Matin blogi

Harjoituksen tie

Keskiviikko 11.12.2013 klo 1:32 - Matti Kuusela

Hei ystävät, kiitos sinulle mukanaolostasi! Kaikkein tärkeintä on vuorovaikutus. Osa siitä tapahtuu näkyvällä tasolla, ja suuri osa näkymättömällä, ja tuon näkymättömän osuuden merkitystä kaikessa meidän kehityksessämme voi vain arvailla. Suuri se on, ja siinä me jokainen olemme mukana.

Ja aivan erityisen iloista on se vuorovaikutus, joka tapahtuu todellisuuden tasolla, eli tässä maailmassa, jossa me olemme läsnä elävinä ja läsnäolevina olentoina. Surullisen huvittavaa siinä on se, miten vähän me tosiasiassa saamme apua aitoon elämiseen. Ajattelen nyt erityisesti vuorovaikutustaitoja, mutta onhan siinä paljon muutakin. Koululaitoksemme perustuu edelleen voimakkaasti siihen vanhaan ajatukseen, jossa sivistyksen perusta nähtiin latinan ja kreikan osaamisessa.

Toki ne ovat jo jääneet pois koulujuen normaalista opetusohjelmasta, mutta silti niiden ihanteet ovat voimakkaasti läsnä. Kun katselee ympärilleen nykyjan ongelmia, niin aivan keskeistä on ymmärtävän vuorovaikutuksen ja ongelmanratkaisujen puute.

Koulukiusaaminen on vuorovaikutusongelmaa, työpaikkakiusaaminen on vuorovaikutusongelmaa, luonnon saastuminen ja kaupallisen eläintenkasvatuksen ongelmat ovat myös vuorovaikutuksen puutetta, joka ilmenee tietenkin ajattelun puutteena, mutta ennen kaikkea tunteiden vajavaisuutena ja kykynä lähteä toimimaan koko ihmisenä, kehollisesti. Ottaa keho mukaan ja kokea, ja toimia sen myötä mitä kokee oikeaksi.

Kasvatus

Kaikki lähtee kasvatuksesta, mikä tarkoittaa käytännössä vanhempien suhdetta lapsiinsa, ja sitä taas edeltää vanhempien suhde toisiinsa. Miten vähän meillä onkaan todellista tietoa ja kokemusta siitä, miten lapsen vanhempien välinen suhde käytännössä toimii, miten sitä voi kehittää, miten ristiriitoja säädellään, miten ihanteiden mukaan toimitaan - toinen ihminen huomioon ottaen.

Ja kaikesta tästä lähtee suhde lapseen. Miten me kasvatamme lapsia, joilla on terve terve luottamus omaan kykyihinsä, jotka tuntevat olonsa kotona turvalliseksi ja rakastetuksi. Jotka tuntevat että heidät otetaan huomioon ja että heidän kanssaan ollaan.

Kun ajattelee kasvatusta sen perustoista alkaen, niin nykyjaan koulujen toimet esimerkiksi koulukiusaamisen vähentämiseksi näyttävät niin kovin vajavaisilta. On hyvä, että uuden lakiesityksen mukaan opettajat saavat ottaa haltuun opetusta häiritseviä tavaroita, mutta häiriötilanteiden hoitaminen on täysin lapsen kengissä.

Ensinnäkin häiriöt lähtevät kotoa, vaikka usein eri tavalla kuin yleensä ajatellaan, ainakin julkisuudessa. Miten usein suuret tragediat tapahtuvatkaan juuri hyvissä perheissä, kuten lehdistössä usein mainitaan. Tai sitten sanotaan, että ketään ei saa syyllistää. Yksinkertainen totuus lienee se, että nykyaikainen tutkimus ei ulotu luomaan uutta vuorovaikutusmaailmaa: esseiden laatiminen ja väitöskirjojen laatiminen siitä, miten jotkut muuttujat ovat yhteydessä toisiinsa ei riitä luomaan sellaista maailmaan, jossa ihmisten yhteiselämä sekä toistensa että koko luonnon kanssa voi kehittyä.

Näitä uusia tapoja luoda yhteisyyttä ja purkaa samalla vanhoja sisäisiä paineita ei voi kuin pieneltä osalta kehittää vain mennyttä tutkimalla, vaan nyt me tarvitsemme aivan uudenlaista akateemisuutta ja uudenlaista koulutusta kaikilla tasoilla, sellaista joka lähtee toimivan ihmisten yhteistoiminnan tutkimisesta ja uusien harjoitusten kehittämisestä.

