Matin blogi

Jokapäiväinen leipämme

Perjantai 12.2.2016 klo 18:43 - Matti Kuusela

Viime kuukaudet ovat olleet voimakasta kehityksen aikaa. On jälleen hyvä kertoa Isä meidän -rukouksesta, koska se on viime kuukausina tullut yhä läheisemmäksi.

Isä meidän on sikäli erikoinen rukous, että sen tarkkaa merkitystä on haastavaa ymmärtää. Useimmat meditaatiot ja rukoukset ovat henkisistä syvyyksistään huolimatta ilmaisultaan helppoja ja selkeitä, mutta Isä meidän -rukouksessa saa todella ponnistaa sisäisiä, jotta sen saa tuntumaan oikealta ja täydeltä.

vaterunser_millet_abendgebet.jpg

Jokapäiväinen leipä

Voimme nyt lähteä liikkeelle sen leipää koskevasta pyynnöstä, joka koskee meidän fyysistä olemustamme: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.”

Kun tätä pyyntöä miettii, on helppo huomata, että pyynnössä ei ole kysymys ainoastaan leivästä, vaan ravinnosta kokonaisuudessaan. Fyysinen olemuksemme tarvitsee tässä maailmassa jatkuvasti uutta ravintoa. Mutta tarvitsemme elääksemme myös paljon muuta kuin pelkästään ruokaa. Tarvitsemme ilmaa, lämpöä, jopa aistihavaintoja. Tarvitsemme myös sielullista ja henkistä ravintoa. Pyydämme siis Isältä kaikkea sitä, mitä meidän olemuksemme tarvitsee ylläpidokseen fyysisessä maailmassa.

Mutta miksi pyydämme? Maailmankaikkeus tukee meidän elämäämme monin tavoin. Saamme paljon aivan helposti ja ilmaiseksi. Ja sen puolesta, mitä emme saa suoraan, joudumme itsekin tekemään työtä.

Voi myös huomauttaa, että eikö jumalalle ole muutenkin ilmeistä, että me tarvitsemme ravintomme? Lisäksi on varmaan totta, että henkinen maailma luonnonhenkineen antaa meille mielellään sen, mitä me tarvitsemme.

Luulen, että kaikessa näennäisessä yksinkertaisuudessaan pyyntö jokapäiväisestä leivästä sisältää useita kätkettyjä tasoja, jotka meidän on itse oivallettava.

Pyytämällä mitä me tarvitsemme me ilmaisemme, että tiedostamme oman asemamme maailmassa. Kun pyydän sitä, mitä maailma muutenkin minulle antaisi, asetun tietoiseen vuorovaikutukseen muiden olentojen kanssa, niin enkelikuntien kuin luonnonhenkienkin.

Henkiset ystävämme

Kuvittele, että olisit itse henkinen olento, joka on ravinnut ihmiskuntaa vuosituhannesta toiseen. Osa ihmisistä kiittää siitä, ja se tuntuu hyvältä.

Mutta sitten ihmiskunnan piiristä kohoaa esiin rukous: Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme!

Se herättää. Se osoittaa, että ihmiskunnan piirissä on joku, joka on oivaltanut alkaa kantaa omaa vastuuta. Tietoinen pyytäminen vahvistaa ihmiskunnan ja henkisen maailman välistä yhteyttä.

Se ei ole ruikuttamista tai anelua, vaan osoitus siitä, että ihmiskunta alkaa herätä aikuisuuteen.

Joskus ajatellaan, että jumala tai enkelit ovat niin korkeita olentoja, etteivät he tarvitse ihmisiä tai meidän kiitoksiamme tai huomiotamme. Mutta se ei pidä paikkaansa. Jos kehityksessä alemmat olennot tarvitsevat avukseen korkeampia, niin myös korkeammat olennot ovat riippuvaisia alemmista. Kuvittele miten paljon me ihmiset olemme riippuvaisia kaikesta siitä, mitä luonto meille luo. Vastaavasti meidän huomiomme ja kiitollisuutemme on ravintoa korkeammille olennoille.

Meidän leipämme

Leipä on Raamatussa tärkeä sana. Jokapäiväisen leivän lisäksi muistamme leivän ja viinin tai taivaallisen leivän, mannan. Kaikilla niillä on oma merkityksensä.

Myös kansanperinteestä muistamme, miten juuri leipää on pidetty aivan erityisenä jumalallisena lahjana ihmiskunnalle. Myös Jeesus-lapsen syntymäkaupunki Beetlehem merkitsee leivän taloa. Siinä voi kokea, miten Jeesus jo omassa olemuksessaan tuo maailmaan sellaista, mikä ravitsee koko ihmiskuntaa.

