Matin blogi

Kristuksen ja maan uudistuminen

Lauantai 28.1.2017 klo 18:00 - Matti Kuusela

Hei ystävät. Yksi henkisen tutkimuksen mukavia puolia on se, että yhä uudelleen saa kokea, miten vuosikymmeniä askarruttaneisiin kysymyksiin saa vastauksia, kunhan vain jaksaa odottaa ja ihmetellä, ja kulkea eteenpäin.

Kerron nyt tämänpäiväisestä kokemuksesta, joka liittyy pääsiäiseen. Aikaisemmin olen ajatellut, että pääsiäisasioista pitää puhua pääsiäisenä, mutta nyt tajusin, että ettei se välttämättä niin ole. Silloin on jo liian myöhäistä. On hyvä lukea pääsiäistekstejä pääsiäisenä, mutta jos haluamme oppia jotain aivan uutta, niin sen on parempi tapahtua jo aikaisemmin.

Kristus_pensas2.jpg

Pääsiäisen odotus

Muistattehan sen kalmean valon, joka vallitsee pitkänäperjantaina ja pääsiäisviikon lauantaina. Olin aina aikaisemmin velvollisuudentunteisesti ajatellut, että se johtuu ristiinnaulitsemisen surusta ja meidän omasta velvoitteestamme surra ristiinnaulitun kanssa.

Mutta eihän se niin ole. Kristiyhteisön epistoloista kertovan Fenster zum Kosmos -kirjan mukaan pääsiäisviikon jokavuotinen teema on se, että Kristuksen voimat vetäytyvät yhä enemmän häneen itseensä. Kun Kristus on koko muun vuodenkulun ollut täysin ihmiskunnan mukana mitä erilaisimmilla tavoilla, niin pääsiäisen lähestyä hän kokoaa voimansa. Hauta on tyhjä, ja myös ilma ja valo ovat tyhjiä hänen läsnäolostaan.

Vuodenkulun henkisyys kertaa joka vuosi sen energeettisen tilanteen, joka vallitsi ennen Kristuksen maan päälle tuloa ja Golgatan mysteeriä. Alkuperäiset luomisvoimat olivat loppumassa. Maa oli lähestymässä samaa kohtaloa, joka koitui muiden planeettojen osaksi, kuten nyt olemme voineet tutkia. Entinen elämä näillä planeetoilla kävi fyysisellä tasolla mahdottamaksi - siinä määrin kuin sitä oli.

Kulkeakseen oman nollapisteensä läpi Kristuksen oli aikoinaan vetäydyttävä lopulta täysin vanhoista kosmisista aurinkovoimistaan. Koko luonto pimeni Golgatan hetken lähestyessä. Ja sitten alkoi uusi elämä, jossa maa alkoi jälleen uudistua keskuksestaan säteilevällä voimalla, ja Kristuksen läsnäololla.

Kristuksen poissaolo

Maan elämänmaailma, luonnonhenkien maailma ja samoin enkelimaailmat elävät joka vuosi uudelleen tämän maan elämän uudistumisen perusmysteerin. Olemme normaalisti ajatelleet Kristuksen tekoa aivan liian sentimentaalisesti. Ei hän "uhrannut" itseään sillä tavoin surullisesti kuin me usein ajattelemme, vaan hän uhrasi itsensä täysin tietoisesti, sanan alkuperäisen merkityksen mukaan. Se merkitsee tietoista osallistumista maailman ja ihmiskunnan kehitykseen jonkin sen pohjalta, mitä minä voin antaa.

Myös se toinen kysymys, jota olen ihmetellyt, miksi Golgatan mysteeri ja ristinkuolema tapahtuivat juuri keväällä, kun luonto kohoaa esiin ja avautuu kukkaan. Nyt alkaa tajuta, että varsinainen kuolema ihmiskunnan tulevaisuuden merkityksessä on juuri vapautumista vanhasta ja uuden puhkeamista esiin. Kristus tekee tämän täyden vaihdoksen vanhasta uuteen. Kaikki vanha uudistuu. Ei hän kuole, vaan hän liittää maan olemuksen itseensä, uudistaakseen maan.

Pääsiäisviikon tyhjyys johtuu myös siitä, että maan kasvun ja kehityksen Kristus-voimat ovat keskittyneet luonnon uudelleensyntymiseen. 

Mutta yhä enemmän alan myös oivaltaa, että kaikkiin Kristukseen ja henkisyyteen liittyvissä kysymyksissä meidän on yhä enemmän alettava luottaa rehellisesti omiin tunteisiimme ja kokemuksiimme. Jos velvollisuudentuntoisesti pyrimme luottamaan vain siihen, mitä me kuvittelemme että meidän pitäisi tuntea, niin ei siitä enää nykyaikana paljon hyvää seuraa. Meidän on myös tunteissamme luovuttava vanhasta painolastista voidaksemme tavoittaa aidon henkisyyden.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kristus, pitkäperjantai, valo, uskonto, tunteet

Joulupäivänä

Torstai 25.12.2014 klo 10:27 - Matti Kuusela

Vietämme Sinikan kanssa tällä kertaa leppoisaa joulua. Eilen olimme kävelyllä Keskuspuiston Korpipolulla. Ihanan luminen metsä. Taivan hohti kaupungin valoa niin, että näki aivan mukavasti. Ja rauhan tunnelma. Ei myöskään toisia kulkijoita. Ei edes parkkipaikalla muita autoja.

Muistelimme, miten jokunen vuosi sitten kävimme siellä usein hiihtämässä iltamyöhällä. Silloin Vantaaseen rajoittuvilta pelloilta näkyi usein uljas Orionin tähtikuvio. Vaikka Otava on lapsuudestani saakka ollut tutuin tähtiryhmä, niin Orion on silti vaikuttavin. Se säteilee ainakin minulle ihmisyyden suurta alkuvoimaa ja kirkkautta.

Ja Orion on myös se tähtikuvio, jonka muinaiset egyptiläiset kuvasivat kokonaisuudessaan temppeleillä ja pyramidella maan päälle. Niin suuren vaikutuksen se heihin teki.

Ja samoilta pelloilta näkyi myös kirkas Sirius, hieman alempana, mysteeritähti, Isiksen tähti.

Vastakkaiselta puolelta Orionia voi sitten etsiä herkkiä kimaltavai Seulasia, jota me myös Plejadeina tunnemme.

Ja kun liitämme tämän kaikeen jouluun, niin muistamme miten jouluna taivas tulee lähemmäksi ja loistaa maan henkisen olemuksen läpi jouluajan ajattomuudesta koko seuraavan vuoden kiertoon.

Kasvikunnan päivä

Aattoyö oli kivikunnan päivä ja nyt kosmisen uudistumisen voimat siirtyvät kasvikuntaan. Siinä missä aattoyö muistuttaa meitä koko maan ja ihmiskunnan ikialusta, jota henkisesti kutsutaan vanhaksi Saturnukseksi, tuo joulupäivä esiin muiston seuraavasta maan inkarnaatiosta, jonka aurinkovoimat loistavat nyt esiin kasvinomaisessa rauhallisuudessa, valossa ja puhtaudessa. Vanha aurinko.

Huomenna, toisena joulupäivänä tulee eläinkunnan vuoro. Silloin ennen vanhaan lähdettiin liikkeelle, tapaninajajelulle. Ajettiin hevosella ja reellä vällyjen alla. Mieleeni nousee myäs vauhdikas maalaus, jossa troikat kiitävät Kiovan ympärillä täynnä iloitsevia perheitä.

Mutta olemme puhuneet myös sään henkisyydestä. Vaikka henkiset voimat, enkelit ja haltiat ja luonnonhenget ohjaavat säätä, niin sen muodostunut riippuu paljon meistä ihmisistä.

Mitä elävämpää on meidän sisäinen elämämme, sitä elävämpää on myös sää. Aikoina jolloin ihmiset keskittyvät harmaaseen uurastukseen, tulee myös säästä harmaata. Ja kun ihmiset virittyvät lomatunnelmaan, voimat myös luonnon mahdit luoda iloisempia säätiloja.

Kuitenkin tärkeintä, mitä yksityinen ihminen voi sään hyväksi tehdä, on aina hyväksyä jokainen sää juuri sellaisena kuin se on. Se vahvistaa ihmisen ja luonnonvoimen yhteyttä, kirkastaa ja selventää.

Matalat ja korkeat paineet

On mahdollista oppia ymmärtämään säät henkisesti. Monet yhteydet sään ja ihmisen sieluntilan välillä ovat hyvin ilmeisiä, mutta useat yhteydet ovat vaativia. Ne edellyttävät elävää ja samalla tuntevaa ja tietoista ajattelua. Ei ole mitenkään aivan yksinkertaisesta lukea saksankielisestä Naturgeister 25 -julkaisusta mitä matala- ja korkeapaineiden yhteydessä tapahtuu.

Siitä voi kuitenkin lähteä tuumailuissaan liikkeelle, että matalapaineet keräävät ihmiskunnan luomia huonoja astraalisia energioita ja korkeapaineet taas puhdistavat niitä.

Sen lisäksi voi miettiä, miten esimerkiksi pilvissä luonnonhenget voivat muuttua toisikseen. Vedenhenget maanhengiksi muodostaessaan lumikiteitä. Mutta kaikkien neljän elementin henget voivat vaihtaa olomuotojaan. Ne eivät kuitenkaan jää pysyviksi, vaan tilanteen myötä jokainen palaa alkumuotoonsa.

Voi myös hyvin opetella tuntemaan, miten joissakiin ilmiöissä, kuten suurissa pyörremyrskyissä vaikuttavat hyvin suuret voimat, korkeat ensimmäisen hierarkian enkeliolennot. Voi opetella tunnistamaan erilaisten tuulien tunnetiloja. Jokainen luonnonolento tietää aina täsmälleen, mitä se tekee. Siksi myös jokaisella luonnontapahtumalla on aina hyvin täsmällinen tarkoitus.

Näiden tarkoitusten tunnistamiseen meidän on käytettävä tunnetta ja jopa tahtoa. Katson tuulta ja mietin, mitä minä tahtoisin silloin, jos synnyttäisin tuollaisen tuulen. Tällaisista yksinkertaisista ajatuksista on hyvä lähteä.

Ja koko jouluajan voi aina miettiä, miten Lapsen syntymä vaikuttaa kaikkeen tähän mitä koen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu, luonnonhenget, Orion, kasvikunta, toinen joulupäivä, tuulet, tunteet

Sielun tähtipaimen

Perjantai 19.12.2014 klo 19:35 - Matti Kuusela

Uusimmassa Takojassa 4/2014 on Riia Saaren hieno kirjoitus Sieluni tähtipaimen. Se perustuu saksalaisen selvänäköisen Verena Stäel von Holsteinin ja hänen miehensä Friedrich Pfannenscmidtin keskusteluihin luonnonhenkien ja enkeleiden kanssa.

Juuri näiden kirjoitusten aiheena ovat tunteet. Tunteiden johtava henki on nimeltään Astra. Hän muotoaa yhdessä enkelimme, kehoelementaarimme ja oman itseytemme kanssa meidän sieluntasojamme kunkin oman karmallisen tilanteen ja elämänsuunnitelman mukaan.

Tunteiden kirjo

Riian kirjoitus perustuu kaikkiaan neljään tunteita käsittelevään kirjaan ja juuri näin joulun alla on oikein sopiva aika käsitellä tunteita, sillä joulu on hyvin voimakkaasti juuri tunteiden juhla. Voidaksemme täysin olla mukana joulussa meidän on oltava avoimia myös tunteille, niin kosmisille tunteille ja lähimmäistemme tunteille kuin omillemmekin.

