattelu seuraa valmiita energiauria.

Näin ei aina ole ollut. Menneisyydessä ihmiset ajattelivat elävän luonnon ja maailmankaikkeuden omien voimien mukaisesti ja fyysinen ajattelu oli valtava ponnistus. Nyt on päinvastoin. Meille kaikille fyysinen ajattelu on enemmän tai vähemmän helppoa, mutta joustava laajempi ajattelu vaatii omaa sisäistä voimaa.

Tällä sisäisellä voimalla voimma nyt kuvitella, miten fyysinen aurinko, Venus ja maa sattuvat aivan samalle suoralle. Tavallisestikin, silloin kun kaksi olentoa tulee lähelle toisiaan, niiden välillä alkaa tapahtua sekä tietoista että syvempää tiedostamatonta vuorovaikutusta. Nyt kun kolme taivaallista kappaletta tulee lähelle toisiaan ja vielä samalla linjalle, niiden välille syntyy hyvin voimakas virtaus kaikkiin mahdollisiin niiden välisiin yhteyksiin.

Se merkitsee, että vaikka tuo maan, Venuksen ja Auringon välinen linjaus kesti fyysistä aikaa vain muutaman tunnin, voimatasolla sen vaikutus säilyy pitkään, jopa kuukausia ja hienommilla tasoilla jopa vuosikymmeniä. Ja jos me ihmiset menemme siihen omalla tahdollamme mukaan, tuo kommunikointi vahvistuu entisestään.

Kosmos luo meille mahdollisuuksia, mutta näiden mahdollisuuksien toteutuminen on kiinni meistä ihmisistä. Meidän tietoisuudellamme on todellista kosmista merkitystä kiertotähtien väliseen yhteistoimintaan!

 

Venuksen tie

Venuksen luova voima on kauneutta, naisellisuutta ja rakkautta. Nyt meillä on mahdollisuus avautua ottamaan sitä vastaan, mutta ennen kaikkea meillä on mahdollisuus kehittää ja vahvistaa noita voimia itsessämme. Silloin Venus auttaa meitä, auringon henkisen valon tukemana.

Tänään 6.6. eli kahden kuutosen päivänä on erinomaisen tasapainoinen päivä asettua sisäisesti uudelleen omaan kosmokseensa. Geometrisesti kuustähti on kaksi kolmiota, naisellinen ja miehinen kolmio lomittain, keskenään tasapainossa. Ja itse tuo tasapaino eli 6 + 6 on myös naisellinen kosmiselta olemukseltaan.

Naisellisuuden varsinainen henkinen olemus on hän, jota kutsumme Sofiaksi, maailmanviisaudeksi. Tämä on vahvasti Sofian viisauden päivä, mutta omalla tavallaan tämä Sofia-vaikutus jatkuu vielä pitkään.

1 kommentti . Avainsanat: Venus, transiitti, aurinko, Sofia, maailmanviisaus, konjunktio, eetteri, planeetat, 6, elävä ajattelu