Matin blogi

Luontokeskus Haltia

Sunnuntai 15.9.2013 klo 14:05 - Matti Kuusela

Uusi luontokeskus Haltia Nuuksiossa on aivan suurenmoinen. Kävin siellä sunnuntaina Sinikan kanssa ja tämä professori Rainer Mahlamäen suunnittelema rakennus ylitti kaikki odotukseni. Ulkopuolelta ei voi vielä olla aivan varma siitä, mitä tulee kokemaan, mutta kun pääsee sisälle, tämä kokonaan puurakenteinen luontokeskus avautuu aivan ihmeellisiin sfääreihin. Valkeankuultavat puupinnat ovat aivan muuta kuin mitä puulta on totuttu odottamaan, ne ovat todella kauniita.

Kaikki yksityiskohdat ovat ihmeellisen kauniita ja siroja, mutta hämmästyttävintä on se, että suunnittelun elävyys ja hienoistuneisuus ulottuu pienimpiin yksityiskohtiin saakka. Elementtien sommittelussa on jotain, mitä arkkitehtuurissa ei ole tottunut näkemään: koskettavuus, liikuttavuus, tunteet. Kun katsoo läpinäkyvän lattian läpi aistikkaasti sijoitettuja pikkuelämiä alaspäin, kokee jotain aivan hämmästyttävän uutta, sellaista mitä todella kannattaa käydä katsomassa ja ennen kaikkea kokemassa.

Sommittelun perusta on kalevalainen, mikä tietysti vetoaa minuun voimakkaasti. Koskettelihan ensimmäinen avoin esitelmäni aikoinaan Kalevalaa ja olin tekemässä Bomban suuren Kalevaladraaman käsikirjoitusta, mutta tässä luontokeskuksessa Kalevala maailmansyntyy luontuu kokonaisuudeksi niin sulavasti ja modernin valoisasta, että mistään muinaisuudesta ei voi puhua, ei, vaan kaikki avautuu kohti tulevaisuutta, samalla kun luontoveljemme ja -sisaremme kulkevat kanssamme yhteistä tietä kohti avarampaa tulevaisuutta.

sinikka_luontokeskus_haltiassa2.jpg

Elämysten rakennus

Monissa näyttelyissä elämyksen keskeyttää se, että maalausten tai muiden kohteiden vieressä on
pieniä lappuja, joita lukeakseen täytyy astua lähemmäksi seinää. Kaikki tuollainen kokonaiselämystä häiritsevä vanhanaikaisuus on jätetty pois Haltiasta. Kaikki mitä on nähtävissä, on nähtävissä ja koettavissa sellaisenaan, mikä moninkertaistaa jokaisen elämyksen tehon tavallisiin näyttelyihn verrattuna. Siinä missä tavalliset näyttelyt ovat ihmeen väsyttäviä, Haltia tarjoaa uusia ja elävöittäviä näkymiä, kaiken aikaa, toinen toisistaan kasvaen, muuntuen ja uudistuen. Mikään ei toista itseään, vaan kaikki uudistuu.

Ja tosiaan kaikki. Valon värit vaihtuvat, muutamat karheasta puusta tehdyt rakenteet ovat sellaisia, joiden ymmärtää ihastuttavan japanilaisia, kuten koko rakennuksen selkeydenkin. Mutta aivan suurenmoista on sitten se, miten visuaalisuuden lisäksi ääni ohjaa kokemusta. Ensimmäistä kertaa missään, mitä olen tavannut, ääni ja kuva soivat täydellisessä sopusoinnussa keskenään. Aivan kuin luonnossa liikuttaessa ääni herättää ihmisen kysymään ja katsomaan ja odottamaan, mitä on tulossa. Minusta on aivan uskomattoman ihmeellistä, miten yhteen rakennukseen yhtäkkiä on voitu saada mukaan hillityn kauniisti ja kuitenkin aisteja liikaa kuormittamatta näin paljon uusia oivallisuksia.

