Matin blogi

Kristuksen ja maan uudistuminen

Lauantai 28.1.2017 klo 18:00 - Matti Kuusela

Hei ystävät. Yksi henkisen tutkimuksen mukavia puolia on se, että yhä uudelleen saa kokea, miten vuosikymmeniä askarruttaneisiin kysymyksiin saa vastauksia, kunhan vain jaksaa odottaa ja ihmetellä, ja kulkea eteenpäin.

Kerron nyt tämänpäiväisestä kokemuksesta, joka liittyy pääsiäiseen. Aikaisemmin olen ajatellut, että pääsiäisasioista pitää puhua pääsiäisenä, mutta nyt tajusin, että ettei se välttämättä niin ole. Silloin on jo liian myöhäistä. On hyvä lukea pääsiäistekstejä pääsiäisenä, mutta jos haluamme oppia jotain aivan uutta, niin sen on parempi tapahtua jo aikaisemmin.

Kristus_pensas2.jpg

Pääsiäisen odotus

Muistattehan sen kalmean valon, joka vallitsee pitkänäperjantaina ja pääsiäisviikon lauantaina. Olin aina aikaisemmin velvollisuudentunteisesti ajatellut, että se johtuu ristiinnaulitsemisen surusta ja meidän omasta velvoitteestamme surra ristiinnaulitun kanssa.

Mutta eihän se niin ole. Kristiyhteisön epistoloista kertovan Fenster zum Kosmos -kirjan mukaan pääsiäisviikon jokavuotinen teema on se, että Kristuksen voimat vetäytyvät yhä enemmän häneen itseensä. Kun Kristus on koko muun vuodenkulun ollut täysin ihmiskunnan mukana mitä erilaisimmilla tavoilla, niin pääsiäisen lähestyä hän kokoaa voimansa. Hauta on tyhjä, ja myös ilma ja valo ovat tyhjiä hänen läsnäolostaan.

Vuodenkulun henkisyys kertaa joka vuosi sen energeettisen tilanteen, joka vallitsi ennen Kristuksen maan päälle tuloa ja Golgatan mysteeriä. Alkuperäiset luomisvoimat olivat loppumassa. Maa oli lähestymässä samaa kohtaloa, joka koitui muiden planeettojen osaksi, kuten nyt olemme voineet tutkia. Entinen elämä näillä planeetoilla kävi fyysisellä tasolla mahdottamaksi - siinä määrin kuin sitä oli.

Kulkeakseen oman nollapisteensä läpi Kristuksen oli aikoinaan vetäydyttävä lopulta täysin vanhoista kosmisista aurinkovoimistaan. Koko luonto pimeni Golgatan hetken lähestyessä. Ja sitten alkoi uusi elämä, jossa maa alkoi jälleen uudistua keskuksestaan säteilevällä voimalla, ja Kristuksen läsnäololla.

Kristuksen poissaolo

Maan elämänmaailma, luonnonhenkien maailma ja samoin enkelimaailmat elävät joka vuosi uudelleen tämän maan elämän uudistumisen perusmysteerin. Olemme normaalisti ajatelleet Kristuksen tekoa aivan liian sentimentaalisesti. Ei hän "uhrannut" itseään sillä tavoin surullisesti kuin me usein ajattelemme, vaan hän uhrasi itsensä täysin tietoisesti, sanan alkuperäisen merkityksen mukaan. Se merkitsee tietoista osallistumista maailman ja ihmiskunnan kehitykseen jonkin sen pohjalta, mitä minä voin antaa.

Myös se toinen kysymys, jota olen ihmetellyt, miksi Golgatan mysteeri ja ristinkuolema tapahtuivat juuri keväällä, kun luonto kohoaa esiin ja avautuu kukkaan. Nyt alkaa tajuta, että varsinainen kuolema ihmiskunnan tulevaisuuden merkityksessä on juuri vapautumista vanhasta ja uuden puhkeamista esiin. Kristus tekee tämän täyden vaihdoksen vanhasta uuteen. Kaikki vanha uudistuu. Ei hän kuole, vaan hän liittää maan olemuksen itseensä, uudistaakseen maan.

Pääsiäisviikon tyhjyys johtuu myös siitä, että maan kasvun ja kehityksen Kristus-voimat ovat keskittyneet luonnon uudelleensyntymiseen. 

Mutta yhä enemmän alan myös oivaltaa, että kaikkiin Kristukseen ja henkisyyteen liittyvissä kysymyksissä meidän on yhä enemmän alettava luottaa rehellisesti omiin tunteisiimme ja kokemuksiimme. Jos velvollisuudentuntoisesti pyrimme luottamaan vain siihen, mitä me kuvittelemme että meidän pitäisi tuntea, niin ei siitä enää nykyaikana paljon hyvää seuraa. Meidän on myös tunteissamme luovuttava vanhasta painolastista voidaksemme tavoittaa aidon henkisyyden.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kristus, pitkäperjantai, valo, uskonto, tunteet

Sisäinen ravitsemus, sisäinen voima

Torstai 24.7.2014 klo 17:22 - Matti Kuusela

Usko, toivo ja rakkaus ovat jääneet elämään sanontana aikamoisella voimalla, ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Steinerin mukaan kuitenkin johonkin uskominen on ihmisen astraaliruumiin tai sieluruumiin ominaisuus. Ja samalla se on välttämättömyys: ilman minkäänlaista uskomista mihinkään ihmisen on todella vaikea elää.

Usko on myös suuri voima. Jos ihminen tosissaan uskoo johonkin, tuo usko vie häntä voimakkaasti eteenpäin. Se kantaa ja ohjaa.

Rakkauskeho

Ihmisen rakkauskeho on Steinerin mukaan hänen eetteri- tai elonkehonsa. "Rakkaus ei pelkästään solmi siteitä ihmisten välille, vaan sitä tarvitsee myös yksityinen ihminen. Jollei ihminen pysty synnyttämään rakkauden voimaa, hänen olemuksensa autioituu ja kovettuu."

Juuri eetteriruumiista kohoavat vaikuttamaan ne voimat, jotka ilmenevät ihmisen kyvyssä rakastaa. Rakkauden voimat ihmisessä ovat alunperäin jumalsyntyisiä, mutta me muunnamme niitä vähitellen omiksi voimiksemme. Rakkaus on voima, joka voi henkistyä tavattoman korkealle, ja jokaisessa elävässä ihmisessä vaikuttaa myös rakkaus. Vaikka se kohdistuisi käytettyihin postimerkkeihin tai rahaan, niin silti rakkaus on voima joka elävöittää meitä. Ilman rakkautta meidän elämänvoimaruumiimme kuihtuisi pois.

Toivonkeho

Kolmas kehotyyppi meissä on toivonkeho, joka on fyysinen ruumis. Me tarvitsemme ehdottomasti toivon voimia, luottamusta tulevaisuuteen jaksaaksemme elää.

Steiner lisää, että ulkoisen maailman tasolla ei voi tapahtua mitään ilman toivoa. Toivon voimat merkitsevät fyysiselle keholle samaa kuin uskon voimat sieluruumiille ja rakkauden voimat elämänruumiille. Juuri toivo rakentaa ja pitää yllä meidän fyysistä kehoamme.

Steiner näkee, että henkisen tiedon on oltava sellaista, tai että aito henkinen tutkimus on sellaista, että se kantaa ihmistä eteenpäin. Toivon voimat kantavat meitä eteenpäin kun esimerkiksi ymmärrämme oman kohtalomme ja karmamme henkisessä valossa.

Hengen täyteys ja innostus luo seuraavassa elämässä vahvoja kehoja. Steiner jopa lausuu henkisestä tiedon merkityksestä, miten sen uusi ilmoitus "tuo ydintä luustoon, elinvoimaa hermostoon."

"Usko, rakkaus ja toivo ovat ihmisolemuksen kolme tasoa, jotka vaikuttavat koko terveyteen, koko elämään. Ihminen ei voi olla olemassa ilman niitä... ilman että usko, rakkaus ja toivo voimistavat hänen kolmea verhoaan saaden ne hehkumaan... Ne ovat astraaliruumiin, eetteriruumiin ja fyysisen ruumiin perusvoimat."

Harjoituksia

Kehosi tietää, mitä nämä kolme voimaa ovat, samoin minäsi tietää, vaikka sinulle niiden luonto olisikin vielä epävarma. Siksi voit hyvin meditoida näitä kolmea, tai tehdä näiden kolmen käsitteen kanssa liikeharjoituksia.

Tai seiso lattialla jalat kutakuin vierekkäin. Ajattele sitten rauhassa näitä kolmea voimaa ja huomaa millaisia eleitä tai liikkeitä tahdot kunkin kolmen kohdalla tehdä.

Nämä ovat syvästi vahvistavia harjoituksia.

viis_horsmaa_pieni.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: usko, rakkaus, toivo, meditaatio, harjoitus, Steiner, vahvistuminen

Uskosta meditaatioon

Keskiviikko 23.7.2014 klo 16:10 - Matti Kuusela

Usko, rakkaus ja toivo ovat ihmisen kolme suurta sisäistä ravintoa, jotka vaikuttavat kukin omalla alueellaan. Usko vaikuttaa sieluruumiiseen, rakkaus on elämänruumiin voimiin ja toivo vaikuttaa aina fyysiseen kehoon saakka.

Kun haluaa näihin kolmeen voimaan tutustua, on hyvä muistaa, että ne ovat voimia, jotka voi kokea sellaisenaan. Niillä ei tarvitse välttämättä olla kohdetta, jotta ne voi kokea. Kokeile vaikka ensin uskoa. Sulje vain silmäsi ja ajattele keveästi sanaa usko. Sitten annat sen tapahtua, siis uskon voiman nousemisen esiin. Uskon :) että se onnistuu monelle, mutta ellei onnistu, niin ei hätää: tämä harjoitus vahvistaa sitä joka tapauksessa, aivan riippumatta siitä, saitko siitä juuri nyt mitään kokemusta.