Leipään liittyy myös lämpö. Leivinuunissa kypsynyt rukiinen tai etelän auringossa kivellä paahtunut leipänen on käynyt läpi oman lämpöprosessinsa. Voimme kuvitella, miten lämpöprosessin kautta leipään sisältyy henkinen kehitysprosessi.

Pyytäessäni leipää ilmaisen olevani sekä valmis ottamaan vastaan että itse työskentelemään jumalallisen leivän mysteerin toteuttamiseksi ihmiskunnassa.

Veljemme ja sisaremme

On mahtava elämys, kun ensimmäisen kerran tajuaa, että Isä meidän -rukouksessa kaikkea pyydetään aina ”meille,” ei vain minulle. On suurta oivaltaa, että juuri minä tässä olen pyytämässä ravintoa koko ihmiskunnalle, kaikille läheisilleni samoin kuin kaikille vieraillekin

Mutta tähän pyyntöön syventyy, huomaa että ”me” kattaa kaikki maan olennot, ei vain ihmiset. Kun "meidän" piirimme laajanee, huomaa että eläinkunta on otettava mukaan, ja sitten kasvikunta. Ei kivikuntaakaan voi jättää ulkopuolelle, vaikka ei oikein tietäisikään, millaista ravintoa ja tukea se kaipaa. Silloin ravitsemuksen pyyntö laajenee lopulta kattamaan myös luonnonhenget ja enkelit, ainakin koko aurinkokuntamme.

Kaikki luonnonkunnat tarvitsevat henkistä huolenpitoa. 

Jos joskus on kokenut oudoksi sen, että ihmistä on kutsuttu luomakunnan kuninkaaksi, niin voi huomata, että jollain tavalla jokainen ihminen on kasvamassa kohti omaa henkilökohtaista kuninkuuttaan ottaessaan vastuuta kaikesta elämästä. Tosin tuo vastuu on vielä vaatimatonta, mutta kun ihminen astuu sisäisesti esiin ja pyytää henkiseltä maailmalta huolenpitoa ja ravintoa kaikille olennoille, silloin hänessä alkaa kypsyä jotain suurta ja merkittävää.

Mutta samalla kun ihmisessä kypsyy sisäinen kuninkuus, on sen vastapainoksi kypsyttävä myös se, mitä paimenet edustavat. Sekä paimenet että kuninkaat tervehtivät Jeesus-lasta Beetlehemissä, Leivän talossa.

Uskon, että yksi leivän mysteereistä sisältyy siihen sekä sisäiseen että fyysiseen työhön, jota me leivän puolesta teemme. Kun me otamme leivän vastaan yhä tietoisemmin, jumalten lahjana ja Kristuksen ruumiina, kuten ehtoollisen asetussanoissa ilmaistaan, me alamme vähitellen muuttua. Kun aikaisemmin otimme vain aina vastaan, mitä meille annettiin, nyt leivän vastaanottamisen kautta meissä alkaa kypsyä sellaista sisäistä voimaa, jonka avulla me tulevaisuudessa muutumme maailmankaikkeudessa pelkästään vastaanottavista olennoista sellaisiksi, joilla on itsellään jotain annettavaa maailmalle ja sen kehitykselle.

Leivässä on juuri tuo suuri mysteeri. Me voimme ehkä poimia hedelmiä puusta tai marjoja metsästä, mutta leivän vuoksi meidän on tehtävä työtä.

Siksi pyytämällä jumalalta leipäämme me pyydämme sovitusta ja siunausta sen kuilun yli, joka nyt erottaa meitä henkisten maailmojen tiedostamisesta.

Ehkä jokapäiväisen leivän pyyntöön sisältyy aavistus siitä tulevaisuudesta, jossa me itse kykenemme tietoisesti luomaan jotain sellaista, joka on ravinnoksi muille olennoille ja koko kosmokselle.

Rakkaudella

Matti

2 kommenttia . Avainsanat: Isä meidän, rukous, leipä, meditaatio

Isä meidän -rukous

Perjantai 13.11.2015 klo 19:33 - Matti Kuusela

Henkisessä workshopissa olemme lähestyneet Isä meidän -rukousta jo pidemmän aikaa. Tuo rukous, sen sananmuoto ja rytmi on varmaan kaikille tuttu. Tiedämme että se on kristinuskon keskeinen rukous. Se on juuri se rukous, jonka Jeesus opetti opetuslapsille rukoiltavaksi.

Kun rukousta katsoo tarkemmin, huomaa että se on koko ihmiskunnan rukous. Kaikki pyynnöt lausutaan ”meidän nimissämme” ja ne kohdistetaan ”meidän isällemme”. Käytännössä se tarkoittaa, että jokaista pyyntöä lausuessani koen koko ihmiskunnan olevan mukana. Ja uskonnoista ja henkisyyden tasosta riippumatta.