Myös tunteet vaihtuvat kehityksen myötä ja Astran tehtävä on harjoittaa meidän sielujamme tunteiden kokemiseen ennen maan päälle tuloamme. Astra työskentelee juuri ihmissielun alueella, sillä juuri siellä meidän tunteemme asuvat. Ajattelu tukeutuu enemmän fyysiseen todellisuuteen ja tahtominen henkeen, mutta tunne on yhteydessä meidän puhtaaseen sielullisuuteemme.

On kiintoisaa tietää, että tämän elämän ajattelun laadut ja sävyt muovaavat ennen kaikkea meidän seuraavan elämämme fyysistä olemusta, mutta fyysiset tekoni taas seuraavat elämän ajattelua.

Sielullisuuden suuri merkitys on taas siinä, että sen kautta me avaudumme Kristuksen todellisuudelle. Toki on tärkeää, millaisia ajatuksia me hänestä muodostamme ja miten tahto meissä elää, mutta silti tunteiden ja sielullisuuden alue on tässä keskeisin.

Voi myös sanoa, että tunteet ovat värejä, sielunvärejä. Mutta meidän aikanamme nämä sisäiset värimme ja sävymme ovat suuressa vaarassa, sillä television ja tietokoneen käyttö yleisolemukseltaan köyhdyttää meidän tunnemaailmaamme. Samoin lasten liiallinen varjelu. Siksi tietoinen tunteiden kouluttaminen tuleekin yhä tärkeämmäksi.

Ennen tunteita pyrittiin kouluttamaan pois, nyt on tunteiden herkkyyden ja elävyyden koulutuksen aika.

Tunnekoulu

Astra esittää, että pienillä lapsille se voi merkitä satuja ja niiden herättämien tunteiden painottamista ja nimeämistä. Noin yhdeksänvuotiaasta lähtien voisi jo varsinaisesti keskustella tunteista ja tutustua niihin lähemmin.

Ja kun yhteyden saaminen Kristukseen on yksi meidän maallisen elämämme aivan keskeisiä tehtäviä, niin meidän on muistettava, että se tapahtuu juuri tunteiden kautta. Meillä voi olla jopa hyviä ajatuksia, mutta juurtuakseen todellisuudeksi ajatuksetkin tarvitsevat tunteita.

Mitä tunteet sitten ovat. Siihen kysymykseen Astra vastasi: tähtiä! Tähtivalo on meihin virtaavia tunteita ja tätä tähtivaloa Astra meihin punoo. Astra kutsuukin itseään sielujemme tähtipaimeneksi.

Hämmästys, hämmästely ja ihmettely ovat kaikkein keskeisimpiä tunteiden herättäjiä ja vahvistajia. Henkinen maailma hämmästelee luomistyötään, maan kauneutta ja viisautta ja sitä, että Kristuksen toimesta maa, joka oli kuolemaisillaan, sain jälleen uuden elämän.

Hämmestellessämme ja ihmetellessämme me ihmiset yhdymme tähän henkisen maailman syvään hämmästykseen. Meidän sielumme avautuu ja laajenee. Kauneuden aistit aktivoituvat. On kuin kultianen niitty avautuisi sielullemme, sisäinen niitty, joka loistaa kullanhohteista valoa. Tässä hämmästyksen kultamaailmassa sielumme voi kokea maailman alkurakkautta, alkuluottamusta, aivan kuin loistavan joulukuusen äärellä.

Lähde Riia Saari: Sieluni tähtipaimen. Takoja 4/2014.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sielu, tunteet, Astra, Kristus, hämmästys, Riia Saari

Jumalyhteys ja enkeliyhteys

Torstai 19.6.2014 klo 1:21 - Matti Kuusela

Hei ystävät, nyt menemmekin hyvin hienovaraisella alueelle. Tänään, tai siis oikeastaan jo eilen, nousi yhden hoidon yhteydessä energioita, joista sitten kohosi seuraavia ajatuksia.

Sisäisten voimien kannalta yksi perusajatuksia on, että me voimme auttaa ja tukea toinen toisiamme, myös parisuhteissa, mutta meidän ei ole hyvä alkaa elää tai ottaa vastuuta toisen puolesta. 

Mutta tuossa me olemmekin jo sillä hienovaraisella alueella. Ihmissuhteissa on nimittäin sellaisia tilanteita ja sellaisia vaiheita, joissa niin tapahtuu, eikä sitä aina voi pitää vääränä. Vääräksi tai energeettisesti harmilliseksi vääränlainen tai ulkopuolelta napattuun velvolllisuudentuntoon perustuva vastuu muodostuu oikeastaan vasta silloin, kun siihen havahtuu. Eikä tähän lueta myöskään niiitä tilanteita, joissa vain on autettava, piti siitä tai ei.

Yksilöllisyys ihmissuhteissa

Ihanteellisena ihmissuhteena voi pitää sellaista, joissa kumpikin seisoo omilla jaloillaan ja vastaan ainakin periaatteessa itsestään. Ja ihanteellisesti kommunikaatio on silloin tasapainossa. 

Mutta voi olla tällainen ongelma. Autan ja tuen toista kovasti, mutta en saa häneltä siitä mitään kiitosta. Keneltä sen kiitoksen sitten saan?

Kun mietin tuota kohtaa, niin äkkiä tajusin: jumalalta. Siinä on kysymys ihmisen ja jumalan välisestä vuorovaikutuksesta ja sopimuksesta!

Ja samalla tajusin, mitä jotkut raamatunkohdat tarkoittavat: ajattele ensin jumalaa, ja kaikki muu selviää sen jälkeen! Tai se, että kaiken mitä teet minun vähäisimmilleni, sen sinä teet minulle. Se on sama asia toistapäin ajateltuna.

Jumala tässä tarkoittaa sitä, miten kukin jumalan kokee, oman uskontonsa mukaisesti tai muulla tavalla.

Jumalyhteyteen avautuminen

Tämä jumalyhteyden ajatus tuntui hoitoenergioissa hämmästyttävän selvältä. Muistan useinkin miettineeni sitä, miten Vanhan testamentin patriarkoilla kaikki oli hyvin. He olivat varakkaita miehiä myös taloudellisisti, ja heissä korostuu se että he luottivat jumalaan.

Toki heidän ajoistaan on jo tuhansia vuosia, mutta sittenkin tuo yhteys jumalallisuuteen näyttää sittenkin olevan olemassa. Aikaisempi opetus tällä kohden on ollut, että voit itse antaa itsellesi sitä rakkautta, jota haluat tai koet tarvitsevasi. Tämä pätee sekä silloin etten koe saavani rakkautta tarpeeksi muilta, tai lähimmäisiltä tai puolisoltani, ja samoin silloin kun sitä saan.

Onko niin, että tämä jumalyhteyden avautuminen voi tapahtua sen jälkeen, kun itse on oppinut ensin rakastamaan itseään. Kun rakastaa itseään, on vapaa tai ainakin vapaampi antamaan rakkautta myös muille.

Tämä jumalyhteys, josta nyt puhun, ei siis ole ajatus, vaan se on sisäinen kokemus. Sen voi toki muodostaa ajatukseksi sen jälkeen kun se ensin on kokenut.

Tästä nousee esiin myös ajatuksena se, että pyhät kirjat eivät ole vain ajatuksia, vaan niissä on ajatusten takana perimmäisempänä todellisuudenmukainen tunnekokemus, tunneviisaus.

Ja kun oivaltaa tuon, päätyy välttämättä ajatukseen, että jos me voimme ymmärtää pyhiä kirjoituksia todellisuudesta kertovina tunteina, niin niiden taustalla täytyy olla vielä taso, jossa nuo pyhät opetukset ilmenet todellisuuden mukaisena tahtona, tahdon kokemuksena.

Sitä on jo vaikeampi ymmärtää, mutta sen taytyisi tarkoittaa, että esimerkiksi Jeesuksen tai Buddhan elämästä lukiessani koen eri tapahtumiin liittyvän tahdon. Niinkuin tapahtumien ajatukset ovat erilaisia, niin ovat myös niihin liittyvät tunteet ja samoin tahdonvoimat ja niiden sävyt.

Enkelikielellä

Enkelikielelle käännettynä tämä tarkoittaa: jumalalliseksi kokemani ajatus on enkeliyhteys. Jumalallisesti kokemani tunne on arkkienkeliyhteys.

Jumalallinen tahto olisi silloin yhteys suurenkeliin, mutta se on vielä kaukaisen tulevaisuuden asia.

Nykytietoisuudessamme me elämme lähinnä matkalla kohti pään tietoisuuden liittymistä enkelitietoisuuteen ja henkisen todellisuuden mukaisen tunnetietoisuuden liittymistä arkkienkeliin.

Ja mikä siis on se varsinainen viesti, josta puhun: kun luomme yhteyden jumalallisuuteen, me emme ole enää riippuvaisia maailmasta, vaan me olemme itsenäinen henkinen voima.

Rakkaudella
Matti

power_200.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: henkinen, tietoisuus, enkeli, arkkienkeli, yksilöllisyys, ihmissuhteet, jumala, tunteet, ajatukset

Ajattelun voimista

Torstai 24.10.2013 klo 23:55 - Matti Kuusela

Ihmisolemus on niin loppuun saakka ihmeellinen. Pystytkö muistamaan ensimmäisiä ajatuksiasi, jotka loit itse, sitä tunnetta, joka syntyy, kun huomaat itse ajattelevasi? Jos muistat tuon erityisen ajattelun alkutunteen, se on oikein hyvä meditoinnin kohde.

Länsimainen kulttuuri huipentuu luonnontieteeseen, jossa ajattelu toimii puhtaasti omien lakiensa mukaan, ilman tunnetta. Sillä tavoin ajattelu on tuottanut valtavia tuloksia, aina laitteisiin saakka, joilla voimme keskustella suoraan toistemme kanssa etäisyydestä piittamatta. Ajattele, miten vielä pari sataa vuotta sitten, jos brittiläinen sotalaiva tahtoi ryhtyä toimiin vaikka Japanin seudulla ja sen oli kysyttävä lupaa Lontoon amiraaliteetilta, vastauksen saaminen kesti noin vuoden. Kuvittele nyt mielessäsi, miten ajattelu on se, joka on lyhentänyt tuon ajan. Lennätinyhteys, Suezin kanava... kaikkin on ajattelun luomaa.

Huomaatko, miten tässä teknisessä kehityksessä ajattelu aina surmaa jotain mikä on ollut elävää? Tekniikan kehittyessä elävä ajattelu muuttuu kuolleeksi. Kännykässä telepatia tiivistyy elektroniikaksi, mikä tarkoittaa sitä, että ne voimat, jotka telepatiassa ja ihmispuheessa ovat eläviä, tiivistyvät aineellisuuteen niin, että niistä katoa kaikki vapaus ja elävyys. Sillä tavoin ihminen ottaa jokaisen koneen rakantaessaan valtavan vastuun.

Elävät ajatukset

Mutta voiko ihminen ajatella niin, että että ajatukset synnyttävät elämää, luovat jotain uutta. Aivan varmasti ihminen voi. Ja pyydän sinua nyt itse kuvittelemaan sellaista, missä jokin ajatus edistää itse elävää elämää. Silloin voi kokea, miten ajatteluun liittyy jokin elävöittävä tunne.

