Matin blogi

Universaali kristillisyys

Perjantai 25.5.2012 klo 2:16 - Matti Kuusela

Kun nyt on jo yli puolenyön, joutuu
sanomaan, että eilen olijeesus_ikoni_190.jpg ensimmäisen
historiallisen helluntain päivä. Sehän tapahtui 24. toukokuuta vuonna 33. Tuo muisto tuntui koko päivän hyvin herkkänä ja kauniina, ja se herätti myös monenlaisia ajatuksia uskonnoista, kirkoista ja kristillisyydestä.

Voimakkain tunne oli, että kirkkojen asema uskonnollisuuden eturintamassa alkaa ainakin kristinuskon kohdalla olla ohi. Jotain uutta tarvitaan.

Tietenkin kirkoissa tapahtuu uudistumista ja ne ovat edelleen tärkeitä, mutta kun katsoo henkisyyden kulkea nykyaikana, niin yksi vahva havainto on, että uskontojen joukossa kristinusko liikkeenä ei juuri tuota enää mitään uutta.

Onhan se surullistakin sanoa, mutta kun nyt kerran olen tullut siihen näkemykseen, että on hyvä olla rehellinen ja etenkin: on hyvä kertoa asiat pohjiaan myöten niin kuin ne kokee, niin onhan se sanottava.

 

Kristinuskon kilpailuasema

Kilpailuasema kuulostaa kovasti maalliselta, mutta mielessäni onkin nyt kristinuskon suhde etenkin islamiin. Tulee mieleen se vuosien takainen päätös Espoossa poistaa kaduilta possunmuotoiset ajoesteet, miten niitä nyt nimitettiinkään.

Perustelu oli se, että joku islamilainen saattaisi loukkaantua niistä, siis uskonnollisesti. Jännää, että valtiokirkollisesti kristillisessä maassa oltiin nin huolissaan muhamettilaisten uskonnollisesta hyvinvoinnista. Kiintoisaa tuossa päätöksessä oli vielä se, että tiettävästi kukaan islamilainen ei ollut edes valittanut, ei edes sisäisesti loukkaantunut.

Miksi siis kristityt luopuivat taistelusta jo ennen taistelua? En oikein ymmärrä mistä se johtuu, mutta jotain häpeänkaltaista siinä täytyy olla. Hävetään omaa perinteistä uskontoa, hävetään keväistä suvivirttä, hävetään oman uskonnon ilmaisua niin, että koetaan se vahingolliseksi toisten uskontojen tunnustajille!

Mutta niinhän ei todellisessa kristinuskossa voi olla! Kun kristinuskon sanoma on koko ajan Uuden testamentin mukaan ollut "Rakastakaa toisianne niin kuin minä olen teitä rakastanut", ei siinä voi olla mitään hävettävää toisten uskontojen edessä, tai mitään vahingollista toisille uskonnoille.

 

Henkisyys kirkossa

Koenkin niin, että huono omatunto tulee siitä, että kirkko on unohtanut varsinaisen henkisyyden. Jo 1980-luvulla Helsingin seurakuntien Kirkko ja kaupunki -lehdessä kirjoitettiin, että kristinusko on ihmisten keksimä lohdutukseksi tässä hankalassa maailmassa.

Ja miten paljon kirkoissa on saarnattu tai puhuttu siitä rakkaudesta, jota Kristus piti kaikkein tärkeimpänä viimeisenä iltanaan maan päällä ihmiskehossa: Rakastakaa toisianne!

Itse en todellakaan muista ainuttakaan sellaista kertaa. En muista myöskään että kansa- tai oppikoulun uskontotunneilla olisi siitä mainittu jotenkin merkittävänä, huomioon otettavana tai todellisena asiana.

Varsinaisen henkisen ymmärryksen luterilainen kirkko on kadottanut jo kauan sitten, silloin kun teologinen opetus on jäänyt nykytieteellisten ylopistojen hoivaan.

Tämäkin on banaali esimerkki, mutta muistan miten joskus, lienee ollut 1970-luvulla, samassa vaunuosastossa junassa istui teologian opiskelijoita, jotka keskustelivat siitä, mikä jossain evankeliutekstin osassa oli alkuperäistä. Ja toki siitä voi keskustella, mutta puheesta suorastaan loisti tietoisuus, joka ei mitenkään enää muistanut, että noiden sanojen takana voisi olla jotain aitoa henkistä sanomaa.

 

Ajanmukainen kristillisyys

Minähän olen eronnut luterilaisesta kirkosta muistaakseni jo 18-vuotiaana, mutta koen kyllä aika vahvaa myötätuntoa moniakin uskontoja kohtaan.

