Matin blogi

Plejadien tähtisisaremme

Tiistai 1.5.2012 klo 23:51 - Matti Kuusela

Uudessa Ultrassa on Marko Palojärven
kirjoittama arviointi minunpts_150.jpg ja
Robert Powellin Plejadien tähtisisaret kirjasta. Mukavasti kirjoitettu ja mukavaa on sekin, että Tähtisisaret ovat ehdokkaana vuoden 2011 rajatietokirjaksi. On hienoa jos käyt äänestämässä sitä Ultra-lehden sivuilla www.ultra-lehti.com. Varsinainen äänestyskohta on hieman hankalasti löydettävissä ellei heti oivalla klikata vasemman palstan otsikkoa Uusi kilpailu, jonka alta se löytyy.

Hyvä kilpailija on Hannu Piekkolan Kalevala - Matkaopas tähtiin, mikä kertoo siitä, että me olemme henkisesti heräämässä tähtimaailmojen yhteyteen. Kiintotähtien maailma on kauan ollut ihmeen suljettu, mistä kertoo sekin, että normaaleissa syntymäkartoissa ei juuri milloinkaan oteta kiintotähtiä mukaan, vaikka ne ovat aivan olennaisen tärkeitä. Yksi kiireellisiä uudistuksia astrologiaan onkin ottaa läheiset kiintotähdet mukaan, ja toinen on tietenkin luopuminen vanhentuneesta trooppisesta eläinradasta ja siirtyminen uuteen eläinratamalliin, joka vastaa todellista havaintoa tähtitaivaasta.

 

Seulaset

Seulaset eli Plejadit ovat yksi näitä tähtiryhmiä, jotka vaikuttavat maahan ja ihmiskuntaan voimakkaasti, ja joilla on vielä paljon suurempi merkitys: mitä ilmeisintä on, kuten kirjassa olen kuvannut, että me ihmiskuntana ja aurinkokuntana olemme kotoisin Seulasten tähtipiiristä. Me olemme vain kauan ennen noita muita tähtisisariamme astuneet alas fyysisen kehityksen piiriin.

Monet viime vuosisadan lopun kanavoinnit ovat kertoneet plejadilaisten suuresta huolesta ihmiskunnan kehityksen suhteen: me olemme liian pelokkaita, me emme uskalla etsiä emmekä edustaa sitä totuutta, mikä meidän olisi mahdollista löytää.

Nyt kuluva vuosi 2012 on plejadilaisten mukaan aika, jolloin ihmiskunta astuu kosmisesti noin 2000 vuoden pituiseen jaksoon, jotä he kutsuvat kosmiseksi päiväksi. Se on aika, jolloin me olemme sisäisesti monisointisessa yhteydessä koko Linnunrata-galaksimme kanssa - olimmepa me siihen kypsiä tai emme. Maailmankaikkeus ei voi odottaa. Tai toki se on paljon meitä odottanutkin, mutta se ei voi tehdä sitä määrättömästi.

Hyvin vakuuttavalta näyttää se, että astuminen läheisempään yhteyteen sekä koko Linnunradan että Seulasten tähdistön kanssa on suuren maailmojen suunnitelman mukaan luotu tapahtumaan samanaikaisesti myös Kristuksen - ja Sofian - toisen tulemisen kanssa.

 

Minuus

Me olemme kohdassa, jossa hyvin syvällisesti ratkeaa meidän oman minuutemme kehityksen suunta. Hyvin eettisesti monet kokevat nykyaikana ihmisen minuuden egona, josta on luovuttava sen itsekkyyden tähden.

Mutta niin kaunis kuin tuo ajatus onkin, siinä piilee myös suuri vaara. Henkisten opetusten mukaan koko maan nykyisen inkarnaation suurin lahja ihmisille on juuri minuus. Meidän on kehitettävä minäämme, ei hyljättävä sitä. Siinä on valtava ero. Sillä jos me voisimme kokonaan jättää minuutemme syrjään, meille ei jäisi lopulta mitään, minkä voimalla ohjata elämäämme.