Kauan sitten on ollut aika, jolloin ajattelu on sukeltautunut esiin tunteiden ja muiden vähemmän tiedostettujen voimien merestä. Kokemus on varmaan ollut ihmeellinen, kun ihminen on todella kokenut voivansa omalla ihmistietoisuudellaan paljastaa maailmanajatuksia ja alkaa ajatella itse.

Mutta nyt kun me olemme kulkeneet tuon vaiheen yli, meille on tullut esiin vaara: kun vanhan luonnontieteen ajattelun ilman tunteita etenee yhteiskunnallisen päätöksenteon alueelle, se alkaa tuottaa ajatuksia, jotka eivät edistä, vaan tuhovat elämää. Kun THL ilmoittaa tahtovansa ottaa jonkin uuden rokotteen käyttöön, se perustelee sitä itse asiassa sodan termein: hyödyt ovat tappioita suuremmat! Siinä sodan periaate siirtyy sisäiselle alueella.

No, tuo oli asiaa, jonka kirjoitin tänä aamuna. Se mitä nyt seuraa, on jo toissapäivän ja oikeastaan toissayön tekstiä. Siitä johtuu hyppäys. Idea kuitenkin on: nyt me elämme aikaa, jolloin meidän on käännettävä tunnevapaan teknisen ajattelun ihanne uutta elämää luovaksi ajatteluksi, jossa tunne on mukana.

Enkä tarkoita tässä tunteiden alempaa egoistista ulottuvuutta, vaan tunteiden korkeampaa elämää, niitä tunteita, jotka siis kantavat elämää, edistävät elämää. Siinä on mielenkiintoista, että sen elämystä ei oikeiin voi vanhalla rajoittuneella tietoisuudella ilmaista, vaan se on jotain uutta, totuuden elämys liittyy elävyyden ja ihmisyyden, tunteiden ja eettisen vastuun elämyksiin.

Vastavoimat

Meidän aikanamme on yhteiskunnallisella alueella yllin kyllin esimerkkejä siitä, miten ajattelu ja tunteminen ovat väärässä suhteessa keskenään. Silloin toisesta tai kummastakin voi tulla tuhoavia voimia, vaikka kuviteltu tarkoitus saattaisi ollakin hyvä.

Hyvä esimerkki on valtava hinku saattaa kaikki autot satelliittipaikannuksen piiriin. Valtiovalta tietää jokaisen auton sijainnin koko valtakunnassa ja kerää sitten veroja ajattujen kilometrien mukaan. Käytännön kannalta tämä projekti on tarpeeton, koska sama tulos on saavutettavissa polttoaineverotuksella, vielä oikeudenmukaisemmin, koska polttoaineen verotus suosii vähän kuluttavia autoja.

Mutta tässä ei ajatellakaan ihmisiä ja ihmisten tunteita, vaan tässä koetaan väärällä tavalla tekniikan hengen houkutus: miten valtavan upeaa on saada koko autoliikenne tietokoneille! Ja kun tuo parin miljardin hukkuinvestointi on tehty, siirrytään sakottamisen automatisointiin.

Kun tavallinen ihminen ajattelee, että tuon puolentoista tai kahden miljardin panoksesta voitaisiin mieluummin laittaa vaikka 500 miljoonaa lastensairaalaan, niin valtio ilmoittaa, ettei se on eri asia. Mutta se on eri asia vain niille, jotka ovat lähteneet mukaan tunteettomaan ajatteluun, tai sellaiseen tuntemiseen, jossa ovat mukana vain vallan ajatukset.

Ne jotka tuntevat terveesti, ajattelevat lastensairaalaa, joka on tulevaisuuden ja ihmisyyden kannalta mitä paras sijoitus.

Ahneuden ja vallan kokemuksiin kaventuvat tunteet taas ovat vaarassa keinahtaa tuolle itsekkäälle puolelle, joka on jo vuosia ollut mukana kaikissa verouudistuksissa: satelliittiperustaiseen tienkäyttömaksuun liittyy toinenkin salaisempi ja egoistinen peruste: sen varjolla autoverotusta vähennetään, ja se jälleen kerran tarkoittaa sitä, että kalleimpia autoja ostavat voittavat eniten, tuhansia euroja, ja niiden rahojen maksaminen siirtyy niille, jotka ajavat pitkiä työmatkoja käytettyinä ostetuilla autoilla.

Vastaavia projekteja on meneillään paljon muitakin. Oleellista niiden läpiviemisessä on se viesti, joka vähänkin henkisesti heränneen on helppo kuulla viestimistä: älkää ajatelko itse, älkääkä etenkään tunteko itse! Antakaa meidän ajatella ja tuntea puolestanne.

Kaksinainen tunne

Tässä tullaan mielenkiintoiseen kohtaan. Poliittinen tunteiden epääminen toimii kahdella tavalla. Kun sanotaan, että älkää tunteko kateutta, niin se merkitsee ihmisen oman arvostelukyvyn menettämistä. Kateus voi johtaa hyvään tai huonoon suuntaan, mutta se herättää ihmisen arvostelukykyä.

Ja kun sanotaan, että älkää ajatelko tunnepohjaisesti, silloin menetetään ihmistä hyviin tekoihin ja hyviin ajatuksiin sekä hyvään arvostelukykyyn johtava perusvoima.

Tulee siis mukaan henkiseen kulttuuriin, jossa me saamme hyvällä omallatunnolla vahvistaa omaa tuntemistamme, sen henkistymistä ja voimaa ja joustavaa suhdetta ajatteluun.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ajattelu, tunteet, tekniikka

Ota vastaan - ja hymyile

Tiistai 26.2.2013 klo 20:29 - Matti Kuusela

Miten vaikeaa meidän on monasti ottaa vastaan. Olemme kyllä tottuneet tekemään asioita, ja vaikka emme tekisikään, meillä on tunne, että tekeminen auttaisi, jos vain jaksaisi. Ja kuitenkin onnellisuudessa ja tyytyväisyydessä tekeminen on vain toinen puoli asiaa, ja toinen on se, että ottaa vastaan.

Jos on rasituksia tai stressiä, nämä huolet täyttävät helposti meidän koko sisäisen maisemamme. Hyvin yleinen on tunne, että minulta vain vaaditaan jotain, mutta en saa mitään.

 

Avaudu vastaanottamiselle

Silloin vaatii hieman sisäistä ponnistusta avartaa jälleen omaa näkymäänsä maailmaan ja muistella kaikkea sitä, mitä maailma meille antaa, paljon aivan ilmaiseksi ja paljon lähes ilmaiseksi. Tee harjoitus näin: Sulje silmäsi ja kuvittele että avaat vastaanottamisen luukut koko olemuksessasi.

Jos elämä tuntuu ahdistavalta, aivan normaali reaktio on sulkea luukut niin sisään- kuin ulospäinkin. Silloin kuvittelemme elämän tulevan helpommaksi. Mutta ikävä kyllä, niin harvoin tapahtuu. Kuvittele siis avaavasi vastaanottamisen sisäiset luukkusi ja salli itsesi tuntea tyytyväisyyttä. Tunne tyytyväisyyttä, iloa, hymyä, mikä vain sinulle juuri nyt sopii ja tuntuu mahdolliselta.

Hengitä huolellisen pehmeästi ja tunne miten sisäänhengityksen myötä otat maailmalta vastaan hyvää voimaa ja valoa.

Uloshengittäessäsi kuvittele, miten tämä hyvänolon tunne laajenee koko kehoosi ja olemukseesi.

Kerro sitten sisäisesti itsellesi, miten saat ottaa vastaan tuota tukea ja hoivaa maailmankaikkeudelta juuri nyt.

Tunne tietoisesti miten maailma antaa sinulle ja tukee sinulle, ja miten sinä saat ottaa tuota maailman antamaa tukea vastaan.

Kun hiljennyt vastaanottamiselle, myös enkelit ovat sinua lähempänä. Heidän on helpompi auttaa sinua, kun hiljennyt.

 

Ota vastaan rakkautta

Vaikka luultavasti me kaikki haluamme rakkautta, miten vaikeaa sitä onkaan ottaa vastaan. Rakkaus on yhdeltä olennaiselta osaltaan tunne, ja miten hankalaa meidän usein onkaan eläytyä tunteisiin, tuntea tunteita, uppoutua tunteeseen.

Ainakin meillä suomalaisilla on tapaha vältellä tunteita sosiaalisissa tilanteissa. Ahdistus on kyllä tuttua, mutta jos joku sanoo meille jotain kaunista tai kehuvaa, miten nopeasti huomaammekaan vähättelevämme sitä, siirtävämme kaiken vain syrjään.

Päätä nyt, että seuraavan kerran kun joku kehuu sinua tai lausuu sinulle minkä tahansa kiitoksen tai myönteisen asian, katsot häntä lämpimästi ja kiität.

Niin yksinkertaista se on.

 

Rakkauden vastaanottamisen harjoitus

Tee vielä seuraava harjoitus vahvistaaksesi tätä rakkauden vastaanottamista. Istu mukavasti ja sulje silmäsi. Hengitä pari kertaa sisään ja ulos tasapainoisesti.

Anna sitten läheisiä tai muuten kohtaamiasi ihmisiä tulla sisäisten silmiesi eteen, ja avaa jälleen sisäisiä porttejasi tuntemaan tai tunnustulemaan sitä rakkautta - tai mahdollista rakkautta - jota he sinulle antavat.

Tulet varmaankin hämmästymään sitä, miten monen ihmisen tässä meditaatiotilassa huomaat välittävän sinulle rakkautta, ainakin jossain määrin. Ja jokaisen kohdalla avaa tunteesi ja sisäisen valosi vastaanotin ottamaan tätä rakkautta, tukea, myönteistä huomiota tai valoa vastaan. Oikein salli itsesi tuntea näitä tunteita, sillä nyt se on täysin turvallista. Olet turvassa, ja saat ottaa vastaan aivan miten koskettavia tai myönteisiä tunteita tahansa.

Tämä on vahvistava harjoitus. Sen omaa onnellisuutta ja ihmissuhteita kehittävää voimaa voit vahvistaa vielä kevyellä hymyllä tai harjoittelemalla sisäistä myhäilyä aina kohdatessasi toisia ihmisiä, joka todellisissa tilanteissa tai mielikuvissasi.

Se mitä näin harjoittelet, alkaa muuttua yhä enemmän todeksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: meditaatio, vastaanottaminen, tunteet, hymy, onnellisuus, rakkaus, enkeli

Syyskuun tervehdys

Keskiviikko 5.9.2012 klo 2:22 - Matti Kuusela

Tervehdys teille kaikille hyvät ystävät. Lämpimät syyspäivät tuovat uutta voimaa ja turvallisuutta elämään. On ilo tuntea, miten värit ja tuoksut ja lämpö itsessään tuovat uusia kosketuksia elämään ja luontoon. Kesällä ihmissielu avautuu ja kohoaa jopa voimakkaasti irti maasta, mutta syksyllä me palaamme sisäisesti takaisin maan piiriin.

Syysaikana me saamme kokea monia jännittäviä elämyksiä. Tahdomme tehdä ja aloittaa uusia asioita. Joinakin päivinä syksyllä valo elää kosteuden pienen pienissä pisaroissa, mutta toisina päivinä se avaa ihmeellisen voimakkaita näkymiä. Huomaa, miten maisemat näkuvät paljon voimakkaampina ja värikylläisempinä kuin kesällä.

