Väärä vastuullisuus

 

Heimopäällikkö Josephia kanavoinut John Cali
www.greatwesternpublishing.org
14.12.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

 
John Cali:
 
Perheessäni ja ystävissäni on melko monia, enimmäkseen naisia, jotka ovat aidosti rakastavia ihmisiä, mutta jotka usein huolehtivat toisista laiminlyöden itseään. Kuulostaako tutulta?
 
Kutsun tätä vääräksi vastuullisuudeksi. Ei vääräksi epäaidon merkityksessä, mutta vääräksi tärkeysjärjestyksen osalta.
 
Nämä ihmiset tuntevat jostain syystä kohtuutonta vastuuta muista. Joskus näyttää käytännössä olevan kyse koko maailmasta. Tai ainakin heidän perhe- ja ystävämaailmastaan.
 
Sain tästä selvän muistutuksen viime viikolla. Eräs ystävä kertoi olevansa syvästi masentunut jostain vakavista ongelmista, joita hänen aikuisella tyttärellään on. Hän oli myös juuri kuullut toisen perheenjäsenen kuolleen huumeiden yliannostukseen. Tämä vain lisäsi naisen masennusta.
 
En koskaan unohda rakkaan lapsuusystäväni sanoja lapsistaan, jotka olivat tuolloin teini-ikäisiä. Hän sanoi: "Ei sille voi mitään, että huolehtii lapsistaan - se on luonnollista."

Emme koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo meidän tai rakkaidemme eteen. Mutta onko luonnollista tai jopa toivottavaa heijastaa tulevaisuuden pelkoa rakkaidemme puolesta? Onko luonnollista laiminlyödä oma hyvinvointimme, rakkaidemme puolesta hermoilemisen ja huolehtimisen vuoksi? Onko luonnollista laittaa itsemme viimeiseksi?
 
Ja mitä huolehtiminen ylipäätään on? Rakas ystävämme Emmanuel määritteli kerran huolehtimisen "epäluottamuksen sosiaalisesti hyväksytyksi muodoksi". Rakastan sitä!
 
Tässä on päällikkö Joseph.

 
Päällikkö Joseph
 
Kukaan teistä ei ole vastuussa koko maailmasta ja sen ongelmista. Vaikka tuo "koko maailma" olisi vain perhemaailmanne.
 
Kuten John sanoi, monet ihmiset tuntevat vastuuta rakkaistaan, usein itsensä laiminlyömiseen saakka. Hyvä esimerkki on Johnin ystävä, joka masentuu tyttärensä ongelmista ja sitten toisen perheenjäsenen ennenaikaisesta kuolemasta.
 
Emme halua kuulostaa tässä kovilta, mutta onko tyttärelle tai hänelle itselleen mitään hyötyä masentumisesta? Ehdottomasti ei. Ette voi auttaa ketään - perhettä tai muita - hänen haasteidensa läpi antamalla vetää itsenne toisten kokemaan negatiivisuuteen.
 
Rakastamme Emmanuelin määritelmää huolehtimisesta. Yhteiskuntanne kertoo teille, että on luonnollista kantaa huolta rakkaistanne. Meidän näkemyksemme mukaan se on luonnottominta, mitä voitte tehdä. Vain se, että massatietoisuus sanoo sen olevan ok, ei saa sitä olemaan ok. Kuten Emmanuel sanoo, ette luota, että rakkaillanne on sisäisiä resursseja käsitellä omat ongelmansa. Ette luota, että sielu on auttamassa heidät läpi niistä kokemuksista, joita heillä on.
 
Huolehtiminen keskittää energianne tehokkaasti ongelmaan. Mitä siis oikeasti teette? Ette varmasti tee rakkaallenne mitään palvelusta. Lisäätte vain hänen ongelmaansa. Se mille annatte huomionne, laajenee. Se on näin yksinkertaista.
 
Käsitämme, että monet teistä ovat kehittäneet koko elämän mittaisia huolehtimis- ja pelkotapoja, odottaen pahinta. Mutta tämä ei koskaan saa aikaan sitä, mitä haluatte.
 
Ainoa tapa toisen auttamiseen on pysyä paikassa, missä keskitytte ratkaisuun. Silloin teille tulee ideoita. Lisäätte positiivista energiaa tilanteeseen ja henkilöön, jolla on ongelma.
 
Tämä on ehdottomasti ainoa tapa, jotta voitte todella auttaa toisia. Voi tuntua ensin haastavalta tehdä näin, mutta tehkää joka tapauksessa. Etsikää positiivisia asioita ongelmasta. Etsikää "hopeareunusta", kuten sanotaan. Käsittäkää ongelma ihmisen tilaisuudeksi kasvaa.
 
Alatte kohottaa toista ihmistä, koska olette kohottaneet itsenne ensin. Ette ratkaise hänen ongelmiaan samalla matalan värähtelyn tasolla, jolla ne luotiin.
 
Olette todellisuudessa ensin vastuussa itsellenne. Vain silloin voitte päästä eroon tuosta väärästä vastuullisuudentunteesta. Ja vain silloin teistä on jotain hyötyä itsellenne tai kenellekään toiselle.