Nykyisessä muodossaan suuret uskonnot ovat jo melkoisen vanhoja, eivätkä nekään ole osanneet kertoa meille selvästi, miten Kristus tai Kristus-minä on se kaikille maan ihmisille yhteinen henkinen perusta, joka tukee jokaisen ihmisen henkistä kehitystä kohti oman minuutensa täyttä avautumista.

 

Ihmiskunta ja Plejadit

Yksi ihmiskunnan ja plejadilaisten suuri yhteisiä teemoja on juuri vapaan ja eettisesti vastuullisen sekä taiteellisesti joustavan ja luovan minuuden kehittyminen, sillä näyttää siltä, että karmallisista syistä plejadilaiset opettajamme joutuvat tosi suureen pulaan, jos ihmiskunta menetetään.

Sillä ihmiskunnan suurena tehtävänä on ei ole ainoastaan passiivisesti palata takaisin jumalan luo, vaan luoda uusi vapaaseen minuuteen pohjautuva kulttuuri, joka tulee vanhan jo kehitysvoimansa menettäneet jumalluomisen tilalle, ja alkaa nyt viedä kehitystä eteenpäin uuteen suuntaan, maailmankaikkeutta uudistaen.

Ja se on valtava ajatus: kosmoksen kehitys on nyt meidän eli ihmiskunnan valintojen ja kehityksen varassa. Ellemme me nouse henkisesti itsenäisen ja luovan rakkauden minuuden voimaan, sitä tuskin voi tapahtua missään muuallakaan universumissamme.

Tästä siis on kysymys. Ja tosiaankin, Plejadien tähtisisarissa olen kuvannut seitsenvaiheisen meditaatiotien oman voiman elvyttämisestä rakkaudentäyteiseen kosmiseen kansalaisuuteen saakka.

Ja Plejadisisaret saat käikkein kätevimmin hankittua Enkelimaan nettikaupasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Plejadien tähtisisaret, seulaset, plejadit, mediaatio, ihmiskunta, tulevaisuus, Kristus, vuosi 2012

Uuteen Vuoteen - Sydän, Maa, Aurinko, Plejadit, Linnunrata!

Lauantai 31.12.2011 klo 15:13 - Matti Kuusela

Kiitos teille kaikille, jotka olette kulkeneet kanssamme kohti vuotta 2012!

Tänään uudenvuodenaattopäivänä pyhien öiden enkelijohdatus muuttuu kosmisemmalle tasolle. Viime yön suurenkelit ovat niitä, joilla on yhteys ihmisen tahtoon ja kohtaloon ja tänään alkaa muuntuminen kohti muodonhenkien eli elohim energioita, joita voimme hyvällä syyllä nimittää jumalallisiksi tai kosmisiksi voimiksi.

Siitä pamahdukset ja taivaalle
kuin tähtinä kohoavat raketit
ovat hyvämilky_way_2_vihrea.jpg osoitus. Alitajuisesti
me kohoamme tänä yönä kokomaan maan tähtenä tähtien joukossa.

Uudenvuodenpätöksistä en tietoisella tasolla ole niin kiinnostunut. Ehkä tärkeintä on tosiaankin kokoa yhteys maahan ja maan yhteys kosmokseen - ja ymmärtää, että meidän minuuden kehityksemme maan päällä on välittömässä yhteydessä maahan, maan kehitykseen ja kasvuun. Mutta se on hyvä kokoa juuri tunteena, ehkäpä tahtonakin.

 

Liikkeenhenget uudenvuodenpäivänä

Uudenvuodenpäivänä tulevat vuoroon liikkeenhenget, jotka vallitsevat seuraavana yönä. Silloin kysymys on sisäisestä liikkuvuudesta. Parempi kuin yrittää pitää kiinni kiinteistä päätöksistä on tunnustella, mihin sisäinen liike johtaa, ja yrittää olla niin vastaanottavainen ja liikkuvainen ajatuksissaan, tunteissaan ja tahdossaankin, kuin mahdollista.

