Matin blogi

Vedestä viiniksi

Torstai 9.4.2015 klo 23:56 - Matti Kuusela

Viiniin teema virtaa voimakkaana Uudessa testamentissa. Muistamme varmaan kaikki, että uutta viiniä ei panna vanhaan leiliin. Viini on mukana ehtoollisen asettamisessa ja sitten hyvin voimakkaasti Kaanan häissä: Kristus muuttaa veden viiniksi!

Luonnossa vesi muuttuu viiniksi, kun aurinko kypsentää köynnösten rypäleet. Viinin alkoholiprosessi ei tässä nyt ole olennaista, vaan se, että Kristuksen olemuksen kautta Auringon henkinen voima on tullut maan päälle. Etenkin kolmivuotisen toimintansa alussa Kristuksen aurinkovoimat ovat vielä voimakkaasti hänen olemuksessaan.

Johanneksen ja Matteuksen aurinkovoimat

Kun tarkastelemme Johanneksen ja Matteuksen evankeliumeja rinnakkain, huomaamme että Kaanaan häät ovat Johanneksella vastaavassa kohdalla Jeesuksen toiminnan alussa kuin Matteuksella Vuorisaarna.

Johanneksella veden muuttuminen viiniksi on yhteisöllinen elämän mysteeri, henkinen tapahtuma. Ihmisten keskuuteen tulee uusi henkinen voima vanhan sukuvirtauksen sijaan.

Matteuksella taas autuuslauseiden jälkeen Jeesus puhuu opetuslapsilleen siitä, miten ennen on opetettu tietyllä tavalla, mutta minä sanon teille... Siinä Jeesus kertoo järkevästi, miten vanhat käskyt merkitsivät. Nyt ne eivät ole enää ylimaallisia käskyjä, vaan Jeesus vetoaa kuulijoittensa ymmärrykseen.

Se on yksi osa evankeliumien ilosanomaa: ihmisellä on nyt itsellään henkinen kyky päättää omasta elämästään ja arvioida mikä on oikein. Hänen ei enää tarvitsee seurata ulkoista lakia, vaan omaa sisäistä lakiaan.

Lain olemus

Se laki, josta Jeesus puhui, ei ole aivan samaa kuin laki meidän aikanamme. Se koettiin silloin jotenkin elävmpänä ja todempana kuin se, miksi me nyt lain koemme. 

Kun Jeesus Vuorisaarnassa sanoo, että hän tullut lakia kumoamaan, niin se ei ole pelkästään abstraksi väite, vaan jotain hyvin suurta ja merkittävää. Laki oli jotain, mikä virtasi jumalolennoilta kautta koko luomakunnan: sen huipentuma on se, että ihminen itse omassa minuudessaan, omassa henkisessä voimassaan, ottaa lain omakseen. Jokainen yksilöllisesti.

Ensin Kristus tuo tuon koko luomakunnan kautta virtaavan lain ytimen oman olemuksensa kautta ihmisten piiriin, ja häneltä kyky lain ymmärtämiseen laajentuu jokaiselle ihmiselle. Se on mahtava vallankumous, mutta samalla lain toteutuminen. Vanha laki on tehnyt tehtävänsä, kun se alkaa loistaa jokaisen ihmisitsen voimana. Näin Kristus täyttää lain.

Veden muuttuminen viiniksi

Ja samalla vesi muuttuu viiniksi. Vedellä on kyky muistaa, se muistaa uskollisesti luonnon antaman ohjeistuksen, mutta ihmisminuudella on nyt kyky ohjeistaa vesi uudella tavalla omasta henkisestä voimastaan käsin. Se on yksi merkitys veden muuttumiselle viiniksi. Se on tuliprosessi.

