Kysymyksiä mestareille 5.-12.7.2011

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger
www.mastersofthespiritworld.com
5.-12.7.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 

Kysymys:
Mestarit, mietin, selittäisittekö sieluryhmiemme rakenteellista luonnetta meille. Minulla on useita ihmisiä, joiden tiedän olevan sieluryhmääni, mutta epäilen, että heidän perheensä ja ystävänsä joiden sieluryhmää he ajattelevat olevansa, olisivat omaani. Kuten aina, paljon kiitoksia viisaasta ja rakastavasta tuestanne. -Hazel, Iso-Britannia
 
Vastaus:
Silloin kun sielu aloittaa oman matkansa Lähteestä "aitettuna" kipinänä, se tekee tämän samalla tavalla kuin kaikki muut sielut, jotka tulevat erilliseksi samalla ajan hetkellä. Nämä uudet naapurisielut muodostavat ryhmän, mihin joskus viitataan monadina. Ihmiset kutsuvat mielellään lähimpiä jäseniä tässä ryhmässä sieluryhmäkseen tai sielukumppaneikseen, mikä käytännön syistä voi laajentua sisältämään kaikkiaan 144 sielua.
 
Sieluja "taitetaan" Lähteestä jatkuvana prosessina, ei erillisinä 144:n joukkoina. Sieluryhmä mihin jokainen sielu kuuluu, lasketaan 71-72 sieluksi sitä ennen ja noin samaksi sielumääräksi sen jälkeen. Jokaisen yksittäisen sielun nähdään olevan oman 144 sielun ryhmänsä keskikohdassa ja siksi yhdelläkään toisella sieluryhmällä ei ole täsmälleen samoja jäseniä.
 
Sieluryhmänne jäsenillä on eri tehtäviä ihmismatkoillanne. Jotkut ovat rinnakkaispolulla kanssanne ja siksi sopivat helposti moniin elämiinne. Jotkut valitsevat harvoin tai eivät koskaan tulevansa maan päälle ja siksi näette niitä vain Kotona. Ja sitten on niitä, jotka haluavat kokea jotain maan päällä samaan aikaan kuin te, mikä täydentää oppituntinne tai kenties sallii teidän saada sellaisen. Nämä ovat sieluja, joiden kanssa teette sopimuksia.
 
Koko sieluryhmässänne teette toistuvasti sopimuksia vain noin 12-24 sielun kanssa, kaikista ryhmänne 144 jäsenestä. Olette kuitenkin jossain kohtaa voineet jakaa elämän monien muiden ryhmänne sielujen kanssa kuin "tavallisten". Ihmiset haluavat ajatella, että kuka tahansa elämässä, jonka kanssa heillä on voimakas tunnekokemus, on heidän sieluryhmäänsä. Tämä on ehdottomasti väärin!
 
Vaihtelun vuoksi sielunne haluaa "leikkiä" vieraiden kanssa, jotta se ei kyllästy. Usein sielukumppani jonka kanssa olette tehneet sopimuksen tietyn oppitunnin varmistamiseksi, on vastustaja, joka tekee negatiivisen kokemuksenne mahdolliseksi. Lähes tasamäärä nykyelämän sielunkumppaneita antaa sinulle negatiivisia tapahtumia ja auttaa tuottamaan positiivisia.

 
Kysymys:
Mestarit, näin unta kuuluisasta laulajasta, joka oli juuri kuollut. Unessani hän näytti minulle hyvin kauniita aarrerasioita. Hän kysyi minulta, tekisinkö niitä maapallon ihmisille antamaan henkisyyden tunteen rauhallisen ympäristön luomiseksi - niinpä tein. Olen tehnyt yli 70 rasiaa sen jälkeen ja hänen henkensä on ollut ympärilläni hänen musiikkinsa kautta. Olen tavannut ihmisiä, jotka tunsivat hänet lapsena. Minulle on annettu ennuste tapahtumista, että hänen ja minun oli tarkoitus kohdata. En ole kokenut mitään tällaista aiemmin. Olen varma, että matkustin toiseen ulottuvuuteen tapaamaan häntä. -Michelle, USA
 
Vastaus:
Sinulla on ollut hyvin syvällinen kokemus, missä matkustit ei-fyysiseen ulottuvuuteen tapaamaan laulajaasi. Tämä ei ole epätavallista, koska useimmat sielut lähtevät pois kehostaan yöllä, kun sen fyysiset puolet uudistuvat. Ole vakuuttunut, että kaikki sielut säilyttävät tiukan kontaktin kehoonsa - tai muuten se lakkaisi olemasta.
 