 

Jeesus ja Kristus - uudenvuoden aurinkovoimat

Astrosofisessa kalenterissa olen kirjoittanut tarkemmin uudenvuoden yhteydestä Luukkaan evankeliumin Jeesuslapsen syntymään - nykyisin uudenvuodenpäivänä aurinko on samassa suhteessa eläinrataan kuin Luukkaan evankeliumin Jeesus-lapsen syntyessä.

Se puhuu meille siitä, että elohim eli jumalat, jotka ovat maapallon olemisen ja muodon taustalla, rytmittyvät nyt meille ihmisille samaan tahtiin Luukkaan evenkaliumin Jeesuksen, jouluaaton Jeesuslapsen syntymän kanssa.

Uusi vuosi aivankuin toistaa joulun sisäisen sydänlapsen synnyn uudelleen kosmisemmalla tasolla, ei enää vain luolassa maan sisällä, vaan nyt koko planeettana. Maa ja aurinko, elohimin asuinpaikka, jossa myös Kristus osaltaan asuu, liukuvat yhteen uudenvuodenyönä ihmissydämen kanssa. Ihmissydän liittyy yhteen maan sydämen ja auringon sydämen kanssa - ja kuten Plejadien tähtisisaret -kirjassa minä ja Robert kerromme, ensi vuonna meistä lähestyy vielä yksi suuri sydän.

Ihmissydämen, maan sydämen ja aurinkosydämen linjaan on liittymässä myös koko galaksimme Linnunradan sydän eli suuri henkien keskusaurinko. Se on aivan mahtava kosminen ajatus, joka todella tekee hiljaiseksi.

 

Plejadit eli Seulaset

Kuten Plejadien tähtisisarissa kerrotaan, maan alkuperäiskansat ovat kautta aikojen kantaneet muistoa yhteydestämme Plejadeihin eli Seulasiin, ja ihmeellisesti niin kristinuskon ja new agen piirissä kuin Rudolf Steiner ja astrosofian tutkijat ovat hämmästyttävän yksimielisiä siitä, että Seulaset ovat kosmisesti meidän niin menneisyytemme kuin tulevaisuutemmekin, kosminen sanan talo, jonka henkisyyden kautta me voimme turvallisesti liittyä koko galaksimme keskusaurinkoon.

Se tunteiden syvyys, kauneuden arvostaminen, tanssillisuus ja parantamisen tahto, joka liittyy Plejadeihin, on myös se tie, joka valmistaa meitä sisäisesti kohtaamaan ja ottamaan vastaan kuin suurena maailmanhelluntaina sen yhteyden Linnunradan galaksimme keskukseen, jota pitkälaskun maya-kalenterin päättymisen on odotettu tarkoittavan.

 

Viides evankeliumi

Plejadien tähtisisarten ohella koen koko ajan, että juuri näinä vuoden 2012 alkuaikoina erittäin tärkeä kirja on Rudolf Steinerin Viides evankeliumi, jonka otin jo joitakin päiviä sitten mukaan Enkelimaan myyntilistalle.

Mistä se kertoo? Siitä miten kauan henkisellä puolella yhteistyötä tehneet kosminen Kristushenki ja ihmiskunnan eräänlainen alkuhenki kohtaavat toisensa maan päällä Jordanin kasteessa.

Jordan on myös kosminen elämänvirta maan päällä. Kosminen elämän on taivaalla näkemämme Linnunrata. Maan päällä se on Jordanin virta, joka kulkee elävöittävien aurinkovoimien Genetsaretin järvestä kuolemanvoimien Kuolleeseen mereen. Kasteessa kosmisen Kristuksen voimat liittyvät maan elämän piiriin Jeesuksen kehoon, tuon olennon, jossa on sekä ihmistä että enkeliä.