Uuden yksilöllisen tulen on alettava loistaa ja lämmitää jokaisessa ihmisessä. Ei enää riitä, että me olemme vain haaleaa vettä, joka uskollisesti virtaa menneisyyden ja perinteiden mukaan. Nyt jokainen ihmissielu on kutsuttu mukaan luomaan uutta todellisuuta.

vuorisaarna_barker.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuorisaarna, Johannes, Matteus, Kaanaan häät, Jeesus, Kristus, vesi, viini

Maria Magdaleena ja uusi yhteisö

Sunnuntai 22.1.2012 klo 6:10 - Matti Kuusela

Hei Ystävät,

Kirjoitin juuri Astrologiseen kalenteriin Kaanaan häistä, joissa tapahtui Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko, tai jotka oikeastaan kokonaisuudessaan olivat tuo suuri ihme ja tunnusteko. Sunnuntaina aurinko nousee samasta kosmisesta suunnasta, maasta katsottuna 7 astetta Kauriissa, kuin alkuperäisten Kaanaan häiden aikana.

Mitä siis tapahtui? Kristuksen kosminen aurinkovoima loistaa uudenkuun takaa yhteisöllisenä voimana, uutta yhteisöä luovana voimana ilman kuun heijastuksia.

Tiedämme, että vanhan liiton Jahve oli nimenomaan Kuun jumala. Toki hän oli yksi auringon seitsemästä keskeisestä elohimistä, mutta oli jo kauan sitten luonut kuun omaksi paikakseen tasapainottaakseen auringonhenkien voimaa niin, että ihmiskehitys maan päällä tuli mahdolliseksi.

Uudenkuun aikana, jolloin kuu on pimeä, auringonvoimat ja kuun voimat loistavat siis samasta suunnasta, eivät toisiaan heijastaen, ja siinä voimme nähdä tuon uuden yhteisöllisyyden.

 

Vanha ja uusi viini

Samalla meille kerrotaan, Jeesuksen äiti itse kertoo, että vanha viini on loppunut ja menettänyt voimansa. Viini on vanhan jumaluuden, vanhojen aurinkovoimien juoma. Nyt Kristus aurinkojumalana on tullut maan päälle luodakseen uuden viinin, joka ei enää perustu vanhaan isä-luomiseen, vaan siihen pojan prinsiippiin, joka kasvaa ihmisen vapaudesta ja yksiöllisestä luovuudesta.

Tätä ei ole kerrottu missään
kirjassa, mutta olen vuosia
kokenut, ettämarie_madeleine.jpg juuri Maria Magdaleena
oli henkisenä loisteena voimakkaasti läsnä Kaanaan häissä. Lähes kaikki hänen sukulaisensa ja vanhat tuttavat ja Jeesuksen tulevat seuraavat ovat näissä uuden Kristus-yhteisön syntyjuhlissa - fyysisesti - mutta Magdaleena koen valtavana voimana Kristuksen aurinkoaurassa, jossa vielä on voimakas kosminen leima.

Vasta myöhemmin tuo vanha kosminen aurinkoaura tiivistyy maalliseen olemassaoloon niin, että uusi minä syntyy - näissä häissä, kuten Kristus äidilleen sanoo, minun aikani ei ole vielä tullut ja ikuisen äitiviisauden voimat ovat vahvasti läsnä tukemassa ja ohjaamassa.

Näin siis ne, jotka kokevat, että Kristus ja Maria Magdaleena olivat naisimissa keskenään tai että Kaanaan häät olivat juuri heidän häänsä, ovat tavallaan oikeassa. Mutta Kristus Jeesuksen ja Magdaleenan häät olivat henkiset häät, henkinen unioni maan läheisyydessä työskentelevän Kristus-hengen ja Maria Magdaleenan sielullisuuden välillä.

Nämä valtavat Jeesuksen ja Magdaleenan mystiset häät olivat niin voimakas tapahtuma, että se ulottui maalliseen todellisuuden saakka niin, että heidän avioliittonsa fyysisellä tasolla olisi voinut olla. Se ei kuitenkaan voinut olla, koska Kristus Jeesuksen ja Magdaleenan voimien piti luoda henkisellä tasolla se yhteisyys, jossa Kristuksen aurinkohenki laskeutuu maisen sielullisuuden piiriin uuden vapauteen perustuvan yhteyden pohjaksi.