Väärä vastuullisuus - jatkoa

28.12.2010


Kirjassaan "Illuusio: Vastahakoisen messiaan seikkailut" Richard Bach sanoi: "Opetat parhaiten sitä, mikä sinun täytyy eniten oppia."
 
Pari viikkoa sitten, kun olimme julkaisseet viikoittaisen artikkelimme "Väärä vastuullisuus", sain tuskallisen muistutuksen jostain, mikä minun täytyi eniten oppia.
 
Tuossa artikkelissa kerroin ystävästä, joka oli masentunut perheen ongelmista. Ongelmat eivät liittyneet mitenkään suoranaisesti häneen, paitsi että hän antoi niiden vetää itsensä maahan. Yllytin häntä olemaan ottamasta toisten ongelmia kantaakseen, olemaan hyväksymättä "väärää vastuullisuutta" edes rakastamastaan perheestä.
 
Tässä on osa päällikkö Josephin viestiä tuosta artikkelista:
 
"Ainoa tapa toisen auttamiseen on pysyä paikassa, missä keskitytte ratkaisuun. Silloin teille tulee ideoita. Lisäätte positiivista energiaa tilanteeseen ja henkilöön, jolla on ongelma.
 
"Tämä on ehdottomasti ainoa tapa, jotta voitte todella auttaa toisia. Voi tuntua ensin haastavalta tehdä näin, mutta tehkää joka tapauksessa. Etsikää positiivisia asioita ongelmasta. Etsikää "hopeareunusta", kuten sanotaan. Käsittäkää ongelma ihmisen tilaisuudeksi kasvaa.
 
"Alatte kohottaa toista ihmistä, koska olette kohottaneet itsenne ensin. Ette ratkaise hänen ongelmiaan samalla matalan värähtelyn tasolla, jolla ne luotiin.
 
"Olette todellisuudessa ensin vastuussa itsellenne. Vain silloin voitte päästä eroon tuosta väärästä vastuullisuudentunteesta. Ja vain silloin teistä on jotain hyötyä itsellenne tai kenellekään toiselle."
 
"Tuskallinen muistutukseni" alkoi muutama päivä aiemmin, kun julkaisimme "Väärä vastuullisuus" -artikkelin. Olin puhunut vanhan ystävän kanssa. Kasvoimme yhdessä ja olimme tunteneet toisemme koko elämämme ajan. Kummankin perhe oli italialaisia maahanmuuttajia ja ne asuneet naapureina muutettuaan USA:han. Nämä kaksi perhettä olivat niin läheisiä kuin verisukulaiset voivat olla.
 
Ystäväni kertoi perhetilanteesta, mikä kuulosti kuin ylidramaattiselta saippuaoopperalta. Se alkoi hienovaraisesti muutama vuosi sitten, mutta oli hiljattain syöksynyt perheen täydelliseen hajoamiseen.
 
Minä vain kuuntelin ja lohdutin, minkä pystyin. Mikä oman näkemykseni mukaan ei ollut paljon. Sitten otin sen pois mielestäni - tai niin luulin. Mutta se viipyili edelleen siellä.
 
Seuraavien päivien ajan minulla oli hämärä levottomuuden tunne. En pystynyt keskittymään työhöni tai mihinkään muuhunkaan. En nukkunut hyvin enkä ollut tavallinen optimistinen ja onnellinen itseni.
 
En pystynyt selvittämään sitä, ennen kuin keskustelin päällikkö Josephin kanssa. Korkeamman itseni ja hänen välisessä keskustelussaan käsitin, että olin miettinyt perheystävieni kaikkea sydänsurua. Olin ottanut itselleni väärää vastuuta ja se sotki elämäni täysin. Onneksi sitä kesti vain muutaman päivän, mutta siinäkin oli vähintään riittävästi.
 
Päällikkö Josephin opettama oppituntini oli hyvin yksinkertainen ja kuitenkin hyvin voimakas. Hän kehotti aina rämpiessäni, mitä olin tehnyt, kysymään vain itseltäni: "Miten korkeampi itseni näkisi tämän tilanteen?"
 
Jos olisin esittänyt tuon kysymyksen, silloin kun aloin tuntea levottomuutta, olisin käsittänyt, että sallin perheystävieni tilanteen vetää itseni maahan. Keskityin heidän ongelmiinsa. Sitä korkeampi itseni ei tietenkään tekisi. Eikä siitä ollut kenellekään meistä mitään hyötyä.
 
Tein kaiken "väärin" enkä tietenkään noudattanut päällikkö Josephin neuvoa juuri julkaisemassamme artikkelissa. Jos olisin noudattanut sitä, mitään tästä ei olisi tapahtunut.
 
Niinpä olen tehnyt uuden vuoden lupauksen - mitä en juuri koskaan tee. Tästedes teen parhaani nähdäkseni jokaisen kokemuksen, jokaisen ihmisen ja itseni vain myötätunnolla ja rakkaudella - nähdäkseni kaiken niin, kuin uskon Jumalan ja korkeamman itseni näkevän.
 
Toivotan teille kaikille ja rakkaillenne mitä siunatuinta, kauneinta ja iloisinta uutta vuotta 2011!
 
Päällikkö Joseph palaa taas ensi viikolla.