Minulle kerrotaan nyt hyvin selvästi, että tämän tulevan vuoden tärkeitä teemoja ihmiskunnalle ja etenkin meille suomalaisille on tähän Kristus-Jeesus-mysteeriin eläytyminen. Sen kautta me voimme ymmärtää itsessämme niitä suuria mysteereitä, jotka liittyvät kosmiseen aurinkokuntamme ja Linnunradan yhteyden uudistumiseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uusivuosi, muodonhenget, Kristus, Jeesus, Viides evankelliumi, Rudolf Steiner, Jordanin kaste, elohim, maa, liikkeenhenget, aurinko, sydän, Plejadit, henkinen keskusaurinko, maya-kalenteri, vuosi 2012, Plejadien tähtisisaret

Plejadien tähtisisaret ilmestynyt!

Keskiviikko 26.10.2011 klo 0:20 - Matti Kuusela

Tänään Plejadien tähtisisaret sitten tulivat painosta. On aina mahtava tunne ottaa paketit vastaan, avata yksi ja ottaa ensimmäinen kirja käteensä. Siinä on niin paljon, paino, tuoksu, kannen kiilto ... ja tietenkin kaikki se tavallinen, kuvat ja värit.

Olen vieläkin ihmeissäni tästä kirjasta, joka tuli kaikkien pitkään suunniteltujen kirjaprojektien väliin, ja jonka kirjoittamisen piti kestää vain jokunen viikko, enintään.

 

Laakso ja vuoret

Tänään mietin meidän suhdettamme
Plejadeihin eli Seulasiin, taivaallapts_150.jpg olevaan
tähtijoukkoon, jolle Messier antoin luettelossaan numeron 45. Neljä liittyy maahan, viisi siihen elämään joka sitoon yhteen neljä elementtiä tai maallisen talon neljä seinää. Siitä tulee yhdeksän, joka on myös 3x3, hengen kehitysvoima kolmella tasolla.

Mutta varsinainen sisäinen kuva muodostui laaksosta, jossa asumme. Sen ympärillä kohotaa kolme vuorta, Plejadit, Otava, Orion. Jossain vaiheessa laakson asukkaat alkavat tulla tietoisiksi näiden kolmen vuoren vaikutuksesta elämäänsä ja tutkia niiden energioita ja henkisiä voimia, henkisiä asukkaita.

He alkavat tajuta, että näiden kolmen vuoren haltiat ja muut henkiset olennot ovat aina olleet heidän kanssaan opastajina, ohjaajina ja auttajina, mutta heidän tajuntansa ei ole riittänyt erottamaan niitä toisistaan ja omasta ajattelustaan.

Nyt laaksolaiset alkavat kokea näiden ihmeellisten henkisten olentojen läsnäolon ja opastuksen uudella tavalla. Ensin se on herkän tunnustelevaa, mutta sitten yhä selkeämpää. Ja ajan mittaan he alkavat oivaltaa myös, miten jokaisella näillä vuorilla on omat asukkaansa, jotka ikiajoista saakka ovat olleet heidän kanssaan, mutta jotka viimeisinä vuosisatoina ja tuhansina ovat piilottaneet itsensä ihmistajunnalta, niin että vain harvat ovat voineet kokea heidät. Ja he ovat piiloutuneet siksi, että me olemme voineet saavuttaa yksilöllisen tietoisuuden ihmisinä.

 

Plejadien naisellisuus

Plejadeita eli Seulasia on nimitetty myös Seitsemäksi sisareksi. Siinä missä Otava ja Orion ovat suuria, mahtavia ja miehekkäitä energioiltaan, Seulasten energia on kodikas ja lämmin, taiteellinen ja parantava. Ja monet alkuperäiskansat ovat pitäneet Seulasia kotipaikkanaan ja kulttuurinsa lähteenä.

