Matin blogi

Seison oman maailmani keskellä

Perjantai 20.1.2017 klo 19:00 - Matti Kuusela

On ihmeellisen lohduttavaa saada kuulla, että myös Kristuksella on oma historiansa. Minusta on aina ollut vaikea kuvitella Kristusta todellisena ihmisten veljenä tai ystävänä, jos hän vain yhtäkkiä olisi tullut jostain korkeuksista.

Mutta kun hänellä on historia, ja hän on osallistunut ihmisen ja maan kehitykseen aivan alusta saakka. Hän ei ole ollut mukana ainoastaan nykyisen maaplaneettamme kehityksessä, vaan on ollut täysin mukana myös myös niissä kolmessa aikaisemmassa maassa tai aurinkokunnassa, jotka ovat edeltäneet tätä nykyistä todellisuuttamme. Kun sitä miettii, kokee kaiken paljon ymmärrettävämpänä kuin ennen.

Antroposofia_olento.jpg

Ensimmäinen maailma

Olen tästä ensimmäisesestä maailmasta kirjoittanut jo aikaisemminkin, mutta asioilla on valtavan paljon näkökohtia. Ensimmäinen maailma oli siis kosmos tai aurinkokunta, jossa kaikki oli lämpöä. Kaikki oli lämmön erilaisia sävyjä ja liikettä. Tuo alkulämpö sisälsi kaikki nykyiset planeetat, kuun ja auringon ja jopa pyrstötähdet silloisessa alkulämpömuodossaan. Ja sillä planeetalla oli myös oma ihmiskuntansa, joka luonnollisesti kävi ihmisvaiheensa läpi hyvin erilaisessa muodossa kuin me nyt täällä fyysisessä ja aistillisessa maailmassa. 

Tuon ajan ihmiset ovat nyt suurenkeleitä. Yksinkertasiesti esitettynä kaikki enkelikunnat kohoavat yhden maan elämän aikana yhden askeleen ylöspäin. Ensimmäisen maan ihmiskunta nousi toisessa vaiheessa enkeleiksi, kolmannessa vaiheessa arkkienkeleiksi ja neljännessä eli nykyisessä vaiheessa suurenkeleiksi. Heitä nimitetään myös alkuhengiksi juuri sen takia, että heillä on omakohtainen kokemus ihmisenä olemisesta aivan alussa, eli siis maan ensimmäisessä elämässä.

Kivikunnan tietoisuus

Tuona vanhana aikana ihmiskunnan tietoisuus vastasi suunnilleen nykyistä kivikuntaa. Jotain tapahtui, jotain liikkui, mutta mistään ei oikein tiennyt minne mikin ankkuroituu. Siksi ei oikeastaan voi puhua edes tietoisuudesta. Ehkä tajunta on parempi ilmaisu.

Jo silloin Kristus oli se luova voima, joka oli kaiken kehityksen taustalla. Jotta tajunnasta saattoi kehittyä tietoisuutta, oli tapahtumille luotava keskus. Siihen ei kukaan niistä valtavan monista enkelikuntien jäsenistä, jotka tähän luomistyöhän osallistuivat, kyennyt. Sen saattoi tehdä vain Kristus itse, hän joka oli kaiken pannut myös alkuun.

Kristuksen oli asetuttava luomisensa sisään. Hänen oli asetuttava alkuperäisen lämpöliikkeen keskelle, täysin liikkumatta. Ja täysin ilman lämpöä, jääkylmän olemisen tilaan.

Tuossa tilassa Kristus loi pystysuoran yhteyden maasta tai sen syvyydestä Isä-jumalaan. Se oli ristin pystypuu.

Ja tällä pystysuorassa liikkumatta seisomisella oli valtavat seuraukset koko ihmiskunnan kehitykselle. Kun lapsi ensimmäisen kerran nousee seisomaan omille jaloilleen, hän toistaa tämän Kristuksen ensimmäisen suuren teon.

Ja kun me katselemme ympärillemme ja näemme aisteillamme tarkkaan, mitä ympärillämme on, sekin mahdollisuus perustuu tähän Kristuksen alkutekoon. Myös koko pään muodostuminen erilleen maasta on siitä seurausta.

Omilla jaloilla

Kun me siis seisomme omilla jaloillamme, me tukeudumme tähän Kristukseen ensimmäiseen suureen kehityslahjaan maan ensimmäisessä inkarnaatiossa, vanhassa Saturnuksessa.

Tämä psytysuorassa omilla jaloillaan seisominen on edelleen meidän itsetietoisuutemme perusta. Se on se asento, jossa voin kokea, että tässä olen minä itse.

Minä olen oman maailmani keskus.

Kokeile sitä. Nouse ylös ja asetu seisomaan huoneesi keskelle. Asettele itsesi niin, että tunnet yhteyden ylös ja alas, eteen ja taakse, vasemmalle ja oikealle. Kokeile millä tavoin tunnet parhaiten voimasi ja vapautesi, omassa itsessäsi. Seiso siinä hetken aikaa ja seuraa mitä tapahtuu. Tämä on hyvä ja voimista harjoitus.

