Rudolf Steiner


Ihmisen suhteesta enkelikuntiin ja Kristukseen II

Esitelmä Dornachissa 27.11.1916  

Suomennos Sirkka Tausta
Valitan että tässä on vielä suhteellisen pitkiä kappaleita.
Tarkoitus on keventää kappalejakoa ja uudistaa hieman sanastoa - Matti
Käännöksessä on vielä muitakin epätarkkuuksia, mutta asia on todella tärkeää.

 

 

Kun yritämme paneutua lähinnä kysymykseen, johon viittasimme viime kerralla: Miten nykyihminen voi saada mahdollisen suhteen Kristukseen? - niin monelle nousee itsestään selvästi se vastaväite, että hyvin monilla ihmisillähän on suhteensa Kristukseen nykyaikana. Tästä vastaväitteestä olen jo puhunut usein, ja tiedämmehän me, ettei se voi pitää paikkansa muuten kuin siten, että se osoittautuu sitä lähemmin tarkasteltaessa itse asiassa perin egoistiseksi vastaväitteeksi, joka voidaan tehdä vain, jos asetutaan näkökannalle: Minulla on itseäni tyydyttävä uskoni eikä mikään muu koske minua. - Se että nykyihmiskunnalla ei ole yleensä tyydyttävää näkökantaa Kristus-olentoon, on silti liiankin silminnähden tunnistettavissa aikamme tapahtumista, jotta siitä tarvitsisi puhua pitkään. Vastauksenhan, joka pitää antaa tähän vastaväitteeseen, voi antaa itselleen jokainen, joka sanoo, että Kristuksen tunnustamisen peruselementteihin täytyy kuulua sen, että Kristus on kuollut ja ylösnoussut yhtä lailla kaikkien ihmisten puolesta ja ettei voi koskaan olla Kristuksen nimessä olemista, jos ihminen kääntyy toista ihmistä vastaan ulkoisen omaisuuden takia. Tästä yleisestä ihmisten kohtalosta voi kääntyä pois ja keskittyä egoistisesti pelkästään tunnustukseensa. Totta kyllä, silloin ei kuitenkaan ota huomioon sitä, että Golgatan mysteerin tapahtuminen on jotain, mikä koskee ennen kaikkea ihmisen yhteisöllisyyttä. Meidän on nyt esitettävä jotain, mikä voi saada huomiomme kiinnittymään siihen mistä Kristuksen luo vievä tie koostuu pääosiltaan; sillä luonnollisesti jokaisen sielun täytyy löytää itse tie Kristuksen luo nykyajalle sopivin keinoin.

Kun lähinnä yritämme ymmärtää syvemmin sitä, mitä Kristus-olento merkitsee maalle, meidän täytyy ensin tutustua siihen, että Kristus-tapahtumalle on olennaista se että Golgatan mysteeri on tapahtunut yhden kerran tiettynä ajankohtana, siis ajassa ja paikassa. Kun otamme tämän huomioon, havaitsemme heti ristiriidan yleisessä näkemyksessä, jonka täytyy olla meidänkin näkemyksemme, ristiriidan, jota ei pidä poistaa keskustelemalla, koska se on oikeutettu ristiriita, ja joka täytyy lähinnä tunnustaa, jos haluaa päästä sielussaan sen ohi. Eikö totta, Golgatan mysteeri voi olla vain sitä, mitä olemme aina tähdentäneet: maankehityksen tarkoitus, silloin kun Golgatan mysteerillä on sisäinen tosi todellisuus. Mutta kaikki se, mikä tapahtuu ajassa ja paikassa, tiedämme sen, kuuluu mayaan, suureen harhaan, se ei siis kuulu asioiden todelliseen, ikuiseen olemukseen. Ja niinpä meillä on tässä se merkittävä ristiriita, että Golgatan mysteeri kuuluu mayaan, suureen harhaan. Tämä on merkittävä ristiriita, joka täytyy ottaa tutkisteltavaksi lähinnä sen täydessä pätemisessään.