Kirjaa tehdessä aloin ihmeellisellä tavalla kokea, miten sitä uurastaessa maailman eri puolilla syntyneet alkuperäiskansojen ja uskontojen kokemukset alkoivat sulautua yhteen, muodostaa uutta yhtenäistä kokonaisuutta. Ja nyt yhä vahvemmin alkaa myös tuntua siltä, että samoin kuin cd-meditaatioissa, tässäkin rivien välistä plejadien henkiset ystävät voivat puhua ja olla kosketuksissa jokaiseen, joka sitä haluaa ja kutsuu.

On tullut aika astua vuoden 2012 myötä mukaan galaktiseen tähtiperheeseen, ja aluksi laajentaa omaa tietoisuutta siihen lähempään tähtikotiin, joka Plejadien tähtisisar -kirjassa alkoi muotoutua, Alkyonen spiraaliin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Plejadien tähtisisaret, Alkyonen tähtispiraali, vuosi 2012, plejadiystävät, alkuperäiskansat, Seitsemän sisarta, Seulaset

Plejadit eli Seulaset sekä vuosi 2012

Keskiviikko 19.10.2011 klo 21:52 - Matti Kuusela

Plejadien tähtisisarten ilmestymispäivä lähenee. Kirjalaatikoiden pitäisi tulla ensi viikolla ja sitten postitetaan ne Sinikan kanssa ennakkotilaajille. Melkein kaikki kuoret ovat jo odottamassa valmiiksi kirjoitettuina.

Olen nyt itse elänyt näiden Plejadiystävien kanssa jo melkein vuoden, ja helposti unohtuu, että aina ei olekaan niin selvää, mistä siinä on kysymys.

Plejadit ovat sellainen mitä kaunein ja pienehkö taivaalla kimmeltävä tähtiryhmä, jolla on aivan oma tunnelmansa. Suomeksi niitä kutsutaan yleisimmin Seulasiksi, mutta koska Uuden ajan kirjallisuudessa niistä käytetään yleisesti kreikkalaispohjaista Plejadi-nimeä - ja Suomessakin yhä useamminm - olen minäkin käyttänyt sitä kirjassani.

Erikoista Plejadeissa on se, että alkuperäiskansat kaikkialla maapallolla kunnioittavat näitä Seulasia niin paljon. Monet pitävät niitä kulttuurinsa alkulähteenä, mutta monet jopa oman heimonsa kotipaikkana. Ja tälla tavalla kokevia kansoja ja heimoja on todellakin kaikkialla Amerikan intiaaneista Australian alkuasukkaisiin ja Etelämeren kansoihin. (Jatkuu)

 

Plejadien kokonaiskuva ja 2012

Kun kokoaa yhteen kaiken Plejadeita
koskevan tiedon, alkaa väistämättäkrishna_nandi_big.jpg
kokea että se muodostaa yhtenäisen tarinan. Ja yhtäkkiä huomaa, että Maan ja Plejadien välillä on syvä yhteys. Tätä yhteyttä käsittelevät Plejadi-kirjan harjoitukset, jotka lähtevät ajattelun elävöittämisestä ja päätyvät oikeastaan Kristuksen sanomaan: rakkauteen kaikkien ihmisminuuksien ja kaikkien olentojen välillä.

On oikeastaan hassua, että tuo tieto on kuin palapeli. Kun asettelee ja koettelee eri puolilta Maata ja eri henkisistä lähteistä tulleita tiedonpalasia yhteen, kuvio alkaa vähitellen paljastua, ja lopulta se, mikä on ensin näyttäytynyt vain aavistuksena, alkaakin muodostaa aivan selvän kokonaisuuden.

Ja se kokonaisuus on, että Plejadien taivaalliset tanssijattaret - kuten heitä usein kutsutaan - ja ihmiskunta ovat samaa alkujuurta, he ovat meidän kosmisia sukulaisiamme.