Uskon voima

Jo tämä pieni harjoitus voi tuoda monelle esiin ainakin aavistuksena sen, miten valtavia nämä sisäiset voimat ovat. Jos yhtään pääsee kiinni siitä, mitä usko on voimana, niin hyvin aavistaa myös sen, miten sillä voi siirtää vuoria.

Uskon henkilökohtaisella aivan omalla kokemuksella on meidän aikanamme myös monia esteitä. Yksi on se, että uskomista on usein esitetty vaatimuksena erilaisten auktoriteettien suunnalta. Vaatimuksenomainen usko toisten sanomisiin on kuitenkin omiaan tuhoamaan uskon omaa voimaa: todellinen usko tai uskominen on sitä, mitä minä itse koen.

Jos tuo oma uskominen sitten kolahtaa paikalleen sopusointuun suurten maailmanvoimien kanssa, niin silloin ollaan pitkällä. Mutta uskoa voi harjoitella. Kun edellä kuvatulla tavalla sulkee silmänsä alkaa miettiä, mihin todella voin uskoa, niin kokee aika mielenkiintoisia tuntemuksia.

On erityyppisiä uskomuksia. Jos mielessä alkaa ensimmäisenä kaikua uskontunnustuksen lause "Minä uskon Isään jumalaan..." niin huomaa miten siinä pyhänä lauseena on aivan erityinen loiste, riippumatta siitä, onko aivan minun henkilökohtaisen älyllisen uskomiseni piirissä vai ei.

Toinen suunta on etsiä jotain ajatusta, johon todella uskon. Hullunkurista, mutta se voi aluksi olla vaikeaa. Uskonko siihen, että läppäri on edessäni tai tuoli on allani? Uskonko siihen että taivan on sininen? Tai että olen syntynyt tiettynä päivänä?

Nämä ovat yksinkertaisia harjoituksia, mutta erittäin voimistavia. Kun tätä harjoittelee muutamankin kerran, niin sisäinen uskomisen voima alkaa hiljalleen nostaa päätään esiin. Ja kun sen kanssa tulee tutuksi, se voi ihmeellisesti tuoda elämään uutta voimaa ja uusia sävyjä.

Uskonnot ja uskomukset

Uskomukset voivat olla omia, mutta useimmiten ne ovat ulkopuolelta napattuja arvostelmia: minä olen hyvä piirtäjä, mutta huono laulaja, tuo valtio on hyvä mutta tuo toinen huono. Tällaiset lauseet rajoittavat aina sisäistä todellisuutta ja sen elävyyttä, sisäisten voimien vapaata virtaa.

Meillä suomalaisilla rajoittavat uskomukset ovat yleensä kielteisiä, mutta yhtä hyvin myös usko esimerkiksi oman puolueen tai maan kaikkivoipaisuuteen tai omiin kykyihin voi olla rajoittavaa. Huomaa, miten on hienon hieno ero siinä, milloin uskominen esimerkiksi omiin kykyihin muuttuu kiinteäksi ja rajoittavaksi uskomukseksi, ja milloin se on avoin ja voimaannuttava, hyödyllinen. Avoin usko omiin mahdollisuuksiin taas on ihmeellisesti voimaannuttava kokemus.

Uskonnot taas ovat kokonaisia uskomusjärjestelmiä sellaisina kuin me ne nykyään yleensä ymmärretään. Mutta uutena uskonto voi olla aito ja tuore. Sillä on henkinen perustaja, jonka kautta elämään virtaa uutta voimaa ja tietämystä, mutta kaikki inhimilliset elämänmuodot myös vanhenevat ja jäykistyvät. Siksi myös uskonnot tarvitsevat jatkuvasti uudistumista jokaiselta jäseneltään voidakseen olla aitoja ja eläviä yhteyksiä henkiseen todellisuuteen.

Steiner lausuu:

Lyhyesti sanottuna vain uskon voimat voivat antaa meille sen elämän, jonka tulee raikkaana pulputa sielussamme.

Tuo on erinomainen lause meditoida, kuunnella sisäisesti.

Oma usko, oma meditaatio

Kun tässä kirjoittaessani kokeilin tuota uskon lauseen sisäistä kuulemista, niin sain aika mielenkiintoisen ajatuksen meditaatiosta. Tiedättehän, että olen aina ollut kiinnostunut meditaatiosta, olen kirjoittanut siitä ja olen harjoittanut sitä, mutta silti en koskaan ole oikein löytänyt sitä omaa meditaatiota, jota henkiset lähteet suosittelevat. Ne kun puhuvat usein siitä, miten tärkeäksi meditaatio voi muodostua, ja miten ne ovat todellista sisäistä ravintoa, josta ei mitenkään tahdo luopua.

Myös monet läheiset ovat kertoneet tällaisista kokemuksista. Mutta nyt sain sisäisen tuntemuksen: löydä oma meditaatiosi! Sellainen, jonka todella tunnet omaksesi. Se voi olla melkein mitä tahansa, sellainen ajatus, tunne, kokemus, kohde, johon keskittyminen saa sinut kokemaan jotain sellaista sisäistä yhteyttä, mihin mikään muu ei samalla lailla johdata.

Ja kun sinulla on tällainen oma luontais-henkinen tukipiste, sitten voit laajentaa kirjallisuudesta tai muista opetuksista löytämiisi meditaatiohin.

Totta kai tämä voi mennä toisinpäinkin. Voit todella saada paljon siitä, mitä joku toinen sinulle antaa tai opettaa. Tällaista vuorovaikutusta elämä on. Älä unohda omaa itseäsi, vaikka sinulla olisi ympärilläsi miten hienoja opetuksia tahansa. Elämä tarvitsee yhä enemmän vuorovaikutusta: myös uskoa omaan itseen!

Rakkaudella
Matti

1 kommentti . Avainsanat: usko, uskonto, uskomukset, meditaatio, sieluruumis, voimaantuminen

Uskomisesta - kohti rakkautta ja toivoa

Torstai 17.7.2014 klo 13:30 - Matti Kuusela

Vanhoilla tunnetuilla sanonnoilla saattaa olla syvä todellispohja. Yksi tällainen paljon käytetty fraasi on usko, toivo ja rakkaus. Ihmeellistä kyllä, siinä on sanojen järjestys on Steinerin mukaan vaihtunut. Hän jopa hämmästelee sitä, miten meidän aikamme eli silloinen 1900-luvun alku voi olla niin materialistisoitunutta, että tuota väärää järjestystä ei ole huomattu.

Minusta tuota ei tarvitse paljon ihmetellä, sen verran ajatustyötä sanojen järjestys tuottaa, vaikka se selitetäänkin. Steinerin mukaan usko on sielullinen ominaisuus, joka liittyy meidän astraalikehoomme eli sielukehoon. Rakkaudessa taas puhutaan eetterikehon eli elämänvoimakehon tai sanoisiko elonkehon ominaisuuksista. Ja toivo kuuluu meidän fyysisen kehomme ja elämämme alueelle.

Uskoko ennen tietoa

Steiner on puhunut myös siitä, miten runsas tuhat vuotta sitten kirkon piirissä julistettiin uskon dogmi, mikä tarkoitti sitä, että kristinuskon perustotuuksia ei tarvinnut tietää, riitti että niihin uskoi. Sehän tarkoittaa käytännössä, että usko tulee ennen tietoa, ja todella, niin on monella alueella nykyisin: me uskomme jotain, ja suostumme tietämään vain sellaista, mikä on omien tai oman viiteryhmämme uskomusten mukaista.

Mutta Steiner julistaa vahvasti, että meidän on perustettava elämämme tietoon, paitsi luonnontieteelliseen tietoon, myös siihen sisäiseen tai filosofiseen tai henkiseen tietoon, jonka me voimme itse todentaa oikeaksi.

Nyt edessäni olevassa esitelmässä Nürnbergistä vuodelta 1911 Steiner lausuu, että olihan ennenvanhaan myös ihmisiä, jotka olivat paljon viisaampia kuin monet nykyaikaisten näkemysten edustajat. He eivät sanoneet, niinkuin usein luullaan, että uskon siihen, mitä en tiedä, vaan he sanoivat:

"...vasta siihen, minkä tiedän, minä todella uskon. Tieto on vain uskon perusta. Meidän pitää tietää, jotta voimme yhä enemmän kohota ihmissielun uskonvoimien piiriin. Sieluissamme on oltava jotain sellaista, mikä voi katsoa henkistä maailmaa, joka ohjaa ajatuksemme ja mielikuvamme henkisen maailman puoleen."

Jos meillä ei ole näitä voimia, lisää Steiner, joita sana usko kuvaa, jokin meissä autioituu. Lyhyesti sanottuna, hän jatkaa, vain uskon voimat voivat antaa meille sen elämän, jonka tulee raikkaana pulputa sieluissamme.

Minuus ja usko

Mehän saatamme sanoa lapselle, että usko nyt, kun minä sanon. En tiedä, onko se niin hyvää lapselle, mutta mehän - jotka tätä luemme - olemme aikuisia. Ei meitä enää tule opettaa kuin lapsia. Me olemme täällä maan päällä kehityksen koulussa, ja se mitä me varsinaisesti kehitämme, on meidän minuutemme.

Nykyisin puhutaan paljon siitä, miten ego on monen pahan lähde. Mutta itse asiassa tarkoittaa juuri minää, ja paha se ei ole sinällään, vaan pahaa on se, että tuo minuus ei ole riittävän vahva henkisesti, vaan se antaa vallan sielussa vaikuttaville alemmille ja itsekkäille voimille.

