Matin blogi

Tuhatvuotista Suomi-historiaa

Torstai 22.1.2015 klo 10:19 - Matti Kuusela

On aika huvittavaa katsella Pohjolan muinaishistorian karttakirjoja. Niissä ensimmäiset kartat saattavat kuvata aikaa tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Niissä suomalaiset hallitsevat laajoja alueita Norjasta Uralille ja etelään aina Ukrainaan saakka.

Kun sitten selaa karttoja eteenpäin, niin valtakunnat vaihtuvat vuosituhannesta toiseen. Vain suomalaiset pysyvät samoilla alueille vuosituhannesta toiseen.

Noin 1850 eKr rajat muuttuvat hieman ja suomalaisalueiden etelärajalle ilmestyy baltteja ja slaaveja.

Sitten on taas satoja vuosia tasaista. Suomi vallitsee pohjolassa ja eteläpuolella keltit. Vähitellen kelttiläisten tilalle tulee kimrejä, sitten skyyttalaisia, sarmatialaisa ja gallialaisia.

Oleellinen muutos alkaa Penguin-karttakirjassa vuoden 230 jKr tilanteessa. Silloin etelää hallitsee Rooma. Slaavit alkavat työntyä pohjoisemmaksi kohti Karjalaa. Ja siihen tämän kirjan muisnaishistorian kartat päättyvätkin. Skandinavian eteläosaan ilmestyy norjalaisia, ruotsalaisia, daaneja ja juutteja, mutta muuten Norjan ja Ruotsin keski- ja pohjoisosat ovat edelleen suomalaisten hallussa. Tästä ei tietääkseni koskaan kerrota koulussa.

Kulttuurin aallot

Henkiset tutkijat, kuten Valentin Tomberg, ovat kertoneet, miten suomalaiset heimot elivät rauhanomaisesti rinnakkain etelämpää tulleiden slaavien kanssa, ja voihan niin olla.

Mutta mennään eteenpäin Messeniuksen riimikronikan kuvauksessa. Jäimme tilanteeseen, jossa Varsinaissuomen kirkollinen keskus oli Räntämäellä. Porvarit kuitenkin halusivat sen lähemmäksi merta ja niin perustettiin Turku Aurajoen suuhun.

Tämä selvittää myös minua pitkään askarruttaneen kysymyksen. Olin ajatellut, että Åbo tarkoittaa jokiasutusta tai jokikylää, mutta kronikasta käy ilmi, että "bo" tarkoittaa kauppiaiden ranta-aittoja, joita jo Räntämäen valta-aikana oli Aurajoen varrella. Bo näyttää siis olevan samaa juurta kuin esimerkiksi puoti.

Idän ja lännen välissä

Suomen Turku alkaa kasvaa, mutta 1300-luvun alkupuolella Birgerin ja hänen veljiensä välisen kiistan aikana venäläiset käyvät polttamassa poroksi niin Turun kuin Räntämäenkin.

Matias Kettilmundinpoika kuitenkin kostaa ankarasti venäläisten hyökkäyksen. Novgorodin mahtava herttua Juri yrittää vielä piirittää Viipuria, mutta joutuu vetäytymään häpeällisesti ja suruissaan. Venäläisten vaatimukset Karjalasta tuottavat heille enimmäkseen vain tuskaa.

Sitten virolaiset nousevat kapinaan omia valtaajiaan vastaan. He tahtovat lyödä kuoliaiksi kaikki saksalaiset, eivätkä enää tahdo olla heidän orjiaan. He haluavat luovuttaa Tallinnan meille suomalaisille, jotta me sitten auttaisimme heitä. Sotaväkeä lähetetään, mutta projekti kuivuu kokoon. Kronikan suunta muuttuu, ja meille kerrotaan, miten kuningas Maunu oli harmissaan kun suomalaiset niin usein rikkoivat hänen ja Jumalan käskyjä eivätkä tahtoneet antaa piispalle hänen voikymmenyksiään.

Kiista kymmenyksistä jatkui. Kuningas Maunun oleskellessa Turussa kirjoitettiin karjalaisille, että heidän ei tulee pettää Jumalaa, vaan maksaa kymmenyksensä ja muut vaatimukset. Uhkauksin ja kirjein määrättiin, että kun piispa rakastavan isän tavoin oli vierailulla, tuli jokaisen pitäjän vetää nuottaa piispan pöytää varten. Tämä oli aikaa, jolloin venäläisten oli onnistunut valloittaa Pähkinälinna. 

