Matin blogi

Hyvä ja paha ja ravinnontuotanto

Keskiviikko 9.5.2012 klo 16:09 - Matti Kuusela

Lämmin kiitos kaikista ihanista ja rohkaisevista kommenteista, joita sain eilisiltaisen blogin pohjalta. Miten paljon viisautta ja elämän tietoa meillä onkaan!

chloris.jpgNäiden kommenttien viesti oli: anna sydämesi liekin loistaa, ja luota siihen, että tuolla tulella on oma viisautensa.

Siispä jatkamme tänään siihen suuntaan, mihin sydän osoittaa, vaikka tämä ei niin hauska suunta olekaan. Toisaalta me tiedämme, että kaikki on muutettavissa. Kun me annamme sydänliekkimme loistaa rohkeasti ja kauniisti, kun annemme toivon hehkua vahvana, kaiken on mahdollista muuntua hyväksi.

 

Siemenet

Eilen ystävien kanssa keskustelimme TV1:n esittämästä Ruoka-yhtymä ohjelmasta, joka oli tosi rankka. En siis ole itse sitä nähnyt, mutta kerron sen pohjalta, mitä olen ymmärtänyt.

Olin lukenut jo vuosi tai pari sitten, miten USA:ssa joko oli voimassa tai oli tulossa laki, joka kieltää kasvinsiementen keräämisen ja omistamisen. Aivan oikein. Jos olet viljelíjä USA:ssa sinun on laitonta kerätä viljelemistäsi tai muista kasveista siemeniä ja kasvattaa niitä.

Tätä ilmaisua en ole aikaisemmin blogeissani käyttänyt, mutta jos jossain itsensä paholaisen kädenjäljet ovat näkyvissä, niin juuri tässä. Ensin ei oikein ymmärrä, että mitäh? Mutta kun ohjelmassa kuitenkin näytettiin, miten poliisit kiertävät maatiloilla tätä määräystä valvomassa, niin onhan uskottava, että se on jo todellisuutta.

Tällä siemenasialla on monta ulottuvuutta, sillä siemenet ovat yksi elävän luonnon kaikkein keskeisimpiä asioita. Yksi käytännössä merkittävä ulottuvuus on, että viljelijänä sinun on siis ostettava kaikki siemenvilja ja muut siemenet suuryhtiöiltä, joille siis menevät rahat ja jotka ovat myrkyttäneet ja modifioineet nämä siemenet haluamaansa muotoon.

Jättiyhtiö Monsanto ja muutamat muut ovat huolehtineet siitä, jos olen oikein ymmärtänyt, että myydään vain geenimuunneltua siementä, joka on rakennuttu niin, että se kestää samojen yhtiöiden Roundup-kasvimyrkyn. Pellot myrkytetään niin, että kaikki muu kasvillisuus ja pitkälle eliöstötkin kuolevat, ja vain geenimuunneltu vehnä tai maissi kestää.

 

Vilja ja jumaluus

Ennen aikaan puhuttiin jumalan viljasta, mutta geenimuunneltu eli gmo-vilja on rakennettu sillä tavoin, että sen yhteys luonnon omiin enkelimaailmoihin ja luonnonhenkien maailmoihin on mahdollisimman pieni. Luonnollisen jumalan viljan sijaan tulee oikeastaan mekaanista viljaa, joka ei enää tue elämää samalla tavoin kuin jumalan vilja.

Vielä suuremmaksi ihmisen synti muuttuu, kun kuulemme että USA:ssa lihakarjalle syötetään maissia, joka on halpaa, mutta joka ei sovi nautojen ruoansulatukselle. Henkisistä opetuksista tiedämme, että lehmän ruoansulatusjärjestelmä on erikoisesti rakentunut niin, että sen kautta universaaliset tähtivoimat pääsevät mukaan maan elämään ja aineellisuuteen.

Maissi elää tasolla, johon nämä tähtivoimat eivät enää voi liittyä, ja sen seurauksena tietysti maaäiti jää ilmän tähtiravintoaan, mutta myös naudoissa kehittyy bakteereita ja sairauksia, jotka ovat syvästi vahingollisia.

USA:ssa jäjellä olevat viljelmät ovat suuria, ja kuulemme ohjelman mukaan nämä suuryhtiöt pitävät viljelijöitä täysin vallassaan. Ainakin 80% viljelijöistä ja karjanhoitajista on niin pahasti veloissaan, ettei heillä ole pienintäkään mahdollisuuta kapinoida suuryhtiöiden määräyksiä vastaan.

