Matin blogi

Taiteen syntyvoima

Tiistai 4.2.2014 klo 11:14 - Matti Kuusela

Sunnuntaina olimme Sinikan kanssa menossa Mannerheim-museoon, mutta kassalla ilmeni, että sinne ei pääse kuin opastuksen yhteydessä. Meitä ei kumpaakaan opastettuna seisoskelu juuri innostanut, joten uuteen suuntaan. Muistimme Espoon kaupunginmuseon, jossa en vielä koskaan ollut käynyt ja Sinikkakin vain ryhmän kanssa, joten sinne. Älypuhelimen avulla Emma-niminen museo löytyi, laaja betonihalli, pysäköinti euron tunti.

Nyt näin ensimmäistä kertaa Helinä Rautavaaran ihmeellisen kokoelman etnistä taidetta. Se on todellinen aarre, jota kannattaa käydä katsomassa kaumpaakin. Laajoilla matkoillaan Helinä keräsi valtavan kokoelman eri kulttuurien esineistöä ja pukuja. Hänellä oli kyky päästä lähelle ihmisiä ja hän kuvasi myös laajasti esimerkiksi initiaatiomenoja. Värikästä aineistoa löytyy Karibian meren saarilta, Keski-Afrikasta, Egyptistä, Intiasta, Balilta. Todella haukkoo välillä henkeään katsellessaan noiden kulttuurien rikkaita tuotteita, joissa kaikissa oli myös ihmeellisen paljon samaa.

Paikallisuus ja maailmanvalloitus

Kun viime aikoina olen lukenut Patrick O'Brienin upeita meriromaaneita 1800-luvun alun Britanniasta, niin olen usein ihmetellyt, mistä löytyy se asenne, jolla pienen eurooppalaisen saaren merivoimat äkkiä lähtivät purjehtimaan ympäri maapalloa ja millä he valloittivat niin valtaisat maa-alueet, toisten kansojen asuttamat. 

Yksi vastaus on luonnollisesti se, että briteillä oli voimakas kansanhenki, jonka tietoisuus ulottui yli koko maapallon. Omana sielunlaatunaan britit kehittivät juuri tietoisuussielua.

Mutta toinen havainto näyttelystä oli, että näillä etnisillä kansoilla, joiden esineistöä Helinä niin upeasti kokosi, oli ohjaajinaan paikallisia jumalia, henkisiä olentoja jotka kantoivat vahvasti juuri oman asuinpaikkansa astraliteettia, sielunvoimia. Koin miten sillä tietoisuudella ei ole mitään tarvetta lähteä valloittamaan maailmaa ja purjehtimaan kuukausiksi ja vuosiksi maailman merille: kaikki tarvittava oli läsnä.

Englantilaisia taas jokin hämmästyttävä voima veti irti kotipaikastaan, ja he lähtivät kaikkialle maailmaan levittämään uutta eurooppalaista tietoisuutta, sellaista mikä vapauttaa ihmistä paikallisuudesta. En nyt puhu niinkään siitä, mikä mahdollisesti on hyvää tai pahaa, vaan siitä vaikutelmasta, jonka Helinän kokoelmat herättivät.

Näyttelyseinillä olevasta kirjeenvaihdosta oli mukava havaita, miten Helinän vanhemmat antoivat hänelle niin tutulta kuulostavia käytännön neuvoja, ohjeita ja varoituksia. Hupaisalta tuntui, miten hänen professori-isänsä oli suorastaan tuohtunut siitä, miten Helinä oli alentunut kirjoittamaan matkoistaan Apu-lehteen. Se oli viisikymmenlukua.

Moderni taide ja hengen syntymä

Varsinainen modernin taiteen intoilija en ole koskaan ollut. Jos nyt äkkiä mietin, millainen kuvataide saa minut innostumaan, niin huomaan että ensimmäisenä nousee mieleen Edelfeltin maalausten valo, samoin Gallen-Kallelan hämyisät värit (toki myös kirkkaat) veden elementin yhteydessä, ja valosta edelleen tuo venäläinen maalari, joka vieraili Suomessakin ja maalasi esimerkiksi Volgan lautturit. Ja tietysti Aivazovskin merimaalaukset, joissa aurinko loistaa suorastaan ällistyttävän taitavasti kuvattuna aaltojen läpi. Niin, ja Halosen lumi havupuiden oksilla. Ja Särestöniemen loisteliaat värit, joihin ihastuin heti ensi näkemältä.