 

Enkelit ja luonnonolennot ovat kanssasi

Silloin kun lehdet alkavat irtaantua
puista ja muuttua punaisiksi,michael_rublev.jpg
oransseiksi tai keltaisiksi, huomaa ihmeellisen ilmiön. Jos silloin avaa silmänsä ilmatilaan puiden ympärillä, voi huomata, miten värit elävät itse ilmassa! Se johtuu siitä, että kevään ja kesän kasvuvoimat imevät pieniä luonnonhenkiä kasvuprosessiin mukaan, ja syksyllä lehtien varistessa ne hetkeksi vapautuvat ja viipyvät itse ilmassa. Luonnonhenget jopa kantavat valoa itsessään. Siksi kirkkaina ja valovoimaisina syyspäivinä voi nähdä, miten valo kimaltaa ja loistaa myös puiden ja lehtien ympärillä.

Syksyn aistikokemukset ovat täynnä monia ihmeitä. Kun arkkienkeli Mikael syysaikana painaa kosmisella voimallaan kesän kosmisen tietoisuuden jälleen maan piiriin, tapahtuu ihmeellisiä asioita, joista monia voi havaita, jos on tietoinen siitä, että enkeleiden ja luonnonhenkien voimat ovat syysaikaan hyvin erilaisia kuin muina vuodenaikoina.

Itse asiassa jokaisen vuodenajan luonnonhenkivoimat ovat aivan omanlaisiaan. Kun huomaamme sen, se rikastaa myös sisäistä elämäämme ja vahvistaa meitä. Vielä enemmän se rikastaa sisäistä elämäämme, jos opimme yhtään vertailemaan sisäisesti syksyn ja kevään, talven ja kesän tunnelmia. On hienoa oppia huomaamaan, miten erilaisia voimia niissä vallitsee.

 

Vuoden kierto

Vuoden kierto on todellakin kiertoa. Kesällä meidän jokaisen tietoisuus ulottuu korkealle kosmisiin etäisyyksiin ja uudistuu siellä. Juuri siksi me haluamme pitää kesällä lomaa ja juuri siksi ajattelu ja suunnittelu on kesällä usein niin vaikeaa, koska merkittävä osa meidän tietoisuusaineksestamme on silloin avaruuden etäisyyksissä. Itse muistan, miten etenkin nuorempana sain todella ponnistella voidakseni kesällä ajatella mitään syksyn töitä.

Syyskauden lopulla enkelit ja luonnonhenget siirtävät ihmisen tietoisuussubstanssi luonnonenergioiden ohella ensin maan päälle ja sitten jopa maan alle. Osa meidän tietoisuudestamme elää talvella todellakin maan ja maaäidin sylissä. Ja osittain siksi meidän kokemuksemme sekä päiväajan että öiden lumikentistä voi olla niin ihmeellisen kosmisen kimaltava, sillä maan yllä tietoisuussubstanssi on talviaikaan niin ohutta, että me voimme nähdä miten lumihiutaleet kimaltavat kuin tähdet auringon- tai kuunvalossa.

Luonto on täynnä ihmeitä kun me vain antaudumme sille. Henkinen tieto auttaa meitä elämään vuodenkulun muutoksien mukana ja löytämään sen ihmeellisiä muutoksia, jotka päivästä päivään tai ainakin viikosta viikkoon paljastavat uusia salaisuuksiaan, kunhan vain osaamme yhtään etsiä niitä.

 

Maria Magdaleena

Kun aikanaan kiinnostuin voimakkaammin Maria Mgdaleenasta, hänestä oli vaikea löytää sellaista informaatiota, jota kaipasin. Muistan hyvin miten pidin hänestä iltatilaisuuden Minä Olen -keskuksen uudessa melkoisen pikkuisessa mutta valkeassa salissa Liisankadun varrella.

Läsnäolon voima oli suuri, mutta sanoja vaatimattomasti. Se oli 90-luvulla ja nyt viimeisten vuosien aikana Magdaleena-tietoisuus tuntuu kasvavan ja kehittyvän jopa kuukausittain. Oli valtavaa kokea, miten juuri Magdaleena sai ensimmäisenä Kristukselta käskyn: Mene ja kerro minun opetuslapsilleni...

Nyt Maria Magdaleena alkaa ilmentyä valtavana henkisenä olentona, ihmiskunnan suuren alkuperheen jäsenenä, jolla on hyvin merkittävä tehtävä Kristuksen kanssa ihmiskunnan opettajana, ja nimenomaan vihkimysopettajana.

Viimeksi Turussa Magdaleena -illassa avautui voimakas rohkeuden opetus. Se liittyy juuri meneillään olevaan Leijonan sydänaikaan siten, että sydänvoimien elpyminen ihmiskunnassa vaatii paitsi tunnetta, myös rohkeutta. Ja se vaatii rohkeutta ainakin kahdella tavalla. Tarvitsemme rohkeutta omien tunteittemme kokemiseen. Tarvitsemme rohkeutta heikkojen puolustamiseen.

Nämä kaksi kulkevat yhdessä. Jos me kiellämme omat syvemmät tunteemme, eivät tunteet ohjaa meitä oikeisiin tekojen sen paremmin lasten kuin eläintenkään suojelussa tai koulu- ja mahdollisesti työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa.

Jännittävää nähdä ja kokea, millaiseksi ensi torstain Maria Magdaleena -iltamme muodostuu ja mitä uusia energioita ja opetuksia meitä odottaa Galleria Ajaartissa!

Rakkaudella
Matti

2 kommenttia . Avainsanat: vuodenajat, arkkienkeli, mikael, syksyn, värit, valo, luonnonhenget, enkelit, Maria, Magdaleena, rohkeus, heikkojen puolustaminen, tunteet, tunteiden kokeminen

Henkistä ravitsemusta ja puhdistumista

Perjantai 24.2.2012 klo 18:53 - Matti Kuusela

Kirjoitin jo Rudolf Steinerin vuoden 1912 Suomen vierailusta ja siitä, miten tuo matka on nyt sitä tarkemmin tutkittuani avatunut vielä syvemmältä. Suuren kosmisen esitelmäsarjan, kahden enenmmän akateemisen yleisöesitelmän ja venäläisille osallistujille pidetyn oman tilaisuuden lisäksi Steiner piti silloin upeassa hotelli Fenniassa kaksi esoteerista tuntia henkilökohtaisille oppilailleen.

Kerroin jo aikaisemmassa blogissa siitä, miten ... tai kerrataan, kuka tuon blogin lukeneista muistaa nämä - tässä nyt tavallaan toisin päin:

 

Pitääksesi veresi puhtaana
- luo itsenäisesti omat mielipiteesi!

Tämä on täysin ymmärrettävä, koska meidän minuutemme pohjaa toimivana juuri vereen. Aikaisemmin veressä vaikuttiva perinnölliset voimat esivanhemmiltamme. Nyt meidän on puhdistettava ja henkistettävä veremme energiat oman minuutemme hengen voimin.

Jos me vain henkisestä laiskuudesta tyydymme olemaan yhtä mieltä toisten kanssa, se merkitsee veressä olevien minuusvoimiemme heikentymistä. Siksi meidän suuri henkinen velvoitteemme on luoda itse omat korkeimmat näkemyksemme, myös silloin kun olemme läheisten ja samanmielisten tai jopa suurten ja vaikuttavien henkisten opettajienkin piirissä.

Se on vaativaa, mutta nykyajan henkinen kasvu ei enää tapahdu kollektiivisten, vaan yksilöllisten kokemusten ja tietoisuuden kasvun kautta.

 

Puhdistaaksesi lymfasi
- ajattele kirkkaasti!

Ajattelun ja lymfan yhteys on vaativampi tymmärtää, mutta lymfa on elämän ja tunteiden virtausta. Silloin kun ajatuksemme ovat kirkkaita ja puhtaita, ne eivät sotkeudu lymfan virtauksiin, vaan loistavat siitä vapaina ja riippumattomina kuin tähdet, joiden kimallus heijastuu öisen joen pintaan.

 

Puhditaaksesi ruoansulatusnesteesi
- tunne jaloja tunteita!

Tämä on upeaa opastusta. Miten me nykyaikana hyljeksimmekään tunteita ja etenkin jaloja tunteita. Ja totta on, että menneisyydessä niitä onkin käytetty myös väärin. Mutta yhtälailla kuin me ponnistelemme luodaksemme oikeita ajatuksia, olemme me tulleet kasvussamme vaiheeseen, jossa me emme enää voi ottaa tunteita vain valmiina maailmasta, vaan meidän on ponnistelta myös luodaksemme itse itsellemme sellaisia tunteita, jotka vievät elämää ja kehitystä eteenpäin.

Mehän tiedämme yleisesti, että vesi on yhteydessä tunteisiin. Puhtaat tunteet luovat puhdasta vetta, ja ruoansulatusnesteet ovat näistä neljästä juuri lähinnä tavallisen veden elementtiä.

Ruoansulatusnesteillä on se erityinen ominaisuus, että hajottavat aineita. Mitä henkisempiä voimia ruoansulatuksemme kykenee ottamaan vastaan, sitä syvemmälle se kykenee hajottamaan ravinnoksi vastaanottamamme aineen. Jos ajatuksemme ovat puhtaita, kunnioittavia ja jaloja, ruoansulatuksen "vesi" kykenee ottamaan vastaan niin korkeita henkisiä tähtivoimia, että nauttimamme ravinto henkistyy täydellisesti ja ruoansulatuksen kosmiset voimat luovat uudet ravintoaineemme kokonaan uudelleen. Ruoansulatuksemme pystyy todella luomaan kehon tarvitsemia aineksia, mutta normalisti se tarvitsee jotain, minkä se ensin purkaa kokonaan ja luo sitten uutta sen pohjalta.

Nyt ymmärrämme myös, miksi Kristus sanoo, ettei ole niin tärkeää, mitä laitamme suuhumme, vaan mitä sieltä tulee ulos. Kun ilmaisemme itseämme jalojen tunteiden pohjalta, silloin aineenvaihduntamme henkiset voimat muuntavat ja rakentavat uudelleen kaiken mitä kehomme eri tasot tarvitsevat.

 

Hermostosi virtauksia jalostavat
- puhtaat ja refelliset tarkoitukset

Tämä tuntuu helpolta suoraan ymmärtää, mutta vaikealta selittää. Onko niin, että juuri tarkoituksemme ovat meissä henkisessä mielessä mielessä kaikki fyysisintä. Kun miettii hermoston puhdistamisen ja vahvistamisen mahdollisuuksia, niin on helppo huomata, ettei se onnistu pelkillä ajatuksilla tai tunteilla, tai mielipiteillä. Ei oikeastaan jää jäljelle muita mahdollisuuksi kuin tarkoitukset: se mihin pyrimme, jolostaa meidän olemustamme aina fyysisyyteen saakka.

 

Oppiminen

Kerroin jo tuostakin, miten Steiner tällä ensimmäisellä Suomessa pitämällään esoteerisella tunnilla Helsingissä kiirastorstaina 5.4.1912 sanoo, että on parempi lukea yksi kirja viiteenkymmeneenkahteen kertaan kuin viisi kirjaa viisi kertaa.

52 lukukerrassa tapahtuu sama henkistyminen kuin vuodenkierron 52 viikossa. Ja mitä se merkitsee? Se merkitsee näljää kolmentoista eli 12 + 1 viikon vuodenaikaa. Eläinradan 12 voimaa + 1 eli niiden keskustassa oleva Kristus tai Kristus-Sofia kulkevat neljän vuodenjan tai neljän elementin. Jokainen viikko sisältää vielä seitsemän luomisen päivää eli planeettavoimaa ...