Mutta kun sulkee silmänsä ja kuvittelee tätä ihmiskuntaa, jonka puolesta rukouksen lausuu, niin huomaa, ettei sitä voikaan rajata vain ihmisiin. Luonnonhenget ja enkelit, kaikki maan olennot eläimet ja kasvit mukaanluettuina, jopa kivien täytyy olla mukana. Sillä ”me” voi tarkoittaa vain meitä kaikkia, kaikkia maan asukkaita, kaikkia myös henkisiä ystäviämme, jotka täällä työskentelevät.

Kynnyksenvartija_Rosenkrantz.jpg

Isän maailmat

Rukouksen neljä ensimmäistä osaa ovat ihmeellisesti Isän maailmaa. Entisinä aikoina puhuttiin Isän pelkäämisestä henkisenä hyveenä. Vaikka tuo pelkääminen ei varsinaisesti tarkoita pelkäämistä sinänsä, niin silti meissä monissa on syvällä Isän pelko. Ainakin minulla oli lapsena, nimenomaan Isä-jumalan pelko. Ja kun ajattelen lapsuutta seuranneita vuosikymmeniä, niin huomaan tuon pelon seuranneen minua uskollisesti hyvin pitkään.

Vasta kun aloin aivan tietoisesti oivaltaa, että kaikki sukulaiset, isä ja äiti, minä ja sinä, tytär ja poika, ovat myös meissä jokaisessa itsessämme, aloin tajuta, että voin itse työstää näitä hahmoja rakastavammiksi ja hyväksyvämmiksi, hyvänsuovemmiksi.

Isä meidän, joka olet taivaissa

Vasta nyt tätä kirjoittaessani tajuan oikein selvästi, että tätä riviä lausuttaessa voisin todella kokea Isän lämpimästi ja rakastavasti, ilman mitään varauksia.

Siinä riittää meditaatiota ja rukousta pitkäksi aikaa. Todella kokea Isän rakkaus, ja kokea se myös itsessään.

On herättävää kokeilla myös muotoja ”Isä joka olet...” tai ”Isäni joka olet...”

Silloin kokee, että juuri ”Isä meidän” on oikea sanonta. Meidän isämme, meidän kaikkien isä. Silloin kokee, että me kaikki olemme täällä yhdessä. En olekaan yksin, jos niin olen joskus kokenut.

Kun lausun sanat ”Isä meidän”, koen samalla, että minä olen omalta kohdaltani vastuussa, paitsi itsestäni, niin myös meistä kaikista. Ulotan rukouksen myötä todellakin vastuuni niin itseeni kuin koko maan kaikkiin olentoihin, sillä isä on meille kaikille sama ja yhteinen.

Kun palaa takaisin rukouksen ensimmäiseen säkeeseen, niin sana ”olet” nousee myös vahvasti esiin. Oleminen on selvästi Isän keskeinen atribuutti. Hän on. Mutta hänen olemisensa on aktiivista. Voi todella kokea, että hän on kaikessa mikä on. Ja että tuo oleminen on maailmankaikkeuden ja elämän jatkuvaa kantamista ja huolenpitoa. Se sisältää myös kaiken sen kantamisen, mitä ihmiskunta tekee niin monissa eri muodoissaan. Sana ON laajenee ja syvenee käsittämään kaikkeuksien koko elämän.

Sitten seuraa kolme säettä, jotka määrittelevät tarkemmin ihmisen aseman suhteessa Isään.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi

Isän nimi on kuin jonkinlainen kopio tai heijastus itse Isästä. Se on jotain, mikä kantaa luomisessa Isän ominaisuuksia, mutta on kuitenkin hänestä irrallaan. Siksi tämän Isän olemuksellisuuden on pyhityttävä ihmissielussa. Se on pyhitys, joka on ihmisen tie takaisin Isää kohti.

Pyhitys on tietysti kaikessa pyhyydessään suppea sana. Ajattelu on ihmistoiminnassa lähinnä Isän nimeä. Kun ajattelu pyhittyy, se lähenee maailman Isä-perustaa ja luovuutta, ja sitä voi nimittää viisaudeksi. Luovana viisaus myös valaisee, jolloin se lähenee sitä enkelitoimintaa, jota me nimitämme Pyhäksi hengeksi.

Tulkoon sinun valtakuntasi

Valtakunta on jotain, mikä on paljon selvemmin Isän omaa olemusta ja voimaa kuin nimi. Nimeään maailmassa Isä ei voi täysin hallita, mutta valtakunnassa hänen voimansa on läsnä. Mitä ilmeisimmin voimme kokea, että valtakunnassa me alamme liittyä Isän elämään, mutta yhtä ilmeiseltä tuntuu, että me emme voi vain lipua sinne, vaan meidän on tehtävä jonkinlainen käännös.