Nykyään saa mediasta usein kuulla, miten ahneus on aivan ok, koska vain pieni osa kansasta pystyy todella hyödyntämään omaa ahneuttaan. Totta kai se ilmaistaan hienostuneemmin, mutta tuohon suuntaan se menee. Egoismi on sitä, että minuus ei kasva henkisessä oikeudenmukaisuuden ja rakkauden voimassaan, vaan antautuu puolustamaan alempia voimia.

Kyllähän me tiedämme, että on monia tilanteita, joissa itsekkyys on aivan oikein ja luonnollista. Esimerkiksi riittävä ravinto ja uni on aivan luonnollista itsekkyyttä, kohtuulliseen kunnon elämään riittävä eläke on luonnollista itsekkyyttä myös. Minuuden tehtävä on sitten henkisenä voimana arvioida, missä luonnollisen itsekkyyden tarve vaihtuu henkisemmän oikeudenmukaisuuden ja totuudellisen alueelle.

Totuus ja terve minuus

Minuus on siitä outo voima ihmisessä, että meidän on itse pidettävä siitä huolta. Me voimme paljon tukea toisiamme, mutta pohjimmiltaan meidän on aina itse elävöitettävä tätä minäämme, joka lepää salaperäisessä sisäisyydessämme.

Ja tuota minuutta vahvistavaa voimaa Steiner juuri nimittää uskoksi. "Sitä ihmisen sisäistä aluetta, jossa uskonvoimat elävät, voimme nimittää uskonsieluksi, tai minun puolestani vaikka uskonkehoksi. Ja se on sama asia, jota tähän asti... olemme nimittäneet astraaliruumiiksi. Uskonvoimat ovat astraaliruumiin tärkeimmät voimat, ja termi uskonruumis on yhtä oikea kuin astraaliruumiskin.

Terve minuus siis uskoo, ja usko perustuu tietämiseen.

Koko henkisen tiedon idea perustuu siihen, että meillä todellakin on mahdollisuus tietää myös sellaista, mikä ei ole aistimaailman piirissä. Se voi olla monelle yllätys, mutta myös luonnontieteen ja nykyfilosofiankin alueella totuus on se, minkä tiedeyhteisö totuudeksi hyväksyy. Ja kun miettii, niin sama pätee kaikissa ihmisyhteisöissä. Yhteisölliset totuudet ovat riippuvaisia siitä, hyväksyvätkö ihmiset niitä vai ei.

Se tarkoittaa myös, että yksityinen ihminen voi tietää totuuksia, uskoa totuuksiin, joita muut eivät hyväksy. Ja siitä seuraakin mielenkiintoinen kysymys, miten minä voin ravita ja vahvistaa omaa totuudentuntoani, ja siihen liittyvää uskoa.

Suosittelen seuraavanlaista harjoitusta:

- Ota jokin lähellä oleva kirja käteesi. Tai ellei sellaista ole lähellä, ota käteesi jokin paperi tai mikä tahansa esine ja sovella harjoitus siihen.
- Katso ja tunnustele kirjaa hetken aikaa, ja lausu sitä omia havaintojasi, kuten "tämä on kirja" - "se sisältää sivuja" - "sivuilla on kirjoitusta, ainakin useimmille" - "sivut ovat hieman kellertäviä" - "tämän kirjan sivut eivät ole aivan valkoisia" ..

Tässä tuo harjoitus on aivan yksinkertaisessa muodossa, mutta kun teet sen, niin saatat huomata, että sielussasi tapahtuu jotain. Saatat huomata, millaisia voimia sinussa työskentelee silloin, kun lausut yksinkertaisia totuuksia, ja samalla tuumaat ovatko ne varmasti totta.

Tätä harjoitusta voit soveltaa sitten myös eläviin kohteisiin kuten kasveihin tai lemmikkieläimiin, mutta kannattaa lähteä aivan yksinkertaisista kohteista ja yksinkertaisista lauseista. Ja huomaan, että toden totta, totuuksien lausuminen elävöittää ja vahvistaa sieluani. Ja sillä on jotain tekemistä uskon kanssa!

Jatkamme sitten rakkaudesta ja toivosta, vaikka voi olla että tähän väliin tulee toinen aihe, joka nyt tahtoo vahvasti nousta esiin. Se koskee maallisella tasolla suurempia asioita.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: usko, toivo, rakkaus, Steiner, totuus, harjoitus

Uskonnollisuus ja tulevaisuuden tahtominen

Keskiviikko 16.7.2014 klo 11:30 - Matti Kuusela

Hyvää kesähuomenta, hyvät ystävät. Enkelimaasivuilla on tänään puoli kymmeneen mennessä käynyt jo yli tuhat lukijaa, mikä on mahtava määrä etenkin näin varhain. Muutenkin tuhat on jo paljon enemmän kuin tavallisina päivinä kokonaisuudessaan.

Mutta tänään sisäinen tuntoni antoi ymmärtää, että on näin kesän voimissa on hyvä suunnata katse uskonnollisuuteen. Ja sellaiseen uskonnollisuuteen, joka ei katso vain menneisyyteen, vaan tulevaan. Onko sellaista?

Yksi niitä asioita, joita ei oikeiin tiedetä, ei julkisesti mutta ei aina henkisissäkään piireissä, on se, miten tärkeinnä Rudolf Steiner piti evankeliumeja. Moni on siitä toki lukenut, mutta jotta sen oikein ymmärtää ja muistaa, tarvitaan sellaista sisäisyyttä, jota voimme nimittää tahdoksi. Vanhojen aikojen henkisessä koulutuksessa tai vihkimyskoulutuksessa opetettiin sitä, mikä meille kaikille on nykyään itsestään selvää, nimittäin ajattelua, ajattelun selkeyttä.

Kristillisten aikojen lähestyessä tuli yhä tärkemmäksi tunteiden koulutus ja nykyaikana meidän on opittava tahtomaan. Se tarkoittaa siis tulevaisuuden tahtomista, sitä tulevaisuutta, josta Johanneksen ilmestys puhuu. Mutta yksityisen ihmisen kohdalla se tarkoittaa myös omien ihanteiden ylläpitämistä ja niiden tahtomista. Se tarkoittaa sitä, että me jaksamma pitää korkeimpia ihanteitamme yllä sisimmässämme, ja myös tahtoa niiden toteutumista käytännön elämässä.

Kateus vai oikeudentunto

Nyt huomaan siirtyneeni hieman toiseen aiheeseen kuin se mistä aloitin. Julkisuudessa saa usein kuulla ja lukea, miten suomalaisia syytetään kateudesta. Sehän on hyvin tuttua. Mutta mitä siinä on takana?

Aivan aitoa kateuttakin toki saattaa esiintyä, mutta usein kateutta vastaan puhuvat sellaiset ihmiset, jotka tahtovat puolustella omia tai joidenkin toisten ihmisten ylisuuria taloudellisia etuja. Minä koen, ettei kysymyksessä pohjimmiltaan ole suinkaan kateus, vaan oikeudentunto. Suomalaisten sielunperustalla olevan oikeudentunto on harvinaisen voimakas.

Ja tuo oikeudentunto on myös se sielunvoima, joka on oikeastaan kaiken muun perustalla. Kysymys siitä, mikä on oikein, on sen perustana, mitä sitten voimme kokea totuudeksi, hyväksi, kauniiksi, rakkaudeksi. Me tiedämme, että on oiken rakastaa, tiedämme että oikein etsiä totuutta, että on oikein tehdä hyvää, on oikein olla rehellinen.

Kun julkisuudessa sanotaan, että joku kadehtii toisen tuloja, niin koen että kaikkein useimmiten sillä tarkoitetaan sitä, että älkää puuttuko niiden asioihin, joilla on enemmän. Unohtakaan moraali, unohtakaa oikeudentunto, unohtakaa tasapuolisuus ja antakaa meidän olla rauhassa.

Minä koen, että tulevaisuuden yhteisten asioiden on kuljettava yhä voimakkaammin ja selvemmin sen suuntaan, mikä on oikein, mikä on tasapuolista, mikä on kohtuullista. Ja se on juuri sitä, mitä meidän on uskallettava tahtoa.

Uskonto ja ihmissydän

Katsokaamme, mitä Steiner lausui Nürnbergissä 1908 julkisessa esitelmässä:

"Uskontoa luonnehtii parhaiten ihmissydämen sisältö. ihmismielen sisältö, ihmisen kaikkien tuntemusten kokonaisuus, missä ihminen kohottaa parhaimman sielussaan kohti henkisiä olentoja ja voimia. Ihmisen uskonnollisuuden luonne riippuu tästä mielenlaadun sisäisestä tulesta, tunteiden voimasta ja laadusta."

Mutta nyt tulemmekin mielenkiintoiseen ja ratkaisevaan kohtaan: Mitenä tämä uskonnollisuus vaikuttaa käytännön elämään? Jos ihminen on avoin ja selkeä, on selvää että uskonnollinen henkinen asennoituminen virtaa suoraan myös käytännön elämään ja pyrkii siellä toteuttamaan korkeimpia henkisiä ihanteita.

Nyt me kaikki tiedämme, miten vaikeaa toisaalta on toimia henkisten ihanteiden puolesta käytännön elämässä. Tiedämme, miten monet henkiset ihanteet saattavat käytännön elämässä kääntyä suorastaan päinvastaisiksi. Siksi Kristuksen opetuksessa kaikkein korkein ja viimeinen käsky onkin rakkauden käsky: Rakastakaa toisianne!

Toinen toistemme rakastaminen on se korkein ja viimeinen kriteeri kaikille toiminnalle, se joka katsoo, että kaikki menee oikein ja tasapuolisesti, jokaisen hyväksi ja edistykseksi.