Rakkaudella
Matti

Kuva: Maalaus henkisestä olennosta, jota voimme nimittää Ihmis-Sofiaksi, maailmanviisaus Sofian inhimilliseksi ulottuvuudeksi. Hän on myös se olento, joka toimi Luukkaan evankeliumin Jeesus-lapsen äitinä, tai olento joka lapsen äidin sielun täytti.

3 kommenttia . Avainsanat: Kristus, pystysuoruus, vanha Saturnus, tietoisuus, suurenkelit

Ihmisen tie

Sunnuntai 6.9.2015 klo 21:06 - Matti Kuusela

Autuuksien jälkeen seuraava laaja osio Vuorisaarnasta alkaa sillä, että Jeesus käyttää voimakkaasti sanaa minä. Aikaisemmin hän on puhunut ihmisen kehityksestä, nyt hän asettaa oman itsensä samaan kokonaisuuteen. Hän lausuu hyvin selkeästi, ettei hän ole tullut kumoamaan vanhoja lakeja, vaan täyttämään ne.

Kun syventyy tuohon laeista kertovaan lauseeseen, saa vaikutelman, että Kristus itse oikeastaan on noiden lakien sisältö. Hän on tullut toteuttamaan maan päälle sen, mitä hän itse on. Mitä enemmän Raamattua tutkii, sitä enemmän alkaa vaikuttaa siltä, että Kristus on paljon enemmän kaikessa mukana kuin yleensä on ymmärretty. Vanhassa testamentissa enkelit ja Jahve ovat vahvasti esillä, mutta kaikissa keskeisissä kohdissa tuntuu, että Kristus sittenkin on se, joka on varsinainen toimija ja alkuunpanija.

Ei voi olla saamatta vaikutelmaa, että Kristus itse on myös se, joka on luonut Vanhan testamentin keskeiset lait. Hän on se, joka on luomisen taustalla. Maa ja ihmiskunta ovat hänen luomustaan, mutta koska ihmisille oli annettu vapaa tahto, Kristus ei enää voi johtaa luomista ulkoapäin, vaan hänen oli itse tultava ihmiseksi ihmisten joukkoon voidakseen todella auttaa. Hän ei voinut jättää luomisen loppuunsaattamista vain ihmisten harteille. Ainoa, joka ihmiskunnan vapauden taustalla voi saattaa kaiken loppuun, on hän itse.

Mutta nyt Kristus ei enää voi toimia pelkästään yksin, vaan ihmiskunnan on toimittava hänen kanssaan. Siksi me olemme Kristuksen työtovereita, hänen veljiään. Kun me usein puhumme henkisestä heräämisestä, alkaakin vaikuttaa siltä, että herääminen sen oivaltamiseen, että me todella olemme tai voimme olla Kristuksen työtovereita, on aivan keskeinen askel.

kristuksen_kasvot_steiner_veistos.jpg

Lait ja luominen

Nimettyään Vuorisaarnassa itsensä lakien toteuttajaksi Kristus lausuu, että maan koko olemassaoloaikana ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto. Jotta Kristus voi sen sanoa, tulee mahdolliseksi vain siksi, että luotuaan maailmaan alkulain hän ottaa nyt itse vastuun sen toteuttamisesta sisältäpäin. Hän on astunut oman luomisensa sisäpuolelle.

Kun on puhuttu siitä, että Kristus ottaa kantaakseen ihmiskunnan synnit, sen merkitys tulee tässä nyt selville. Voidakseen saattaa kaiken loppuun saakka hänen on otettava kantaakseen ihmiskunnan koko kuorma. Hänen on otettava vastuulleen kaikki mitä ihmiskunnan ja maan piirissä syntyy. Muuten tuo loppuunsaattaminen ei ole mahdollista.

Miksi sitten koko vanhan lain täyttäminen on niin tärkeää? Eikö voisi ajatella, että osakin riittäisi? Luulen että vastaus kuuluu niin, että kosmisessa luomistyössä ei voi jättää keskeneräisiä kehityslinjoa roikkumaan jonnekin maailmojen välille. Se mikä on aloitettu, on myös saatettava valmiiksi, muodossa tai toisessa.

Kun kaikkea tätä miettii, alkaa oivaltaa miten järisyttävää koko tämä kehitys on. Kysymys on valtavasta kosmisesta draamasta. Alkaa tajuta, miten kehitys ei suinkaan ole vain suoraviivaista eteenpäin menoa, vaan maailmankaikkeus ottaa jatkuvasti suuria askeleita, joiden onnistumisessa on valtavat riskit.