Maisemien rajaus

Ensimmäistä kertaa missään näkemässäni rakennuksessa tässä keskuksessa on saavutettu täydellinen jokaisen ikkunan näköalan rajaus. Toki jossain saattaa olla yksi täydellisesti maiseman kanssa yhteen sointuva ikkunanäkymä, mutta tässä se koskee jokaista ikkunaa; jokainen näkymä on aina uusi. Ja salaisuus onkin yllättäen paitsi siinä, että ikkunan avautuvat laajoina, lähes japanilaistyylisinä, niin, salaisuus on räystäissä. Kauniisti puusta luodut ulkoräystäätä rajaavat näkymän niin, että etualalla oleva maa tulee mukaan eikä näkymä kohoa liikaa ylös niin, että taivaan valovoima peittäisi alla olevan luonnon tummuuteensa. Nyt kun näkymät ovat rajattuja myös yläreunasta, taivaallinen valo kimmeltää ja loistaa itse luonnossa, heijastuen sen eri sävyissä ja luoden kiinnostavia kontrasteja, jotka lähes taianomaisella tavalla tekevät metsän ja jopa lähistöllä olevat periaatteessa vähemmän kiinnostavat rakennetut osat kummallisen taiteellisilta vaikuttaviksi.

Kun elävästi muotoiltu toisen pään kosminen sali avautuu kosmisiin mittoihin joutsenen ja koko Suomen lattiakartan ylle, niin toinen suorakulmainen sali, jossa kuvat ja videot vaihtelevat, rakentuvat tavallisen ihmisen luontokokemuksen ympärille. Kumpikin todella avaa silmät ja korvat ja liikeaistin luonnon kokemukselle, syventäen ja kaunistaen, mutta herättäen samalla jotain uutta, jotain sellaista valppautta ja pyhyyttä, mitä ihminen ikiaikoja on kantanut itsessään.

Myös näkötornissa toimii rajaus. Enpä olisi uskonut, mutta kun näkymä on onnistuneesti sommiteltu arkkitehtuurin avulla, se avautuu uudella ja rikkaalla tavalla myös tornista.

Tästä rakennuksesta annan sekä Metsähallitukselle että kaikille suunnittelijoille aivan täydet pisteet ja vähän plussia vielä lisää jokaiselle.

Käykääpä siis itse katsomassa. Keskus on auki joka päivä jouluaattoa ja joulupäivää lukuunottamatta. Perusnäyttelyyn on vapaa pääsy ja erikoisnäyttelyihin saa ostaa lipun, mutta ilman lippua kulkevakin saa täällä täyden vastineen kierrokselleen. Keskus on auki klo 9.30 alkaen klo 19 saakka vielä syyskuun loppuun ja siitä eteenpäin klo 17 saakka.

PS. KIrjoittelen sitten myöhemmin lisää Haltian yhteyksistä pyhään ja henkiseen arkkitehtuuriin, esimerkiksi kirkkoihin, graalin temppeliin ja Steinerin Johannestaloon, voisipa Kalevalatalon ideankin tuoda mukaan.

Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luontokeskus, Haltia, Nuuksio, Rainer, Mahlamäki, maisemat, näkymät, Kalevala, arkkitehtuuri, valot, värit, luonto, kuuloaistimus, muotoilu, metsähallitus

Vain rakkaus voi auttaa

Maanantai 25.7.2011 klo 18:41 - Matti Kuusela

Norjan tragedian jälkeen jotkut sisäiset energiatasot ovat olleet tukossa ja ovat sitä edelleenkin. Se tekee kirjoittamisen siitä vaikeaksi, mutta mennään hieman taaksepäin. Viimeisen puhelinmyyjä-blogin pohjalta heräsi facebookissa keskustelua, jossa tuli esiin havaijilainen parannuskirja, joka kertoo menetelmästä menetelmästä nimeltä ho'ononopono.