Toki on paljon muutakin, mutta on sellaista, mitä oma sieluni kokee läheiseksi ja kotoiseksi. Espoon modernin taiteen puolella oli yksi maalaus, josta pidin. Suurikokoinen, kai kutakuinkin neliömäinen valkea työ, jossa loisti kaksi suurta keltaista värikenttää. Se tuntui hyvältä sisäisyydessä.

Muita töitä katsellessani huomasi miettiväni kovin konkreettisesti sitä, mitä ainakin tuossa museossa oleva moderni maalaustaide ottaa kulttuurin jo valmiiksi luomia tuotteita ja näyttää ne uudessa yhteydessä. Ihmettelin, onko mikään kulttuuri koskaan aikaisemmin tehnyt sellaista, kohottanut melko yksinkertaisia käyttöesineitä uudelleen kauneuden piiriin, tai näyttänyt niitä uudessa valossa? Se taitaa olla aivan uutta maailmanhistoriassa.

Ja yhtä vahvasti kuin koin tämän vanhan ja kuolevan muotomaailman uudelleen herättämisen modernissa taiteessa, koin vahvana elämyksenä sen, että me todellakin tarvitsemme myös sellaista uutta kuvataidetta, joka lähtee aivan uudelleen, aivan uudelleen syntyvästä hengestä, värien lämmöstä ja henkäilystä, taidetta, johon enkelimme ja suuret henkiset ystävämme voivat tuoda oman läheisyytensä, Mikael, Kristus, Sofia...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuvataide, Helinä Rautavaara,

Taidetta ja hyviä tekoja

Torstai 26.9.2013 klo 1:15 - Matti Kuusela

Taiteella ja henkisellä ryhmätyöllä on paljon yhteistä siinä, että kumpaankin osallistuminen harmonisoi ja kehittää ihmiskuntaa ja sen energioita paljon enemmän kuin yleensä kuvitellaan. Toinen merkittävä näkökulma on siirtyminen kamppailusta myönteiseen työskentelyyn. On suunnattomasti paljon parempi työskennellä hyvien asioiden ja ihanteittensa puolesta kuin huonoja asioita vastaan. Siihen meidän on kehityttävä yhä enemmän.

Steiner jopa sanoo niin, että ryhmässä parhaimmalla tavalla ryhmässä vaikuttaa se, että katsoo toisia silmiin ja ymmärtää, mitä he tarvitsevat, ja sitten toimii sen puolesta. Se on tulevaisuuden kannalta paljon arvokkaampaa kuin se, että saa oman näkemyksensä esiin.

Yksi edistyksen suuria lainalaisuuksia on, että se mikä yhtenä aikakautena vaikuttaa ajatuksina ja tunteita, se ilmenee seuraavana vastaavana aikakautena ulkoisena ympäristönä, luontona, kaupunkirakenteita. Ja myös päinvastoin: se millaisessa ympäristössä me elämme, luo seuraavana vastaavana kautena meidän sielumme sisäisen maiseman.

Siksi on niin mielekästä pyrkiä eteenpäin juuri rauhanomaisin keinoin.

Taide ja ihmissielu

Merkittävää on myös se, miten suuren merkityksen Steiner
antaa taiteen tarkastelulle. Hän kertoosikst_madonna_365.jpg henkisellä ohjaustunnilla 28.11.1911, miten niillä ihmisillä, jotka antavat itseensä vaikuttaa sellaisten suurten taideteosten kuin Rafaelin Sikstiiniläinen madonna, on maankehitykseen paljon suurempi vaikutus kuin taiteilijalla itsellään.

Hän tarkentaa, että jos Rafael olisi toki maalannut madonnansa, mutta kukaan muu ei olisi niitä nähnyt, olisi näillä teoksilla ollut arvoa vain hänelle itselleen, mutta ei ikuisuudelle. Kun ihmiset antavat taideteosten tai muiden hengentuotteiden vaikuttaa itseensä, syntyy jotain sellaista, mikä ei jää ainoastaan nykyisen maan piiriin, vaan siirtyy maan seuraavaan Jupiter-inkarnaatioon. Taiteilija ei ole tärkein, vaan valtavasti tärkeämpiä ovat katsojat tai lukijat tai kuuntelijat.