Yksi keskeisistä suurista riskeistä on, kykeneekä ihmiskunta suorittamaan oman tehtävänsä: tulla itsenäisiksi vapauden, rakkauden ja luovuuden olennoiksi. Pystyvätkö ihmiset ottamaan kantaakseen oman karmansa eli jokaisen oman henkilökohtaisen kehityssuunnitelman, joka ei ole vain suunnitelma, vaan joka on samalla mitä totisinta totta. Jokaisen meidän kehitys on mitä suurimmassa määrin kehityksen todellisuutta.

Ja pystymmekö me vapaasti oivaltamaan asemamme Kristuksen työtovereina? Se on herääminen, johon mikään ulkoinen syy ei voi meitä pakottaa, vaan sen voi jokainen vain itse oivaltaa.

Vanhurskaus

Tämän jälkeen Kristus heti seuraavassa  minä sanon teille -lausessaa kohottaa kaiken vielä dramaattisempaan nousuun. Hän kertoo, että ihmisten vanhurskauden on oltava viel ä paljon suurempi kuin kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, jotta pääsy taivasten valtakuntaan voi tapahtua.

Vanhurskaus on yksi niitä hankalia sanoja, joiden merkitys on aikojen kuluessa lähes täysin hämärtynyt. Me tiedämme että esimerkiksi patriarkat Abraham, Iisak ja Jaakob olivat aikanaan vanhurskaita, tehokkaita ja henkisiä miehiä. Vaikka meillä ei olekaan omana aikanamme suoraa käsitystä siitä, mitä vanhurskaus merkitsee, voimme olettaa että se on jotain ajan korkeimman hengen mukaista. Se ei ole jotain vanhaa ja mennyttä, vaan jotain sellaista joka toimii täydellisesti ja kirkkaasti.

Se tarkoittaa, että jokaisen ihmisen on nyt oman sisäisen minuutensa Kristus-kipinän avulla pystyttävä aina ylittämään kaikki se, mitä hänelle on opetettu. Opetusten seuraaminen ei tässä kehityksen uudessa vaiheessa enää riitä – opetusten seuraaminen oli Vanhan testamentin aikaa. Uuden testamentin aikaa on, että henki ihmisessä ylittää jokaisessa uudessa tilanteessa vanhat opetukset. Ihminen luo jatkuvasti uutta omalla toiminnallaan.

Kristuksen lause tarkoittaa, että jos me vain seuraamme opetuksia, kehitys jää väistämättä laskevaksi. Luonnollisen kehityksen aika on nyt ohi. Kristuksen tultua maan päälle ihmiskunnassa on se ainoa todellinen voima, jonka kautta maailma voi uudistua ja henkistyä. Ja se tapahtuu meidän tekojemme kautta. Siksi meidän on kaikessa siinä, mitä yksilöllisesti luomme, pyrittävä ylittämään se mitä meille aikaisemmin on opetettu.

Kysymys on erityisesti teoista. Tekoja voivat olla ideat, ajatukset, tunteet ja fyysiset teot, jopa aistimukset, mutta vasta silloin kun ne ovat vapaita ja luovia, niistä tulee uuden maailmankaikkeuden, uuden kehityksen siemeniä.

Kukka_ja_mehilainen

Tulevaisuuden tie

Meidän aikanamme on jo hienoja merkkejä siitä, miten ihmeellisiä asioita voi tapahtua. Kun lapsena katselin Jehovan todistajien Vartiotorni-lehdessä olevaa kuvaa ihmisten kanssa sulassa paratiisillisessa sovussa astelevista villieläimistä, en ikinä olisi uskonut sellaisen tulevan mahdolliseksi.

Nyt saamme Facobook-videoissa nähdä, miten se on jo täyttä totta. Ihmiset ja eri eläinlajit rakastavat toisiaan. Se on mielestäni suoraa osoitusta meidän aikamme Kristus-toiminnasta.

Rakkaudella
Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanha testamentti, Uusi testamentti, Kristus, kehitys, Vuorisaarna

20-luvun joulu Hyvinkäällä

Sunnuntai 23.12.2012 klo 16:13 - Matti Kuusela

 Ensimmäinen adventti eli pikkujoulu oli äitini lapsuudessa odotettu juhla. Hän muistaa hyvin, miten hän kerran pääsi hakemaan pikkujoulukuusta.

Oli niin erikoista päästä isonveljen, Pentin, mukaan. Oli lumeton talvi. Isä seisoi saunan rappusilla ja oli laittamassa saunaa lämpiämään. Pentti sai kirveen mukaan ja lapset lähtivät nykyisen Erkylänkadun kohdalla kulkenutta ratastietä myöhemmän Konepaja-alueen suuntaan.

Oli jo pimeä kun he tulivat kuusen kanssa kotiin. Kuusi laitettiin keittiön pöydälle ja äiti sitoi siihen kynttilät narulla. Oli juhlallista, käytiin saunassa ja sianlihasta oli tehty paisti uuniin ja oli perunalaatikkoa, riisipuuroa ja luumusoppaa. Lapset saivat jonkun pienen lahjan. Se saattoi olla joku pieni makeinen, kynä, kumi tai lehtiö.