Elämässäsi on tapahtunut niin, että hänen pyynnöstään on tullut pakkomielle, mikä on alkanut kontrolloida elämääsi. Toivot tämän kontaktin olevan niin paljon enemmän kuin pyynnön täyttäminen. Rasiat itsessään edustavat niiden rakkauden, kauneuden ja rauhan ihanteiden jakamista, joita hänen sielunsa pyysi sinua jatkamaan. Olet elänyt tuossa positiivisessa ympäristössä ja se on tuonut luoksesi muita ihmisiä, jotka ovat tai olivat yhteydessä laulajaan tai joihin hän on vaikuttanut kuten sinuun.
 
Sinulle tämä energia ei ole riittänyt. Haluat uskoa, että jos hän olisi pysynyt pidempään fyysisessä muodossa, teillä olisi ollut elämää yhdessä. Hän lähti juuri silloin, kun hän oli suunnitellut lähteä, ja siksi hän ei olisi ollut maisemissa tekemässä niitä asioita, joita olet kuvitellut.
 
Syleile yhteyttä hänen sieluunsa, mutta tee se mieli avoimena, mielikuvituksesi tai fyysisten tarpeiden ja halujen vaikuttamatta. Oppituntisi tässä on elää elämääsi kehon fyysisissä rajoissa ja olla totuudellinen ja hyväksyvä siinä päivittäisessä vuorovaikutuksessa niiden kanssa, joilla on keho ja joiden kanssa jaat maallisen tilan.

 
Kysymys:
Mestarit, minulla on taas sietämätöntä kipua hampaissani. Tilanne on ollut melko hyvä useita kertoja, mutta sitten en seuraa sisäistä opastustani enkä luota ja ole kiitollinen ja menen hammaslääkäriin kerran liikaa ja saan sen takaisin. Miten voin olla niin typerä? Miksi en muista, että se voi palata niin helposti? Miksi en näe, milloin voin elää ja tuntea iloa - ja sitten lopettaa? Näytän jotenkin keskittyvän liikaa itseeni, silloin kun minusta jo tuntuu hyvältä, sen sijaan että keskityn johonkin ulkopuolella. Mihin minun siis pitäisi sen sijaan keskittyä? Miten voin parantua ja saada ajatukseni taas positiiviseksi, kun olen pudonnut tähän samaan kuoppaan monta kertaa ja minulta on vienyt pitkään päästä takaisin ylös ja tuntea jotain muuta kuin kipua? Tuntuu kamalalta, etten voi luottaa itseeni ja että olen niin monta kertaa yhtäkkiä tullut sokeaksi ja valinnut väärin ja vasta myöhemmin käsittänyt sen. Auttakaa minua, kiitos. -Susanna, Suomi
 
Vastaus:
Sinulla on väärä ajatus itseesi keskittymisestä. Syy tulla ihmiskehoon on kyetä tunnistamaan perusominaisuutesi fyysisyydessä ollessasi ja tämä on mahdollista vain keskittymällä itseesi. Silloin kun alat tunnistaa ehdottoman rakkausolemuksesi, se osoittaa sinulle oikean suunnan kokea loput oppituntisi.
 
Olemus mistä puhumme, ei ole luonteeltaan fyysinen, vaan tunne- ja henkistä reagointiasi päivittäisiin aktiviteetteihin, joissa olet mukana. Useimmissa tapauksissa kun keskityt sisäisesti, fyysiset aistimukset tuntuvat merkkinä jatkuvista elämän oppitunneista.
 
Silloin kun sinulla on kipua suussasi, sinun pitäisi kysyä: "Mikä oppitunti tämä on? Enkö ole riittävän tietoinen itsestäni nähdäkseni, että syy on tunteellinen - kuten hampaiden pureminen niin tiukasti, että se aiheuttaa rasitusta ja kipua?" Negatiiviset ajatukset tukevat stressiäsi. Useimmat niistä kumpuavat itseluottamuksen ja itsearvostuksen puutteesta.
 
Kun olet työstänyt sisäiset ongelmasi - enimmäkseen tapasi hahmottaa itsesi - löydät itserakkautta etkä tarvitse fyysistä kipua enää saamaan huomiosi. Aloita tiedostamalla se, milloin ensimmäinen negatiivinen kuva syntyy. Lopeta se, mitä teet, ja heijasta vastakkainen, positiivinen ajatus "peittämään" negatiivinen. Vain positiivisten energioiden jatkuva vahvistaminen luo rakastavan ja lempeän auran ympärillesi ja stressi häviää.