Kun joku luo taideteoksen, kirjoittaa kirjan saadessaan siihen virikkeen henkisestä maailmasta, on sillä työn aloittamisen hetkeen saakka myös ikuinen merkitys. Mutta kun hän ryhtyy varsinaiseen työhön, on sillä enää merkitystä vain hänelle itselleen. Kaikki, mikä tuotetaan vain maailmaa varten, katoaa, mutta se mikä viriää ihmissieluissa, tulee pysyväksi.

Nämä henkiset näkökulmat ovat usein yllättäviä, ja ellei ole niihin tottunut, saa niitä usein lukea useampaan kertaan ennen kuin alkaa edes vähän tajuta, mistä puhutaan. Tämä taiteen suhde ajallisuuteen ja ajattomuuteen on varmasti yksi sellainen asia.

Mutta jos on tällaisen ajatuksen lukenut ja edes vähän yrittänyt sitä ymmärtää - mitään pakkoa eikä välttämättömyyttä sen uskomiseen ei ole - niin voi lohduttautua sillä, että kuolemanjälkeisessä maailmassa henkisellä ajatuksella, jota maan päällä ei ole ymmärtänyt, voi olla paljonkin käyttöä.

Mutta todellakaan, henkisessä koulutuksessa ja opiskelussa ei ole kysymys jonkin asian tai opetuksen uskomisesta, vaan siitä, että koettelee niitä niin sisimmässään kuin käytännössään. Maailma sitten kertoo, miten tosia tai miten käyttökelpoisia nämä ajatukset ovat. Ja mitä joustavammaksi ja avoimemmaksi ajattelu muodostuu, eli mitä vähemmän pyrkii ennenaikaisesti päättelemään mikä on totta ja mikä ei, sitä herkemmäksi kehittyy myös ihmisen totuusaisti, joka kertoo millainen ajatus on maailmankehityksen mukainen, tai missä suhteessa maailman ja ihmiskunnan kehitykseen tuo ajatus on. Luonnollisesti tuollainen ajatusaisti toimii yhteydessä enkelikuntiin ja etenkin omaan suojelusenkeliin tai ohjaavaan enkeliin, mutta myös muihin henkisiin oppaisiin ja opettajiin.

Hyvän henkisen kirjan lukemisen merkityksestä Steiner lausuu jopa näin voimakkaasti: On äärettömän paljon merkittävämpää lukea hyvä jo aiemmin kirjoitettu kirja kuin kirjoittaa itse huono.

No, se kuulostaa kärjistetyltä, mutta aivan varmasti pitää paikkansa.

Rakkaudella
Matti 

3 kommenttia . Avainsanat: henkinen, tieto, taide, ihmissielu, Steiner, Rafael, maan seuraava inkarnaatio, ikuisuus

Enkelten maailmaan - ilo, elämä ja taide

Lauantai 13.7.2013 klo 4:34 - Matti Kuusela

Voi niitä aikoja, jolloin Findhorn-yhteisö Skotlannin rannikolla oli vielä aluillaan. Kun nyt muistelen, se toi mukanaan sellaisia ihmeellisiä tunnelmia, joita sen jälkeen en ole kokenut. Dorothy Maclean oli yksi Findhornin perustajia ja mieleeni johtui lainata tulevaan kirjaani Enkelitie ote hänen kirjastaan, joka suomeksi olisi Kuulla enkelten laulavan, To Hear the Angels Sign. Voi, kirjan ensimmäinen laitos on jo vuodelta 1980, siis kolmenkymmenenkolmen vuoden takaa, huomaan nyt.

Ilo

33 vuotta, Jeesuksen elämän vuodet, se on rytmi, jonka aikana henkinen impulssi uudistuu, ja alkaa uudelleen. Onkin siis hyvä aika ottaa tuo muistorikas ja hieno kirja esiin. Dorothy oli suurin ponnistuksin opiskelullut kuuntelemaan, kanavoimaan henkisten maailmojen olentoja, ja tuo viesti, jota halusin lainata ja joka edelleen usein soi sielussani, on kohta jossa hän kertoo huomanneensa, että enkelit lentävät ilon siivin ja aina toimivat ilossa.