Adventtikirkko oli tavalliseen aikaan klo 11. Kuoro lauloi Hoosiannaa, ja se oli ainakin lasten mielestä hyvin juhlallista ja kaunista. Vanha kirkko oli niihin aikoihin aina täynnä. Myös käytävillä oli ihmisiä seisomassa.

Myös koulussa oli juhlalliset joulujuhlat. Oli joululauluja ja näytelmiä, tonttu- ja piirileikkejä, runoa ja yhteislaulua, johon vanhemmatkin saivat ottaa osaa. Koulun joulujuhlaan lapset saivat yleensä uudet vaatteet ja kengät.

Lastentarhassa ja kotonakin lapset tekivät itse koristeita. Liimaamalla ja leikkaamalla saatiin lippunauhoja ja muuta värillisestä paperista. Lasten mielestä ne olivat hyvin arvokkaita.

Täydelliset siivoukset tehtiin jo hyvissä ajoin ennen joulua. Komerot siivottiin ja kaikki vuodevaatteet vietiin ulos. Ikkunat pestiin sisäpuolelta ja vaihdettiin puhtaat verhot.

Havut oli aina portaiden edessä. Kynttilöitä ei ulkona käytetty, ellei ollut pehmeätä lunta, jolloin lapset pääsivät tekemään lumilyhtyjä. Haudoille ei viety kynttilöitä vielä niihin aikoihin. Joulukortteja jo lähetettiin, mutta ei nykyisessä laajuudessa.

Lapsia peloteltiin olemaan kilttejä. - Pukki ei tuo mitään jos ette ole kilttejä, ja tontut kurkkii ikkunasta.

Jouluksi saatiin aina hakea kuusi sukulaisten metsästä. Pappa saattoi tuoda sen sitten reellä tai isä lainasi papan hevosta ja toi sen sillä. Silloin hänellä oli potkukelkka mukana jolla hän pääsi kulkemaan matkat ilman hevosta. Isällä oli myös tuttu hevosajomies Salo, joka asui Keskikadun ja Viistokadun kulmauksessa. Häneltäkin isä sai lainata hevosta ja rekeä silloin kun ei itsellä ollut hevosta.

Jouluaattona tehtiin työtä eri työpaikoissa kahteen ja kolmeen. Kuusi tuotiin sisään ja koristeltiin viiden ja kuuden välillä illalla. Se oli viety jo edellisenä päivänä kuivamaan saunaan, jossa isä laittoi sen puiseen jalkaan. Yleensä lapset hoitivat koristelun,  mutta äiti kiinnitti kynttilät narulla ja isä laittoi tähden ja sitten oli sauna.

Sen jälkeen alkoi aattoateria ja jo jännitti koska joulupukki saattoi tulla ruokailun aikanakin. Ruoka aloitettiin sillisalaatilla, johon kuului paloiteltua porkkanaa, punajuurta, perunaa ja sipulia sekä pienennettyä silliä tai silakkaa sekä muutama kovaksi keitetty kananmunanviipale koristeeksi. Salaatin kanssa syötiin itse tehtyä piimäjuustoa.

Sitten tuli imellettyä perunalaatikkoa, lanttulaatikkoa ja tietysti siankinkkua, kun oli itse pidetty sikaa.

 Ruokajuomana oli maitoa ja kotona tehtyä kaljaa. Ellei jälkiruoaksi tehty riisipuuroa niin oli luumukiisseliä kermavaahdon kera.

Joku vieras yritettiin saada joulupukiksi, mutta usein se kai oli isä. Kerran äiti oli kutsunut Myllymäen tädin pukiksi  Ahdenkallionkadun varrelta. Edes isä ei tuntenut häntä kun oli pukeutunut mustiin, muuntanut äänensä ja peittänyt kasvona mustalla hunnulla.

Kyllä sitä pukkia sitten odoteltiin ja ikkunasta katseltiin että koska se mahtaa tulla. Kadulla näkyi joskus muiden pukkeja lapset ihmettelivät kun joulupukilla ei ollut minkäänlaista säkkiä vaikka se siellä kadulla käveli.

Sitten kuului kovat koputukset ovelta ja kuului matalalla äänellä kysymys: Onkos täällä kilttejä lapsia? Siihen piti vastata ja joulupukille piti myös laulaa. Joskus mentiin pukin kanssa piirileikkiäkin. Joulupukilla oli keppi kädessä, turkislakki nurinpäin päässä, harmaa verkapomppa päällä, pumpuliparta ja isot vilttitossut.

Paketit oli yleensä paketoitu kaupasta ostetulla valkoisella pakettipaperilla.

Kivoin lahja oli nuken kehto, johon oli tehty kaikki vuodevaatteet ja kauniit pitsisomisteiset lakanat. Toinen muistuva lahja oli pieni peukalonpään kokoinen nukke. Pehmeät paketit olivat aina mieleisiä, koska niissä saattoi olla joku kaunis villamyssy tai kauniit lapaset.