Isän nimen voi tavoittaa kohottamalla ja muuttamalla ajatteluaan, sen olemuksellisuutta ja syvyyttä. Valtakuntaan yltääksemme meidän on päästävä mukaan syvempään elämän virtaan. Meidän on päästävä tietoisuudessamme niin pitkälle, että alamme oivaltaa mitä elämä on, mihin elämä tähtää, mikä on ihmisen tie, miten se liittyy siihen Kristus-tiehen, jota hän kuvaa eräänlaisena keskellä kulkemisena, tai myös lasten tienä hänen luokseen.

Aika ilmeistä on myös, että kaikkiin näihin kolmeen tiehen liittyy myös oma kärsimyksensä. Niin paljon iloa ja kauneutta ja ihanuutta kuin ihmiselämä voi tarjota, niin elämä aineellisessa maailmassa merkitsee myös kärsimystä.

Luulen että Kristuksen keskitien kulkeminen ei merkitse ainoastaan sitä, että tiukasti varomme poikkeamasta polulta, vaan myös sitä, että me hyväksymme sekä elämän ilot että kärsimykset ja sillä tavoin voimistumme kulkemaan korkeamman ihmisyyden tietä.

Tapahtukoon sinun tahtosi niin kuin taivaissa myös maan päällä

Kolmas ja syvin vaihe tiellä Isän luo on sukeltautuminen hänen tahtoonsa. Ajattelulle se merkitsee eräänlaista paradoksia. Miten kykenemme olemaan täysin vapaita samalla kun olemme täysin Isän tahdon virrassa, sillä on selvää, että Isän tahdon on toteuduttava meidän ihmisten kautta. Tieten.

Kuvittele maapalloa, joka on jo pitkälle henkistynyt, kuten ihmisolemuskin. Sekä ihminen että maa ovat jossain määrin läpinäkyviä ja virtaavia, hyvin eläviä, täynnä viisautta ja rakkautta. Kuljet tässä maailmassa, jossa ihminen on jo hyvin pitkälle luonut uuden suhteen paitsi kaikkiin toisiin ihmisiin, myös kaikkiin luonnonkuntiin. Tunnet olevasi yhtä kaiken kanssa, tunnet olevasi vapaa toimimaan, tunnet miten kaikki olennot ovat myös sovussa sinun kanssasi: olet viimeinkin luova olento, joka kykenee luomaan yhteistoiminnassa ja sopusoinnussa muiden olentojen kanssa.

Tuo on kaukainen tila, ja kaunis, mutta uskon että sen saavuttaminen on myös suuri draama, jonka osia me jo nyt alamme hiljaa harjoitella.

Kuva Rosenkrantz: Kynnyksenvartija

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Isä, Isä meidän, rukous, Kristus

Alussa oli sana... ja on edelleenkin

Keskiviikko 18.6.2014 klo 0:42 - Matti Kuusela

Heti Ensimmäisen Mooseksen kirjan kolmannessa jakeessa Jumala sanoi - Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli.

Myös Johanneksen evankeliumin alussa Sana on aivan keskeisessä roolissa. Se esiintyy kaikissa viidessa ensimmäisessä säkeessä.

Se tarkoittaa käytännössä, että maailman luominen maan nykyisen inkarnaation aikana on nimenomaan sanan tai puheen mysteeri. Sitä voi aavistella myös siitä, miten jotkut herkät ihmiset pystyvät keskustelemaan kaikkien olentojen kanssa, puiden ja kivien, jopa elottomien esineiden kanssa. Se johtuu siitä, että sanan henkinen voima läpäisee meidän koko olemassaolomme. Sana elää kaikessa mukana, kaiken taustalla.

meditaatioenkeli.jpg

Maan luovat voimat

Myös valo on yksi luomisen perusvoimia. Maan ensimmäisessä inkarnaatiossa oli luomisen voimana lämpö, tai tarkemmin sanottuna lämpöeetteri. Maan toisessa ilmentymässä luomisvoima toimi valon muodossa. Silloin se oli vielä aineetonta, nykysilmille näkymätöntä valoa, mutta voi vain kuvitella sitä ihmeellistä valomaailmaa, joka sisäisyydessä ja loisteessa ihmisen, mineraalit, kasvit ja enkelit elivät aineettomassa olotilassa.

Maan kolmannessa olotilassa tiiveimmäksi ainekseksi tuli vesi, ehkä voi sanoa, kosminen nestemäisyys, sekin vielä hyvin ohuena nykyiseen aineellistuneeseen veteen verrattuna. Silloin tämän nesteplaneetan - tai yhtä hyvin me voimme sanoa veden elementistä muodustuvan aurinkokunnan - täytti luovana prinsiippinä sointi tai ääni. Kun katselee nyt akvaariossa uivia ameeboja, saa aika hyvän käsityksen siitä, millaista elämä tuolla planeetalla oli, maan edellisessä inkarnaatiossa.