Enkelit kehottavat Dorothyä heittämään yli laidan kaiken ohjelmoinnin ja kokemaan sisäisesti. "Anna ilon nousta esiin liittää sinut kaikkeen elämään," he sanovat, "Elämä on rajatonta... liity iloon."

Kun Dorothy protestoi, että hänen on elettävä todellisessa maailmassa, enkelit jatkavat: "Mitä on todellisuus? Eikö ykseys ole todellisempaa, elävämpää, enemmän jumalallista kuin teidän jokapäiväinen tietoisuutenne? "

"Kyllä, teidän on elettävä ja työskenneltävä jokapäiväisessä tietoisuudessa, mutta sen ei tarvitse olla niin rajoittunutta. Se voi sisältää tämän ilon. "

Ja sitten tulevat nuo muistamani lauseet:

"Kuten teillä, meilläkin on ainesta tiheällä fyysisellä tasolla, mutta jos todella katsot, näet ilon jokaisessa kasvin lehdessä, jokaisessa terälehdessä, joka värissä, joka tuoksussa. Me ilmaisemme tätä jumalallista todellisuutta."

Miten kauniisti sanottu. Ja todesti. Ja sitten tulee ihmeellinen lause, jonka oli unohtanut:

"Te  voitte ilmaista sitä jopa enemmän kuin me voimme."

 

Taide

Outoa. En ollut edes allaviivannut aikoinaan tätä pientä lausetta, joka nyt herättää niin syviä tuntemuksia. Ensin arkielämästä luonnonolentojen ja enkelien ihmeelliseen ilon taikamaailmaan, jonne enkelit meitä kutsuvat. Ja he perustelevat aivan hyvin, miten meidän on täällä arkielämässäkin mahdollista valita ja kutsua elämä ja ilo elämäämme.

Ja sitten he kertovat, miten me tässä omassa maailmassamme voimme ilmaista elämänmaailman ja ykseyden iloa vielä enemmän kuin he! Miksi se on ahdollista, on suuri aihe, joka luonnollisesti liittyy siihen, miten me ihmiset elämme vielä raskaammassa aineellisessa maailmassa kuin nämä enkelit. Ja lisäksi meillä on vapaa henki maan päällä. Me ihmiset olemme ainoita vapaan hengen, vapaan minän omaavia henkisiä olentoja fyysisessä maailmassa. Aivan, kaikkien muiden olentojen minuudet ovat henkisemmissä maailmoissa.

Mutta me olemme vasta opettelemassa elämää maan päällä uudessa minuudessamme, joka on altis niin monille maailman aineellisuuden houkutuksille. Taide on yksi tie elää henkisempää elämää aineellisen maailman piirissä. Taiteella me voimme henkistä maan raskasta aineellisuutta. Taiteessa me voimme ilmaista todellista iloa.

Kun selasin kirjaa alusta, niin ensimmäinen alleviivaani lause on Dorothyn "sisäisen äänen" viestistä, joka kertoo:

"Tänä aamuna aurinko loistaa sivuille, joille kirjoitat, ja heittää pitkiä lepattavai varjoja. Suurin osa siitä, mitä ihminen tekee, luo pitkiä varjoja ja, kuten Platonin myytissä, ihminen uskoo näitä varjoja todellisuudeksi ja hän tuo niihin tuoretta elämää joka päivä. Kun hän kieltäytyy enää uskomasta niihin, valon ja pimeyden muodot tulevat yhä vähemmän ja vähemmän toisistaan erottuviksi, ja vähitellen ne sulautuvat valoon. Teillä on vielä vastakohtien maailma, mutta vastakohdat muodostuvat nyt väreistä, ei mustasta ja valkoisesta, ja muutoksesta, ei raskauteen vajonneesta pimeydestä.

Valon kirjo tulee äärettömästi laajemmaksi ja pinnat eivät ainoastaan heijasta vaan loistavat valoa sisäisyydestään. Pinnat itsessään eivät ole staattisia; se on liikkuva kuva, jota taiteilijan on mahdotonta maalata nykyisillä välineillä. Taiteilijasta tulee elämänmaailman taiteilija, ja hänen kankaastaan yhtä laaja kuin maailmankaikkeus."

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: enkelit, luonnonhenget, Dorothy Maclean, Findhorn, ilo, deevat, taide, vastakohdat