Rakkaus ja yksilöllisyys

Nykyaikana se mikä on oikein, on pohjimmiltaan aina jokaisen ihmisen itse löydettävä. Me voimme toki valita ja meillä on yhteisiä ja hyväksyttyjä totuuksia, mutta silti nekin hyväksyy pohjimmiltaan aina jokainen ihminen itse. Meissä jokaisessa on itsessämme tuo ihmeellinen totuuden henki, totuuden tunto, joka puhuu meille sisäisyydestämme.

Otetaan tähän vielä ote Steinerin äskeisestä esitelmästä hieman myöhemmin:

"Mitä enemmän ihminen yksilöityy, sitä enemmän rakkautta hän pystyy kantamaan sisällään... kun ihminen saa yksilöllisyyden, kun hän hoitaa ja hyödyntää jumalallista kipinää itsessään, silloin täytyy rakkauden voiman, rakkauden aaltojen virrata ihmisestä toiseen sydämen vapauden pohjalta... Rakkaus muuntuu vähitellen henkiseksi rakkaudeksi, joka virtaa sielusta sieluun. Lopulta se sulkee piiriinsä koko ihmiskunnan veljellisen rakkauden sitein."

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uskonnollisuus, rakkaus, kateus, oikeudenmukaisuus, Rudolf Steiner, tahto, tulevaisuus

Hymy ja sielunravinto

Torstai 18.4.2013 klo 20:52 - Matti Kuusela

Hei ystävät, tulipa eilen aikamoista tekstiä. Jo pienellä vilkaisulla siihen huomasin tänään, että se kaipaa runsaasti selvennystä. Ja lisäksi tänään tuli jälleen vahvasti esille sekä hymyn merkitys että se, miten tärkeää meidän on oppia luomaan koko ajan uutta. - Ja se selvennys taitaa kuitenkin jäädä tulevaisuuteen. Nyt eteenpäin!

Tästä nousee mieleen kaksikin suosikkiopettajani Brian Tracyn lausetta. Ensimmäinen on se, että paras tapa ennustaa tulevaisuutta, on luoda sitä itse!


Luominen

Niinpä, meille on mahdollisuus luomiseen, mutta aina emme vain käytä sitä. Kun katsoo nuorten ihmisten elämää, niin usein näkee miten valtavalla voimalla he luovat. Joku tuttu nuori menee ylioppilaskirjoituksiin, ja muutaman vuoden kulutta hän on jo luonut itselleen aivan toisenlaisen elämän.

Mistä se voima tulee? Luulen, että suurelta osalta tuo luomisen voima, jota nuoret ihmiset ilmentävät elämässään, on sisäsyntyistä. Se tulee "jostain".

Ilmeisesti tapahtuu niin, että ensin tuo salaperäinen voima luo lapselle aivan uuden oman kehon, sitten se luo kävelyn, puhumisen, ajattelun. Sitten luo maailman ymmärryksen ja sitten se kasvaa laajemmaksi ja laajemmaksi ja auttaa luomaan nuorelle ammatin, paikan maailmassa. Toisia tuo salaperäinen sisäinen voimaa ohjaa nopeasti selkeisiin päämääriin, toisia se ohjaa enemämmän etsintään ja uusien kokemusten ja uusien voimien luomiseen ja vahvistamiseen, jopa maailman ihmettelyyn ja joskus vaativaan oman paikan etsimiseen.

Mutta se voima kuitenkin on olemassa. Vanhempanakin tuon voiman toiminnasta toi joskus saada vaikutelmia, etenkin silloin kun ajattelee, miten ihmisen periaatteessa on vapaa tahto, mutta mitä se auttaa silloin, jos elämä vie aivan toiseen suuntaan!

Vapaa tahto

Kuitenkin se vapaan tahdon tila on aina olemassa. Ja miten haastavaa sen käyttö joskus onkaan! Yrittää liikaa, ja luo itselleen sen kautta esteitä, jotka varsinaisesti kohoavat esiin vasta tulevaisuudessa. Käyttää liian vähän vähän voimiaan, ja ehkä masentuu. On liian vähän innostunut ja ehkä väsyy tai sairastuu. Ei ilmaise tunteitaan, ja joutuu niitä sitten myöhempinä vuosina purkamaan...

Näyttää siltä, että elämä on jatkuvaa tasapainotilan etsintää, mutta ei paikallaan oloa. Jotta oma elämä pysyy tasapainossa maailman elämän kanssa, on kuljettava koko ajan eteenpäin, luotava kun maailma luo, levättävä ja rentouduttava, kun maailma lepää ja rentoutuu.

On löydettävä oma lämpö, joka lämmittää hymynä, on löydettävä oma innostuksen tuli, joka saa helposti luomaan uusia asioita ja lähtemään liikkeelle.

On kuljettava virrassa tai virran mukana, mutta ei passiivisesti eikä ympäristöä syyttäen eikä omaa voimaansa vähätellen, vaan saa myös luoda omia reittejään, ja sitähän maailma meiltä odottaa.

Tuo salaperäinen voima, joka niin vahvasti luo meissä ensimmäisinä vuosina ja vuosikymmeninä, odottaa että me saadessamme lisää vuosia elämäämme opimme itse luomaan, opimme itse käyttämään omaa voimaamme.

Ensimmäinen oivallus

Ensimmäinen oivallus oman voiman käyttämisessä lienee se, että se on sallittua, ja toinen voi olla, että omaa voimaa on hyvä käyttää hyvällä, kauniilla ja todella tavalla kehityksen eteenpäin viemiseen ... ja omien kykyjen käyttämiseen.

Jokaisella meistä on ainutlaatuisia kykyjä, käyttäkäämme siis niitä.

Ja sen lisäksi meidän luomisen harjoittelussamme useat meistä joutuvat aivan perin pohjin opettelemaan, että hymy, joka kohottaa esiin sydämen lämpöä ja valoa, on hyvä asia.

Hymy, rakkaus, vapaus, ne ovat kaikki asioita, joita tuo salaperäinen voima lahjoittaa ja vahvistaa meille myös iän myötä, mutta usein vain silloin, kun me alamme niitä itse etsiä ja luoda. Lapsille ne tulevat luonnostaan - toivottavasti - vanhempina meidän on etsittävä sitä sisäistä tekniikkaa, joka näyttää meille, miten henkiset ja sielulliset voimat tässä maailmassa toimivat. 

Enkelit tietävä siitä paljon, mutta ilmeisesti on niin, että koska nykyiset enkelitkään eivät ole eläneet ihmisinä samanlaisessa maailmassa kuin me, tässä ihmiselämässä on paljon arvoituksellista myös heille. Me olemme niiden arvoitusten ratkaisijoita.

Rakkaudella
Matti 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hymy, enkelit, sydän, usko

Uusi Usko

Keskiviikko 17.4.2013 klo 19:43 - Matti Kuusela

Usko on sielun tai astraalikehon ravintoa niin kuin kuin rakkaus ravitsee ihmisen elämänvoimia ja toivo fyysistä kehoa. Vanha sanonta Usko, Toivo ja Rakkaus auttaa muistamaan nämä kolme ihmisen kehollisuutta vahvistavaa voimaa. Ne vain ovat tuolla tavoin väärässä järjestyksessä, kuten Steiner hyvin kuvaa. 

Usko on siis voima, joka ravitsee ihmisen astraalikehoa, rakkaus on se voima, joka ravitsee eetterikehon elämää ja toivo on välttämättömyys fyysiselle keholle. Ilman toivoa ei fyysinen olemuksemme pysty elämään.

Näiden kolmen suuren oikea järjestys on siis Usko, Rakkaus ja Toivo.

Uusi Usko

Kun asukkaat pääsiäisaikaan 2010 keskustelivat vanhalla myllyllä luonnonhenkiystävien kanssa, puhui vedenhenki Etschewit siitä, miten veri on suolaista. Hän muistutti siitä, miten myös Kristus Jeesuksen veri oli suolaista, ja miten tämä suolainen Kristus-veri virtasi ristiltä. Suolaisuutensa takia tämä veri saattoi liittyä kaikkeen maalliseen, sillä suola on liukenevaa. Lisäksi suolalla on toinen suuri ominaisuus, se on ihmisen minä-voimia kantavaa.

Ja minä-voimat kantavat itsessään tiedostavaa tajuntaa. Tietoisuus on jotain, mikä on myös Maan ominaisuus sen pienimpiä kemiallisia aineksia myöten. Se on yhteydessä suolaan.

Kun uusi usko, puhuu Etschewit, virtasi ristiltä, virtasi se suolaisen nesteen muodossa, tiedostavana minä-tajuntana. Siksi enkelien sanat ja alttaritoimitus puhuvat juuri uudesta uskosta - joka virtasi maan piiriin makrokosmisten Kristus-voimien puhdistamana.

Kaikki tämä voi olla vaikeasti ymmärrettävää, mutta sitten tulee mielenkiintoinen kohta. Etschewit jatkaa, miten uskolla on tässä maailmassa rakentava merkitys vain silloin, kun se sielunvoimana liittyy täydellisesti tiedostavaan minä-tajuntaan.

Ja edelleen: Sille on välttämätöntä elävyys, joka ilmenee veden virtauksessa. Siellä missä ei ole mitään virtausta, ei ole elämää. Siellä missä ei ole elämää, on usko tarpeetonta. Siellä missä usko ei liity tiedostavaan minä-tajuntaan, on tulevaisuus tarpeeton. Siellä ei elämä virtaa tulevaisuuteen.

Usko ja tieto

Kun Etschewitiltä kysytään, mitä usko merkitsee tiedolle, hän vastaa: Tieto jää päähän silloin kun usko puuttuu. Usko on mukana sydämessä. Ilman sydäntä on tiedostaminen merkityksetöntä. Tieto kalkkiutuu ja taantuu.