Kiiltokuvat olivat aina tytöille mieluisia. Pojat saivat hevosia ja rattaita ja puuautoja. Myös kirjoja saatiin, vaikka niitä ei kovin paljon ostettu koska kirjasto oli kovasti käytössä.

 Sitten oli aikuisille kahvit ja lapsille mehua. Radiota ei vielä ollut, elävät kynttilät paloivat, äidin kanssa laulettiin joululauluja ja isä luki joitain kohtia raamatusta. Ja lapset leikkivät lahjoillaan.

Kun kirkonmenot alkoivat klo 6 aamulla, piti joulukirkkoon lähteä kävelemään joulupäivänä jo viisitoista yli viisi aamulla, jotta kirkkoon mahtui sisälle. Maalta tultiin hevosilla ja hevosten kellot soivat. Kotiin tultiin jonkun hevosen reen talloilla seisten, vanhemmatkin, ellei mahtunut rekeen istumaan. Talloille sai mennä kenen kyytiin vaan, ei tarvinnut mitään kysyä.

Joulupäivänä oli sitten useampi hevonen pihassa kun maalta tulleita sukulaisia tuli kirkkokahveille. Heillä oli aina jotain tuliaisia, iso limppu, hiivaleipä, kermaa, maitoa, juustoa... Sen ajan joulut oli juhlallisempia kuin nykyään.

Joulupäivänä syötiin riisipuuroa ja luumukeittoa tai sekahedelmäkeittoa.

Jos oli jäät, sai joulupäivänä käydä luistelemassa. Urheilukentällä oli silloin luistinrata. Kun kaunoluistimia ei vielä ollut, kansakoululaisena sai jo hokkarit ettei tarvinnut enää nurmeksilla luistella.

Tapaninpäivänä saatiin joltain tutulta naapurilta hevonen ja reki ja lähdettiin sukulaisiin maaseudulle ja vietiin joitakin lahjoja.  Mummon ja vaarin luona Ylentolassa Terholassa, sedän, isän veljen luona Untolassa. Voimakkaasti jäi mieleen suru, kun äiti oli ostanut oikein kauniin vahasta tehdyn onton joulupukin, ja joku oli reessä istunut sen päälle.

- Matti Kuusela

 

Enkelimaasivu täydentyy vielä jouluaattonakin ja todennäköisesti täydennän Astrosofista sivua päivittäin jouluajan pyhistä öistä kertovalla tiedolla.  - Matti

1 kommentti . Avainsanat: vanha, joulu, 20-luku, Hyvinkää, joulukuusen haku, havut, joulukortit, joulujuhla, adventti, kirkko, aattoateria, joulupukki

Jahve, Kristus ja Minä Olen

Lauantai 1.12.2012 klo 21:34 - Matti Kuusela

Lueskelin uusinta Starlight-verkkolehteä ja sen kirjoituksia Mikaelista ja Sofiasta, ja tajusin äkkiä, että olen aina ajatellut Vanhaa ja Uutta testamenttia paljon erilisemmiksi kuin ne ovatkaan. Olin ajatellut Vanhaa testamenttia selkeästi juutalaisten oman kansanhengen, Jahven, kirjana ja Uutta testamenttia Kristuksen kirjana, mutta ne lomittuvat silti toisiinsa, uusi kasvaa voimakkaasti jo vanhassa.

Ehkä hämmästytän sinua puhumalla näin tarkasti Vanhasta testamentista, mutta sehän ei ole henkisesti vain jollekiin piirille kuuluva kirja, vaan se on koko ihmiskunnan yhteistä henkistä perintöä. Jos onnistumme ohittamaan liian subjektiiviset uskonnolliset väritykset, raamatusta avautuu mahtavia ja objektiivisia näköaloja.

Jeremia

Niin, profeetta Jeremiaalta löytyy
kohta (31, 33-34): Vaan tämäjahve.jpg on
se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän jumalansa, ja he ovat minun kansani.

Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä."

Ensinnäkin, kuka on tämä Herra, joka puhuu itsestään. Ensin ajattelee aivan luonnostaan, että Vanhan testamentin herra on Jahve, mutta kun katsoo tuota katkelmaa tarkemmin, niin puhuja on selvästi Kristus. Uuden testamentin Kristus-viesti on vahvana jo Vanhan testamentin sisällä.

"Herra" puhuu siitä, miten vanhan testamentin ulkoapäin annetut henkiset käskyt onkin tulevana aikana, eli jo meidän aikanamme kirjoitettu jokaisen ihmisen sydämeen. Tässä meidän on ymmärrettävä "Israel" koko ihmiskuntana. Kun vielä Vanhan testamentin aikana ihmiskuntaa oli opetettava ulkoapäin, mitä saa tehdä ja mitä ei, niin nyt tämä "herra" kertoo, että opetuksensa ovat kohdattavissa suoraan jokaisen ihmisen sydämestä, hänen omassa sisimmässään, hänen omassatunnossaan - ehkäpä enkelien välittäminä.