Sitten syntyy maan neljäs inkarnaatio, meidän upea nykyinen maamme. Se astuu fyysiseen ja aineelliseen olotilaan saakka. Kiinteys tai aineellisuus on sen uusi elementti ja siinä luovana voimana vaikuttaa sanan eetteri, jota nimitetään myös elämäneetteriksi. Sanan täyttämä aina fyysiseen todellisuuteen saakka ulottuva elämänvoima on maan tämän inkarnaation luova prinsiippi, jonka kautta korkeiden jumal- tai enkeliolentojen sana ja puhe ovat kaikuneet meidän maamme luomistyöhön.

Nyt, maapallon vanhetessa, jumalan ääni ei enää kaiu samalla tavoin meidän olemassaoloomme, mutta elämä jatkuu ja sanan jälkivaikutus kaikuu edelleen kaikessa luodussa.

Nyt lisäksi Kristukseksi nimittämämme suuri luova jumalolento on tullut sanan prinsiippiä kantaen maan päälle ja se luo vähitellen ihmiskunnalle aivan uusia mahdollisuuksia. Luova jumalsana alkaa vähitellen soida ja luoda meissä kaikissa, ihmiskunnassa. Helluntai oli tuon uuden sanan voiman alkujuhla.

Sana ja rukous

Valolla ja pimeydellä on keskenään monenlaisia suhteita. Jos tahtoo ymmärtää vuorokauden henkisen merkityksen, kuuluu myös yön pimeys täydellä voimallaan siihen mukaan.

Mutta kuten hyvin tiedetään, on myös sellaista pimeyttä, joka pyrkii itsekkäisiin päämääriin. Se on pimeyttä, joka tahtoo tietoisesti vaikuttaa salassa valolta. Se tahtoo ottaa valoa vastaan vain sulkeakseen sen omaan piiriinsä.

Tällaista valon käyttöä. tai pimeyden hyväksikäyttöä tapahtuu myös meidän maailmassamme. Se on hinta siitä, että tällainen ihmisen vapauden kehittämiselle mahdollinen maailma on voinut syntyä.

Ongelma tämän pahan pimeyden kanssa on siinä, että me emme kykene sitä ihmisvoimin muuntamaan ja valaisemaan. Tavattoman paljoon me jo henkisin voiminemme pystymme, mutta emme kaikkeen. Silloin meidän on aika turvautua enkeleiden apuun.

Hyvät enkelit eivät voi nähdä syvään pimeyteen. Siksi täällä maan päällä vaikuttavan pimeyden selvittäminen jää meidän ihmisten tehtäväksi. Meidän tehtävämme on kertoa enkeleille, mitä täällä tapahtuu. Nyt ymmärtää, että se on myös yksi rukouksen sävy: me kerromme enkeleille - tai Kristukselle - sisäisesti ja täyden luottamuksen vakaumuksella, mitä me täällä näemme ja havaitsemme, mitä täällä tapahtuu. Silloin enkelikunnat voivat ottaa nämä tapahtumat hoiviinsa ja ryhtyä muuntamaan niitä.

Tämä rukous on alkua sille, miten sanan voiman avulla uusi vastuu voi alkaa meissä kehittyä.

Ita Wegmanin sanoin

Lääkäri Ita Wegman oli Steinerin läheinen työtoveri. Hän kertoo, miten Steiner puhui hänelle tästä asiasta:

"Eräänä päivänä Rudolf Steiner ilmoitti minulle, miten mikaelinvastaiset demonit häpeämättömästi toimivat saadakseen Mikaelin työn jäämään näkymättömäksi ja tuhotakseen sen. Näiden demonien salaisuuksia voivat vain ihmiset houkutella esiin. Jumalat odottavat näitä salaisuuksia, joita ihmiset heille tuovat, ja vain jumalat voivat ratkaista ihmisille näitä demonien salaisuuksia."

Tämän ihmisten ja jumalten yhteisen työn ansiosta voi henkinen valo alkaa jälleen loistaa siellä, missä aikaisemmin vallitsi demonien pimeä toiminta.

Tämä on hyvin lohdullista. Meidän ei tarvitse taistella sellaista vastaan, minkä voittamiseen me emme kykene. Mutta on tärkeää, että me toimimme yhdessä henkisen maailman kanssa. Me tarvitsemme jumalia ja jumalat tarvitsevat meitä. Me elämme heidän kanssaan yhteisessä maailmassa, ja meidän on vähitellen osallistuttava myös henkisesti yhä enemmän maan ja ihmiskunnan kehitykseen ohjaamiseen, parhaan kykymme mukaan.