Sitten Etschewit kysyy, missä ihmiskehossa on spiraaliliikettä.

Kun hän saa vastauksen, että sydämessä, hän jatkaa: Siellä astuvat korkeamman itsen vaikutukset ihmiskehoon. Kalkkimaisuus pysyy päässä ... Sydämessä on henkisyyden vastaanottamisen piste. Vain silloin kun nämä kaksi vaikuttavat yhdessä, pysyy ihminen terveenä ja elinvoimaisena maailmassa.

Vedenhenki, tai ehkä Etschewitiä voi nimittää paremmin haltiaksi, antaa siis ymmärtää, että siellä missä sydän tai verisuonet kalkkeutuvat, on liikaa päänä vaikutusta. Elävyys tai elävä henkisyys lähtee sydämestä.

Ja sen mukaan, mitä jo kerroimme, lähtee Uusi Usko Kristuksesta ja se on yhteydessä sekä ihmisen minuuteen että tiedostamiseen.

Rakkaudella

Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: usko, usko, toivo, rakkaus, suolaisuus, veri, minätajunta, kalkkeutuminen

Universaali kristillisyys

Perjantai 25.5.2012 klo 2:16 - Matti Kuusela

Kun nyt on jo yli puolenyön, joutuu
sanomaan, että eilen olijeesus_ikoni_190.jpg ensimmäisen
historiallisen helluntain päivä. Sehän tapahtui 24. toukokuuta vuonna 33. Tuo muisto tuntui koko päivän hyvin herkkänä ja kauniina, ja se herätti myös monenlaisia ajatuksia uskonnoista, kirkoista ja kristillisyydestä.

Voimakkain tunne oli, että kirkkojen asema uskonnollisuuden eturintamassa alkaa ainakin kristinuskon kohdalla olla ohi. Jotain uutta tarvitaan.

Tietenkin kirkoissa tapahtuu uudistumista ja ne ovat edelleen tärkeitä, mutta kun katsoo henkisyyden kulkea nykyaikana, niin yksi vahva havainto on, että uskontojen joukossa kristinusko liikkeenä ei juuri tuota enää mitään uutta.

Onhan se surullistakin sanoa, mutta kun nyt kerran olen tullut siihen näkemykseen, että on hyvä olla rehellinen ja etenkin: on hyvä kertoa asiat pohjiaan myöten niin kuin ne kokee, niin onhan se sanottava.

 

Kristinuskon kilpailuasema

Kilpailuasema kuulostaa kovasti maalliselta, mutta mielessäni onkin nyt kristinuskon suhde etenkin islamiin. Tulee mieleen se vuosien takainen päätös Espoossa poistaa kaduilta possunmuotoiset ajoesteet, miten niitä nyt nimitettiinkään.

Perustelu oli se, että joku islamilainen saattaisi loukkaantua niistä, siis uskonnollisesti. Jännää, että valtiokirkollisesti kristillisessä maassa oltiin nin huolissaan muhamettilaisten uskonnollisesta hyvinvoinnista. Kiintoisaa tuossa päätöksessä oli vielä se, että tiettävästi kukaan islamilainen ei ollut edes valittanut, ei edes sisäisesti loukkaantunut.

Miksi siis kristityt luopuivat taistelusta jo ennen taistelua? En oikein ymmärrä mistä se johtuu, mutta jotain häpeänkaltaista siinä täytyy olla. Hävetään omaa perinteistä uskontoa, hävetään keväistä suvivirttä, hävetään oman uskonnon ilmaisua niin, että koetaan se vahingolliseksi toisten uskontojen tunnustajille!

Mutta niinhän ei todellisessa kristinuskossa voi olla! Kun kristinuskon sanoma on koko ajan Uuden testamentin mukaan ollut "Rakastakaa toisianne niin kuin minä olen teitä rakastanut", ei siinä voi olla mitään hävettävää toisten uskontojen edessä, tai mitään vahingollista toisille uskonnoille.

 

Henkisyys kirkossa

Koenkin niin, että huono omatunto tulee siitä, että kirkko on unohtanut varsinaisen henkisyyden. Jo 1980-luvulla Helsingin seurakuntien Kirkko ja kaupunki -lehdessä kirjoitettiin, että kristinusko on ihmisten keksimä lohdutukseksi tässä hankalassa maailmassa.

Ja miten paljon kirkoissa on saarnattu tai puhuttu siitä rakkaudesta, jota Kristus piti kaikkein tärkeimpänä viimeisenä iltanaan maan päällä ihmiskehossa: Rakastakaa toisianne!

Itse en todellakaan muista ainuttakaan sellaista kertaa. En muista myöskään että kansa- tai oppikoulun uskontotunneilla olisi siitä mainittu jotenkin merkittävänä, huomioon otettavana tai todellisena asiana.

Varsinaisen henkisen ymmärryksen luterilainen kirkko on kadottanut jo kauan sitten, silloin kun teologinen opetus on jäänyt nykytieteellisten ylopistojen hoivaan.

Tämäkin on banaali esimerkki, mutta muistan miten joskus, lienee ollut 1970-luvulla, samassa vaunuosastossa junassa istui teologian opiskelijoita, jotka keskustelivat siitä, mikä jossain evankeliutekstin osassa oli alkuperäistä. Ja toki siitä voi keskustella, mutta puheesta suorastaan loisti tietoisuus, joka ei mitenkään enää muistanut, että noiden sanojen takana voisi olla jotain aitoa henkistä sanomaa.

 

Ajanmukainen kristillisyys

Minähän olen eronnut luterilaisesta kirkosta muistaakseni jo 18-vuotiaana, mutta koen kyllä aika vahvaa myötätuntoa moniakin uskontoja kohtaan.

Yksi syy, miksi tästä aiheesta en ole aikaisemmin kunnolla puhunutkaan, on se, että aikoinaan liityin Kristiyhteisöön ja olin siellä jopa ministranttina, kunnes perheeseemme syntyi lapsia eikä aika samalla lailla enää antanut periksi. Yhdessä vaiheessa hieman aikaisemmin olin kokenut jopa itsestään selväksi, että minusta tulisi Kristiyhteisön pappi.

Mutta sitten alkoi tapahtua jotain, minkä selvittäminen itselle oli tavattoman vaikeaa, pohjaa myöten. Kristiyhteisössä oli Rudolf Steinerin suoraan henkisestä maailmasta välittämät ajanmukaiset sakramentit, mutta jokin ei vain toiminut.

Ja miksi? Otti todella lujille tunnustaa se, mutta vasta näinä päivinä olen aivan selvästi ymmärtänyt sen, miksi Steiner piti niin lujasti kiinni siitä, että hän ei ole esiintynyt uskonnon tai uskontojen perustana. Hän on vain pyydettäessä välittänyt sakramentit niihin kuuluvina teksteineen.

 

Pentekoste

Ja nyt siis ymmärrän. Toivottavasti. Steiner piti laajat esitelmäsarjansa juuri niille teologeille, joita hänen luokseen silloin lähinnä Saksasta tuli. Näillä sen aikaisilla teologeilla ei ollut vielä mitään tajua siitä vapaiden tuulahdusten kristillisyydestä, jonka nykyihminen ainakin minun toiveeni mukaan kokee, tai minkä itse koen, helluntain itsenäisen henkisen minuuden syntymisen kristillisyys.

Kauanhan tämä kesti minullakin. Kun parikymmentä vuotta sitten osallistuin Walesissa henkiseen ryhmään, jonka keskeisenä aiheena oli juuri helluntai - tai kuten he sanoivat Pentecost - mikä tarkoittaa viittäkymmentä päivää pääsiäisestä, en vielä ymmärtänyt, että mitä he nyt oikeastaan ajavat takaa. Muuten tilaisuus toki oli hieno ja minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä.

Niinpä se, mitä nyt koen, sanoo: aito kristillisyys ei voi enää perustua mihinkään rajoittavaan opillisuuteen, ei mihinkään kirkkoon. Aidon kristillisyyden on oltava jokaiselle ihmiselle niin totta, että hänen ei tarvitse tuntea siitä minkäänlaista häpeää toisten uskontojen edessä. Ja aidon kristillisyyden eettisenä keskusksena on oltava Rakkauden oppi.

Kristillisyyden ymmärtämisessä on vielä muutakin, mutta juuri rakkauden kohdalla on tärkeää, miten se toki voi taistella, niin kuin Jeesus puhdisti temppelin, mutta tosipaikan tullen se ei asetu ketään vastaan, vaan asettuu keskelle, kuten Kristus Golgatalla kahden ryövärin väliin.

Rakkaudella
Matti

 

PS. Olisi mukava, jos helluntaille olisi jokin vaihtoehtoinen nimitys, koska sillä on niin vahvoja sivumerkityksiä, jotka tekevät todella vaikeaksi eläytymisen sen varsinaiseen alkumerkitykseen.

Englanninkielessä on käytössä tuo pentecost, joka sillä kielellä kuulostaa aivan asianmukaiselta. Myös suomessa on vanhassa sivistyssanakirjassa helluntaille ilmaisu pentekoste, mutta se kyllä kuulostaa korvissani hyvin oudolta.

Puhdas englanninkielinen whitsun eli valkoinen aurinko tai valkea sunnuntai, tai valkeasunnuntai, on hyvin kaunis ja tuo mieleen Suomen helluntaiajan kukkivina tuomineen.

Ja vielä pitää lisätä tämä. Kun puhun kristillisyydestä, tarkoitan sillä sellaista henkistä universaalia asennetta, joka on kaikkia ihmisiä varten, ja kun se on kaikkia ihmisiä varten, on se yhtä hyvin myös kaikkia uskontoja varten.