Lukea jokin kirja 52 kertaa tarkoittaa valtavaa kosmista prosessia, jossa me käymme läpi vuoden 52 henkistä voimaa, jotka heijastavat sekä Eläinradan, seitsemän planeetan että neljän elementin erisävyisiä voimia.

Se on kuin meille lahjoitettaisiin fyysisen elämämme piirissä lisää yksi henkinen vuosi.

Voi kuvitella, miten yöllä unen aikana tai henkisessä maailmassa kuoleman jälkeen enkelit muokkaavat näiden 52 lukukerran energioita kosmisten voimien mukaiseksi, niin että meille seuraavassa elämässä muodostuu hieno energeettinen työväline, jossa on 52 kosmista sävyä. Sävytys alkaa jo lukiessa, mutta varsinainen hienoviritys tapahtuu sitten, kun maallinen urakka on valmis.

Rakkaudella
Matti

2 kommenttia . Avainsanat: Rudol, Steiner, Helsinki, lukeminen, veri, puhtaus, itsenäisyys, lymfa, ajatukset, kirkkaus, ruoansulatus, jalous, tunteet, rehelliset, tarkoitukset, 52, henkinen, vuodenkierto,

Magdaleenan kosketus

Perjantai 13.1.2012 klo 2:55 - Matti Kuusela

Hei ystävät, perjantaina on kosmisesti tärkeä päivä yhteydessä Maria Magdaleenan elämään. Sen yhteyksistä voit lukea tarkemmin Enkelimaan Astrosofiselta palstalta, mutta se mikä nyt nousee vahvasti mieleen, on se ihmeellinen koskettavuus, joka Magdaleenan elämässä on.

En tietenkään ole lainkaan ainoa,
joka niin kokee, mutta siitämary_magdalene.jpg
huolimatta Maria Magdaleenan olemuksessa on jotain ihmeellisen henkilökohtaisesti koskettavaa.

Aikoinaan mietin monta vuotta tuota niin houkuttelevaa mahdollisuutta, että Magdaleena ja Jeesus olisivat olleet naimisissa. Jos tutkii faktoja, niin ne tukevat näiden kahden avioliittoa ihmeellisellä tavalla.

Mutta näiden suurten Jeesuksen ristin äärelle kokoontuneiden henkilöiden elämät eivät olleet pelkästään henkilökohtaisia, sillä lailla kuin me nykyään mielellään ajattelemme, vaan ne olivat myös kosmisia ja yleispäteviä.

 

Tähtivoimien mukanaolo

Niinkuin Kristuksen elämässä, niin myös Magdaleenan elämässä maallinen sulautuu yhteen taivaallisten tapahtumien kanssa. Kristusta lähinnä olevat henkilöt olivat Kristuksen kosmisen hengen täyttämiä, ja samoin kuin Kristus itse, myös näiden ihmisten elämä ainakin tärkeimmissä kohdissa sulautui yhteen koko aurinkokunnan kanssa.

Se on valtavan suuri ajatus. Meille tähtivoimien asemat ovat mahdollisuuksia ja portteja. Näille suurille hengille Jeesuksen läheisyydessä tähtivoimat olivat heidän todellista elämäänsä. He elivät niissä.

Kristus tuli maan päälle tähtivoimien maailmasta. Jordanin kasteessa hänen henkensä liittyi kokonaan Jeesuksen kehoon. Ei toki koko Kristuksen henki. Osa siitä jäi ulkopuolelle, mutta kolmen vuoden matkalla kohti Golgataa jumalallinen olemus poistuu yhä enemmän ja lopulta Jeesukseen jää vain se suuri henkinen olemus, joka on täysin läpäissyt hänen fyysisen kehonsa.

Kosminen muuntuu hänessä ihmiseksi ja Jumalan pojasta tulee Ihmisen poika, kuten Paavali sanoi.

 

Kolme Mariaa

Tässä Jeesuksen kehityksessä kohti ihmiseksi tulemista oli naisilla ja heistä etenkin Marioilla merkittävä osuus. Naiset kantoivat ja tukivat hänen ympärillään hänen valtavia rakkauden voimiaan, sielullisuuttaan.

Miehet, ja etenkin JOhannekset, olivat Kristuksen henkisen voiman johdattajia ja välittäviä. On ihmeellistä nähdä, miten nämä miehiset eläinratavoimat ja naiselliset sielunvoimat toimivat yhdessä valtavana muutostarinana, joka kulkee yli maallisten inkarnaatioiden.

Neitsyt Marian olemus on jotain niin suurta ja puhdasta, että sitä on sellaisenaan vaikea ymmärtää. Vain kun ajattelee häntä Jeesus-lapsen äitinä, tulee hänen olemuksensa jollain tavoin ymmärrettäväksi.

Maria Magdaleena taas käy läpi valtavia sielunmyrskyjä. Ensin kääntymiset senaikaisesta julkkis- ja jetset-elämästä, miehisen vallan uhmaaminen monina merkittävinä ja ainutlaatuisina tekoina Jeesuksen läheisyydessä, ja valtava kärsimys ristin juurella.

Kaikki nämä tekivät hänestä sen naisen, joka pääsiäisaamuna kohtasi Jeesukseksen.

 

Miettimisestä tuntemiseen

On hyvä miettiä, ja jos henkisissä kysymyksissä tahtoo saada vastauksia, on oltava valmis miettimään vuosia. Miksi niin on?

Koska jos me yritämme saada nopeita vastauksia henkisiin kysymyksiin, meidän on enemmän tai vähemmän hellävaroen pakotettava nuo vastaukset niihin energeettisiin ajatusmuotoihin, joita meillä on jo valmiina.

Mutta nämä suuret henkiset tapahtumat eivät mahdu tavallisiin arkisen elämän ja usein myös kollektiivisen uskonnollisuuden ajatusmuotoihin. Siksi voidaksemme ymmärtää henkisiä tapahtua meidän on muokattava ajatusenefgoitamme niin kauan, kunnes tuo todellinen ajatus pääsee todellistumaan meidän ajatussubstannissamme.

Tosiasiassa henkinen ymmärtäminen vaatii sitä, että henkinen miettiminen irrottaa ajatusenergiamme fyysiseltä tasolta ja kohottaa meidän ajattelumme hallinnan eetterisiin aivoihin, jotka ovat fyysisiä aivoja paljon laajemmat, ja luonnollisesti joustavammat.

Ja jotta nämä eetteriset aivot voisivat kehittyä pehmeiksi ja joustaviksi, ne tarvitsevat apua tunteilta ja sydämeltä.

 

Harjoittelun tie

Keskiajalla monet ihmiset vielä ymmärsivät henkisen harjoittelun tärkeyden, ja onneksi on vieläkin ihmisiä, jotka sen ymmärtävät. Jotta voimme ajatella terveesti henkisiä asioita, on meidän pidettävä fyysiset aivomme kunnossa ja harjoitettava niitä.

Mutta silloin kun ajattelu elävöityy ja itsenäistyy ja alkaa vapautua fyysisistä aivoista, ne tarvitsevat sellaisten energioiden tukea, jotka voivat nousta vain tunteista.

Siksi meidän on harjoitettava myös tunteitamme ja palattava yhä uudelleen hartauteen, kauneuteen, hyväksymiseen, myötätuntoon. Ne luovat sellaisen hyvän maaperän, josta henkiset ajatukset voivat kasvaa ja tuottaa hyvää hedelmää.

 

Enkelimaapuodin meditaatiot

Me tarvitsemme myös apua tiellämme, ja Enkelimaapuodissa - eli näiden sivujen nettikaupassa - on useita hyviä johdettuja cd-meditaatioita, jotka kehittävät ja vahvistavat tunteita. Niitä on iloon, rakkauteen, anteeksiantamukseen, enkeliyhteyksiin ja moneen muuhun tarkoitukseen.

Mikään ei voi kokonaan korvata omaa harjoittelua ja pyrkimystä, mutta käytännössä meidän elämämme ja kollektiiviset ajatusenergiat ovat niin materialistisoituneita ja kovan käytännöllisen paineen alla, että näiden johdettujen meditaatioiden kuuntelemista on todella suuri apu.

Jotkut ovat kuunnelleet niitä kymmeniä kertoja peräkkäin ja aina niistä tulee jotain uutta. Nuo meditaatiot onkin luotu niin, että niiden kautta, tavallaan yhteisten sanojen välistä, jokaisen oma enkeli ja henkiset oppaat pystyvät luomaan aivan oman meditaation jokaiselle, sellaisen joka sopii juuri hänelle ja muuntuu kerrasta toiseen. Siksi ei voikaan sanoa, että sama meditaatio olisi eri kuuntelukerroilla lainkaan sama.

Olen pyrkinyt pitämään meditaatioiden hinnat niin alhaisina´kuin mahdollista eli 14 euroa postimaksuineen. Hyvin suosittu on myös mahdollisuus, josta itse pidän todella paljon, tilata minun sinulle valitsema meditaatio. Tunnustelen sopivan meditaation energeettisesti, ja siinä minulla ón käytettävissäni noin tuplasti enemmän meditaatioita kuin nettikaupassa vielä on mukana.

Näihin valitsemiini meditaatioihin keksin laittaa mukaan sulkuihin pienen numeron osoittamaan niiden sopivaa järjestystä silloin kun meditaatioita on useampia. Useimmat tilaavatkin nykyään useamman kuin yhden. Silloin on varmaan mukava tietää, mistä on hyvä aloittaa.

 

Enkelimaapuoti

 

Rakkaudella
Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maria Magdaleena, meditaatio, cd, Kristus, tunteet, ajattelu, henkinen ajattelu

Henkisen kasvun tiellä - aina rokotuksiin saakka

Maanantai 9.1.2012 klo 19:11 - Matti Kuusela

Miten henkisen tien kulkija suhtautuu maailmaan? Ensimmäinen asia on varmasti mielenkiinto henkistä todellisuutta kohtaan. Sen jälkeen asia meneekin jo monitasoisemmaksi. Olen usein huomannut, että henkisellä tiellä pelkän etenemisen sijasta tärkeää on myös kulkea takaisin alkuun. Itse asiassa henkisellä tiellä ei oikeastaan voi edetä kulkemalla vain suoraviivaisesti eteenpäin.

Kun jossain on sanottu, että henkisellä tiellä on otettava yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin, niin sitä kuvittelee ensin vain vertauskuvalliseksi - kunnes tajuaa, että se on täyttä totta.

Edetessämme me käytämme perusvoimiamme, ja voidaksemme edetä turvallisesti on meidän aina palattava takaisin perusvoimiin. Mitä suurempia edistysaskeleita, sitä enemmän voimaa tarvitsemme. Jos vain kuljemme eteenpäin yhä hienompiin ja hienompiin asioihin, perusvoimat ehtyvät.

Silloin luonto meissä toki lopulta hoitaa asian ja me putoamme rytisten takaisin. Ongelma on siinä, että nykyinen älymme ei millään tahdo tajuta, että sisäisellä tiellä kulkeminen on rytmistä. Ulkoisessa maailmassa me saamme helposti harhan, että voi kulkea jatkuvasti eteenpäin, mutta ei se siinäkään ole totta.

Jos ajan autoa, minun on välillä tankattava. Siinä meidän olisi kuljettava takaisin ja etsittävä öljyä tai kasvatettava öljykasveja, mutta kun tekniikka ja kauppa tuo meille huoltoaseman, me emme tajua, että tankatessamme me oikeasti otamme juuri niitä askeleita taaksepäin. Meillä on vain harhakuvitelma jatkuvasta etenemistä.