Minä olen

"Ja niin minä olen heidän jumalansa." Kohtaamme tuon meidän aikanamme niin voimakkaasti henkistyneen lauseen Minä Olen. Vanhan testamentin mielessä Minä Olen on juuri Jahve, muodonhenkien eli elohimin arvoinen jumalolento, joka lahjoitti ihmiskunnalle minuuden kipinän jo Atlantiksen aikoina, mutta aivan selvästi tuosta lauseesta kuultaa jo se, minkä takia se on niin voimakkaasti noussut esiin meidän aikanamme. Se on Kristuksen puhetta, se on Kristuksen puhetta nyt hänen uuden tulemisensa aikana. 

Samalla se tarkoittaa, että kaikkein tosin ja henkisin meissä on oleellisesti Kristuksen puhetta meissä.

Vanhan testamentin profeettojen aikana tuo Minä olen -henki eli Kristus ei vielä ollut laskeutunut omaan fyysiseen Jeesus-kehoonsa, vaan silloin hän puhui Jahven kautta, tuon suuren olennon, jolla oli hyvin voimakas suhde Israelin kansaan.

Muistamme miten Moosekselle puhui paljon aikaisemmin erämaavaelluksen aikana jumala palavasta pensaasta. Siihen aikaan Kristus oli jo niin lähellä ihmiskuntaa, että hän saattoi puhua luonnonelementtien ja etenkin tulen kautta. Jahve on voimakkaasti myös luonnon jumala, ja silloinkin Kristus ilmestyi tulena tässä "pensaassa" hänen välityksellään. 

Ja juuri silloin Kristus käytti itsestään nimitystä "Minä olen se, joka Minä olen". Siinä tuo kursivoitu minä ei tarkoita alempaa minää tai egoa, vaan se tarkoittaa, että hän kertoo olevansa se henkinen voima, joka tuo ihmisille hänen alempaan minäänsä korkeamman kosmisen minän voiman, mahdollisuuden muuntua korkeammaksi minäksi.

Jahve - Kristus

Kun Jahve antoi ihmiskunnalle sen ensimmäinen minuusvoiman Atlantiksen kaukaisen ajan puolivälissä, Kristus oli sen taustalla. Mutta nyt Mooseksen ja Jeremian aikoina Kristus vielä yksityisen ihmisen ulkopuolelta koettavana herrana kertoo, miten tulee aika, jolloin minuuden voima on jokaisen omassa sisäisyydessä.

Silloin ihminen voi edelleen lukea niitä varsin yksinkertaisia henkisiä lakeja, joita Kristuksen ohjauksesta kirjoitettiin kivitauluun Jahven välityksellä, ja hän voi kuunnella opetuksia, mutta se voima, joka kertoo mikä varsinaisesti on totta, on hänen omassa sydämessään. Se ei enää ole siinä, mitä joku toinen sanoo, vaan hänen omassa sisäisyydessään, enkelin välittämänä Kristus-puheena, joka voi ilmetä hänelle myös joko enkelipuheena tai korkeamman itsen puheena.

Tuntekaa herra

Jeremiaan välittämä puhe herran tuntemisesta tarkoittaa varsinaisesti Kristuksen tuntemista. Kristuksen tuntemus ei olennaisesti välity tuon "toisen" opetuksen kautta, jossa tunteminen tarkoittaa annettua tietoa, vaan se välittyy tuon tuntemisen kautta, jossa kaikki jo sisäisen tietonsa ja viisautensa puolesta tuntevat herran eli Kristuksen.

Ymmärtääkseni tässä onkin alkutekstissä kaksi eri verbiä, jotka on käännetty samaksi tuntemiseksi. Ensimmäinen tarkoittaa ulkoisen tiedon välittämistä, toinen sitä sisäistä tietoa, joka jokaisella jo on.

Lainauksen loppuosassa puhutaan karmasta ja anteeksinnosta, siitä miten ne muuntuvat Kristuksen toimesta, Golgatan mysteerin  jälkeen. Siitä ehkä lisää ensi kerralla.

En kuitenkaan malta olla lisäämättä, että aina se korkein, minkä jostain asiasta voimme oivaltaa, on samalla Kristuksen puhetta meissä. Silloin kun me yksilöllisyydellämme yllämme kaikkein parhaimpaan, mihin kykenemme, silloin me liitymme siihen, mitä Kristus korkeamman kosmisen totuuden tuojana lausuu.

Tämä on juuri sisäinen viesti siinä lähestyskäskyssä, jonka Kristus antaa Maria Magdaleenalla pääsiäisaamun haudalla: Kertokaa veljilleni, että minä olen ylösnoussut!

Se siis tarkoittaa, että tuosta hetkestä lähtien - Kristuksen ihmiseksi tulemisen ja ihmiselämän kautta kulkemisen kautta - Kristuksen kosminen minävoima on tullut jokaisen ihmisen kuultavaksi nyt hänen omassa sisimmässään!