Kristillisyys on oikeastaan sitä, millä tavoin ihminen seisoo oman todellistuvan ja henkistyvän itsensä varassa, olipa hänen uskontonsa mikä tahansa.

3 kommenttia . Avainsanat: uskonnot, kirkko, kristillisyys, luterilainen, kristiyhteisö, teologia, minuus, Kristus, rakkaus

Enkelten silminä ja korvina

Tiistai 28.2.2012 klo 2:00 - Matti Kuusela

Hei ystävät. Jatkamme Rudolf Steinerin Suomessa 1912 pitämän ensimmäisen esoteerisen tunnin tiimoilta. Hän puhui siinä, miten ihminen jää helposti kiinni henkisiin opetuksiin, niin kuin muihinkin tietoihin. Ja vaikka opetusten uskominen jossain kasvun vaiheessa onkin mielekästä, niin henkisellä tiellä se ei ole oikein.

Ihmisen on tarkoitus kehittyä itsenäiseksi olennoksi, ja siksi hänen on itse koeteltava ja tunnusteltava kaikkea sitä, mitä hän mahdollisesti tulee myöhemmin uskomaan, silloin kun hän tulee täysin vakuuttuneeksi.

Jopa kaikkein korkeimpien henkisten olentojen parhaimpiinkin opetuksiin voi jäädä kiinni - ja silloin vastapainona on rakkaus. Me menetämme itsemme tai todellisen ja aidon minuutemme uskoessamme jotain sellaista, mikä kuulostaa hyvältä, ellemme kehitä rohkeutta ja epäitsekkyyttä.

Tuo siis tarkoittaisi sitä, että uskominen ennen kuin on perinpohjaisesi itse miettinyt jonkin asian, sisältää jotain itsekästä. Ilmeisesti se siis tarkoittaa, että me omimme jonkin hyvältä kuulostavan asian - ja on totta että sellaiselle varmasti löytyy myös hyviä perusteita. Mutta todellinen henkinen kasvu on paljon enemmän. Se ei ole vain sitä, että jokin asia kuulostaa hyvältä tai tuntuu hienolta, vaan sitä, että me sen sisäistäessämme juurrumme omaan todellisuuteemme, ja myös laajempaan todellisuuteen.

Asia, joka ei ole ensin oikein, ja sitten vielä totta, jää irti sisäisestä todellisuudesta eikä sillä ole voimaa kasvattaa chakrojamme selkeän puhtaiksi ja voimakkaiksi.

Mutta kaiken tämän pehmentää rakkaus. Rakkaus kaikkia olentoja kohtaan asettaa meidän henkisen tietämisemme oikeaan suhteeseen maailmaa kohtaan. Ja tämä rakkaus tarkoittaa kaikkia kokemuksiamme, myös rakkautta ja hartautta kaikkea tietoamme, ja kaikkia kokemuksia kohtaan. Rakkaus on se suuri voima, joka vähitellen asettaa meidän tietomme ja kaikki kokemuksemme oikeaan kohtaan tässä maailmassa.

 

Leikin ja luovuuden tarve

Henkinen kasvu on siis tässä mielessä varsin vaativaa. Voi hyvin ymmärtää, miten upeaa on irtaantua vanhasta harmaasta elämästä ja kokea uusia hienoja näkymiä maailmaan, mutta samoin on hyvä herätä näkemään, miten meistä on tarkoitus kasvaa henkisesti vastuullisia aikuisia, niin hauskaa kuin lapsena olo onkin.

Ja on aivan oikein ollakin lapsi ja lapsenmielinen ja leikkiä ja luoda, kunhan vain ymmärtää omalla kohdalla totuudenrakkauden ja leikin ja luomisen rakkauden suhteen. Pelkkä totuus tekee ihmisen liiankin vakavaksi. Siksi me todella tarvitsemme myös leikkiä. Ilman leikkimieltä hienoimmat totuudet alkavat myös rajoittaa. Meidän on annettava kaikille totuuksille itsessämme mahdollisuus jatkuvaan uusiutumiseen, jotta nuo totuudet pysyvät tosian myös käytännön elämän eri tilanteissa.

 

Enkelien silminä ja korvina

Niin upeita olentoja kuin enkelit ovatkin, he eivät kykene tulemaan tänne aistimaailmaan ja katsomaan ja kuuntelemaan sitä samalla tavoin läsnäolevina kuin me ihmiset. Siksi me teemme enkeleillemme valtavan palveluksen toimimalla heidän silminään ja korvinaan. He voivat aistia tätä maailmaa, jota he ovat olleet luomassa, katsomalla sitä meidän aistiemme kautta.

Mutta jotta se on mahdollista, on meidän löydettävä itsestämme sellainen sisäinen hartaus ja antaumus, että enkelimme voivat ensin tulla riittävän lähelle meitä, ja sitten katsoa silmillämme ja kuulle korvillamme.

Kun näemme jotain todella kaunista, sellaista mitä voimme kokea enkelimäiseksi, voimme siis kuvitella itse katsovamme tai kuuntelevamme enkelin silmin tai korvin. Silloin voimme päästä niin lähelle enkeliystäviämme, että he voivat todella laskeutua meidän aisteihimme.

Tärkeää tuossa on, että antaudumme oikeille tunteille. Tässä ei paljon auta, jos kysyy, siis millainen sen tunteen pitää olla. Vaan on yksinkertaisesti vaikka katsottava jotakin kukkaa maljakossa tai lumen kimallusta ja viivyttävä tuossa aistimuksessa niin rauhassa, että  jokin sisäisyydessämme johdattaa meitä lähemmäksi enkeliämme.

Ja toki on aina hyvä selvästi mielessään kutsua enkeliä luokseen.

 

Luonnonhenget

Luonnonhenkiystävät haluavat lisätä tähän, että myös heille on mieluista se, että me eläydymme aistimuksiimme mahdollisimman enkelten kaltaisesti tai elävästi. Se luo varmuutta ja turvallisuutta myös heidän maailmaansa, suhteessa meihin. Teet siis myös kodinhengillesi ja muille läheisille luonnonolennoille palveluksen toimimalla enkelten aisteina.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: henkinen, kasvu, totuus, enkelit, luonnonhenget, Steiner, esoteerinen tunti, uskominen, leikki, silmät, rakkaus, hartaus, kokemukset

Enkelimaan ideoita

Torstai 23.2.2012 klo 2:18 - Matti Kuusela

Hei ystävät. Yksi lukija kirjoitti siitä, miten hänellä ei ole mahdollisuutta osallistua kaikille niille kursseille, joita pidän. Silloin tajusin, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut niitä Enkelimaa-ajatuksia, jotka alunperin olivat mielessäni. Kun vastasin tällä kirjoittajalle, koin hyvin selvästi viestin, että kuullessaan mistä tahansa tilaisuudesta, jossa tahtoo olla mukana, on hyvä lausua mielessään: Olen mukana!

Silloin henkiset ystävämme luovat sisäisen yhteyden tuohon tilaisuuteen, ja vaikka emme fyysisesti olisikaan paikalla, sisäisesti olemme. Ja vuorovaikutus pääsee tapahutmaan.

Tätä kirjoittaessani saan voimakkaan vaikutelman siitä, tuo sisäinen osallistuminen on erinomaisen tärkeää! Aina vain jokin rajallinen joukko voi osallistua tilaisuuksiin fyysisesti, mutta sisäisen osallistumisen piiri on paljon suurempi.

Ja kun ne, jotka osallistuvat fyysisesti, ovat kaikki samalla paikalla, niin sisäisesti osallistuvat ovat eri puolilla Suomea tai jopa eri puolilla maapalloa. Silloin tuon tapahtuman henkinen kosketus laajenee juuri sisällisesti eri alueilta osallistuvien kautta ympäri maata. Ja sillä on suuri merkitys. Jos tällä ihmisellä on vielä läheinen yhteys oman alueensa henkisiin olentoihin, tämä läsnäolo virtaa heidän maailmaansa saakka.

Näemme siis, että jossain mielessä sisäinen kauko-osallistuminen on hyvin tärkeää myös muille kuin itsellemme. Ja valtavan suuri ero on siinä, ettei enää tarvitse ajatella, että tuonne en pääse, tuonne en ehdi, se on liian kaukana... Lukiessani ilmoituksen lausun vain vakuuttavan rauhallisesti hiljaa mielessäni: Olen mukana. - Ja niin myös tapahtuu.

Tällainen etä-osallistuminen ei edes välttämättä vaadi hiljentymistä sen varsinaisena tapahtuma-aikana. Monet tekevät niin ja monille se onnistuu hienosti, niin että he saavat siitä myös voimakkaita kokemuksia. Mutta kaikille se ole lainkaan helppoa, eikä silloin välttämätöntäkään. Annamme vain sisäisten tasojemme ja näkymättömien ystäviemme hoitaa yhteydet.

Nämä yhteydet luovat korotetun ja aktiivisen sisäisen tilan. Me olemme todella enemmän mukana siinä, mitä maailmassa tapahtuu.

 

Enkelimaan äänitteet

Sisäisen osallistumisen lisäksi on myös olemassa äänitteet. Enkelimaan nettikaupassa on jo kymmenittäin meditaatioäänitteitä ja muutamia luentoäänitteitä, joita niitä voi halutessaan kuunnella meditatiivisesti.'

Lähes kaikkiin äänitteisiin olen jo niitä tehdessäni liittänyt viestin, että jokainen, joka osallistuu näihin tilaisuuksiin myöhemmin äänitteiden kautta, on myös "todellisuudessa" niissä mukana. Ja myöhemmin olen pyytänyt tuon yhteyden varmuuden vuoksi vielä kaikkiin äänitteisiin yhdessä, niin että jokainen, joka niitä kuuntelee, voi halutessaan kokea olevansa täysillä mukana.