Vuosi 2012 on virstanpylväs Plejadien ja Maan yhteisessä elämässä - ja siitä myös Robert A. Powell kertoo lisää omassa osuudessaan kirjasta. Plejadilaisilta tulleiden kanavointien perusteella näyttää myös mahdolliselta, että on lisäksi kosmisia karmallisia syitä, joiden takia Plejadilaiset joutuvat tulevaisuudessa umpikujaan oman kehityksensä kanssa, elleivät he nyt kykene oikaisemaan meidän kehitystämme.

Sen perusteella näyttää siltä, että (ainakin tietyssä osassa) Plejadeilta tullutta informaatiota on aivan keskeistä aineistoa meidän oman kehityksemme suunnalle. Aivan ihmeellistä oli kokea, että se on esimerkiksi Barbara Hand Clow'n ja Barbara Marciniakin kirjojen mukaan täysin yhdenmukaista sen kanssa, mitä Rudolf Steiner opetti satakunta vuotta sitten.

Se on todella suuri asia, koska pinnalta katsoen tulee helposti vaikutelma, että Steiner ja Clow puhuvat täysin eri asioista, mutta sitten ne liukuvatkin yhteen ja huomaa, että kysymys on vain näkökulmasta. Tämä on tietenkin yksinkertainen esimerkki, mutta jos katsot omalta puoleltasi katua oikealle menevää autoa, se toiselta puolelta katua katsottuna meneekin vasemmalle. Ja kuitenkin se on sama auto. - Joskus kannattaa oikein hartaasti miettiä näitä elämän ja tilallisen maailman ihmeellisyyksiä, joihin totumma normaalissa elämässä aivan liikaa.

 

Kosmiset ystävämme

Plejadien tähtisisaret on mielestäni oikein kauniisti kirjoitettu kirja, sikäli kuin ymmärrän ihanat Plejadi-ystävämme voivat kertoa sen rivien välistä paljon enemmän niille, jotka ovat halukkaita kuuntelemaan enemmän näitä vanhempia ja yhtä hyvin nuorempia sisariamme, jotka ovat säilyttäneet elämässään paljon enemmän kosmista tietoa, kun taas me ihmiskuntana olemme lähteneet jo kauan sitten myrskyisälle uudismatkallemme aineen maailmoihin.

Me tarvitsemme toinen toisiamme ja 2012 kertoo tällaisesta ajasta, jolloin me voimme vaihtaa kokemuksia keskenämme. Eräässä mielessä maya-kalenteri on tienviitta paitsi galaktiseen kokonaisuuteen, myös yhteyteemme yhteiseen alkukotiimme Plejadeihin. Ja Robert kertoo tarkemmin siitä, miten tämä on yhdenmukaista myös yhtä ikiaikaisen hindukalenterin kanssa.

Nämä yhteydet ovat kutoutuneet syvälle ihmiskunnan historiaan, ja Robert puhuu myös esimerkiksi Krishnan ja Jeesus Nasaretilaisen yhteydestä.

 

Rakkaudella
Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Plejadit, Seulaset, 2012, vuosi 2012, Plejadi-meditaatio, maya-kalenteri, hinduajanlasku, Jeesus Nasaretilainen, Krishna, Rudolf Steiner, plejadimeditaatiot, Plejadien tähtisisaret, taivaalliset tanssijattaret, kirja

Yhteys Maan energioihin lauantaina

Perjantai 9.9.2011 klo 11:00 - Matti Kuusela

 

Hei ystävät, hauska päästä kirjoittamaan teille jälleen. Huomenna on seminaari Minä Olen lehden tiloissa Uuden Säteen eli Seija Aallon ja Seppo Ilkan kanssa. Meillä on ollut jo pitkään meditaatioyhteistyötä, itse asiassa jo yli kymmenen vuoden ajan, siitä alkaen kun olimme samalla Jukka Hirvonsalon kurssilla Balderin salissa noin vuonna 2000. Ehkä se oli jo 1999.

Seija ja Seppo ovat tehneet pitkään työtä maan energioiden hyväksi, Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Odotan itsekin ilolla päästä kuulemaan heidän kokemuksistaan. Vaikka olenkin päässyt läheltä seuraamaan heidän työtään, on eri asia kuulla siitä koottuna.