 

Henkisellä tiellä

Henkisellä tiellä me emme voi tehdä kauppaa ja käyttää tekniikkaa samalla tavoin. No, voimme, mutta on hyvä tiedostaa, että on tehtävä mahdollisimman paljon itse edetäkseen rakentavalla ja luonnonmukaisella tavalla.

Henkiselläkään tiellä me emme tule toimeen ilman oppia ja opastusta. Tarvitsemme kirjoja, opettajia ja kokemusten vaihtoa. Silti on tärkeää palata aivan perustunteisiin yhä uudelleen ja uudelleen. On tärkeää saada sisäisten energioiden virta ja uusiutuminen vahvaksi ja terveeksi. Muuten voi tosiaankin käydä niin, että joudumme ihmettelemään, missä on vika, vaikka teen kaiken mielestäni niin hyvin ja yritän niin kovasti.

Tuo tärkein perusta on hartaus, rakkaus, hyväntahtoisuus, hyväksyminen. Silloin mieli monella kysyy, mitä, miten minä voisin olla hyväntahtoinen tai tyytyväinen tai hyväksyvä, kun maailmassa on niin paljon väärin, kun tuo tekee noin tyhmästi tai nuo tekevät asioita niin väärin kuin ikinä?

Sitä onkin vaikea selittää, mutta se menee niin, että maailma pohjautuu rakkaudelle, vaikka kehityksen liepeillä tapahtuu monenmoista häiriöitä. Jos kaikki olisi vain hyvin, vain niin ihanaa, vain niin oikein, meidän kehityksemme pysähtyisi 90-prosenttisesti siihen paikkaan.

Siksi meille on annettu tämä alempi minä ja alempi ajattelu, joilla on henkiseen kasvuumme nähden aivan liikaa voimia ja valtaa. Nämä alemmat mutta toisaalta niin tehokkaat kykymme luovat kaikenlaista, mikä sitten pakottaa henkisen osan meissä miettimään asioita. - Miten minä suhtaudun tuohon väärään?

Yksi vastaus on: meidän on rakastetta kaikki erheellinen ja puutteellinen jälleen hyvän perusvirtaan. Kun olen hyväksyvä itsessäni, mitä ikinä tapahtuukin, minä luon sitä hyvän perusvirtaa, johon virheellisten tekojen tulokset voivat aikanaan palata.

 

Hyväksyminen ja suuttuminen

Meidän on kasvaaksemme henkisesti kehitettävä hyviä tunteita ja energioitamme ... mutta silloin me helposti suljemme silmämme niiltä kaikilta vääryyksiltä, jotka saisivat meidät suuttumaan, jos katsoisimme niitä.

Mutta näin tehdessämme me jätämme kotitehtävämme tässä maailman koulussa suorittamatta. Me olemme täällä oppiaksemme käyttämään voimiamme, myös suhteessa siihen pahaan ja huonoon, mitä havaitsemme.

Ja jos kuvittelen, että minä olen niin hyvä ja hieno ja henkinen ihminen, että en suutu mistään ... olenkin helposti vain tekopyhä, tai sitten olen sillä tavoin aivan normaalilla tavalla lapsekas, että suljen nuo huonot tuntemukset sisääni ja laitan komeron ovet kiinni.

Sekin on huono ratkaisu. Hyvä ratkaisu lähtee siitä, että katsot myös sitä, mikä on pahaa, mikä on huonosti, mikä on pois kohdaltaan, ja ... annan kaiken siihen liittyvän suuttumuksen vapautua. Mutta suhtauden tuohon suuttumukseen ymmärtäväisesti. Sallin itseni olla suuttunut, niin kauan kuin sitä kestää, ja sitten olen taas tyytyväinen.

Tällä tavoin minä työstän energioita ja tunteita.

Vähitellen pääsen siihen, että pystyn työstämään kielteisiä tunteita yhä enemmän ja enemmän, myös toisten ihmisten puolesta, sillä ellemme me henkisen tien kulkijat sitä tekisi, tämä maailma hukkuisi huonoihin energioihin.

Ja luonnonhenkiraukat joutuisivat purkamaan ja puhdistamaan näitä meidän ihmisten aiheuttamia kielteisiä energioita yhä useammilla tulvilla ja tulivuorenpurkauksilla ja myrskyillä.

Ihannetila siis on, että pysyn tyytyväisenä ja rakkaudellisena, hyväksyvänä, katsellessani kaikkea sitä tyhmää, mitä maailmassa tehdään ... yhtä hyvin kuin kaikkea sitä ihanaa ja hyvää, mitä täällä syntyy. Silloin minä työstän eteenpäin niin hyviä kuin huonoja energioita. Se on henkistä kasvua, kasvua kohti suurempia henkisiä tehtäviä ja suurempaa henkistä voimaa.

 

Rokotukset

Jos nyt ei halua tällä kertaa tiedostaa enempää ikäviä asioita, voi tämän viimeiden osan jättää lukematta. Muistamme varmaan kaikki sen viime vuotisen flunssarokotusjupakan, jota monet henkiset ihmiset ja vaihtoehtoiset hoitajapiirit niin voimakkaasti vastustivat. Useat siksi, että se vain tuntui niin väärältä.

Sinikivi-sivuilla Jukkis on taas selvittänyt rokotuksiin liittyviä väärinkäytöksiä ja uhkia, ja kannattaa lukea seuraava hänen kirjoituksensa, jossa on jälleen paljon uutta:

http://www.sinikivi.com/15/foorumi/7-konspiraatio/10363-tuleeko-tappaja-influenssa-suomeenkin.html?limit=10&start=40#11173

Tätä on hyvä käyttää harjoituskohteena ja tunnustella omia sisäisiä tuntemuksiaan. Ja miettiä mikä on oikea, paras tai juuri minulla sopiva tapa suhtautua tähän uuteen viestiin.

Rakkaudella
Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: henkinen kasvu, tunteet, rokotukset, Jukkis, hartaus, rakkaus, hyväksyminen, Sinikivi

Uusi vuosi ja ajatusvoimat

Lauantai 7.1.2012 klo 5:29 - Matti Kuusela

Uusi vuosi alkaa toden teolla tänään lauantaina jouluajan pyhien öiden täytyttyä. Niiden aikana enkelit loivat tulevan vuoden idut ja nyt sitten mennään eteenpäin, uudistunein voimin.

Ensi alkuun pitää kehua amerikkalaista Lumosityä, jonka aivo- ja ajatusharjoitukset netissä ovat ainakin itselleni osoittautuneet erinomaiseksi. Tuntuu oikein iloiselta, että voi jotain palvelua näin kehua.

Pitkään tietysti epäröin itsekin, mutta nyt kun olen muutaman kerran näitä ihan tavallisen maailman ja tieteen mukaisia aivoharjoituksia tehnyt, niin oma ajattelu tuntuu selkeämmltä, näkeminen varmemmalta ja muutenkin tuntuu elämän laatu parantuneen.

Oma sisäisen voiman käyttö on myös selvästi vahvistunut. On helpompi tehdä nopeasti joitakin juttuja, jopa nostaa esiin uusia puheenaiheita. En tiedä, onko muilla ollut sellaisia ongelmia, mutta olin jossain vaiheessa huomannut, että puhuminen oli jotenkin raskasta. Miksi vaivautua ottamaan puheeksi jotain asiaa, joka ei nyt ole niin kovin välttämätön!

 

Lumosity

Joo, mutta Lumosityn harjoitusten jälkeen on tosiaan helpompaa tarttua taas asioihin ja painella eteenpäin. Kyllähän se vähän maksaa, mutta ei niin kovin paljon, ja harjoitukset on selostettu englanniksi. Myös jonkun verran englanninkielisiä sanaharjoituksia on mukana, joten ilman englannintaitoa siitä ei selviä.

Mielenkiintoista kuitenkin, että tämä aivan "materialistinen" ajatteluvoima voi auttaa niin paljon. Sivuilla väitetään vakaasti, että harjoitukset auttavat muistihäiriiöihin ja tietysti ennalta ehkäisevät niitä. Ja aivan varmaan ne auttavat työssä selviämistä ja työväsymykseen, ja luulenpa että ne auttavat myös ihmissuhteissa, ainakin silloin jos tuntee tulleensa jotenkin hiljaisemmaksi osapuoleksi. Mutta voi olla että ne auttavat toiseenkin suuntaan.

Nyt on jännittävää se, miten olen viime kuukausina kehunut tunne- ja hartausharjoituksia. Nehän ovat ajattelun muheva multa ja nyt nämä ajatusharjoitukset ovat kuin ajatusviljan vahvat korret, joissa tähkät voivat turvallisesti kasvaa.

www.lumosity.com -sivujen harjoituksia voi kokeilla ilmaiseksi muutaman kerran. Mutta muutenkin kehotan iloisesti aloittamaan uuden vuoden kaikenmoisilla harjoituksilla. Yhä enemmän alkaa tulla sellainen tuntuma, että pysyäkseen hengissä elämässä loppuun saakka kannattaa omaksua elämänasenne, että aina harjoittelee iloisesti kaikenlaisia uusia ja vanhoja juttuja.

 

Harjoituskulttuuri

Siinä on vielä sekin, että meidän sisäiset toimintamme tukeutuvat monin tavoin päällekkäin toinen toisiinsa. Mitä tahansa harjoitteleekin, se auttaa aina myös toisia henkisiä ja muita funktioita.

Ajatusharjoitukset vaikuttavat myös terveyteen, liikunta vaikuttaa ajatteluun. Esimerkiksi tasapainoharjoitukset vaikuttavat paitsi fyysisesti, myös ajattelun ja tunteiden tasapainoon, aloitekykyyn. Yhteyden ovat todella monenlaisia.

Ei myöskään tarvitse ajatella, että kaikkia harjoituksia pitäisi tehdä aina paljon, vaan silloin jos jotain juttua ei ole tehnyt aikoihin, yksikin kerta voi vaikuttaa todella paljon.

Tässä kehittyykin uudenvuodenidea: harjoitteluinspiraatioita, lapsenmielisyyttä ja kaikenlaista uutta kokeilua vain kehiin. Niin paljon voi tehdä. Voi vaikka hymyillä jossain tilanteissa, joissa sitä ei ole aikaisemmin tehnyt, tai liikuttaa selkärankaa tai lantiota kävellessään vähän toisella tavalla. Kaikki tällainen saa energiat virtaamaan ja voi vaikka lisätä hyvää elämää ties kuinka kauan.

 

Ajattelun henkisyys

Niin tärkeää kuin tunteiden ja etenkin aitojen tunteiden kehittäminen ja harjoittelu onkin, ei ajattelun elävänä pitämistä ja joustavuuden harjoitusta kannata unohtaa. Henkistä tietä kulkevien on tärkeää muistaa, että henkinen maailma toimii toisenlaisin ajatuksin kuin fyysinen, ja suuri vaara on siinä, että vain siirtää tavanomaiset ajatuksensa ja toiveensa henkiselle puolelle.

Ajattelun suhde henkisyyteen menee kuitenkin vähän toisella tavalla. Ajattelua on harjoitettava etenkin sen takia, että voimme siirtää ajatuksemme syrjään silloin kun tulee henkisen havainnon aika.

Se voi kuulostaa paradoksaaliselta, mutta niin se on. Meidän on luotava ajattelumme niin vahvaksi ja herkäksi, että voimme siirtää sen mahdollisimman laajasti pois tieltä silloin, kun tahdomme kokea jotain henkistä.