Milloin tahansa voi tulla esimerkiksi määräys, että nyt kaikki lihakarja tai lihasiivekkäät on pidettävä täysin pimeässä, esimerkiksi, ehkä siksi ettei kukaan näkisi niitä, tai mikä syy sitten ikinä onkaan. Jos viljelijä aikoo avata suunsa ja valittaa, lakimiehet ovat heti paikalla, ja mitä yhtään voimme arvata USA:n syytehinnoittelusta, niin on selvää, ettei valitusmahdollisuuksia todellakaan ole.

Ystäviemme mukaan ohjelmassa oli niin hirveitä asioita, että niistä ei pysty puhumaan ääneen. No, ohjelma tulee uusintana ensi lauantaina 12.5. klo 12.35. Katso, jos uskot pystyväsi.

 

Karma

Tilanteen koko karmeus ei liity vain meidän aikaamme, vaan kaikki se, mitä me teemme väärin eläimiä kohtaan, koituu yksityisten ihmisten lisäksi koko ihmiskunnan karman vastuulle. Se merkitsee, että se, mitä me teemme nyt väärin eläimiä kohtaan, kaiken sen kärsimyksen me saamme itse käydä läpi tulevina aikanoina, jopa maan seuraavissa inkarnaatioissa saakka.

Eräässä esitelmässään Rudolf Steiner on antanut esimerkin siitä, miten vaikuttaa se, että me emme anna soveltuvaa kiitosta kaikille niille olennoille, joita käytämme hyväksemme, esimerkiksi koneissa olevaa henkisyyttä. Siitä hän sanoi, että tuo sielullinen puute tulee esiin maan seuraavassa elämässä, jota kutsutaan esoteerisesti Jupiteriksi, valtavina hämähäkinkaltaisina olentoina, jotka sitten vaativat meiltä sen huomion, jota emme ole aikanaan antaneet.

Tuossa ei ollut kysymys vielä aktiivisesta pahasta suhteessa toisiin olentoihin, ainoastaan huomioimattomuudesta.

En olisi näin syvälle tästä kirjoittanutkaan, ellei eilisen sydäntulikirjoituksen jälkeen sekä tänään lukemani Lorna Byrnen uuden enkelikirjan (ei vielä suomennettu) jälkeen olisi tullut niin vahvaa kokemusta siitä, miten mahtava asia on toivo. Toivo ja sydäntuli yhdessä voivat antaa ihmiselle sen sisäisen voiman ja vapauden ja rakastamisen mahdollisuuden, joka vahvistaa meitä katsomaan myös ikäviä asioita. Ja niitä meillä nyt todellakin on maan maan päällä.

Ja toisaalta meillä on upeita opettajia, kuten Lorna Byrne. Meillä on oman innostuksemme mahdollisuus, oman toivomme mahdollisuus. Ja Enkelit kanssamme ja Plejadien tähtisisaret -kirjat kertovat siitä koulutustiestä, miten me voimme ymmärtää enemmän, tätä maailmaa jossa elämme, miten me voimme rohkeasti ja uljaina olentoina ottaa tietoisuuteemme yhä suurempia asioita. Miten me voimme tahtoen, tuntien ja ajatuskuvin luoda maailmaa paremmaksi.

 

Nykyajan sankarit

Ja voimme arvostaa nykyajan sankareita. Nyt juuri minulle nousee voimakkaana kuvana nykyajan sankareista kaikki luomuviljelijät, jotka pitävät yllä yhteyttä maahan, luontoon, enkelikuntiin ja luonnonhenkiin - ja korkeammalla tasolla he luovat kasvi- ja eläinmaailman hoitamisen kautta uutta yhteyttä Isän (taivas) ja Äidin (Maa) välille.

Kun me opimme ja uskallamme jälleen arvostaa, myös meissä itsessämme avautuu mahdollisuuksia uudelle henkiselle sankaruudelle.

Onko oltava vähän sankari, jotta rakkaus sydämessä voi leimuta vapaana ja kauniina?

 

 

4 kommenttia . Avainsanat: ravinto, viljely, luomu, luonnonhenget, karja, maissi, toivo, luominen

Ravintoa enkeleille

Keskiviikko 2.5.2012 klo 23:29 - Matti Kuusela

Hei Ystävät,

Nyt siis Guggenheim-museohanke haudattiin Helsingissä kaupunginhallituksen toimesta. Ymmärrän hyvin niitä, jotka olisivat halunneet museon, sillä kaikessa epärealistisuudessaan ja kalleudessaan ja oli niin suurenmoinen hanke, että se olisi avannut iloisesti niin kaupungin kassan kuin muidenkin rahoittajien hanat.