Yksi syy, miksi tästä aiheesta en ole aikaisemmin kunnolla puhunutkaan, on se, että aikoinaan liityin Kristiyhteisöön ja olin siellä jopa ministranttina, kunnes perheeseemme syntyi lapsia eikä aika samalla lailla enää antanut periksi. Yhdessä vaiheessa hieman aikaisemmin olin kokenut jopa itsestään selväksi, että minusta tulisi Kristiyhteisön pappi.

Mutta sitten alkoi tapahtua jotain, minkä selvittäminen itselle oli tavattoman vaikeaa, pohjaa myöten. Kristiyhteisössä oli Rudolf Steinerin suoraan henkisestä maailmasta välittämät ajanmukaiset sakramentit, mutta jokin ei vain toiminut.

Ja miksi? Otti todella lujille tunnustaa se, mutta vasta näinä päivinä olen aivan selvästi ymmärtänyt sen, miksi Steiner piti niin lujasti kiinni siitä, että hän ei ole esiintynyt uskonnon tai uskontojen perustana. Hän on vain pyydettäessä välittänyt sakramentit niihin kuuluvina teksteineen.

 

Pentekoste

Ja nyt siis ymmärrän. Toivottavasti. Steiner piti laajat esitelmäsarjansa juuri niille teologeille, joita hänen luokseen silloin lähinnä Saksasta tuli. Näillä sen aikaisilla teologeilla ei ollut vielä mitään tajua siitä vapaiden tuulahdusten kristillisyydestä, jonka nykyihminen ainakin minun toiveeni mukaan kokee, tai minkä itse koen, helluntain itsenäisen henkisen minuuden syntymisen kristillisyys.

Kauanhan tämä kesti minullakin. Kun parikymmentä vuotta sitten osallistuin Walesissa henkiseen ryhmään, jonka keskeisenä aiheena oli juuri helluntai - tai kuten he sanoivat Pentecost - mikä tarkoittaa viittäkymmentä päivää pääsiäisestä, en vielä ymmärtänyt, että mitä he nyt oikeastaan ajavat takaa. Muuten tilaisuus toki oli hieno ja minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä.

Niinpä se, mitä nyt koen, sanoo: aito kristillisyys ei voi enää perustua mihinkään rajoittavaan opillisuuteen, ei mihinkään kirkkoon. Aidon kristillisyyden on oltava jokaiselle ihmiselle niin totta, että hänen ei tarvitse tuntea siitä minkäänlaista häpeää toisten uskontojen edessä. Ja aidon kristillisyyden eettisenä keskusksena on oltava Rakkauden oppi.

Kristillisyyden ymmärtämisessä on vielä muutakin, mutta juuri rakkauden kohdalla on tärkeää, miten se toki voi taistella, niin kuin Jeesus puhdisti temppelin, mutta tosipaikan tullen se ei asetu ketään vastaan, vaan asettuu keskelle, kuten Kristus Golgatalla kahden ryövärin väliin.

Rakkaudella
Matti

 

PS. Olisi mukava, jos helluntaille olisi jokin vaihtoehtoinen nimitys, koska sillä on niin vahvoja sivumerkityksiä, jotka tekevät todella vaikeaksi eläytymisen sen varsinaiseen alkumerkitykseen.

Englanninkielessä on käytössä tuo pentecost, joka sillä kielellä kuulostaa aivan asianmukaiselta. Myös suomessa on vanhassa sivistyssanakirjassa helluntaille ilmaisu pentekoste, mutta se kyllä kuulostaa korvissani hyvin oudolta.

Puhdas englanninkielinen whitsun eli valkoinen aurinko tai valkea sunnuntai, tai valkeasunnuntai, on hyvin kaunis ja tuo mieleen Suomen helluntaiajan kukkivina tuomineen.

Ja vielä pitää lisätä tämä. Kun puhun kristillisyydestä, tarkoitan sillä sellaista henkistä universaalia asennetta, joka on kaikkia ihmisiä varten, ja kun se on kaikkia ihmisiä varten, on se yhtä hyvin myös kaikkia uskontoja varten.

Kristillisyys on oikeastaan sitä, millä tavoin ihminen seisoo oman todellistuvan ja henkistyvän itsensä varassa, olipa hänen uskontonsa mikä tahansa.

3 kommenttia . Avainsanat: uskonnot, kirkko, kristillisyys, luterilainen, kristiyhteisö, teologia, minuus, Kristus, rakkaus

Enkelimaan ideoita

Torstai 23.2.2012 klo 2:18 - Matti Kuusela

Hei ystävät. Yksi lukija kirjoitti siitä, miten hänellä ei ole mahdollisuutta osallistua kaikille niille kursseille, joita pidän. Silloin tajusin, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut niitä Enkelimaa-ajatuksia, jotka alunperin olivat mielessäni. Kun vastasin tällä kirjoittajalle, koin hyvin selvästi viestin, että kuullessaan mistä tahansa tilaisuudesta, jossa tahtoo olla mukana, on hyvä lausua mielessään: Olen mukana!