Pian tämän jälkeen seuraa vielä suurempi taloudellinen myllerrys, johon liittyvät ankarat Pietarin penningit eli verojen korotukset. Kiistoissa ovat mukana sekä paavi että suomalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. 

1400-luku on monenlaista menoa ja kehitystä. Piispat rakentavat Turun seutua ja venäläisten kanssa soditaan. 

!500-luvn alussa kuningas Hannu hyökkäsi Suomeen harmistuttuaan siitä, että valtakunta ei enää kuulunut hänelle. Maa sauhusi pahasti ja Turku poltettiin taas kerran.

Mutta Suomessa oli kuusi kunnon taloa noihin aikoihin. Oli Mustain veljesten (dominikaanit) luostari Turussa, Raumalla ja Viipurissa, jossa oli myös fransiskaaniluostari. Nämä sitten revittiin maan tasalla kuninhas Kustaan aikana uuden uskontavan mukaisesti.

Mutta kävi niin onnellisesti, että Venäjä luopui hyödyttömästä liitosta Tanskan kanssa ja päätti luottaa enemmän ruotsalaisiin. Näin suomalaiset saivat kuudenkymmenen vuoden aselevon. Sen ajan he saivat asua maassaan hyvässä rauhassa viholliselta.

messenius_taulu.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, muinaishistoria, keskiaika, Messenius, riimikronikka, Turku, venäläiset

Suomen kuninkaita

Sunnuntai 7.12.2014 klo 22:09 - Matti Kuusela

Edellisessä blogissa päädyimme siihen, miten Suomen alue oli Johannes Messeniuksen kirjoittaman kronikan mukaan jakautunut useiksi kuningaskunniksi.

Kronikka kertoo, miten Kristuksen syntymän jälkeisenä aikana Tanskan kuningas Gram lähetti vahvan sotajoukon Sumble-nimistä Suomen kuningasta vastaan. Sumble on kuudes kronikan nimeämä Suomen kuningas. Tuohon aikaan näyttää, että kuninkaiden välisissä suhteita ratkaisivat kaksi suurta tekijää, maat ja kauniit kuninkaantyttäret.

Riitä näiden kuninkaiden välillä sovittiin niin, että Gram saisi vaimokseen Sumblen erittäin kauniin tyttären Signen.

Kävi kuitenkin niin, että samalla kun Gram on sotimassa Norjaa vastaan, myös Saksin kuningas Henrik kosi Signeä. Ja kun Gram oli sotaretkellä, sai Henrik myöntävän vastauksen.

Kuultuaan petoksesta Gram lähti valepukuisena Suomeen. Häihin saavuttuaan hän löi muitta mutkitta Saksin Henrikin kuoliaaksi. Sitten Signe ja Gram matkustivat Tanskaan ja saivat pojan, Hadingin, josta tuli Tanskan kuninkaiden esi-isä.

Historian tieto

Tälläistä on menneitten sukupolvien kertoma Suomen historia. Se on kiinnostavaa ja vauhdikasta, aivan kuin muillakin samanaikaisilla kansoilla. Suomalaisten ongelma tuntuu olevan siinä, että joko meidän vanhat dokumenttimme on tuhottu, tai sitten täällä on ollut vähän kirjoittajia. Jos niin on, se merkitsi, että täällä on luotettu kirjoittamisen sijasta enemmän muistitietoon, muinaisten laulajien mahtiin Englannin druidien tapaan.

Suomen viime vuosisatojen historiankirjoitus on pitänyt tarkoin yllä romanttista käsitystä Suomen vaatimattomasta ja köyhästä menneisyydestä. Hämäläiset ja karjalaiset ehkä taistelivat keskenään, mutta siinä se melkein onkin. Muiden maiden historiasta me 0lemme hyväksyneet saagat ja tarut, mutta oman maan kohdalla ei.