Harjoituksen tie

On ka selvää, että esimerkiksi lasten kasvatus tai vanhempien välinen kommunikaatio ovat asioita, jotka tarvitsevat jatkuvaa harjoittelua ja itsekasvatusta. Myös uutta tietoa me tarvitsemme, runsaasti, sellaista tietoa, joka kertoo, mikä ihmissuhteissa toimii, niin oman itsen kuin muiden kanssa. Mitä useampi ihminen on sovussa itsensä kanssa, sitä paremmin yhteisö toimii, kaikilla tasoilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uusi koulutus, harjoittelu, kasvatus, uudistus, vuorovaikutus

Stella Polariksen kurssilla

Maanantai 2.12.2013 klo 21:57 - Matti Kuusela

Viikonvaihteessa olin Kaapelitehtaalla kurssilla. Alunperin piti mennä improvisaatiokurssille, mutta kun ajankohta sopi paremmin, niin valitsinkin Vuorovaikutuksen ja itsetuntemuksen kurssin, jossa oli siinäkin improvisaatiota ja vuorovaikutusta aivan kylliksi. Mutta mukavaa oli.

Ja iästä näyttää olevan se hyöty, että aivan varmasti tiedän, että tuolle kurssille meno olisi nuorempana ollut paljon suurempi askel. Ja tietäähän sen siitäkin, ettei sitä aiemmin tullut edes harkituksi. Iästä puheen ollen, kun nelikymppisenä kävin kursseilla, joissa oli nuorempia mukana tai jopa pääosa minua selvästi nuorempia, tunsin itseni toivottoman vanhaksi. Jossain vaiheessa viidenkympin jälkeen ikäeron taju alkaa kadota ja äkkiä kokeekin kaikki muut enemmän vain ihmisinä. Jotkut ovat vaaleatukkaisia ja jotkut tummahiuksisia, jotkut nuorempia, mutta iän merkitys alkaa kadota.

Tuli se kuitenkin yhdessä kohden esille. Näyttämö ei tuossa improvisaatioteatterissa ollut kovin korkealla ja niinpä päätin hypähtää sieltä kevyesti alas. Suureksi hämmästyksekseni huomasi joutuvani keskittämään kaikki mahdolliset voimavarani etten romahtanut kolisten lattialle. Aika äkkiä se kunto siis menee. Viimeisen vuodenhan olin sydänjuttujen takia ollut aika hissukseen.

Harjoituksia

Harjoitukset olivat siis tosi hauskoja ja lämmin kiitos opettajallemme Kirsti Kuosmaselle, joka veti kurssin todella eloisasti ja innostavasti. Pari asiaa tulee mieleen, jotka tahdon jakaa teille kaikille: kun puhutte, tehkää käsillä vähän isompia liikkeitä kuin normaalisti. Se kohottaa kummasti itseluottamusta ja oma elämä näyttäytyy huomattavasti upeammalta kuin aikaisemmin, jopa suurenmoiselta.

Toisen tärkeä asia on olla lyttäämättä toisia, joka tieten tai huomaamattaan. Miten usein käytämmekään itse kyllä mutta -ilmaisua. Kun sen muuttaa kyllä ja -sanoiksi, niin elämä tulee ihmeesti kiinnostavammaksi ja innostavammaksi. Kokeilkaa vaikka! Tuo "kyllä ja" kannattaa oikein painaa mieleensä ja sitten sitä kannattaa heti käyttää kun tulee ensimmäinen tilaisuus, ja seuraava ja seuraava.

Ja todellakin; kursseilla kannattaa käydä. Ja tiedän toki että monet vaihtoehtohoitajat ovat käyneet lukemattomilla kursseilla viikonloppuisin, mutta silloinkin kun ei enää ole mitään ihmeempää tarvetta opetella uusia hoitotekniikoita, niin voi toki oppia jotain aivan itseäänkin varten.

Ja vaikka tässä nyt näistä kursseista nimenomaan omanikäisteni näkökulmasta, niin voi vain ihmetellä, miten paljon hyötyä itsetuntemisen, improvisaation ja vuorovaikutuksen kursseista voi olla nuorille ja vielä keski-ikäisille. Nuorempina kaikki hankaluudet kokee vielä niin moninverroin ankarampina, että pienikin helpotus voi olla aivan mahtava apu. Jos vähänkin näyttää siltä, että ympäriistössä on joku joka saattaa hyötyä itseilmaisen vahvistumisesta, niin suosittelen lämpimästi, että voi vaikka aivan ohimennen mainita, että tällaisia kursseja on olemassa, ja että niistä selviää hengissä, jopa paremmissa hengissä kuin aikaisemmin!

1 kommentti . Avainsanat: Itsetuntemus, improsisaatio, itseilmaisu, vuorovaikutus, kurssi, Kirsti Kuosmanen