Usein meissä vallitsee jonkinlainen arkuus vaivat korkeita henkisiä ystäviämme. Ja kuitenkin on niin, että heille on suuri ilo se, että ihmiset osallistuvat yhteiseen työhömme. Ja suuri suru vallitsee ihmisten passiivisuudesta.

Todellakin, meidän on kehitettävä itsessämme intoa osallistua!

Rakkaudella
Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sana, Kristus, Rudolf Steiner, luominen, rukous, demonit, valo, pimeys, enkelit, jumalat

Liturgia Kristukselle

Keskiviikko 2.10.2013 klo 23:46 - Matti Kuusela

Robert Powellin seminaarissa sunnuntain iltapäivänä me teimme Liturgian Kristukselle eteerisellä alueella. Se oli ensimmäinen kerta Suomessa ja ihmeellinen mahdollisuus myös siksi, että se oli mahdollista tehdä juuri Mikaelin päivänä, 29. syyskuuta.

Olimme asettaneet Marjatta-koulun salissa runsaat kolmekymmentä tuolia huolellisesti ympyrään. Salin keskellä oli kukkia ja syyspunaisia ja keltaisia vaahteranlehtiä kauniiden silkkihuivien kanssa.

Eetterinen valoenergia, Kristus-läsnäolo, oli valtavan korkea ja olin jo etukäteen varmistanut Robertilta, että liturgiaan kuuluvien eurytmiarukousten aikana voi myös istua. Tiesin lauantaista jo oikein hyvin, miten suuria nuo voimat ovat ja päätin olla tällä kertaa varovainen. Mutta jos itse pääset tällaiseen liturgiaan osallistumaan, ei mitään huolta, sillä olin selvästi ainoa läsnäolijoista, joka joutui vähän varmistelemaan energioittensa kanssa. Muutama muukin istuja oli, ja tuntui ihmeen hyvältä ja oikealta, että istuminen oli myös aivan selkeä vaihtoehto. Missään muualla en ole koskaan kokenut, miten nämä kuin nestemäiset valovirrat kulkivat kehossa. Joskus hoidoissa sen suuntaista saattaa kyllä tapahtua, mutta asiakkaille. Tässä yhteisessä toimituksessa voimat ovat kuitenkin aivan toista luokkaa.

Mielenkiintoista oli myös kokea, miten voimakkaasti nuo elämänvoimien henkiset energiat voi kokea juuri istuessaan silloin kun toiset liikkuvat: fyysinen keho on paikallaan, mutta eetterikeho liikkeessä.

Liturgia

Liturgiassa luettiin tekstejä (Markku Maulan hienosti suomentamia), jotka kertoivat eteerisen Kristuksen kokemisesta joko henkilökohtaisesti tai opetuksena. Minä sain luettavakseni Rudolf Steinerin esoteerisen tunnin tekstin vuodelta 1907. Se oli minulle jo suomennoksenakin aiemmin tuttu, mutta oli ihmeellistä, miten se tuossa tilanteessa näytti aivan uudelta ja juhlavalta, valon virratessa itse paperin läpi.

Kun itsekseen lukee tällaista tekstiä, siitä
aina korostuu jokin puoli, joitakin lauseita.
Mutta tässä sophia_foundation.jpgpyhässä tilanteessa sanojen ja lauseiden henkisyydessä ei ollut mitään eroa: jokainen sana ja jokainen lause kylpi samassa henkisessä voimassa.

Oli koskettavaa kokea myös, miten monta kaunista aidossa ja hyvässä mielessä papillista ääntä meidän joukossamme oli, eri osanottajien lukiessa näitä tekstejä vuorollaan. Tällainen tilaisuus tarvitsee vetäjän, mutta osallistujat ja eri vaiheiden ohjaajat ja lukijat voivat todellakin olla nykyaikana samassa piirissä. Koin siinä valtavan yhteisyyden.

Liturgian rukouksien luenta, niiden eurytminen suoritus ja tekstit Kristukselle tai Kristuksesta vuorottelivat keskenään. Robert luki rukouksen englanniksi, sitten se luettiin suomeksi ja sen jälkeen tehtiin yhdessä eurytmisesti. Näitä eurytmiamuotoja oli jo harjoiteltu sekä lauantaina ja sunnuntaina ja jotkut ovat tehneet niitä aikaisemminkin, vaikka nyt esimerkiksi Isä Meidän -rukous tehtiin eri liikkeillä kuin Robertin edelllisellä vierailulla vuosi sitten. Nekin jotka nyt kohtasivat nämä eurytmiarukoukset ensimmäistä kertaa, selvisivät hienosti.

Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun samassa tilaisuudessa näin kauniin juhlavasti luettiin ja liikuttiin sekä Isä Meidän että Äiti Meidän rukoukset. Sillä on mahtava parantava vaikutus.