Tuon Jeesuksen ja Maria Magdaleena maallisen tason avioliiton mahdottomuus tulee ilmi jo siitä, miten Jeesus puhuu äitinsä kanssa. Hän toteaa kuin ihmetellen, miten voimakas hänen ja hänen äitinsä välinen yhteys on: mitä kaikkea meidän välillämme tapahtuukaan! Siinä miniälle ei ollut sijaa maallisella tasolla.

Ja toiseksi, kuten Jeesus sanoo, minun aikani ei ollut vielä tullut. Tässä tapahtumassa valmistettiin vielä aivan kuin maan päälle tulleena uutena aurinkoyhteisönä sitä, mikä tulevaisuudessa on tapahtuva jokaisessa sielussa - minuuden (Kristus) ja maallisen elämän kehittämän ja Kristuksen puhdistaman naisellisen sielullisuuden (Maria Magdaleena) liittona.

Ymmärrän sen niin, että Maria Magdaleenan henkinen olemus liittyy häneen maalliseen kehonsa täydellisesti vasta sitten, kun Jeesus on poistanut hänestä ne seitsemän pahaa henkeä, joista myöhemmin kerrotaan. Siksi siis Kaanaan häissä Jeesuksen ja Maria Magdaleenan "häät" tapahtuivat henkisellä tasolla, kuin sytyttäen maan piiriin uuden loistavan yhteisöllisen aurinkovoiman, seurakunnan (avarasti käsitettynä) henkisen alkuenergian.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maria Magdaleena, Jeesus, Kristus, Kaanaan häät, seurakunta, uusi viini

Luonnonhenget ja ihmisen vihkitoimitus

Torstai 27.10.2011 klo 18:50 - Matti Kuusela

Runsaan viikon loma lähestyy ja nyt tahdon kertoa jälleen hieman syvempiä asioita. Sain tänään ystävältäni Markku Maulalta suomennoksen osasta saksankielisen Flensburger Heften 108 artikkelia, joka kertoo jumalanpalveluksen alkuperästä ja tulevaisuudesta erityisesti yhteydessä luonnonolentoihin.

Tekstin on kirjoittanut Verena Staël von Holstein, jonka kommunikoinnista luonnonolentojen tai luonnonhenkien kanssa on julkaistu saksaksi jo lukuisia kirjoja, joista joitakin olen referoinut jo vuosia sitten Hopeasulkaviesteissä.

Olisi mahtavaa jos saisimme joskus vastaavanlaisen kuvauksen myös enkeleiden ja Kristuksen ja muiden korkeiden olentojen toiminnasta palveluksen yhteydessä. Mutta tässä siis keskitytään nyt vain luonnonolentojen tasoon.

 

Ihmisen vihkitoimitus

Tämä kertomus, jonka tässä
esitän aivan omin sanoin, on
peräisin Verenankristus-yn2-180.jpg vierailusta
Kristiyhteisön pääsiäisajan jumalanpalveluksessa Hampurissa vuonna 2004. Kristiyhteisöhän on se kirkkokunta, jonka pappina Jukka Kuoppamäki on ollut pitkään Saksassa.

Verena kertoo, miten kivenhenget ovat ensimmäisinä paikana.  He tietävät että palvelus tulee tapahtumaan ja tulevat luomaan sille suojaavan perustan, joka sallii vain hyvän päästä läpi.

Sen jälkeen tulevat valo-olennot, joka luovat alttarialueen ylle kaikelta pahalta suojaavan valokupolin. Se muodostuu kuin kudotusta valosta.

Sitten tulevat vesiolennot, jotka luovat alttarialueen ympärille aineettoman veden suojaavan kehän.

Kauempana odottaa ja vilisee monenlaisia olentoja, peikot kirkon pylväiden luona. Enimmäkseen vihreitä olentoja kerääntyy kuin kimpuksi alttarin vasemmalle puolelle.

Tuliolennot ilmestyvät paikalle alttarikynttilöiden sytyttämisen aikaan.

Mitä vähemmän ihmisiä on paikalla, sitä enemmän heistä jokaisesta säteilee henkisiä voimia maailmaan.