On ajateltu, että kun Suomi niin pitkään oli ruotsalaisten alaisuudessa, niin tieteestä poistettiin kaikki sellainen, mikä saattoi kertoa suomalaisten suuresta menneisyydestä ja vahvistaa suomalaista kansallistuntoa. Sellainenkin näkemys on esitetty, että aikoinaan merkittävät kokoelmat vanhoja suomalaisia asiakirjoja sijaitse Kuusiston piispanlinnassa, jonka tuhoutuessa myös nämä asiakirjat katosivat.

Huomattavaa on, että Messenius, joka tässä käsittelemämme kronikan kirjoitti, oli ruotsalainen yliopistomies. Istuessaan vankina kaukaisen Kainuun linnassa hän oli vapaa poliittisista näkökulmista ja saattoi keskittyä puhtaaseen historiaan, sellaisena kuin hän sen tunsi.

On myös mahdollista, että Suomen historiaa on suorastaan väärennetty. Olen lukenut sellaisenkin tekstin, jossa kerrotaan itse Rurikin taruun tehdystä muutoksesta. Nykymuodossaan taru kertoo, miten ruotsalainen viikinki Rurik perusti Novgorodin, josta sitten syntyi Venäjä. Mutta nyt on esitetty, että Venäjän keisarinnan mielestä Rurik kuulosti paremmalta ruotsalaisena, vaikka hän tosiasiassa oli Suomesta.

Suomen henkinen tehtävä

Monien kirjoittajien mielessä on väikkynyt ajatus Suomen tulevasta suuresta henkisestä tehtävästä. Kun Steiner kertoo, miten keskiajalla henkinen maailma oli sulkenut Euroopan tietoisuudesta Amerikan, koska sen energiat olisivat silloin olleet vahingollisia Euroopan henkiselle kehitykselle, niin ehkä jotain samantapaista on tapahtunut myös Suomelle.

Ehkä Suomen historia on ollut henkisesti peitettynä. Ehkä Suomen henkiselle kehitykselle on ollut hyväksi, että saamme aloittaa uudelleen vaatimattomammalta pohjalta.

Tästä jatkoa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, kuninkaat, Messenius, riimikronikka, historia, Rurik, Tapio Kaitaharju

Suomen varhaishistorian kronikka

Perjantai 5.12.2014 klo 19:47 - Matti Kuusela

Olen kauan ihmetellyt, miten Suomi voi olla ainoa olemassaoleva maa, jolla ei ole minkäänlaista historiaa yli tuhannen vuoden taakse. Toki joitakin vanhoja kuningasluetteloita on löydetty muista maista kuin Suomesta, mutta niistä ei juuri koskaan puhuta julkisuudessa, tai kouluissa.

Vuosituhannen vaihteessa Minä Olen -lehdessä julkaistiin uutta tietoa Suomen tuntemattomasta menneisyydestä ja keskustelua käydään edelleen joillakin nettisivuilla, mutta siinä se suunnilleen onkin. 

Johannes Messenius

Mutta sitten näin ystäväni ostaman kirjan, Johannes Messeniuksen "Suomen riimikronikan". Ruotsalainen Messenius oli Uppsalan yliopiston professori ja näytelmäkirjailija, joka eli aivan 1600-luvun alussa. Hän vietti parikymmentä vuotta elämästään vankina Kajaanin linnassa jouduttuaan onnettomuudekseen keskelle kuninkaiden välistä kiistaa. Kajaanin linnassa hän sitten kirjoitti Suomen historian, jossa hän ensimmäisenä käytti hyväkseen pohjoismaisten saagojen aineistoa.

Jotenkin kuvaavaa suomalaisten kiinnostukselle omaa historiaansa kohtaan on siinä, että kesti lähes lähes neljäsataa vuotta saada tämä ainutlaatuinen historiateos julkaistuksi suomeksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura teki tämän uroteon vuonna 2004.

Nooan pojat

Riimikronikka aloittaa Suomen historian Nooasta saakka.

Kerrotaan, että Nooalla oli neljä poikaa, joista Tuiskon oli nuorin. Tuiskonille annettiin Euroopan itäinen ja pohjoinen osa. Hänen alueensa ulottui Reinin virralta Donin alueelle saakka, mutta Skandinavian hallintovallan hän oli määrännyt Getalle.