Rakkaudella
Matti 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jeremia, Vanha testamentti, enkelin puhe, käskyt, Minä olen se joka minä olen, Uusi testamentti, Herra, Kristus, karma

Enkelit kanssamme

Perjantai 23.3.2012 klo 19:27 - Matti Kuusela

Silloin kun kirjoitin Enkelit kanssamme -kirjan ensimmäistä versiota vuonna 1996 aika moni oli sitä mieltä, ettei se taida kannattaa, koska enkelibuumi on jo ohi. Tuskin kukaan olisi silloin saattanut arvata, ettei enkelibuumi todellakaan ollut ohi, vaan se jatkuu edelleenkin. Nyt alkaa näyttää siltä, että enkelit ovat tulleet jäädäkseen.

On edelleenkin mahtavaa ajatella, miten suuria muutoksia ihmisen tietoisuudessa ja suhteessa näkymättömiin maailmoihin tapahtuu koko ajan. Outoa siinä on myös se, että monia kirjoja lukiessa tai elokuvia katsoessa tuntuu, kuin ihminen olisi aivan sama kaikkina aikoina. Mutta sitten jos lukee vaikka Vanhasta testamentista Abrahamin kokemuksia, niin huomaa miten valtavia asioita on tapahtunut hänen ajoistaan, viimeisen 4000 vuoden aikana.

Abrahamilla oli eräässä vaiheessa tapana istua pyhässä Mamren tammistossa ja katsella tiellä, valmiina palvelemaan matkustavaisia, mikä oli erityisen hartauden osoitusta, sillä Abraham oli aikanaan merkittävä patriarkka, merkkimies, joka oman arvonsa mukaisesti ei missään tapauksessa olisi palvellut ketään - ketään muuta kuin jumalaa.

Eräänä päivänä kuitenkin tietä lähestyy kolme miestä. Ilmenee että he ovat enkeleitä, ja kirjassani puhun tarkemmin siitä mielenkiintoisesta piirteestä, että Abraham puhuttelee näitä kolme nimelle Herra! Siis yksikössä.

Mutta sitten Abraham valmistuttaa näille kolmelle ruokaa, oikein juhlavaa liharuokaa, ja aterioidessaan hän keskustelee näiden kolmen enkeliolennon kanssa, jotka Andrei Rublev sittemmin on kuvannut niin taivaallisen mestarillisesti.

Enkelit siis aterioivat Abrahamin kanssa. Mitä kaikkea siinä sitten tapahtuukin, niin tuollainen ateria oli ennenvanhaan erityisen pyhä toimitus. Ja enkelit syövät.

 

Daniel

Kun mennään ajassa eteenpäin noin 1500 vuotta, tullaan Danielin aikaan, joka oli suurmies Babylonin kuninkaan hovissa. Kerran paastottuaan mies ilmestyy hänelle. Kuvaus tästä olennosta on mahtava, ja voima on niin suuri, että Danielin seurassa olevat sotilaat kätkeytyvät pelosta ja Daniel itsekin vaipuu alas kasvot maata vasten.

Paljon aikaisemmin vielä Jaakob oli paininut enkelin kanssa. Valtavasi on muuttunut näistä ajoista siihen, miten yksilöllisten suojelusenkeleiden idea vähitellen avautui enkeleille. Nyt on kulunut vasta muutama sata vuotta siitä, kun yksittäisiä ihmisiä ohjaavien enkeleiden idea todella avautui nykyaikaisille eurooppalaisille.

Mielestäni on perusteltua sanoa, että enkelien aika on alkamassa. Pian me tulemme kokemaan syvästi paitsi omaa elämäämme ohjaavat enkelit, myös luonnossa ja monissa henkisissä ilmiöissä vaikuttavat enkelit.

 

Riihimäen nuorisoteatteri

Aivan upea merkki uudesta - tekisi mieli sanoa, todellisesta - taiteellisesta enkeleiden tajuamisesta on Riihimänen nuorisoteottarin enkelinäytelmä, jonka ensi-ilta oli viikko sitten. Missään esityksessä en ole aikaisemmin nähnyt niin koskettavia enkeleitä kuin tässä. Ja vielä tahdon sanoa, että tuskin aikaisempina vuosina olisi ollut mitään mahdollisuuttakaan näytellä enkeleitä tällä luontevuudella ja uusilla energiaoilla.

Rakkaudella

Matti

2 kommenttia . Avainsanat: Enkelit, kanssamme, Vanhan testamentti, suojelusenkelit, Enkelten aika, Riihimäki, Riihimäen nuorisoteatteri

Myötäluominen ja tulevaisuuden tahtominen

Lauantai 17.12.2011 klo 22:22 - Matti Kuusela

Hei hyvät ystävät. Lämmin jatkuu ja sää tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden henkiseen harjoitteluun. Jos tahtoo olla oikea henkisen tien kulkija, ei koskaan valita - ainakaan säästä.