Silloin omat ajatuksemme eivät pääse sekaantumaan tuohon kokemukseen, ja silloin myös kokemuksen jälkeen pystymme löytämään tuon kokemuksen kuvaamiseksi - jo itsellemmekin - mahdollisimman sopivat ajatukset. Meidän on siis opittava muokkaamaan ajatuksia ja ajatusvoimia hyvin herkästi uusiin muotoihin silloin, kun tahdomme ymmärtää henkisiä kokemuksia.

Meidän ongelmahan ei niinkään ole siinä, ettei meillä olisi henkisiä kokemuksia jo nytkin vaikka kuinka paljon, vaan siinä, että yritämme asettaa näiden uusien ja herkkien kokemusten viiniä vanhoihin ajatusleileihin.

Siis leikillisyyttä, joustavuutta, lapsenmielisyyttä, hymyä elämään. Silloinkin vaikka elämä olisi miten raskasta, niin pienikin uusi juttu ja elämänpilke voi tehdä ihmeitä sisäisissä energioissa. Vaikka apu ei heti tuntuisikaan, sillä voi olla suuri merkitys myöhemmin, sillä monet vaivat ja harmit kehittyvät havaittavalle tasolle vasta vuosia itse niiden harmien jälkeen. Siinä pienikin herättävä tai vapauttava hetki voi purkaa valtavasti vanhoja jäykistyneitä energioita.

 

Ajattelun juurille

On minulla yksi cd-meditaatio myös ajattelusta. Siriusryhmän Ajattelun voima -meditaatiossa mennään ajattelun tai ajatusenergioiden aivan juurille, ja sieltä nousee esiin mielenkiintoisia asioita. Itsekin muistan miten kiintoisaa oli kokea miten ajatukset nousevat esiin ja mitä niiden juurilla tapahtuu.

Laitan tämän ajatusmeditaation nettikauppaan, josta sen voi heti ostaa, vaikka saattaa olla että pääsen täydentämään sen muut tiedot vasta maanantaina.

Mutta todellakin, edellisten lisäksi vielä kiinnostus on elävöittävä voima. Tässä tulee vielä mieleen yksi olennainen juttu. Kuten tiedetään, niin naisten ja miesten sisäisessä rakenteessa ja energioissa on tiettyjä eroja. Yksi sellainen funktio, jonka ymmärtämisen olen usein huomannut naisille vaikeaksi, on miesten kiinnostus asioiden nimeämiseen. Eli mitä hyötyä siitä on?

On siitä. Se on yksi aivan perustavia ja enemmän miehiseen rakenteeseen liittyviä henkisiä funktioita, joka pitää miehen henkisesti hengissä. Naisilla on taas omat juttunsa :) vaikka ei ole ollenkaan huono asia, että nämä ennen erossa olleet naisten ja miesten asiat nyt yhä enemmän sekoittuvat toisiinsa.

Se taas liittyy tuohon hyvin joustavaa ajattelua vaativaan asiaan, että miehillä on sisäisyydessään enemmmän naisellisia energioita ja naisille taas sisäisyydessään (siis eetterikehossa) vapaana miehisiä energioita. Siksi kehityksen nyt siirtyessä hiljalleen fyysisestä elämänmaailmaan myös nämä eetterikehon ominaisuudet alkavat tulla enemmän esille.

Rakkaudella
Matti

 

PS. Tarkistin tuoteluettelosta tuon ajattelumeditaation, ja se onkin Tampereella pidetty Ajatusvoima, DS157.

Vähän samantapainen on myös Hallitusvoima 1. Sen idea luoda meditaatio, jonka avulla me voisimme tukea hallitustamme - eli tukea sitä tekemään hyviä päätöksiä. Mutta henkiset ystävämme näyttivätkin näkevän asian niin, että voidaksemme tukea hyvin päätösten syntymistä hallituksessa meidän on kaikkien kehitettävä omaa henkilökohtaista sisäistä voimaamme. Siihen perustuu se, että meille voi olla hyvä hallitus, jossa on itsenäisesti ajattelevia ja hyvällä tavalla voimakkaita ihmisiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ajattelu, tunteet, henkiset kokemukset, ymmärtäminen

Viisaus, henkinen kasvu ja selvänäköisyys

Tiistai 3.1.2012 klo 3:43 - Matti Kuusela

Jouluajan kolmentoista pyhän yön sarja jatkuu edelleen, ja tuntuu että tällä kertää ensimmäistä kertaa todella koen niiden voimat, vaikka niitä jo vuosia olenkin seurannut. Tuntuu tosi mukavalta, että kasvua ja edistystä tapahtuu.

Tänä yönä maanantaista tiistaihin on viisaudenhenkien aikaa. Nyt on hyvä päästää irti kaikesta mahdollisesta vanhasta ja antaa korkeamman viisauden asetella asioita uudelleen paikalleen, korkeampaan järjestykseen.

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, miten hengelle antautuminen ei ole vain passiivista antautumista - ainakaan nykyaikana - vaan meidän on aina oltava itse aktiivisia. Jos päästän jostakin irti, niin ymmärrän että minä sen teen. Ja annan sillä tavoin vuoron korkeammille voimille.

Minuus, mutta herkkyyteen ja viisauteen kasvavana, on meidän aikamme korkein teema. Mutta sen ohella me tarvitsemme kasvua, ei pelkkiä kukkia ja hedelmiä. Koen että kasvu sisäisessä mielessä tapahtuu nimenomaan tunteiden alueella. Teen edelleenkin noita hartauden tunteen harjoituksia, joista jo olen puhunut.

 

Hartauden tunne

Hartaudesta puhuminen tuntuu aina hiukan oudolta, koska siihen itsellänikiin sekoittuu kuva jostain menneen ajan hartaudenharjoituksesta. Mutta kun teen itse harjoitusta, se tuntuu täysin ajanmukaiselta ja selkeältä.

Ja siis miten sen teen? Yksinkertaisesti vain suljen silmäni  ja lausun mielessäni kutsuna sanan hartaus. Sitten vain annan tapahtua ja seuraan tunnetta, joka kehittyy, mutta en aivan passiivisesti, vaan ikäänkuin varovasti tuota tunnetta kannattaen ja tukien.

Koen sen oikeana juuri sillä tavoin, että oma ohjaus säilyy koko ajan herkästi mukana, vaikka pääosin vain sallin, että hartaus tapahtuu. On sitä vaikea selittää, mutta uskon että mitä enemmän puhumme, sitä paremmin sanatkin asuttuvat kohdalleen.

 

Terveyden asenteet

Kun joskus viisitoista vuotta sitten hoitotyön aloitettuani luin ensimmäisiä kertoja Louise L. Hayn kirjaa Muuta ajatuksesi, se usein suututti, kun sen maininnat sairauksia aiheuttavista asenteista vaikuttivat niin yksioikoisilta.

Esimerkiksi vaikka päänsärky: vammautat itsesi, itsekritiikki, pelko. Nuo tuntuivat jotenkin niin kohtuuttomilta ja ajetteli, että jos ihminen ihan oikeasti kärsii päänsärystä, niin puhuminen jostain itsekritiikistä ja parannuskeinona itsensä rakastamisesta on kyllä kohtuutonta.

Vuosia meni ennen kuin aloin syvemmin hyväksyä ja tuntea todeksi nämä Hayn aivan loistavat oivallukset. Yhä vieläkin katson joskus hoidon aikana ikään kuin ulkopuolisena mielipiteenä, mitä Hay jostain vaivasta sanoo. Siihen on hyvä verrata sitä, mitä itse kokee.

 

Kaksoiskulkija

Hayn kirja on hyvä keino oppia tuntemaan myös omaa kaksoiskulkijaansa. Meillä on jokaisella sisäisyydessämme olento, joka sisältää kaikki ne tunteet ja energiat, joita emme ole vielä itse työstäneet vapaaksi. Sitä nimitetään kaksoiskulkijaksi, ja hän on myös se, joka usein saa meidät suuttumaan, koska me emme sitten millään haluaisi kohdata tätä kätkettyä puolta itsessämme.

Mutta henkinen kasvu on suurelta osin juuri sitä, että me tuomme tuon kätketyn itsessämme esiin ja vapautamme sen. Siksi meidän on opittava rakastamaan kaikkea sitä, mikä meitä suututtaa. Jo tämä ajatus voi suututtaa syvästi. Mieli keksii niin helposti vastaväitteitä: mitä, pitäisikö minun siis hyväksyä sitä ja sitä pahaa!?

Mutta ei, vaan minun on hyväksyttävä ja rakastettava itsessäni myötätuntoiseksi ja rakastavaksi se osa, joka aikaisemmin on suuttunut, itsessäni. Niin kauan kuin suutun, minä taistelen vastaan, joko aktiivisesti tai tukahduttamalla suuttumustani. Vasta kun viha minussa muuntuu rakkaudeksi, alan todella muuttaa itseäni ja maailmaa paremmaksi.

Sehän tarkoittaa myös sitä, että opin rakastamaan myös sitä itsessäni, joka vihaa, tai joka vihasi tai vastusti tai taisteli aikaisemmin. Kun otan avoimin sydämin vastaan kaikki tunteeni rakkauteni ja hyväksyntäni piiriin, minusta alkaa tulla olento, jossa hyvät voimat kasvavat.

Jos yritän kasvattaa selvänäköisyyden ja henkisyyden kukkia sisäiselle maaperälle, jossa vielä on vastustusta, vihaa, taistelua tai tunteiden kätkemistä, tuolla selvänäköisyydellä tai henkisyydelle ei ole kunnollista perustaa, kunnon perustaa kasvulle. Rakkkaus luo sen muhevan mullan, josta muiden hyvien tunteiden avulla henkisyyden kasvu versoo ja kehittyy niin, että myös selvänäköisyyden kukat kohoavat esiin luonnollisina ja viisaina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terveys, sairaudet, viisaus, henkinen kasvu, selväkäköisyys, kaksoiskulkija, tunteet

Hartaus ja myötätunto ajattelun ravintona

Maanantai 26.12.2011 klo 19:52 - Matti Kuusela

Koko vuoden kierto on kuin pienoiskoossa vuoden kolmentoista pyhän aikana. Jouluaaton yhteys kivikuntaan ja sen sisäisyyteen on melkoisin helposti aistittavissa, myös siitä, että tonttukansa on silloin näkyvästi liikkeellä, usein ainakin lasten havaittavana.

Joulupäivän yhteys kasvikuntaan on hankalammin havaittavissa, koska kasvien viaton valoisuus on niin huomaamatonta sielunelämässämme.

Toisen joulupäivän eläinkunnan yhteys sen sijaan nousee esiin jouluajan hiljaisuudesta. Vanhat kunnon rekiajelut ja yhä edelleen ainakin puheissa elävät tapanintanssit muistuttavasti tästä lapsenomaisen riemun ja liikkeen päivästä. Tänä jouluna myös tuuli oli mahtavasti mukana toisen joulupäivän teemassa ja näytti mahtiaan, aivan kuin muistuttaen meitä jostain ... välttämättömästä ... mutta mistä?

Joka tapauksessa on hyvä muistaa, että niinkuin joskus on ollut aika, jolloin puunlatvat ovat puhuneet meille kalevalaisia lausehia, tulee jälleen aika, jolloin me tunteittamme kautta opimme kuulemaan luonnon puhetta. Jo nyt meillä on mahdollisuus kokea, miten jokainen tuuli puhuu aivan omaa kieltään, kertoo aivan omasta tehtävästään.