Niillä, jotka asuivat lähimpänä Ruotsia, vallitsi rauha hyvien kuninkaiden alaisuudessa. Heidän joukossaan oli uljas kuningas Fornjot. Häntä pidetään Suomen ensimmäisenä kuninkaana, joka hallitsi noin 600 eKr.

Hänen jälkeensä mainitaan kuninkaina nimiä Froste ja Jokull, Snaer Humbli ja Thor.

Kuningas Thorilla oli tytär ja kaksi poikaa. Toisesta heistä tuli Norjan ensimmäinen kuningas Nor, josta Norja sai nimensä.

Toisen pojan sotajoukot vaelsivat pitkin Pohjanlahden rantaa nykyiselle Pohjanmaalle. Heitä kutsuttiin silloin enimmäkseen matrooneiksi tai latinaksi amatsoneiksi. Sen tähden ruotsalaiset nimittivät tätä maata Kvenlandiksi. Sen pohjoisempaa osaa he muitta mutkitta nimittivät Kajanelandiksi.

Tämä on siis muinainen Kainuun kuningaskunta, jonka ydinalue sijaitsi Pohjanmaalla. Vielä 1900-luvun alkupuolella Perämerta nimitettiin joissakin kartoissa Kainuunmereksi.

On saagoja, joissa kerrotaan, miten Kainuun kuninkaiden jälkeläiset hallitsivat aina Islantia ja Skotlantia myöden. Merovinkiajan Ranskassa oli kuninkuuden edellytyksenä, että pystyi osoittamaan polveutumisensa Kainuun kuninkaista.

Thor

Thorin kuoltua Kvenlandin eli Naistenmaan neuvosto käski kunnioittamaan häntä suurimpana jumalana. - Tämä mielenkiintoinen tieto viittaa siihen, että Thor oli ihmisalkuperää, kun taas hänen kauttaa vaikuttanut Odin oli enkeliolento.

Tosin kronikassa kerrotaan myös urhoollisesta ja mahtavasta herrasta nimeltä Odin. Hänen alkujuurensa olivat ilmeisesti Skandinaviasta, mutta kun hänen oli paettava omistamastaan Fryygiasta, hän vaelsi pohjoiseen ja voitti vaivatta venäläiset, puolalaiset, skandinaavit ja vandaalit.

Odin lahjoitti nämä maat vendeille, joiden kansoja kronikan mukaan olivat samogiitit, kuurit, preussilaiset, liettualaiset, liivinmaalaiset ja myös virolaiset, pommerilaiset ja lappalaiset, joita oli paljon, sekä suomalaiset.

Kaikki nämä yhdessä olivat eräänlainen kansa, joka ymmärsi toisiaan ilman tulkkia. He olivat perehtyneitä noituuteen, jota Odin heille opetti.

Tämän laajemman esityksen jälkeen Messenius tahtoi keskittyä enemmän suomalaisiin, joita aluksi kutsuttiin vinedeiksi, vendeiksi ja vinneiksi. Sen pohjalta jotkut nimittivät heitä finneiksi. He asuivat virolaisista pohjoiseen Tornioon saakka ja kutsuivat itseään ylpeillen suomalaisiksi.

Suomi

Tässä suora lainaus kronikasta:

Suomi ulottuu laajalle:
yhdellä sivulla Norjaan,
toisella Venäjään,
kolmannella sivulla on raju meri,
joka on tästä kansasta saanut vendien nimen.
Siksi eräs mies, Plinius nimeltään,
varmaankin kirjoitti,
että Suomi on alueeltaan yhtä laaja
kuin koko Skandinavia.
Sen vuoksi ei ole ihme,
että se oli muinoin jaettu osiin
moniksi valtakunniksi.
Kullakin on oma kuninkaansa.

Monet kirjoittajat pitivät Messeniuksen mukaan tämän maan asukkaita lempeinä ja Ukko oli rakkain kaikille. Hän oli heidän ylin jumalansa.

Tästä jatkoa 

- Johannes Messenius, Suomen riimikronikka. Toimittaneet ja suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 913. 2004.

1 kommentti . Avainsanat: Suomi, varhaishistoria, Messenius, Suomen riimikronikka, riimikronikka, Nooa, finnit, Kainuu, kuningas, Odin, Thor