 

Palveluksen kulku

Kun pappi astuu sisään ja riisuu päähineensä, jää hänen henkilökohtainen auransa siihen. Siten hänellä on palveluksessa muuntunut aura, josta saa selkeän ylipersoonallisen vaikutelman. Tällainen aura on kaikilla vihkitoimitusta suorittavilla papeilla.

Seurakunnan hiljattain kuolleet jäsenet ilmestyvät paikalle siunauksen aikana.

Epistolan lukemisen aikana ilmanhenget ja tulenhenget tanssivat, ja kun pappi sitten kääntyy kohti seurakuntaa, nämä ilman- ja tulenhenget virtaavat kohti seurakuntaa.

Evankeliumin lukemisen aikana kaikki olennot kuuntelevat intensiivisesti, mutta pappi itse on henkisesti kuin lasikotelon sisällä.

Tuo kotelon sisällä olemisen vaikutelma jatkuu vielä uskontunnustuksen lukemisen aikana. Siinä pappi kuitenkin henkiselle katseelle näyttäytyy luovana, täyden kuninkuuden saavuttaneena ihmisenä, harmoniset elementaariolennot ympärilleen ryhmittyneenä.

Uhrin - joka on yksi palveluksen osa: evankeliumi - uhri - muuntuminen - kommuunio - aikana kaikki läsnäolijat ovat henkisen valon ja veden yhteen liittämiä.

Kiven ja tulen elementit liittyvät yhteen vihkisavussa, jossa kirkon enkeli ilmestyy. Savu puhdistaa alttarin kaikista demonisista vaikutuksista ja siinä syntyy kristallikanava. Suitsutuksen kautta luodaan puhdas tila, joka ympäröi uhrin leivän ja viinin. Mikään ei voi silloin vaikuttaa ulkopäin.

 

Muuntuminen

Kun palveluksen seuraava vaihe, muuntuminen, alkaa kristallikanava sulkeutuu ja siitä syntyy papin ympärille mantelimainen muoto, joka mukautuu hänen liikkeisiinsä.

Aivan papin ympärillä oleva muoto on henkistä tulta, joka luo valovaipan, ja siihen taas yhdistyy täydellisen pallonmuotoinen henkinen vesivaippa.

Henkinen kivi muodostuu alttarin korkeudelle.

Leivän ja viinin henkisen transsubstaatiossa eli muuntumisessa ilmestyy ylhäältä sormi, Kristuksen sormi, joka muuntaa leivän.

Viinin muuntuessa laskeutuvat alas Pyhän Hengen ja Isäjumalan voimat.

Muuntumisen lopussa luodaan vahvistamisen kautta ehtoollisaineksiin tilaa tulevaisuutta varten. Silloin tulevat esiin syntymän ja kuoleman henget, joita kutsutaan toisen asteen elementaariolennoiksi.

 

Ehtoollinen

Kaikki olennot ottavat osaa papin itsensä nauttimaan ehtoolliseen. Kun ehtoollisrukous lausutaan kolmasti, parantavat voimat leviävät kaikkialle ja kaikkien kolmen asteen eteeriset olennot tulevat puhutelluiksi ja he kaikki ottavat osaa ehtoolliseen.

Ehtoollisen jälkeisen epistolan aikana kaikki olennot tanssivat ilotanssin ja kun pappi asettaa jälleen päähineen päähänsä, hän saa oman auransa takaisin.

Kun alttarin kynttilät sammutetaan, tulenhenget kumartavat ja häviävät. Ilmanhenget tai keijut vetävät valokupolin ylös, vesiseinämät levittävät siunausta Maan päälle. Kivet jäävät paikoilleen.

Ellen lomalla kirjoita tänne jotain pientä tervehdystä Kolin mahtavista energioista, niin seuraava blogi ilmestynee maanantaina 7. marraskuuta.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ihmisen vihkitoimitus, Jukka Kuoppamäki, leipä ja viini, Kristuksen sormi, transsubstantiaatio, jumalanpalvelus, luonnonhenget, kivenhenget, ilmanhenget, keijut, elementaariolennot, ehtoollinen, pappi, Kristiyhteisö, vihkisavu, Verena Staël von Holstein