Ensimmäinen arki, ihmiskunnan päivä, onkin jälleen arvoituksellisempi. Siinä luultavasti kaikki olemme hieman ymmällämme. Vasta viattomain lasten enkelivoimien päivänä, tällä viikolla tiistaina, voimma jälleen alkaa selvemmin kokea jotain, minkä saatammae tuntea sisimmässämme.

 

Kosminen myötätunto

Martta, myötätunnon astraalis-henkinen olento, kertoo flensburgilaisissa kirjoissa edelleen, miten hän ei ole myötätunto ainoastaan meidän maailmallemme, vaan koko kosmokselle, vaikka hän vielä ei olekaan täysin läsnä. Hän ei sitä itse sano, mutta on selvää, että hänen lähestymisensä on vahvasti kiinni meistä ihmisistä, meidän myötätunnostamme, meidän kyvystämme ylipäätään tuntea, ja kokea tunteita.

Joulu on hyvä esimerkkki siitä, miten lapset ovat valmiit ottamaan vastaan koko sen tunteen, mitä maailma eli luonnonhenget ja enkelit antavat, mutta meidän aikuisten on harjoitettava tunteitamme voidaksemme tuntea.

Ja tunteminen ei todellakaan ole mitään vanhanaikaista. Se vain oli aikaisemmin luonnonvoimaista. Nyt ihmiskunnan on opittava tuntemaan, sillä kuten varmaan olemme kaikki huomanneet, meidän ajattelumme käy yhä elämättömämmäksi, yhä tunteettomammaksi, yhä teknisemmäksi. Vain tunteet voivat pelastaa ajattelumme elävyyden, ja samalla ihmikunnan tulevaisuuden.

Iloinen uutinen on se vanha henkinen tieto, että samalla tavoin kuin ihmiskunta on aikoinaan onnistunut kehittämään ajattelun objektiivisuuden, on tunteiden kokeminen tulossa samalla tavalla objektiiviseksi. Suuri ero vain on siinä, että tunteet ulottuvat maailmankaikkeuden yhtä suurta porrasta syvemmälle tasolle kuin ajattelu.

Henkisellä kielellä ilmaistuna ajattelu kantaa astraalimaailmaan saakka, mutta tunteet aina alempaan henkiseen maailmaan eli alempaan devakaaniin saakka.

Aivan subjektiivisesti rakkauden, hartauden ja myötätunnon tunteet auttavat ajatusvoimiamme juurtumaan tähän todellisuuteen niin, että sen parantavat ja vahvistavat voimat elpyvät myös omissa kehoissamme.

Toinen suuri hartauden ja vastaavien tunteiden lahja on, että meidän normaali ajattelumme on tullut niin elämättömäksi, että sen kyky kertoa meille maailman salaisuuksista on heikentynyt. Miten usein monet saavatkaan hienoja ajatuksia, mutta nuo ajatukset jäävät niin ohuiksi, että ihmiselle jää usein jäljelle vain toistuvat kysymys, mitä se merkitsee? Mitä tämä tai tuo merkitsee?

Kun syvä ja esteettinen tunne liittyy ajatteluun, silloin ajatukset saavat itselleen syvyyttä, painoa, ulottuvuutta ja elävyyttä, niin ajatukset alkavat jälleen puhua meille sellaista kieltä, joka ravitsee meidän sieluamme, ja kertoo itse omasta merkityksestään.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuulten puhe, tunteet, ajattelu, tunteiden harjoitus, hartaus

Myötätunto ja kolminaisuus

Maanantai 26.12.2011 klo 12:27 - Matti Kuusela

Myötätunnon henki Martta kertoo olevansa tulevaisuuden muoto olennosta, jossa henkinen maailma ja tunteiden maailma liittyvät toisiinsa myönteisesti ja tietoisesti.

Nykyaikana henkinen maailma on kuitenkin vielä suhteellisen viileä, ja ihmisten tehtävänä onkin sen lämmittäminen sydänvoimillaan. Tunteet tulevat kohoamaan tasolle, jossa ihmiset pystyvät ilmaisemaan ja puhumaan niistä selkeämmin modernein käsittein. Silloin henki ja tunteet tulevat ihmisen kannalta tasa-arvoiksiksi ja vasta silloin ihmiset kykenevät tulemaan täysin myötätuntoisiksi. Se on hengen ja tunteiden täydellistä toisiinsa liittymistä.

 

Kolminaisuus

Tässä flensburgilaisessa luonnonhenkikirjassa "Gefühle 1" Martta, joka on astraalis-henkinen olento, jatkaa siitä, miten ihmiset kokevat Kolminaisuuden nykyään yleensä kolmeuden kannalta ja on heille on erittäin vaikeaa kokea se ykseytenä. Tulevaisuudessa tuo trinitaarisuus on koettava enemmän ykseytenä kolmeudessa, ja se on toinen edellytys todellisen myötätunnon kokemiseen.

Käytännössä kolminaisen myötätunnon ykseyden kokemus tarkoittaa myötätuntoa ajattelussa, myötätuntoa tunteissa ja myötätuntoa teoissa.

Mutta nyt on lähdettävä liikkeelle. Ja pihalla täällä Kannelmäessä, jossa nyt juuri olemme Sinikan kanssa, on aivan oikea punatulkku, jonka rintamuksen kuin ihmeen kautta loistava aurinko värittää upean oranssiksi.

Ja tuuli humissut ja kohissut koko aamun, erilaisen äänin talon kummallakin puolella.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: myötätunto, henkinen maailma, kolminaisuus, tunteet, Martta

2012 ja muuta uutta

Keskiviikko 21.12.2011 klo 18:15 - Matti Kuusela

Vuoden 2012 läheisyys alkaa ainakin minulla tuntua jo selvästi sydänalassa. Jotakin uutta on tulossa, jotakin on muuttumassa.

Näiden päivien päivämäärien luvut ovat myös erikoisia 21.12.2011 ja vuoden kuluttua 21.12.2012. Selvästi tämä on ollut porttivuosi - 11 - jossa kaksi ykköstä seisoo portinvartijoina. Ensi vuoden 12 merkitsee valtavaa muutosta. Yhteenlaskettuina niistä tulee jo kolme, hengen ja toiminnan luku, nyt jäätiin kakkoseen, 1+1=2.

Lisäksi kahdestatoista aukeaa Eläinradan ja sitä hallitsevien kerubien kahdentoista piiri, henkinen näyttämö. Se merkitsee että tämän vuoden kahden ykkösen dualismista ja valmistelusta siirrtytäänkin äkkiä laajaan henkiseen tilaan, jossa kaikki kaksitoista asettuvat kuin henkisen näyttämön pylväinä tilaan ympärillemme.

 

Viikkolauseet

Minua on viime kuukausina usein ilahduttanut, kun niin monet ovat kertoneet lukevansa säännöllisesti viikkolauseita ja astrosofista kalenteria.

Se tuntuu tosi hyvältä, koska molemmat tuovat koko ajan niin paljon uutta. Viikkolauseet tietenkin ovat jo melkein sata vuotta vanhoja, mutta niiden uudistava voima ei ole tippaakaan vähentynyt.

Paljon väsymyksestämme ja elämän hankaluudesta johtuu siitä, että me kulttuurimme mukaan kuvittelemme ajan suoraksi linjaksi. Ja kun siinä tapahtuu muutoksia, me koemme sen heti rasituksena.

Mutta paljon oikeampi kuva vuodenkulusta on ympärä. Jokainen päivä on energioiltaan aine hieman erilainen kuin edellinen. Viikkolauseet antavat vuodessa nuo 52 sykäystä jokaisen viikon henkisen ja eetterisen tilan tavoittamiseen.

Kun siis luet viikkolauseita, anna siis itsesi asettua joka kerta uudistuneella tavalla ajan pyörivään virtaan. Silloin vähitellen ajan kokemus palautuu jälleen voimaannuttavaksi ympyräksi, jossa jokainen päivä voi antaa uutta voimaa ja innostusta.

 

Astrosofinen kalenteri

Astrosofisessa kalenterissa tulee paljon uutta asiaa. Nyt minulla on ilo kertoa, että Enkelimaan kirjamyynnissä on kaksi uutta kirjaa, jotka antavat paljon uutta ja paljon mietittävää Kristuksen elämästä.

Toinen koostuu Steinerin vuonna 1913 pitämistä esitelmistä Viidennestä evankeliumista, eli akashakronikasta luettua tietoja Jeesuksen ja Kristuksen elämästä.

Nuo esitelmätä pidettiin aivan ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. Tarkoitus oli, että ihmiskunnassa olisi jo 1930-luvulla avautunut laaja Kristuksen toisen tulemisen tunnistaminen, ja sitä Steiner oli valmistelemassa. Historian pyörät olivat kuitenkin raskaammat ja se minkä olisi pitänyt tuolloin tapahtua, odottaa edelleenkin.

Mutta Kristus lähestyy meitä nyt toisella tavalla ja hänen elämänvaiheittensa tunteminen auttaa selvittämään monta kysymystä.

Toinen uusi tuttavuus on Judith von Halle, joka on nyt kirjoittanut jo Jeesuksen elämästä jo yli kymmenen kirjaa, jotka perustuvat sekä hänen omille että Rudolf Steinerin henkisille tutkimuksille. von Hallella on ihmeellisen selkeä kyky kirjoittaa vaativista henkisistä tapahtumista läheisesti ja rakentavasti. Hän on minun ymmärtääkseni ainoa nykyään elävä henkilö, joka on kyennut tuomaan Jeesuksen ja Kristuksen elämästä aivan uutta ja osin dramaattistakin tietoa.

 

Joulu ja hartaus

Jouluaikaan maan energiat painuvat pääosin maan sisään ja siitä seuraa ihmeellinen maanvoimien ja henkisten voimien liittyminen ihmisen sydänvoimiin sekä yhteisöllisenä aaltona ihmisten yhteisöihín. Tämä ihmeellisenä aikana niin luonnonhenget kuin enkelitkin ovat vapautuneita normaaleista tehtävistään ja he kykenevät silloin antamaan meille monenlaisia lahjoja.

Yksi suuria jouluajan henkisiä rakenteita on jouluaatosta loppiaiseen yltävä kolmentoista pyhän yön sarja, josta olen äänittänyt myös aivan oman meditaationkin. Noissa kolmessatoista yössä kuljetaan läpi luonnonkuntien ja enkelikuntien. Se on huimaava hengen matka talven keskelle avautuvassa sisäisessä kesässä. Toivottavasti ehdin kirjoittamaan noista 13 yöstä tarkemmin.

Yhä vahvemmin koen, miten tärkeä asia on tuo hartaus, josta nyt olen jo puhunut. Jos maailma nuorempana antoi meille tunteita valmiina ja kuin itsestään, on ne meidän vanhempina luotava yhä enemmän itse.

Se on aivan järkeenkäyvä ajatus, koska kaikki maailmassa tulee yhä enemmän meidän vastuullemme. Mutta jos sitä ei ole tullut koskaan ajatelleeksi, joulu tuntuu helposti rasittavalta ja jopa epäreilulta, jos se enää annakaan meille niin helpolla kaikkia hyviä tunteita.

Mutta nuo hyvät tunteet ovat edelleen olemassa. Nyt vanhempina me vain joudumme hieman tekemään sisäistä työtä niiden löytämiseksi ja vahvistamiseksi. Ja kuin ihmeen kautta nuo hyvät tunteet avautuvat, joka heti tai hieman myöhemmin.

 

2 kommenttia . Avainsanat: 2012. viides evankeliumi, joulu, tunteet, Rudolf Steiner, Judith von Halle, Kristus