Matin blogi

Medusat 2

Perjantai 7.6.2013 klo 1:17 - Matti Kuusela

Puhuimme edellisessä blogissa medusoista, siitä miten ne ovat kuin merestä tiivistynyttä musiikkia, ääntä tai suorastaan melodioita. Se on nykyiselle ajattelulle jo riittävän vaativiaa, puhumattakaan siitä, miten herkästi maa reagoi siihen, mitä sen pinnalla tapahtuu. Merenhenki Etschewit kertoi, miten jokainen musiikkilaatu luo oman medusansa maan vastauksena tuohon musiikkiin. Sehän kertoo siitä, että ihmistoiminnan vaikutus todellakin yltää ympäri koko maan - siis siinä mielessä että kun jossain jotain tapahtuu, sen seuraukset voivat ilmetä maaäidin vastauksena millä tahansa maapallon alueella. Siinä ajatusharjoitus kerrakseen.

Puhuimme myös siitä, miten medusat ovat vain hivenen tiivistynyttä vettä. Valaan laulavat meriin kuun lauluja, mutta medusat eivät laula tai soita, ne ovat tuo sointi tai sävelmä. Se on asia, joka tulee luonnonhenkien kertomuksissa esiin yhä uudelleen ja uudelleen. Jotkut olennot tekevät jotain, jotkun olennot ovat noita tekoja. Se on näkökohtaero, jonka kanssa joutuu ehkä pinnistelemään omassa tietoisuudessaan, mutta kun tuo tekemisen ja tekona olemisen keskinäinen suhde alkaa avautua, alkaa kokea maailman uudella tavalla, entistä avarampana, musikaalisempana.

Viisaus, rakkaus ja kauneus

Medusat ovat olentoja, joiden likkeessä vesielementin kauneus ja viisaus sulautuvat yhteen. Maassa elävä viisaus on maan edellisen ihmiskunnan, vanhan kuun ihmisten eli nykyisten enkeleiden tuotetta. He istuttivat maahan viisauden, niin että viisaus tulee esiin kaikkialla, mutta joskus niin harvinaisen kauniilla ja aaltoavalla tavalla kuin näillä juuri ja juuri merivedestä esiin kasvaneilla medusoilla.

Maan nykyisen ihmiskunnan eli meidän tehtävänä tulee olemaan maan täyttäminen rakkaudella, niin että maan seuraavan ihnkarnaation ihmiskunta voi aivan kuin tuoksuna kokea rakkauden huokuvan esiin kaikesta siitä, mitä maassa on. Se on meidän suuri tehtävämme - ja kuten on helppo ymmärtää, meillä on siinä vielä tekemistä. Mutta voit jo nyt auttaa tätä kehitystä näkemällä sisäisesti miten se rakkaus, joka nyt vielä ilmenee usein niin alkeellisena ja häilyvänä, maamme loppua kohti puhkeaa kukkaansa ja täyttää koko maan, kaiken mitä täällä on.

Kuu

Kuulla on läheinen yhteys maan vesielementtiin. Oletko koskaan ihmetellyt, miten maassa voi olla niin paljon viisautta ja kauneutta. Kuun ikiopettajat antavat sointiensa kaikua maan meriin jotka peittävät maata suuremman alueen maan pinnasta, ja näitä sointeja riittää myös vuoripuroihin saakka. Tässä soimisessa kuun oma viisaus uudistuu jatkuvasti ja kantaa samalla maan viisautta. Siksi medusat soivat maailman merissä. 

Aluksi korostimme, miten medusat ovat sointi, mutta ne ovat myös sointia, joka tosin ei ole tavallisin aistein kuultavissa. Se on henkistä tai yliaistista sointia ja musiikkia. Kun eläydyt tähän medusojen yliaistiseen sointiin veden elementissä, voit kokea, miten laajalle tuo sointi ulottuu maan olemuksessa, myös muiden olentojen kautta.

Etschewitin mukaan kuun henkisten opettajien keskeinen viesti ainakin tuohon aikaan oli se, miten ihmiskunnan ongelmia ei voi ratkaista vain ajattelun avulla, vaan meidän on aina löydettävä kolminaisuus, kuten ajattelu, tunne ja tahto, tai usko, rakkaus ja toivo. Vasta silloin me alamme hahmottaa kokonaisuuksia siten, että ottavat huomioon sekä henkisen, sielullisen että aineellisen tason.

Ikuisuus

Joskus ihmiskunta omaksuu iskulauseita, joilla saattaa alunperin olla hyvä tarkoitus, mutta jotka voivat johtaa pahasti harhaan. Nyt kaksi tällaista lausetta liittyy aikaan. Toiven lause pyytää pysymään nykyhetkessä, mikä on aivan hyvä ajatus - ellei siihen pyri ajattelun voimin. On hyvä elää nykyhetkessä, mutta jos puristaa ajattelunsa siihen liikaa, silloin jää ikuisuuden elementti huomaamatta.

Kuun viisaudenopettajat ja medusat elävät kärsivällisesti paljon laajemmassa aikaulottuvuudessa kuin me ihmiset. Ymmärtääksemme paremmin sekä kuunviisautta että medusojen luomoavaa liikettä me vapautua ikuisuuteen, ajan sykkivään rajattomuuteen.

Toinen sisäisesti vahingollinen lause on "aikaa ei ole". Aika on tunnetusti jo yksi Aritoteteleen kahdestatoista maailman luomisen kategoriasta. Se on olemassa. Aika on elementti, joka esimerkiksi erottaa fyysiset tilat toisistaan niin, että jossain paikassa voi jonain ajan hetkenä olla yksi ihminen, toisella hetkellä vaikka neljä, kolmannella ei yhtään.

Koska meidän fyysinen maailmamme on rakenteeltaan vahvasti dualistinen eli kaksinapainen, tällaiset "yksisuuntaiset" lauseet, kuten aikaa ei ole tai elä nyt-hetkessä ovat oikeastaan zen-lauseita, joiden tehtävä on johdattaa ihmisen tietoisuus yksisuuntaisuuden yli. Vanhoissa henkisissä kouluissa on opetettu, miten ihmisen on aina ajateltavat jokainen ajatus myös vastakkaiseen suuntaan. Vasta silloin tavoittaa niiden totuuden. 

Elämänmaailmassa aika on todellisuus, joka täyttää maailmankaikkeuden samalla tavoin kuin fyysis-aineellisen avaruuden täyttää tila. Käytännössä se merkitsee, että esimerkiksi energiahoidossa me voimme parantaa eri aikojen tapahtumia ajan elementissä, niin kuin me fyysisen tilan piirissä voimme parantaa kehon eri alueita.

Ja totta on, että maailmankaikkeuden keskussykkeen ytimessä aika aivan kuin katoaa, jolloin mahdollistuu kokemuksen samanaikaisuuden intuitio, mutta samalla aivan kuin liukenevat myös kaikki kaksitoista kategoriaa.

Jos pääset katselemaan medusoja vaikkapa akvaariossa, tunne miten ne elävät hyvin omassa maailmassaan: ne ovat täällä, mutta samalla jossain aivan muualla, täynnä kuun ikiviisauden sointia, joka maan vesielementissä ilmenee niin kauniina yliajallisena sykkeenä, vaikka me aistillisen korvin emme voikaan medusojen kuun musiikkia ja kuun viisauden viestejä kuulla.

Rakkaudella
Matti 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: medusa, kuu, viisaus, viisauden opettajat, aika, kategoriat, aikaa ei ole olemassa