Jos nyt oman ajatteluni perusteella kuvaan sen ideaa, niin jokainen ihminen on oman universuminsa keskus. Jos tapahtuu jotain sellaista, mihin en voi vaikuttaa suoraan, voin aina kuitenkin vaikuttaa sisäisillä energiatasoilla. Voin muodostaa itsestäni aivan kuin valon ja rakkauden energioiden spiraalin, joka puhdistaa ympärilläni olevia kielteisiä värähtelyjä. Se on ehkä kaikkein kauneinta, mitä tässä tilanteessa voin tehdä.

 

Sampo-periaate

Sitä voi kuvata myös kalevalaiseksi sampoperiaatteksi, jossa kauniisti kuvataan, miten sampo jauhaa yhden purkin myötäviä, yhden purkin syötäviä ja kolmennen kotipitoja.

Yksi purkki syötäviä on tässä se, mitä me otamme vastaan. Me työstämme se itsessämme, omalla hengen valollamme, rakkaudella ja näkymättömien ystäviemme avulla, ja lähetämme sen jälleen puhdistetuneena eteenpäin. Se on niitä myötäviä.

Mutta me tarvitsemme myös itsellemme kotipitoja, sitä hyvää voimaa, joka rakkaudesta syntyy.

Mitä useampi puhdistaa tällä tavoin ympäristönsä kielteisiä energioita, sitä paremmaksi meitä jokaista ympäröivä henkinen ilmapiiri muuttuu.

Mitä useampia valoa ja rakkautta ja lämpöä loistavia sampomajakoita meillä on, sitä parempi.

 

Vuorisaarnan periaate

Matteuksen evankeliumin vuorisaarnan periaato on aina ollut vaikeasti ymmärrettävä. Mutta siinä puhutaankin energioista, ei ulkoisesta maailmasta. Kun vuorisaarna sanoo, että on käännettävä toinenkin poski, se olettaa lukijoiden ymmärtävän, että nyt siirrymme ulkoisen maailman käsittelystä sisäiseen maailmaan.

Sisäisessä maailmassa me kykenemme ottavaan vastaan, kokemaan ja muuntamaan kielteisiä energioita. Siitä tulee yhä enemmän ja enemmän meidän henkistä työtämme. Meidän maailmassamme on vielä pitkään kielteisiä tapahtumia, koska me tarvitsemme niitä oppiaksemme työstämään niitä sisäisillä tasoilla ja valinnoillamme. Tämä maailma on traaginen, mutta me voimme aina itse tehdä parhaamme sen muuntamiseksi ja kohottamiseksi.

On hyvä meditoida, lähettää valoa ja auttaa järkyttyneitä sieluja, etenkin niitä, jotka ovat menettäneet äkillisesti fyysisen elämänsä. Sen lisäksi koen yhä tärkeämmäksi tämän muodostumisen oman universuminsa rakastavaksi keskipisteeksi. Hyväksymällä ja rakastamalla muutan minun seuraani etsiytyvät energiat jälleen puhtaiksi. Henkisen minäni avulla kohotan, valaisen, lohdutan ja asetan rakkaudellisesti kohdalleen tasapainostaan järkkyneet energiat.

 

Vihan vai rakkauden velvollisuus

On niin luonnollista kokea vanhaan tapaa, että velvollisuuteni on vihata vääryyttä. Niin tehdessään kokee itsensä jollakin tavoin voimakkaammaksi.

Mitään hyötyä kosmisessa mielessä siitä ei kuitenkaan ole. Meidän on ehkä hyvä uskaltaa joskus suuttua, hetkellisesti, mutta jatkuva suuttuneena oleminen vain huonontaa asioita.

Sisäisten voimien alueella vain myönteiset voimat parantaa.

Se ei taas tarkoita sitä, että minun tulisi tukahduttaa suuttumuksen, surun, kärsimyksen tai ahdistuksen tunteet. Ne kuuluvat tuohon omaan sisäisyyden maailmaani. Annan ahdistavien tunteiden nousta vapaasti esiin ja kohtaan ne rakkauden spiraalivoimallani. Silloin niiden kielteinen lataus purkautuu ja niiden sisältämä energia muuntuu jälleen hyväksi ja rakentavaksi.

3 kommenttia . Avainsanat: Norjan tragedia, vuosisaarnan periaate, valotyö