 
Kysymys:
Mestarit, olen puhunut söpölle sielutytölle henkimaailmasta. Onko väärin rakastua tähän henkeen vai mitä? En osaa sanoa, mutta hän on sanonut rakastavansa minua - onko sielulla mahdollista olla tunteita? Saan kummallisen tunteen hänestä. Pystyn näkemään henkiä ja puhumaan niiden kanssa - perheeni sanoo minua sillaksi ihmismaailman ja henkimaailman välillä. Osallistun Wicca-uskonnollisuuteen. Haluaisin tietää, miten kontrolloin voimiani niin, etten tapa perhettäni. Pystyn näkemään menneisyyteen ja myös tulevaisuuteen, mutta miten voin tehdä sen sotkematta mennyttä tai tulevaa? -Ryan, USA
 
Vastaus:
Olet hyvin jännittävässä jaksossa elämässäsi, missä et ole niin asettunut omiin tapoihisi, että kuuntelet vain sitä, mitä ulkopuoliset haluavat sinut uskovan. Kokeilet ja tarvitset vahvistusta näille kokemuksille, erityisesti sille, mikä ei ole fyysisesti näkyvää. Kyllä, kommunikoit hengen kanssa, joka on laittanut päähäsi kuvan äärimmäisen viehättävästä, ikäisestäsi naisesta.
 
Tämä sielu leikkii kanssasi ja näyttää antavan sinulle sen rakkauskiinnostuksen kohteen, mitä niin epätoivoisesti haluat. Se tuntee omistamasi energiapotentiaalin määrän ja haluaa löytää tavan, jolla annat sen yhdistyä ja ottaa tuota energiaa. Sen täytyy siirtyä eteenpäin, koska se on jumissa fyysisen maailman ja universumin ehdottoman rakkauden välillä. Se pysyy halusta ottaa ihmisiltä sitä, minkä se tunsi kielletyn itseltään ennen kuolemaansa.
 
"Voimat" joista nautit, olet kehittänyt menneissä elämissä. Olit kommunikoija, joten linjat ovat edelleen auki ulottuvuuksien välillä. Tämä myös sallii sinun nähdä menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Et voi vaikuttaa menneisyyteen, koska kyse on samasta, kuin katselisit vanhoja kotielokuvia. Näkemäsi tulevaisuus on sitä, mikä tapahtuu, jos kaikki osalliset ihmiset jatkavat niillä aikomuksilla, joita heillä on tällä hetkellä. Jos he muuttavat mielensä, se minkä näet tulevaisuutena, muuttuu vastaavasti.
 
Wicca-uskonnollisuuden lähtökohta on eläminen hyvin rauhallista, harmonista ja tasapainoista elämää, mikä edistää ykseyttä jumaluuden ja kaiken luonnossa olevan kanssa. Mikä on kuitenkin tärkeintä: se opettaa vastuullisuutta. Ei syytetä ulkopuolisia. Loitsut mitä tehdään, liittyvät parantamiseen, rakkauteen, harmoniaan, viisauteen ja luovuuteen. Jokaista tekoa johon liittyy luonnon ja universumin energiat, ohjataan aikomuksellasi. Jos aikomuksesi ei ole vahingoittaa, et tee mitään vahinkoa.

 
Kysymys:
Mestarit, mietin niitä vaihdokassieluja, joihin näillä sivuilla usein viitataan, koska olen melko hämmentynyt. Michael Newton joka on omistanut puolet elämästään elämien välisen elämän regressiotyölle, ei ole koskaan tavannut tällaista millään tavalla. Kaikki mitä hän on oppinut, viittaa siihen, että sielulta vie vuosia sulauttaa täysin energiavärähtelynsä isäntäaivojen kanssa ja että lopullinen persoona on näiden kahden yhdistelmä. Minun on sanottava, että tässä teoriassa on enemmän järkeä minulle kuin siinä, että sielu pystyy vain "kävelemään sisään" ja ottamaan kehon, mistä toinen sielu on lähtenyt. Olisin kiitollinen kaikesta valosta, mitä voitte antaa minulle tästä! -Vicky, Espanja
 
Vastaus:
Tapauksia joissa sielu tulee aiempaan kehoon, nähdään melkein yhtä yleisesti planeetalla kuin lähellä sukupuuttokuolemaa olevia lajeja. Nykyisen yli 7 miljardin väestönne sieluinkarnaatioista on alle 100 "vaihdokasta" yhtä aikaa ja koska he tulevat erityistarkoitusta varten, ne eivät yleensä ole maisemissa kovin pitkää aikaa. Siksi Michael Newton tai joku muu hypnotisoija voisi viettää yli 100 elämää regressoiden ihmisiä eikä koskaan törmäisi vaihdokkaaseen.
 