Toinen tärkeä piirre meditaatioissa on, että niiden kautta enkelit, oppaat ja mestarit ja erityisesti tietenkin oma suojelusenkeli, joka meditaatiota jokaiselle varsinaisesti johtaa, voi ohjata jokaiselle minun puheeni läpi omat viestinsä, niin jokainen voi todella henkilökohtaisesti saada sitä informaatiota, jota tarvitsee.

Äänitteitä kuunnellessasi voit myös aina pyytää enkeleitä ja kaikkia halukkaita näkymättömien tasojen ystäviä mukaan kuuntelemaan.

 

Uusimmat

Viimeisessä Enkelimaaviestissä mainittujen cd-levyjen paikoissa oli Enkelimaakaupassa hämminkiä, mutta ne ovat paikoillaan. Siirrän myös pari luento-osastossa nyt olevaa äänitettä takaisin meditaatioiden joukkoon, koska ne löytyvät kuitenkin sieltä helpoimmin. Selostuksissa on kuitenkin selitetty mitä mikäkin on luonteeltaan.

 

Enkelimaan alkuideat

Yksi Enkelimaan alkuideoista oli enkeleiden, ihmisten ja luonnonhenkien vanhan yhteistyön palauttaminen. Toinen sen ohella yhä tärkeämmäksi tullut asia on selvittää Golgatan tapahtumien, Kristuksen ja kaikkien siinä mukana olleiden henkinen todellisuus niin hyvin kuin mahdollista. Mukana on niin mahtavia henkilöitä: Maria Magdaleena, Johannekset, Joosef Arimatialainen ... ja monet muut.

Koen suureksi tehtäväksi vapauttaa heitä uskontojen rajoituksista, sillä niin välttämättömiä ja upeita asioita kuin uskonnot parhaimmillaan ovatkin, niiden muodostuminen samalla myös rajaa totuutta. Päätetään joko tietoisesti tai yhteisen tiedostamattomasti, miten jokin asia on - vaikka totuutta ei voi mikään ryhmä päättää, totuus aina vain yksityisen ihmisen saavutettavissa, yksityisen ihmisen ja hänen enkelinsä - ja taustalla ovat Kristus ja Sofia.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Enkelimaa, kauko-osallistuminen, äänitteet, uskonnot, enkelit

Pyhästä hengestä Jeesus-lapseen

Perjantai 23.12.2011 klo 10:23 - Matti Kuusela

Hei ystävät, erinomaisen hyvää jouluaatonaattoa!

Kirjoitin runsas vuosi sitten muutaman kerran Kristiyhteisön palvelustekstin suomennosesta, nimittäin tuosta kohdasta, jossa saksan kielen werde-tyyppiset lauseet on suomennetty isi-muodolla. Esimerkiksi: jotta hyvä säilyisi voimassaan.

Tuon muodon olen aina kokenut vääräksi, mutta jesu_geburt.jpg kokemus on vuosikymmenien mittaan tullut vain voimakkaammaksi. Minun kielentuntoni mukaan pyhässä kielessä ei kerta kaikkiaan voi käyttää näitä isi-muotoja. Joku voi sanoa, että se ei ole konditionaali, eli ehtolause, mutta energeettisesti se on sitä. Jos sanotaan jotta + isi kysymyksessä on ehto, vaikkakin myönteinen.

Minun kokemukseni mukaan alttarin edessä voi lausua vain sen mitä on tai sen mihin tarkoitukseen sitoutuu, esimerkiksi niin että: jotta hyvä säilyy voimassaan. Se on silloin selvää ja rehtiä suomalaista puhetta.

Näitä isi-muotoja on tekstissä useita. Niitä on kuitenkin vaikea muistaa jälkeenpäin. Toinen mikä juuri nyt tulee mieleen, on: jotta Kristus säilyy rukouksissamme. Siitä olenkin jo poistanut ehtomuodon.

 

Kekkonen

Ajatellaanpa, että vanhana kunnon presidentin voima-aikana Kekkonen olisi uudenvuodenpuheessaan lausunut: Kansalaiset, medborgare, noudattakaa nopeusrajoituksia ja varovaisuutta, jotta liikennekuolemat vähenisivät!

Eihän tuo ole presidentin puhetta eikä ainakaan Kekkosen. Kekkos-presidentti sanoo: Ajakaa varovasti, jotta liikennekuolemat vähenevät. - Sanotaan siis suoraan se, mitä tahdotaan.

Kun nyt muutama viikko sitten taas kevään jälkeen ensimmäisen kerran kävin Kristiyhteisön palveluksessa, oli varautunut kuulemaan tekstin niin ennakkoluulottomasti kuin suinkin. No, mutta niin siinä kävi, että vaikka ajatuksissani ja tunteissani pysyinkin rauhallisen tunteissani, niin pään ympärillä aurassa salamat räiskyivät joka kerran näiden isi-muotojen kuuluessa.

Mitä siinä siis tapahtuu. Tuo isi-muoto katkaiseen pyhän puheen energeettisen tahdonvirran, ja ne luonnonhenget, jotka sitä kuuntelevat ja ovat siinä mukana, menevät tuon isi-kohdissa täysin sekaisin. Vaikutelma on aivan sama kuin ajaisi autolla moottoritietä ja yhtäkkiä tie olisi murskana parinkymmenen metrin matkalla.

 

Kielenenkelit

Jokaisella kielellä on oma enkelinsä. Jokainen niistä näkee kielen omalla tavallaan. Ja koska maaperän henkiset olosuhteet vaikuttavat vahvasti siihen, miten ihmisten hienommat kehot rakentuvat, myös kielten henkiset ominaisuudet ovat hyvin erilaisia.

Tajuan nyt, että Kristiyhteisön palveluskielessä elävä saksalaisen kielenhengen vaikutus on kovasti vahingollinen. Sen lisäksi että se avainkohdissa hajottaa elementaaris-energeettisen virran, se vie palvelukseen osallistuvalta ihmiseltä sisäisen huomion keskeisiin tahtoon ja tarkoitukseen liittyvissä lauseissa ja energioissa pois virityksestä. Ja pelkään, että siitä seuraa monia ongelmia.

Ainakin rituaalitekstien suomennoksissa on uskallettava siirtää tekstin sisältö kokonaan oman maan ja tässä suomen kielellä. On samanaikaisesti kuunneltava saksan kielenenkelin ja ajatusenkelin korvin mitä lause tarkoittaa, ja sitten luotava se uudelleen suomen ajatusenkelin ja kielenenkelin avulla.

Se vaatii tietysti sisäistä rohkeutta, henkistä minävoimaa. Mutta siitähän uskonnossa on juuri kysymys: luoda ajanmukaista henkisyyttä - miten se sitten missäkin uskonnossa ilmenee.

 

Pyhä henki

Itse asiassa tämä teksti lähti liikkeelle, kun heti herättyäni avasin sattumanvaraisesta kohdasta yhden uudemmista flensburgilaisista, eli näistä kirjoista, joista kerrotaan Saksasta luonnonhenkien ja ihmisten välisistä keskusteluista.

Keskustelu pyhästä hengestä Martan, henkis-astraalisen myötätunnon hengen kanssa, oli tavattoman kiinnostava ja se vaikutti tosi vahvasti aivoenergioihin. Siinä käsiteltiin Jeesuksen ja Pyhän hengen suhdetta, eli sitä, synnyttikö Pyhä henki Jeesuksen vai tavallaan aiheutti tai vaikutti hänen syntymisensä.

Tuosta hyppäsi mieleen vahvasti Kristiyhteisön uskontunnustus, jossa - kuten taas pitää tunnustaa - minua on vuosikymmeniä vaivannut lause:

Jeesuksen syntymisen maan päälle vaikutti Pyhä Henki ...

Siinä kun vaikuttaa -verbiä käytetään suomenkieleen sopimattomalla tavalla. Etsin alkuperäisen saksankielisen version, ja ihmeiden ihme, se kuuluu suoraan ja yksinkertaisesti suomennettuna:

Jeesuksen syntymä maan päälle on Pyhän Hengen vaikutus ...

Tai vaikutusta tai vaikuttamaa.

Joka tapauksessa olen kovasti iloinen, jos Pyhän Hengen arvoitus alkaa yhtään avautua. Avautukaamme huomeniltana Jeesuslapsen syntymän ihmeelle Pyhän hengen luomuksena!

Rakkaudella
Matti

  

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pyhä henki, uskontunnustus, Kristiyhteisö, suomentaminen, kielenenkeli, kielenhenki

Olenko oikeassa - uskomisen velvollisuus

Perjantai 29.7.2011 klo 1:17 - Matti Kuusela

Hei Ystävät,

Olipa tänään hiljainen päivä. Sain muutaman hyvän uuden lauseen Plejadi-kirjaan ja siinäpä tämän päivän sankariteot olivatkin. Paitsi että kävin jälleen tänään rullasuksilla Keskuspuistossa. Kunto alkaa kestää jo peräkkäisinä päivinä hiihtämisen ja tuntuu mahtavalta kun saa rullasuksilla kehosta tehoja irti. Alkaa palata viime vuosituhannen muistumia mieleen.

Tehoista puheenollen, pitää
vain olla riittävän pitkän sauvat. Muistan rauhankilpi_200.jpgmiten aina nuorempana ja osin vanhemapanakin kärsin aina liian lyhyistä sauvoista. Aina loppupeleissä annoin vähän periksi myyjien suosituksille ja ostin hiukan lyhemmät sauvat kuin tahdoin. Ja oli pitkiä aikoja, jolloin rahaa oli niin vähän, ettei uusia sauvoja ostettu vain sen takia, että niistä puuttui muutamia senttejä pituutta.