Silloin henkiset ystävämme luovat sisäisen yhteyden tuohon tilaisuuteen, ja vaikka emme fyysisesti olisikaan paikalla, sisäisesti olemme. Ja vuorovaikutus pääsee tapahutmaan.

Tätä kirjoittaessani saan voimakkaan vaikutelman siitä, tuo sisäinen osallistuminen on erinomaisen tärkeää! Aina vain jokin rajallinen joukko voi osallistua tilaisuuksiin fyysisesti, mutta sisäisen osallistumisen piiri on paljon suurempi.

Ja kun ne, jotka osallistuvat fyysisesti, ovat kaikki samalla paikalla, niin sisäisesti osallistuvat ovat eri puolilla Suomea tai jopa eri puolilla maapalloa. Silloin tuon tapahtuman henkinen kosketus laajenee juuri sisällisesti eri alueilta osallistuvien kautta ympäri maata. Ja sillä on suuri merkitys. Jos tällä ihmisellä on vielä läheinen yhteys oman alueensa henkisiin olentoihin, tämä läsnäolo virtaa heidän maailmaansa saakka.

Näemme siis, että jossain mielessä sisäinen kauko-osallistuminen on hyvin tärkeää myös muille kuin itsellemme. Ja valtavan suuri ero on siinä, ettei enää tarvitse ajatella, että tuonne en pääse, tuonne en ehdi, se on liian kaukana... Lukiessani ilmoituksen lausun vain vakuuttavan rauhallisesti hiljaa mielessäni: Olen mukana. - Ja niin myös tapahtuu.

Tällainen etä-osallistuminen ei edes välttämättä vaadi hiljentymistä sen varsinaisena tapahtuma-aikana. Monet tekevät niin ja monille se onnistuu hienosti, niin että he saavat siitä myös voimakkaita kokemuksia. Mutta kaikille se ole lainkaan helppoa, eikä silloin välttämätöntäkään. Annamme vain sisäisten tasojemme ja näkymättömien ystäviemme hoitaa yhteydet.

Nämä yhteydet luovat korotetun ja aktiivisen sisäisen tilan. Me olemme todella enemmän mukana siinä, mitä maailmassa tapahtuu.

 

Enkelimaan äänitteet

Sisäisen osallistumisen lisäksi on myös olemassa äänitteet. Enkelimaan nettikaupassa on jo kymmenittäin meditaatioäänitteitä ja muutamia luentoäänitteitä, joita niitä voi halutessaan kuunnella meditatiivisesti.'

Lähes kaikkiin äänitteisiin olen jo niitä tehdessäni liittänyt viestin, että jokainen, joka osallistuu näihin tilaisuuksiin myöhemmin äänitteiden kautta, on myös "todellisuudessa" niissä mukana. Ja myöhemmin olen pyytänyt tuon yhteyden varmuuden vuoksi vielä kaikkiin äänitteisiin yhdessä, niin että jokainen, joka niitä kuuntelee, voi halutessaan kokea olevansa täysillä mukana.

Toinen tärkeä piirre meditaatioissa on, että niiden kautta enkelit, oppaat ja mestarit ja erityisesti tietenkin oma suojelusenkeli, joka meditaatiota jokaiselle varsinaisesti johtaa, voi ohjata jokaiselle minun puheeni läpi omat viestinsä, niin jokainen voi todella henkilökohtaisesti saada sitä informaatiota, jota tarvitsee.

Äänitteitä kuunnellessasi voit myös aina pyytää enkeleitä ja kaikkia halukkaita näkymättömien tasojen ystäviä mukaan kuuntelemaan.

 

Uusimmat

Viimeisessä Enkelimaaviestissä mainittujen cd-levyjen paikoissa oli Enkelimaakaupassa hämminkiä, mutta ne ovat paikoillaan. Siirrän myös pari luento-osastossa nyt olevaa äänitettä takaisin meditaatioiden joukkoon, koska ne löytyvät kuitenkin sieltä helpoimmin. Selostuksissa on kuitenkin selitetty mitä mikäkin on luonteeltaan.

 

Enkelimaan alkuideat

Yksi Enkelimaan alkuideoista oli enkeleiden, ihmisten ja luonnonhenkien vanhan yhteistyön palauttaminen. Toinen sen ohella yhä tärkeämmäksi tullut asia on selvittää Golgatan tapahtumien, Kristuksen ja kaikkien siinä mukana olleiden henkinen todellisuus niin hyvin kuin mahdollista. Mukana on niin mahtavia henkilöitä: Maria Magdaleena, Johannekset, Joosef Arimatialainen ... ja monet muut.