Se voi tuntua aika rankalta, mutta niin se on. Jokainen valitus tekee aivan kuin reiän omaan voimakenttään ja päästää suuren osan energiasta ulos. Ja kehittyäkseen ihminen tarvitsee juuri sisäistä ylijäämäenergiaa, aivan kuin jonkin verran sisäistä painetta, joka tarjoaa kasvupohjaa eetterikehon ja chakrojen kasvulle ja muotoutumiselle.

Joka kerran kun jotain valittaa, päästää itsestään ulos niitä energioita, jotka muuten olisivat vapaat käytettäväksi henkiseen kasvuun. Tuossa juuri kasvu on hyvä sana, koska aivan oikeasta kasvusta on kysymys. Se mitä me nimitämme henkiseksi kasvuksi, ei ole ainoastaan henkistä, vaan se on todella myös meidän eetterikehomme eli elämänvoimakehomme muotoutumista.

 

Rakentaminen ja luonnonhenget

Valittamisella on paljon muitakin ulottuvuuksia kuin omien eetterivoimiemme menetys ja astraalikehon eli sielukehon herkkien muotojen sekä hajoaminen että kovettuminen. Siksi kaiken valittamisen kanssa on oltava todella tarkkana.

Ei siis koskaan valittaa, vaan aina puhua tai toimia rakentavasti. On siinä haastetta. Itse olen nyt miettinyt vuosia tätä valittamisen ongelmaa, enkä ole sitä vielä kokonaan ymmärtänyt. Nimittäin kun näkee jotakin, mikä ei ole kunnossa tai mikä menee väärin, niin luotava ja rakennettava uutta.

Mitä se merkitsee sään suhteen? Luulen, että luononhengillä on sään luomisessa jonkin verran valinnanvaraa, ja jos me osaamme osallistua sään kokemiseen ja tahtomiseen oikealla tavalla, siitä voi olla ja varmasti onkin apua sekä luonnonhengille että meille itsellemme. Olen vakuuttunut siitä, että luonnonhenget kokevat käytännössä samankaltaisen sään mukavaksi kuin mekin.

Mutta kasvit tarvitsevat kosteutta, ja ihmisten luomat epäsuotuisat energiat tarvitsevat purkautumistietä. Sille ei voi mitään.

Eikä sillekään voi mitään, että jos me ihmiset niin normaaliin tapaan valitamme säästä, se tekee luonnonhengille heidän työskentelynsä helposti epämiellyttäväksi. Herän tekevätä säässä sitä, mikä on tarpeellista.

Silti luulen, että jos me osaamm katsoa säätä oikein, olla kiitollisia ja vahvistavia, niin me voimme edistää sään tasapainoisuutta.

 

Myötäluomisesta tulevaisuuden tahtomiseen

Me alamme tulle yhä tietoisemmiksi siitä, että nyt jo on alkanut ja hyvää vauhtia alkamassa se, mikä vain tulevaisuudessa vahvistuu: se mitä enkeliolennot aikaisemmin tekivät luonnon ja ihmiskunnankin hyväksi, tulee yhä enemmän meidän omalle vastuullemme.

Meidän on opittava olemaan vastuussa esimerkiksi säästä - ja paljon monesta muustakin, mikä vielä on meidän käsityskykymme ulkopuolella. Mutta sään ja luonnon kanssa voi hyvin jo alkaa kevyesti harjoitella luonnon ja todellisuuden myötä tahtomista: minä tahdon sitä, mikä on.

Ja siitä voi varovasti kokeilla, millainen tahtominen rakentaa hyviä asioita, ilman että se hajoittaa sitä, mitä on tai mikä on jostain syystä välttämätöntä.

Tässä todella tulee esiin uusia ajatuksia.

On hyvin kaunista kuvitella, että minä tahdon ja luon vaikkapa ihanan valkeaa lumisadetta, pilven liikettä taivaalla, auringonlaskun värejä.

Todella luodessani ymmärrän, että en voi vain katkaista joitakin sellaisia toiminnan säikeitä, joista itse en pidän. En saa koskaan puuttua toisten ihmisten vapauteen, en saa estää sellaista, mikä karmallisesti on jollekin ihmiselle tai ihmisryhmälle välttämätöntä.

Ja silti me olemme opiskelemassa tulevaisuuden tahtomista.

 

Vanha ja uusi vihkimys

Vanha vihkimys oli liittymistä siihen maailmankehityksen suuruuteen ja valtavuuten joka jo on ja joka kumpuaa menneisyydestä.

Uusi vihkimys on jotain mikä virtaa meille tulevaisuudesta. Se on nykyhetkeen asettumista sillä tavoin, että tulevaisuuden tahtominen totuuden, kauneuden ja hyvyyden lakien mukaan tulee mahdolliseksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: henkinen kasvu, vanha vihkimys, sää, valittaminen, tahtominen, myötäluominen, uusi vihkimys,