Ja täytyy tunnustaa, että kun Esplanadin ja kauppatorin tienoilta katselee Katajanokalle, niin valkeasta erikoismetallipellistä luodut kosmisen kaarevat muodot toisivat jotain uutta ja vaikuttavaa tuolle paikalle, jota aivan liian kauan on hallinnut Enso Gutzeitin päärakennus, joka ei sellaisenaan ole tuolle paikalle koskaan kunnolla istunut.

Missään vaiheessa minulle ei tullut oikein selväksi, mitä museossa olisi ollut tarkoitus esitellä. Design museo?

Tampereen taidemuseossa on vuosia sitten ollut useita loistavia näyttelyitä. Ehkä on niin, että hyvät museot ja hyvät näyttelyt ovat kuitenkin ihmisistä kiinni. Kun ajattelee Kiasmaa Helsingin keskustassa, niin se ei juuri ole onnistunut luomaan mitään uutta ja innostavaa. Aika outoa, että minäkään en keksi, mitä todella uutta ja eteenpäin vievää keksiä.

Guggenheim tietysti kuulostaa upealta ja kalliilta, olisi saatu kallis brändi käyttöön.

 

Nalle Wahlroos

Toinen asia, jota olen hämmästellyt, on se että jotkut ovat pitäneet Wahlroosia hyvänä ajattelijana. Tietenkin hän onkin sitä saatuaan yhtä ja toista aikaan, mutta se mitä hän esittää uudessaan kirjassaan, on ankeaa.

Wahlroos lehtijuttujen mukaan on siis kirjoittanut, että niillä, joilla on eniten kannettavaa ja eniten oppiarvoja, saisivat äänestää useammalla äänelle kuin perheettömät vähän koulutetut köyhät.

Eihän tuo sellaisenaan niin ihmeelliseltä kuulosta. Tietyllä tavalla se on loogista, ja palaisimme ideologisesti vanhaan roomalaisaikaan, jolloin senaattoreilta vaadittiin tietty tuloraja, korkea.

Sitten tuli kristinusko, jonka herätti täysin uuden ajatuksen, että jokaisella ihmisellä on oma arvonsa, tuloista, koulutuksesta, työstä ja perheasemasta riippumatta.

Mitä tapahtuisi, jos elämässään hyvin menestyneet äänestäisivät vaaleissa vaikkapa viidellä äänellä heikommin menestyneiden yhtä vastaan?

No siitä seuraisi välittömästi se, että yksikään puolue ei enää voisi kiinnittää mitään huomiota vähäväkisten tilanteeseen, koska silloin heidän äänimääränsä putoaisia viidennekseen. Ja sitähän ei yksikään puoluea voisi kestää. Se merkitsisi paluuta aikaan, jolloin roskaväki oli vielä aivan normaalia sivistyneistön käyttämää kieltä. Hyvinvointi- ja sivistysvaltio tuhoutuisi kerralla. Niin yksinkertaista se on.

 

Enkelien ravinto

Enkelit ovat kertoneet, että kaikki
mietiskely ja asioidenvoimakukat_140.jpg pohtiminen
siinä tietoisuudessa, että henkinen maailma ja enkelimaailma ovat mukana elämässämmä, on valtavaa ravintoa heille.

Kasvimaailma, mineraalit ja jopa eläimet luovat kasvullaan ja elämällään ravintoa ihmisille. Me puolestamme luomme ravintoa enkelikunnille eettisillä ajatuksilla ja teoilla, kauneudella ja luovuudella, jossa me tiedostamme henkisen maailman olevan mukana.

Ja mitä enemmän me tiedämme henkisestä maailmasta, enkelikunnista ja heidän tehtävistään, Kristuksesta ja Sofiasta, sitä enemmän me myös voimme tukea ja ravita heitä.

Eräässä mielessä me ihmiset olemme luomisen sarjassa viimeisiä, mutta viimeiset tulevat myös ensimmäisiksi. Kristus pesi opetuslastensa jalat, mikä tarkoittaa sitä, että uusi kehitys lähtee liikkeelle siitä, millaisia teitä me ihmiset kuljemme elämässämme.

 

Huumasta henkiseen luovuuteen

Guggenheim-ilmiö oli huumaa, mutta jos nyt mietimme mitä Helsinki ja Suomi voisivat rakentaa pääkaupungin kauppatorin laidalle, on hyvä kutsua enkelit mukaan, Suomen kansallisenkeli mukaanluettuna.

 

 

1 kommentti . Avainsanat: guggenheim, henkinen ravinto, enkelit, äänien lukumäärä, Wahlroos