Matin blogi

Käärme-energiaa

Keskiviikko 23.5.2012 klo 23:13 - Matti Kuusela

Maapallo kaikkine olentoinen muodostaa hyvin täyden kokonaisuuden. Harvoin tulee ajatelleeksi, että maan eläinkunta heijastaa ihmiskunnan ominaisuuksia. Vaikka samaa pätee myös kasvi- ja eläinkuntaan.

Niin kauan kuin ihmiskunnalla on tiettyjä ominaisuuksia, niin kauanperisynti_200.jpg on myös eläimiä, jotka kantavat näitä samoja voimia. Laiskiainen on yksi hyvä esimerkki siitä. Niin kauan kuin ihmisten piirissä esiintyy laiskuutta, on myös laiskiaisia. Suuri ero ihmisten ja eläinten välillä tässä on se, että jokainen eläin kantaa edustamaansa voimaa itseoikeutetulla ylevyydellä, riippumatta siitä, pidetäänkö samaa asiaa ihmisellä hyvänä vai huonona.

Tähän ilmiöön, että eläimillä ja kasveille myös ihmisten harmilliset ja sairauksina ilmenevät ominaisuudet ovat täysin tasapainoisesti omalla kohdallaan, perustuu se, että me voimme saada kasveilta ja eläimiltä lääkkeitä, jotka asettavat noita ihmisessä pois tasapainosta suistuneita energioita jälleen paikoilleen.

 

Käärmeet ja valhe

Käärmeet ovat loistelias esimerkki siitä, miten ihmiskunnan huonona pidetty ominaisuus esiintyy varsin loisteliaana ja näyttävänä, vaikka usein pelottavana ja jopa vaarallisena eläinkunnassa. Käärmeet ovat valheen edustajia, kertoo Hampurin eläintarhan käärmeiden hoitajahenki Salmissra Flensburger Hefte -julkaisussa 105.

Salmissra kertoo, että se, miten kaikki myrkylliset käärmeet eivät ilmoita myrkyllisyydestään ulkonäöllään, johtuu juuri siitä, että ne ovat olentoja, joille valhe on ominaista.

Käärmeille itselleen oleminen valheen ilmentymänä on kaunista, ja sen vetovoiman kokevat myös monet ihmiset. Pahalla on myös lusiferinen, kauneutta ilmentävä puolensa. Se aiheuttaa ihmiselle monesti hankaluutta päättää mielessään, ovatko käärmeet lopultakin pahoja, vai ovatko ne kauniita.

Juuri tällä kohden käärmeen tietoisuus pääsee vaikuttamaan ihmiseen, kun ihminen ei oikein tiedä olisiko hänen kauhistuttava vai ihastuttava. Silloin syntyy tietoisuudessa halkeama, josta käärme - energiana - pääsee läpi. Käärme pääsee luikertamaan kaikkialle, missä näitä tietoisuuden repeämiä ilmenee.

Käärmeet ovat sopusoinnussa kaikkien elementtien kanssa. Jotkut käärmeet osaavat jopa lentää ainakin lyhyitä matkoja, ja monet uivat, vaikkeivät aina mielellään. Myös aavikon hiekassa ne kokevat veden kaltaisen virtaavuuden. Aivan kylmässä ne eivät kuitenkaan tule toimeen, koska ne eivät ole vaihtolämpöisiä, vaan tarvitsevat lämpöä toimiakseen.

Elääkseen paha tarvitsee Kristuksen valoa, sanoo Salmissra. Vain silloin kun paha tulee valaistuksi, se on olemassa ja voi elää. Se on suuri salaisuus!

Salmissra jatkaa siitä, miten hyvyys on tahtonut pahuutta ja myös luonut sen. Sillä aurinko lämmittää käärmeitä ja mahdollistaa niiden elämän. Tämä on ihmisten tärkeää selvittää itselleen!

Sitten Salmissra selittää luomisesta niin vaativaa käärmeiden syntyyn liittyvää asiaa, että en sitä vielä kyllä aivan tajua. Mutta ei se mitään. Kirjoitan sen tähän kuitenkin, ja eiköhän se selviä. Käärmeet sisällyttävät kuitenkin niin suuria olemassaolon salaisuuksia, joita olemme pitäneet pimennossa, että eiköhän ole jo aika selvitellä niitä.

 

Uhrista ja sen hyväksymisestä

Ensimmäinen käärme on luikertanut tilan maailman kautta sen johdosta, että alkuperäisesti hyvät olennot ovat uhranneet toisia alkuperin hyviä olentoja, mutta nämä toiset hyvät olennot eivät tunnustaneet tätä uhria. Näin syntyi tästä hyvästä olennosta ensimmäinen käärme.

Siihen tietenkin liittyi surua, mutta nyt käärmeet ovat surun ulottumattomissa. Käärmeen on mahdotonta olla surullinen.

Käärmeet ja niiden munat ovat ikivanhoja ja ne ovat peräisin jo maapallon ensimmäisesti inkarnaatiosta, Saturnus-tilasta, jossa munamuodolla oli tärkeä kehitystehtävä. Lintujen muniminen on paljon uudempaa perua.