Eurytmiarukoukset

Eurytmiarukoukset tehtiin tuolien edessä kahdessa piirissä. Kun niissä ei jaloilla tehty mitään suuria liikkeitä, niin kokonaisuus pysyi helposti yhtenäisenä.

Olen taas viimeisen vuoden aikana miettinyt eurytmiaa melko paljon. Sitähän on monenlaatuista: näyttämöeurytmiaa, eurytmiakurssien eyrytmiaa harrastajille, hoitoeurytmiaa, koulueurytmiaa eri ikäisille - ja sitten nämä Robertin eurytmiat. En ole oikeastaan vielä kertaakaan päässyt osallistumaan aivan täysipainoisesti näihin Robertin vetämiin eurytmioihin, mutta hänellä on aivan oma tyylinsä vetää esimerkiksi planeettaaurytmiaa, tai sitten rukouseurytmiaa. Ja nuo olivat nyt aivan omia termejäni. 

Etenkin tänä viikonloppuna tekemissäni rukouseurytmioissa koin juuri sellaista tunnustelevaa, koskettavaa kuuntelevaisuutta, jota olen pitkään etsinyt. Koin juuri tämän rukouseurytmian erityisen suomalaisena, hitaana, tasapainoisena ja kokevana liikkeenä itsestä ulos ja maailmasta taas sisäänpäin. Ja kaikki tämä herkän voimakkaan juhlavuuden täyttämänä.

Liturgia Kristukselle oli todellakin jotain aivan uutta, korkan kaunista mutta silta tasapainoista ja luonnollista. Kun lähtöpäivänä vielä keskustelimme siitä Robertin kanssa, hän lupasi, että liturgiaa voi tehdä myös pienimuotoisempana, tilojen ja tilanteen mukaan.

Rakkaudella
Matti 

5 kommenttia . Avainsanat: Kristus, liturgia, Robert, Powell, Robert Powell, eurytmia, eetterinen, rukous, Isä meidän rukous, Äiti meidän rukous

Robertin kurssilla - seitsemän chakraa

Torstai 4.10.2012 klo 9:16 - Matti Kuusela

Hei Enkelimaa-ystävät,

Oli suuri ilo tavata Robert Powell pitkästä aikaa. Hän käynyt Suomessa vain kerran aikaisemmin, lyhyesti vuonna 1996. Silloin Mirjamaija Mikkola oli kutsunut hänet tänne. Mirjamaija, joka nyt on jo siirtynyt elämän rajan toiselle puolelle, oli yksi henkisiä pioneerisieluja, joka 70-luvun tienoilla toimitti tarmokkaasti Biodynaamisen yhdistyksen Demeter-lehteä ansiokkaana kulttuurilehtenä.

Nyt Markku Maula ja hänen puolisonsa Natalia huolehtivat oivallisesti Robertin ja hänen vaimonsa Laquannan vierailusta. Laquannan tapasin nyt ensimmäistä kertaa. Hän on yhdessä Robertin kanssa tehnyt mm. kirjat Eläinradan ja planeettojen eurytmiamuodoista ja henkisyydestä.

 

Alkueurytmiaa

Vaikka kuulin Robertin esitelmiä jo tasan kaksikymmentä vuotta sitten Pohjois-Walesissa, tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta jolloin sain osallistua hänen ohjaamaansa eurytmiaan. Ja se olikin valtaisa kokemus, sillä se osoitti sen, mitä itse olin odottanut jo todella kauan, aina 70-luvun alusta lähtien. Oli ihmeellistä kokea, miten ne odotukset, joita minulla silloin oli, osoittautuivat nyt oikeiksi.

Robertin tapa ohjata eurytmiaa toteutti sen liikkeen pyhyyden ja myös hitauden, jossa on sen liike on mahdollista aidosti kokea. Jossa sen ehtii aidosti kokemaan. Itse asiassa, voi kokea, miten liike syntyy myös omasta kokemuksesta.

Robertin ohjaama eurytmia täytti myös sen toiveen, jota olin ajatellut joskus myös suomalaisena eurytmiana, vähän hitaampana, viipyvämpänä, etsivämpänä. Nyt osoittautui, että sitä ei ole välttämättä ajateltava suomalaisena, vaan aivan yleismaailmallisena ja modernina: miten eurytmiaele on hengehtävä liike, joka elävöittää ja kohentaa eetterikehoa.

 

Planeetoista Isä meidän rukoukseen

Teimme Robertin ohjauksessa sekä Eläinradan että planeettakuvioita. Suurin kokemus itselleni oli Isä meidän -rukouksen eurytmiaeleet, joissa rukouksen ja liikkeen pyhyys tuli niin upeasti esiin ja jossa eleet jäsensivät tuon suuren Kristuksen antaman rukouksen seitsemän suurta pyyntöä niin, että ne ovat nyt hyvin minulle hyvin selkeinä koettavissa.