Myös vanha ystävä Teresia Weiss lupautui mukaan. Hänellä on suoria yhteyksiä yläkertaan, ja voimme odottaa häneltä jotain hyvin jännittävää ja uutta, varmasti sellaista, mitä ei ole ennen esitetty.

Itse saan nyt yhä vahvempaa ohjausta vahvistaa yhteyttä maahan, hidastaa värähtelyjä, auttaa kokemaan, miten tärkeintä ei aina ole nousta korkealla, vaan yhtä tärkeää on -vähintään - miten laskeutua rauhassa hitaisiin ja kauniisiin voiman aaltoihin. Ja miten laskeutua omaan voimaansa.

Enkeitä ja oppaita usein naurattaa ja samalla varmaan yhtä usein suruttaa, kun me ihmiset hamuamme aina vain lisää korkeavärähteistä tietoa, mutta emme ole ankkuroineet vanhastakaan kuin jotain pari - kolme prosenttia, enintään, sellaisen luvun saan.

Mutta katsotaan mitä huomenna tapahtuu. Minulla on varastossa Judith von Hallen / Rudolf Steinerin tietoa maan energiakerroksista ja niihin sisältyvästä varsin suuresta dramatiikasta, samoin plajadilaisista harjoituksista, jotka liittyvät maan ytimeen. Suhde maahan on nyt hyvin tärkeää meidän eteenpäin menollemme.

Tiedämme kaikki, miten vuoden 2012 lopulla on ennustettu meidän sykkivän yhdessä galaksin kokonaisuuden kanssa, mutta on valtavan suuri ero siinä, sykinkö yksin vai yhdessä Maan kanssa.

Meillä on viitisentoista ilmoittautumista, mutta koska ilmoittautuminen oli vapaaehtoista, tulijoita on varmasti eteenpäin. Sinäkin olet tervetullut mukaan. Tilaa on varmasti.

 

Venuksen perjantai 

Hyvää huomenta ystävä, tervetuloa Venuksen rakkaudenpäivään. Hyviä tekoja saa tehdä, mutta mitäpä jos tänään ryhdymmekin ottamaan vastaan rakkautta ja hyviä energioita kaikkialta ympäriltä. Otetaan kerrankin itselle oikein hyvällä mielellä - ja tehdään sillä tavoin hyvä teko heille, jotka haluavat antaa. Ja huomenna taas uusi vaihde!

Jupiterin torstai

Hyvää ja iloista huomenta sinulle ystäväni. Tervetuloa torstaihin. Tänään jokaiselle, joka tämän viestin lukee loppuun asti, on varattuna ihana henkinen hoitoenergialahja - jonka jakajat odottavat jo innoissaan. Montako sen ottaa vastaan :) Ja aurinko 20 astetta Leijonassa: mahdollisuus tehdä oikein hieno sydänvoimavalinta.

Merkuriuksen keskiviikko

Hei ystävät, en vieläkään ehdi kirjoittaa uutta blogia, mutta uusissa kanavoinneissa on päällimmäisenä hyvä juttu parantamisesta ja parantumisesta. Antaa hyvin ajateltavaa.

Ja päävalikossa on uusimuotoinen otsikko Meditaatio ja ho'oponopono, jossa on Elvin hieno kirjoitus arkkienkeli Vidarista ja ho'oponoponosta. Suosittelen.

Marsin tiistai

Hei ystävät, tervetuloa uuteen viikkoon. Hidasta tänään kiireitäsi niin, että tunnet tekeväsi jokaisen tekosi nyt, väljästi, vapaasti ja koko maailmankaikkeudelle - ja huomaat miten tehokkuutesi kasvaa, niin tunteissa kuin töissäkin! Rakkaudella, Matti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seppo Ilkka, Seija Aalto, Teresia Weiss, maan energiat, maan energiakerrokset, Rudolf Steiner, Judith von Halle, vuosi 2012