Minun keholleni sopivat sauvat, jotka ovat ainakin kymmenen senttiä pidemmät kuin kaupoissa suositellaan.

 

Hiljaista - ja jotain uutta syntyy

Hiljaisuuden tunne voi toki johtua osittain ukkosesta, mutta palasin yhä uudelleen sähköpostiviestejä katsomaan, kun aamun ensimmäisten jälkeen ei tullut mitään uutta. Onneksi aamulla Elvilta oli tullut viesti, jossa hän kertoi kokemuksistaan ho'oponoponon soveltamisesta. Se on niin upea havaijinkielinen sana, että laitan tähän vielä sen perusharjoituksen - joka lausutaan itselle - vaikka kyllä sitä mielestäni voi kohdistaa vähän muuhunkin. Mutta vaikea sanoa, kun itse kirja minulla on vasta tilauksessa. Kerron lisää kun olen lukenut sen. Siis meditaatiosanat:

Minä rakastan sinua.
Olen pahoillani.
Pyydän anteeksi.
Kiitos.

Huomaathan, että nämä lyhyet lauseet muodostavat kertomuksen. Tuo toinen lause on käännetty englannista ja se siis tarkoittaa että I am sorry, ei että oikeasti olen surullinen, tai pahoillani.

 

Uskomisen velvollisuus

Hyvä tavaton, miten ihmiset uskovat mitä heille sanotaan. Siis auktoriteettien taholta. Kirkot ja muut auktoriteetit ovat vuosituhansien aikana saaneet meidät todella syvästi uskomaan, että meidän velvollisuutemme on uskoa, mitä he sanovat, siitä riippumatta, onko se totta vain ei.

Itse koen usein vieläkin syyllisyyttä siitä, kun alan miettiä, miksi Norjan viranomaiset sanoivat hallintoalueella räjähtäneen vain yhden autopommin, vaikka itse selvästi näen, että rakennusten sisältä on tullut useampien pommien paineaaltoja. Tietysti voin olla väärässä, ja jos niin osoittautuu, olen heti ja tyytyväisesti valmis muuttamaan käsitykseni.

Mutta olennaista onkin se, että ihmisellä on oltava vapaus muodostaa oma näkemyksensä ja keskustella niistä toisten kanssa.

Ellei tätä vapautta ole, yhteiskunnallinen kehitys on äärettömän hidasta ja siitä seuraa juuri tällaista mitä nyt seuraakin: Kreikan taloutta pidetään keinotekoisesti hengissä, jotta rahakkaat saavat sieltä imettyä irti kaiken mahdollisen ja ostettua halvalla niin paljon valtion omaisuutta kuin suinkin ehtivät.

Mitä tunsit kun luit tuon lauseen? Luultavasti koit jotain siihen suuntaan, että nyt puhutaan vääristä asioista. Ja täällä todella on tahoja, jotka tahtovat meidän uskovan juuri niin ja vahvistavat tuota ajatusta kärsivällisesti vuodesta toiseen.

Mutta tosiasia on, että voidaksemme luoda sen yhteiskunnan, jossa aivan oikeasti tahdomme elää, meidän on uskallettava ja tahdottava ja sallittava myös toistemme puhua asioista niin kuin he ne kokevat.

 

Olenko oikeassa?

Tärkeintä ei olekaan, olenko oikeassa vai en. Jos meidän pitäisi puhua vain silloin, kun tiedämme varmasti olevamme oikeassa, huonosti kävisi.

Kun olen miettinyt jonkin asian ja ilmaisen sen, olen usein voittanut jonkun kynnyksen. Jos olen oikeassa, hyvä, jatkan eteenpäin kasvavin voimin.

Jos olen väärässä, huomaan sen, ja mietin seuraavalla kerralla tarkemmin.

Mutta jos en ole miettinyt enkä ilmaissut, niin silloin jää vain hiljaiseen nyhjäämiseen. Sisäinen paine kasvaa ja ilmenee sitten temperamentista riippuen joko ulkoisina purkauksina tai sitten vielä voimakkaampana lukkiintumisena.

Niin että eteenpäin.

 

Miettiminen

On hyvä miettiä asioita joskus loppuun saakka, tai niin pitkälle kuin pääsee. Silloin huomaa, milloin asiasta tulee uutta informaatiota, ja maailma muuttuu mielenkiintoisemmaksi.

Barbara Marciniaksen kirjassa Family of Light plejadilaiset ovat huolissaan siitä, että suurin osa meidän maailmamme ihmisistä on sitoutunut kamppailuun. "Sillä me tarkoitamme, että he uskovat mitä heille sanotaan."

Huomaatko, miten me normaalisti ymmärrämme tämän päinvastoin: Tahdon elää mukavasti ja uskon mitä viranomaiset tai lehdistä minulle kertovat.

Siitä juuri syntyy - plejadilaisten mukaan - se jatkuva kamppailu, jota me saamme käydä.

Kun en suoraan usko, vaan ajattelen kaiken itse, yhteen suuntaan ja vastakkaiseen - minusta tulee vapaa. Silloin pääsen irti taistelusta ja kamppailusta. Silloin minä olen se vapaa ihminen, joka olen.

8 kommenttia . Avainsanat: auktoriteetit, uskominen, vapaus, plejadilaiset, ho'oponopono, lukkiintuminen, kamppailu, vyhteiskunnallinen kehitys, Family of Light, miettiminen, oikeassa oleminen, plejadilaisten opetukset,

Anteeksianto ja voimaantuminen

Perjantai 3.12.2010 klo 1:18 - Matti Kuusela

Olin tänään Antroposofisen liiton nuorekkaamman väen Torstai-klubissa puhumassa enkelimaan ideasta. Ilta oli sympaattinen ja oli iloinen siitä että saatoin puhua hyvin vapaasti siitä mitä itse koin ja tunsin tulevani hyvin ymmärretyksi.

Yksi käsittelemistäni aiheista liittyi anteeksiantoon. Vanhemmilla henkisillä liikkeillä on ollut taipumusta kokea itsensä niin oikeassa oleviksi, että kaikki muut liikkeet tai uskonnot ovat tuntuneet vääriltä ja siksi jopa vihollisilta.

Tuosta vihollisuuden kollektiivienergiasta on ollut hyvin vaikea vapautua. Koin sen itse aivan lähiaikoina tutustuessani uudehkoon japanilaisen buddhalaisuuden liikkeeseen, jossa on runsaasti sympaattisia piirteitä, mutta jonka käsityksen Kristuksesta koin kovin puutteelliseksi. Aluksi olin siitä suorastaan vihainen.

Sitten vähitellen juuri anteeksiantomeditaatiossa tajusin, miten itse olen vuosia opettanut, että jos jonkun henkisen liikkeen tieto on puutteellista - oman näkemyksen mukaan - ei se välttämättä tarkoita totuuden vastustamista, vaan tietämättömyyttä. Silloin tehtävänä on olla itse totuuden lähteenä.

Välttämättä ei kannata mennä julistamaan muutamalle miljoonalle ihmiselle, että hei, te olette kaikki väärässä. Ensimmäinen tehtävä on antaa tuo tietämättömyys ja kaikki siihen liittyvät tuntemukset anteeksi niin muille kuin itselle. Sen jälkeen voi asettua kommunikoimaan näistä totuuksista sisäisillä tasoilla, rauhanomaisesti.

Rudolf Steiner huomauttaa Henkisen tiedon tie -kirjan alussa painokkaasti että hengenoppilas ei milloinkaan tyrmää mitään esitettyä ajatusta suoraan mahdottomana tai vääränä, vaan hän tutkii sitä ensin kaikessa rauhassa.

Tuo on ihmeellisen vaikeaa. Ensin tulee pelko siitä, että jos ajattelee sellaista, minkä kokee vääräksi, tuo vääryys tarttuu. Mutta pelätä ei tarvitse. Jos on aidoin mielin liikkeellä, palaa väistämättä omaan totuuteensa, jos se siis on itselle totuus.

Henkisessä mielessä ei ole merkitystä sillä, miten kauan tuon totuuden selvittäminen kestää, sillä kun sen on selvittänyt, on tehnyt suuren työn niin itsensä kuin muidenkin avuksi.

Pohjimmiltaan kaikki uskonnot tulevat yhtymään: ne ovat kaikki Kristuksen elämää tai hänen olemuksensa heijastuksia. Se tulee täysin selväksi, kun muistaa, miten Kristus kertoo olevansa kaikkia ihmistä varten, jokaista ihmistä.

Näitä henkisiä totuuksia on usein vaikea käsittää. Vaikka kuulemme sanat siitä, miten Kristus on jokaisen minän kanssa, mielemme alkaa kuitenkin niin sujuvasti jaottelemaan vuohia lampaista, että se tuntuu aivan oikealta ja oikeutetulta. Siis todella: Kristus on kaikkien ihmisten kanssa, ei vain meidän mukavien ja samoin ajattelevien.

Sama pätee anteeksiantoon. Henkisen tien oppilaan on annettava anteeksi, ei jostain oudosta periaatteesta, vaan siksi, että korkeampaa tietoisuutta ja rakkautta ei voi saavuttaa niin kauan, kuin jaottelee ihmisiä vastakkaisiin ryhmiin.

Vasta kun me kykenemme tuntemaan rakkautta todella joka ikiseen ihmiseen, jota tulemme ajatelleeksi, aukeaa korkeampi tie, joka on voimaantumisen tie. Silloin emme enää ole elämän voimattomia uhreja. Olemme elämän oppilaita.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: anteeksianto, voimaantuminen, totuus, henkinen kasvu, rakkaus, Kristus, uskonnot