Valheen syntymisen ymmärtäminen on vaikeaa myös siksi, että valhe on syntynyt jo aikana, jolloin mitään puhetta ei ollut, sanoja tosin jo oli.

Kuitenkin ensimmäisen uhrin kieltämisen kautta, mistä jo puhuimme, syntyi maailmaan ensimmäinen Ei (mikä hauskasti on saksan sana "muna"), syntyi maailmankaikkeuteen jotain täysin uutta, sellaista mikä mahdollisti aivan uudenlaisen ja dynaamisen kehityksen. Mutta samalla syntyi todellisuuteen myös kuilu, jonka avulla kosmokseen pääsi virtaamaan voimia, jotka saavat aikaan hajoamisen. - Saksaksi tässä on verbi "vermodern", jonka voisi ymmärtää myös ei-äiti.

Ja siitä syntyy liikkeen hidastus, josta taas syntyy lämpöä, ja sitä että kaikki tulee aivan uudeksi, toisenlaiseksi, erilaiseksi.

 

Tuoksut ja maut

Kaksihaaraisella kielellään käärmeet maistavat tuoksuja, mikä liittää ne hyvin syvään todellisuudentasoon.

Käärmeiden silmät ovat aina avoinna, sillä paha ei koskaan nuku ja ne ovat sopeutuneet erityyppisiin valheisiin. Käärmeet, jotka kykenevät näkemään vain värieroja, luovat yhdessä tunnealueen valheiden kanssa.

Käärmeet, joiden silmät havaitsevat kaiken, luovat tavallisten maailmassa olevien valheiden mukana, kuten poliittisten ja yhteisöllisten valheiden, jotka koskevat kaikkia ihmisiä.

Ja käärmeet, jotka kykenevät näkemään vain mustavalkoisesti, luovat älyllisten valheiden myötä. Se on siis käytännössä samaa kuin mustavalkoinen ajattelu, jolle jokin asia voi olla vain joko oiken tai väärin, mutta joka ei kykene näkemään niiden sävyeroja.

Käärmeistä olisi vielä paljon kerrottavaa, mutta otetaan tähän vielä yksi syvästi merkittävä asia, joka liittyy syntiinlankeemukseen ja käärmeen osuuteen siinä.

Tiedämme, miten kirkon piirissä ennen vanhaan syyllistettiin naista siitä, että hän lankesi käärmeen viettelykseen, mutta asiahan on niin, että käärme energeettisesti vastaa miehen sukupuolielintä. Nainen vieteltiin, mutta mies (tai miehinen sukupuolivoima) oli se, joka vietteli.

Rakkaudella
Matti

 

4 kommenttia . Avainsanat: käärmeet, pahuus, pahan synty, uhri, kehitys, valhe, politiikka, Kristus

Nuorimman veljeksen tie ja Kristus-tie

Tiistai 1.3.2011 klo 12:40 - Matti Kuusela

Hei Ystävät ja Enkelisielut,

Meillä on viime päivinä ollut ilahduttavasti kolmesta neljäänsataan lukijaan päivässä. Se tuntuu tosi mukavalta ja osoittaa, että uudelle konkreettisen henkisyyden käsitykselle on tilaa ja tarvetta.

Konkreettisuudella tarkoitan, että henki ei ole vain jotain sellaista meidän ulkopuolellamme, johon jonain erityisenä hetkenä otetaan yhteyttä, vaan henki on aivan todellista ja läsnäolevaa. Luulen, että useimmat meistä hieman arkailevat hengen kokemista, koska meillä on alitajuinen tunne, että henki on jotain, mikä tuomitsee ja tuo näkyville ja valoon meidän mahdollisen heikkoutemme.

Mitä enemmän viime viikkoina olen tutkinut tätä henkeä ja henkisyyttä ja sitä mitä meille on siitä opetettu, sitä hämmästyttävämmin huomaan, miten Kristuksen opetuksissa on äärimmäisen kauniisti ja lempeästi näytetty, miten nykyaikainen hengen kokemus Vanhan testamentin aikaan verrattuna on kokonaan inhimillistä, se on lähellä ihmistä, ei ole mitään pelättävää, ei mitään piilotettavaa.

 

Nuorimman veljeksen tie

Se mitä Kristus itsestään sanoo, antaa ymmärtää, että ihmiskunta on tullut vaiheeseen, jossa me saamme vapautua vanhan luomisen Isä-voimien holhouksesta ja lähteä vapaasti etsimään maailmasta omaa onneamme, niinkuin kansansaduissa tuo nuorin veljeksistä. Ja nyt me jokainen olemme juuri tuo nuorin, jolla on mahdollisuus vapautua.

Se on niin itsestään selvää, mutta onhan se myös haastavaa. Vaatii rohkeutta olla oma itsensä. Vaatii rohkeutta tehdä sitä, minkä itse kokee oikeaksi.