Vaikka olen lukenut Isä meidän -rukouksen henkisiä tarkasteluja jo vaikka kuinka kauan sitten, se oli kuitenkin pysynyt minulle jossain määrin sulkeutuneena ja vaikeasti hahmottuvana.

Nyt kun teimme rukouksen liikkeet kunkin seitsemän chakran kohdalla, sekä valmistavat ja päätöseleet, kaikki asettui kohdalleen. Nyt olen kokenut todella suureksi iloksi saada tehtä tämän kuin nuorentuneen rukouksen kerran tai pari päivässä, jopa useamminkin.

Tämä rukous elää minussa nyt kokemuksissani niin voimakkaana, että teimme Isän meidän -rukouksen Robertin kehittämillä liikkeillä jo tiistai-illan kurssilla Turussa. Siellä aiheena oli Maria Magdaleena ja Lasarus, ihmiskunnan alkuperheen dramatiikka sekä mysteereiden uudistuminen. Siihen yhteyteen Isä meidän seitsemän suurta pyyntöä sopivat erinomaisesti, kun seitsemän chakran puhdistuminen liittyy niin läheisesti sekä Lasarukseen että hänen tuon elämän sisareensa Magdaleenaan.

 

Kävelyn aurinkokosketus

Toinen suuri kokemus oli eurytminen kävely, jonka Robert liitti maan kultaiseen keskukseen, Shamballaan. Minulle ensimmäinen suuri kokemus eurytmiasta tapahtui aivan 70-luvun alussa, jolloin Nadja Martinoffin johdolla teimme eurytmisen kolmijakoisen kävelyn harjoitusta Steiner-koulun voimistelusalissa - pianomusiikin tahtiin ja auringon loistaessa salin kattoikkunoista.

Nyt aurinko loisti jälleen, mutta se oli maansisäinen aurinko, ja Robert näytti, miten kävelyssä voimme liittää auringon kierron jalan liikkeeseen. Se saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta minulle se ei nyt ollut pelkkä mielikuva, vaan todellinen voima, eetterikehossa koettavissa.

Esitelmissään Robert selvensi paljolti niitä teemoja, jotka sisältyvät hänen Pyhä Sofia -kolminaisuus -kirjaansa sekä Plejadien tähtisisaret -kirjaan. Moni sai niille nyt paljon lisää syvyyttä.

 

Haltiain kertomaa

Eilen paketoin ison pinon Helge Salon
Haltiain kertomaa -kirjoja. Nesalo_-_haltiain_kertomaa.jpg ovat nyt siis
postissa, mutta kuinka kävikään, että niitä ei sittenkään ollut tarpeeksi, ja muutama jäi vielä lähettämättä.

Joudun pyytämään vielä tuhannesti anteeksi sitä, että viime päivien ja viikkojen aika on minulla virrannut tavattoman nopeasti, ja enkä edelleenkään ole saanut siirretyksi uudelle ohjelmalle kaikkia äänitallenteita. Siksi olen kovasti myöhässä joidenkin CD-meditaatioden lähettämisessä - anteeksi siis. Teen huomenna kaikki, mitkä pystyn ja lähetän ne saman tien. Loput jäävät sitten ensi viikkoon.

Mutta takaisin Haltiain kertomaan. Kuvat ovat Helgen tyttären tekemiä ja erittäin onnistuneita. Niitä katsoessa virtaa tavattomasti sisäistä energiaa ja informaatiota luonnonolentojen maailmasta.

Tekstiä en ole päässyt lukemaan kokonaisuutena vielä kertaakaan, koska nytkin laitoin postituksiin kaikki kirjat, joita minulla oli. Osa teksteistä oli kuitenkin tuttua tai ainakin tutulta vaikuttavaa. Oli suuri ilo kokea tätä suomalaista luonnonhenkipuhetta, jota olen kovasti kaivannut.

Olen lukenut varmaan parikymmentä - ainakin melkein - saksankielistä luonnonhenkikirjaa, joissa on tavattomasti informaatiota, mutta luonnonhenget ovat läheisessä suhteessa Äiti maahan. Ja kun maan eetteriset ja muutkin energiat vaihtelevat voimakkaasti, myös luonnonhenget ovat temperamentiltaan hyvin erilaisia maaäidin eri alueilla. Siksi yhteys suomalaisten luonnonhenkien maailmaan on meille niin tärkeää.

Rakkaudella
Matti

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Robert Powell, eurytmia, Isä meidän, rukous, luonnonhenget, Helge Salo, Haltiain kertomaa, Turku, Lasarus, Maria, Magdaleena, seitsemän chakraa