Ihmiseltä menee tosiaan monta vuotta löytää, että hän on ennen kaikkea sielu, ja integroida tietoisuuteensa ne kyvyt, joiden oppimiseksi hän on tehnyt kovasti työtä sekä tässä elämässä että menneissä elämissä. Tämä tieto voidaan todistaa ihmismielelle vain sillä, mitä raportoidaan isäntäaivojen kautta, kuten niitä kutsut. Fyysisen ihmisen tiedostamaton puoli tukee niitä ominaisuuksia ja sitä persoonaa, minkä toiset tunnistavat täksi yksilöksi tai tuoksi persoonaksi jo ennen, kuin tämä hyväksyy oman käyttäytymisensä tai saa tämän integroitumisen tehtyä, mistä puhut.
 
Ajateltavaa: jos hyväksytään, että olemme kaikki sieluja ja tulemme maan päälle saadaksemme fyysisen kokemuksen ja tämä voidaan vahvistaa elämien välisen elämän regressiotyöllä, niin miksi niin runsaasti aikaa käytettäisiin yrittäen integroitua fyysisiin aivoihin, jos ne aiotaan jättää taakse, kun keho lakkaa olemasta?

 
Kysymys:
Mestarit, löysin muutamia astrologiakirjoja, jotka kuvaavat lukuisia kohtalo- ja suhdeyhdistelmiä yksityiskohtaisesti upeiden esimerkkien kera. Perhettä ja ystäviä tarkasteltaessa heidän elämänpolkunsa olivat todella pelottavan tarkasti näiden kirjojen kuvausten mukaisia, kumppanivalintoja myöten. Työssäni käsittelen ihmisiä, heidän syntymäaikojaan ja heidän elämänsä intiimejä alueita. Havaintoni vahvistavat näiden kirjojen kuvaukset. Se sai minut pohtimaan, että emme pysty itse asiassa pakenemaan meille suunniteltua kohtaloa. Mietin vain: pystymmekö oikeastaan valitsemaan vasta ollessamme henkisesti edistyneempiä? Vai eikö vapaa tahtomme ole oikeasti vapaa tahto ollenkaan? Vaikka meillä olisikin valintamahdollisuus, onko valinta vain kahden polariteetin välillä "kohtalomme" sisällä - kuten valinta olla olematta johtaja, silloin kun voisimme valita sen - mutta tuo henkilö ei voi valita olevansa munkki, kun hänen tähdissään ei ole edes sen harkitsemista. Uskon nyt, että koko elämämme on järjestetty, kuitenkin kärsimys sallitaan tässä pelissä. Miksi? -May Lynn, Englanti
 
Vastaus:
Kun viittaat "kohtaloon joka on suunniteltu meille", unohdat, että suunnittelija olit sinä itse. Halusit saada kokemuksia, joita sinulla on. Tuntien energiat jotka ovat läsnä eri planeetta-asetelmien aikana, valitsit tulla maan päälle aikana, mikä loisi oikeat olosuhteet haluttuihin oppitunteihisi. Muita muuttujia olivat: mihin kohtaan planeetalla "laskeutua", minkä kulttuuriryhmän osa olla, mitä sukupuolta olla ja mihin uskomusjärjestelmiin perheesi istuttavat sinut.
 
Korrelaatiot joita tarkkailet, ovat vahvistus sille, että sielu on järjestänyt elämänsä juuri sellaiseksi, kuin tarvittiin. Mutta tässä kohtaa ennaltasuunnittelu loppuu. Miksi joku ei voi päättää olla munkki vain siksi, että hänen alkuperäinen polkunsa näyttäisi estävän sen? Se ei eroa valinnasta olla tulematta johtajaksi, koska hän ei luota omiin kykyihinsä. Sielulla on kyky käyttää vapaata valintaa - yhdellä varoituksella: sen täytyy uskoa ja tietää, että sillä on valintamahdollisuus. Jos olet tietämätön vaihtoehdoistasi, sinulla ei tosiasiassa ole valintamahdollisuutta. Jos seuraavat vain niitä malleja, jotka valitsit aloitusta varten, etkä näe, että voit päästä ulos tuosta mallista, et koskaan pysty lähtemään. Jos tunnet, että voit tehdä mitä tahansa, mikä viehättää sinua, niin siitä tulee mahdollista - ellei se kulje ohjelmoimiasi elämän oppitunteja vastaan.
 
Kärsimys tulee peliin mukaan noiden mainitsemiesi kahden polariteetin vuoksi. Se hälyyttää jokaista sielua niihin oppitunteihin, joita se pyrki kokemaan. Kärsimyksen loppuminen on merkki tehtävän loppuunsaattamisesta. Käytä tähtiä kuin tiekarttaa oppaanasi yleispäämääriin elämässäsi. Mutta salli itsesi silti mennä merkkaamattomille sivuteille löytääksesi vahvuutesi ja mahdollisuutesi.