Kuten kansansatujen nuorimman veljen kohdalla, itsenäistyminen ei ole egoismia, vaan se itse asiassa on hyvän tekemistä. Vanhat kollektiivi- ja yhteisöenergiat ovat ehkä joskus olleet hyviä ja auttaneet viemään kehitykstä eteenpäin, mutta nyt voi aivan hyvin sanoa, että yksilön tie, henkisen kasvun tie, nuorimman veljeksen tie ja Kristus-tie ovat kaikki sitä, että me yksinkertaisesti lopetamme uhrina olemisen ja alamme tehdä niitä kaikkia hyviä tekoja, jotka tunnemme oikeaksi.

 

Kenen puolella olet

Pari esimerkkiä tällaisista hyvistä teoista. Kumpiinkin olen niin monta kertaa törmännyt junamatkoilla. Isä ja lapsi ovat laiturilla junaa odottamassa. Lapsi hypähtelee laiturin katospilarin ympäri. Isä kieltää häntä.

Miksi? Koska isä kokee, että muut voivat häiriintyä.

Äiti ja pari lasta matkustavat junassa. Lapsi juoksee käytävällä iloissaan edestakaisin. Äiti kieltää häntä.

Miksi? Usein vain osoittaakseen itselleen, että hänellä on tilanne hallussa, että hän tekee jotain - vaikka lapsi juoksee edestakaisin niin kuin ennenkin. Vain ilmapiiri on nyt ankeampi.

Koen tässä, että se hyväntekijä tai sankari-isä ja sankaritar-äiti on se, joka on oman lapsensa puolella ja antaa tämän leikkiä silloin kun siitä ei ole selvää haittaa kenellekään.

Lapselle leikki on tärkeää. Lapselle on tärkeää kokea ilo ja liikkumisen riemu omassa kehossaan. Hänelle on tärkeää kokea, miten isä ja äiti tukevat häntä, juuri häntä. Miten he kannustavat hänen oman voimansa esille tulemista nimettömiä ja lannistavia maailman energioita vastaan.

Oletko huomannut, miten Suomessa päättäjät toimivat tällä lannistavalla mentaliteetilla. Sen sijaan että Suomen päätöksentekijät olisivat selvästi meidän kansalaisten puolella ja pyrkisivät parantamaan meidän elämäämme ja tukemaan meidän henkistä ja kasvuamme, he mieluummin leikkivät tottelevaista EU:n ja superrikkaiden suuntaan. Okei, he pyrkivät liittoutumaan vahvimman kanssa. Ymmärretty.

Mutta he pyrkivät olemaan nimettömien ylikansallisten voimien puolella siksi, että heillä ei ole sisämmässään yhteyttä siihen henkiseen minä-voimaan, joka antaa ihmiselle luonnollisella tavalla voiman ja tunteen siitä, että haluan tehdä hyvää, haluan tukea jokaista yksilöä, haluan olla se nuorempi veljeksistä, joka auttaa ja ottaa mukaansa matkaan jokaisen, joka tarvitsee hänen apuaan.

Ja ratkaisevalla hetkellä kaikki ne voimat, joita nuorin veljeksistä on matkallaan auttanut, tulevat hänen avukseen.

Meidän politiikkamme on nyt kovin täynnä näitä vanhempia veljiä ja sisaria, jotka toimivat maan tavalla, jotka eivät uskalla eivätkä ehkä näe mitään mieltäkään toimia niiden hyväksi, jotka he kokevat heikoiksi. Tämä vanhimpien energioiden maailma alkaa nyt tosin murtua eikä se enää ole turvallinen. Ongelma on siinä, että turvattomat päättäjämme saattavat etsiä turvaa entistä enemmän sieltä, missä he vanhojen energioiden mukaan kokevat olevan suurimman voiman: ja he ottavat leskiltä ja köyhiltä ja orvoilta ja suuntaavat liikenevää rahaa yhä enemmän sinne mihin supervarakkaat sitä kokoavat.

 

Kenen puolella päättäjämme ovat

Enkelit ja henkinen maailma voivat auttaa tässä aivan vähän, mutta suurin vastuu on meillä jokaisella yksityisellä ihmisellä. Niin kauan kuin yksityiset ihmiset eivät tee henkistä tehtäväänsä - tekemällä itse oikeaksi kokemiaan tekoja - niin kauan ryhmien on uhraduttuva, kettutyttöjen ja muiden. Meidän "aikuisten" on tehtävä työmme niin hyvin, että meidän nuortemme ei tarvitse muodostaa ryhmiä, joiden avulla he yrittävät korjata vanhempia tekemiä virheitä.

Nykyajan henkisyys tukee yksilöllistä henkisyyttä. Kristuksen uskonto on minä, joka toimii rakkauden mukaan, jokaista lähimmäistä kohtaan, myös itseään.

Taru Kristofferista eli Kristuksen kantajasta kertoo kaikkein keskeisimmän. Hän etsi maailmasta suurinta voimaa ja tahtoi asettua sen palvelukseen. Lopulta hän oivaltaa, että suurin voima maailmassa on Kristus-voima jokaisen ihmisen sydämessä. Ja hän antautui palvelemaan sitä.

Rakkaudella
Matti

 

 

 

1 kommentti . Avainsanat: Kristus, Kristoffer, päättäjät, politiikka, enkelit, lapsi