Koen suureksi tehtäväksi vapauttaa heitä uskontojen rajoituksista, sillä niin välttämättömiä ja upeita asioita kuin uskonnot parhaimmillaan ovatkin, niiden muodostuminen samalla myös rajaa totuutta. Päätetään joko tietoisesti tai yhteisen tiedostamattomasti, miten jokin asia on - vaikka totuutta ei voi mikään ryhmä päättää, totuus aina vain yksityisen ihmisen saavutettavissa, yksityisen ihmisen ja hänen enkelinsä - ja taustalla ovat Kristus ja Sofia.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Enkelimaa, kauko-osallistuminen, äänitteet, uskonnot, enkelit

Anteeksianto ja voimaantuminen

Perjantai 3.12.2010 klo 1:18 - Matti Kuusela

Olin tänään Antroposofisen liiton nuorekkaamman väen Torstai-klubissa puhumassa enkelimaan ideasta. Ilta oli sympaattinen ja oli iloinen siitä että saatoin puhua hyvin vapaasti siitä mitä itse koin ja tunsin tulevani hyvin ymmärretyksi.

Yksi käsittelemistäni aiheista liittyi anteeksiantoon. Vanhemmilla henkisillä liikkeillä on ollut taipumusta kokea itsensä niin oikeassa oleviksi, että kaikki muut liikkeet tai uskonnot ovat tuntuneet vääriltä ja siksi jopa vihollisilta.

Tuosta vihollisuuden kollektiivienergiasta on ollut hyvin vaikea vapautua. Koin sen itse aivan lähiaikoina tutustuessani uudehkoon japanilaisen buddhalaisuuden liikkeeseen, jossa on runsaasti sympaattisia piirteitä, mutta jonka käsityksen Kristuksesta koin kovin puutteelliseksi. Aluksi olin siitä suorastaan vihainen.

Sitten vähitellen juuri anteeksiantomeditaatiossa tajusin, miten itse olen vuosia opettanut, että jos jonkun henkisen liikkeen tieto on puutteellista - oman näkemyksen mukaan - ei se välttämättä tarkoita totuuden vastustamista, vaan tietämättömyyttä. Silloin tehtävänä on olla itse totuuden lähteenä.

Välttämättä ei kannata mennä julistamaan muutamalle miljoonalle ihmiselle, että hei, te olette kaikki väärässä. Ensimmäinen tehtävä on antaa tuo tietämättömyys ja kaikki siihen liittyvät tuntemukset anteeksi niin muille kuin itselle. Sen jälkeen voi asettua kommunikoimaan näistä totuuksista sisäisillä tasoilla, rauhanomaisesti.

Rudolf Steiner huomauttaa Henkisen tiedon tie -kirjan alussa painokkaasti että hengenoppilas ei milloinkaan tyrmää mitään esitettyä ajatusta suoraan mahdottomana tai vääränä, vaan hän tutkii sitä ensin kaikessa rauhassa.

Tuo on ihmeellisen vaikeaa. Ensin tulee pelko siitä, että jos ajattelee sellaista, minkä kokee vääräksi, tuo vääryys tarttuu. Mutta pelätä ei tarvitse. Jos on aidoin mielin liikkeellä, palaa väistämättä omaan totuuteensa, jos se siis on itselle totuus.

Henkisessä mielessä ei ole merkitystä sillä, miten kauan tuon totuuden selvittäminen kestää, sillä kun sen on selvittänyt, on tehnyt suuren työn niin itsensä kuin muidenkin avuksi.

Pohjimmiltaan kaikki uskonnot tulevat yhtymään: ne ovat kaikki Kristuksen elämää tai hänen olemuksensa heijastuksia. Se tulee täysin selväksi, kun muistaa, miten Kristus kertoo olevansa kaikkia ihmistä varten, jokaista ihmistä.

Näitä henkisiä totuuksia on usein vaikea käsittää. Vaikka kuulemme sanat siitä, miten Kristus on jokaisen minän kanssa, mielemme alkaa kuitenkin niin sujuvasti jaottelemaan vuohia lampaista, että se tuntuu aivan oikealta ja oikeutetulta. Siis todella: Kristus on kaikkien ihmisten kanssa, ei vain meidän mukavien ja samoin ajattelevien.

Sama pätee anteeksiantoon. Henkisen tien oppilaan on annettava anteeksi, ei jostain oudosta periaatteesta, vaan siksi, että korkeampaa tietoisuutta ja rakkautta ei voi saavuttaa niin kauan, kuin jaottelee ihmisiä vastakkaisiin ryhmiin.

Vasta kun me kykenemme tuntemaan rakkautta todella joka ikiseen ihmiseen, jota tulemme ajatelleeksi, aukeaa korkeampi tie, joka on voimaantumisen tie. Silloin emme enää ole elämän voimattomia uhreja. Olemme elämän oppilaita.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: anteeksianto, voimaantuminen, totuus, henkinen kasvu, rakkaus, Kristus, uskonnot