Siirrytään nyt maanpäällisen ihmissuvun kehitykseen, koskapa Golgatan mysteeri on tapahtunut aikana, joka kuuluu maanpäällisen ihmissuvun kehitykseen. Tiedämmehän, että ihmissuvun kehityksessä on kyse siitä että ihminen on tullut tänne aiemmin olleista maailmoista ja että hän, kuten olemme esittäneet "Antroposofisessa hengentieteessä", joutui tiettynä ajankohtana sen kohteeksi, mitä voi kutsua Lusiferin viettelykseksi, kiusaukseksi. Olemme tarkastelleet usein tätä Lusiferin kiusausta, viettelystä siinä mielessä kuin hengentieteellinen tutkimus sen osoittaa; tiedämme, että se on ilmaistu suurenmoisena kuvana Vanhan Testamentin alussa, kuvana ns. syntiinlankeemuksesta, Lusiferista Paratiisin käärmeenä, joka kuva on yksi valtavimmista kuvista joita on uskonnollisissa asiakirjoissa.

Jos luomme katsauksen siihen aikaan, joka on käyty läpi ihmiskunnan evoluutiossa Lusiferin kiusauksesta Golgatan mysteeriin asti, niin tämähän on meille aikaa, jolloin ihmiset siirtyivät vähitellen pois alkuperäisestä, aiemmista planetaarisista vaiheista johtuneesta, siis atavistisesti selvänäköisestä ilmoituksesta, jossa henkiset maailmat ilmenevät heidän sielujensa silmille, niin että he eivät kyenneet enää Golgatan mysteeriä edeltävinä vuosisatoina katsomaan henkisiin maailmoihin, kuten aiemmin, vaan että heillä oli enää vain jälkikaikuja henkisiä maailmoja koskevista muinaisista tiedoista.

Annetaan nyt suhteellisen lyhyen maanajanjakson - emme voi palata Lusiferin viettelykseen asti - kulkea ohitse sielussamme, toinen toistaan seuraavat niin sanotusti ihmiskunnan evoluution alas menevät vaiheet Golgatan mysteeriin asti. Havaitsemme silloin seuraavaa. Kun kuljemme tarpeeksi kauas taaksepäin ajassa, havaitsemme sen, mikä ihmisillä oli aiemmin atavistisena viisautena, olevan todellista henkisten maailmojen näkemistä. Tämä on ilmaistu jälkikaikuna uskonnollisissa maailman-katsomuksissa siten, että ihmiset palvoivat enemmän tai vähemmän merkittäviä, suuresti arvostettuja esi-isiä. Toisin sanoen, havaitsemme eri alueilla maapalloa olevan uskonnollisia kultteja, joita voimme sanoa esi-isien palvontamenoiksi. Tällaista esi-isien palvontaahan on vielä jäljellä enemmän tai vähemmän kehityksessä varhaisemmille vaiheille jääneillä ihmisillä. Ihmiset siis palvovat tai katsovat palvoen jotain esi-isää kohden. Mihin tämä esi-isiin päin katsominen oikeastaan pohjautuu? Mikä esi-isiin päin katsomisen realiteetti on muinaisina aikoina, noina muinaisina aikoina, joihin historiassa voidaan vielä katsoa taaksepäin? Sanotaan: palataan takaisin hämäriin aikoihin; silloin meillä on tietty aikakausi, jolloin esi-isien palvontaa on olemassa (ks. kaavio ).

Tällainen esi-isien palvonta ei perustunut, kuten nykyinen pinnallinen tiede uskoo, siihen, että ihmiset kuvittelivat että heidän täytyi katsoa ylös jotain esi-isää kohden, vaan vanhin esi-isien palvonta oli kokonaan sellaista, että ihmiset näkivät välittömästi esi-isän tiettyinä aikoina elämässään. Se joka katsoi johonkin esi-isä-jumalaan päin tiettyinä aikoina elämässään, valve-elämän ja nukkumisen välisissä tiloissa, kuten ne olivat kauttaaltaan olemassa muinaisessa ihmiskunnankehityksessä, oli todella yhdessä sen kanssa, jota hän palvoi esi-isänään. Esi-isä ei ilmestynyt hänelle vain unessa vaan hänen unikuvamaisessa mielikuvassaan, joka merkitsi hänelle jotain todellista. Ja ne ihmiset, joille juuri yhteisöön kuuluva esi-isä ilmestyi, kuuluivat yhteen esi-isän palvontamenossa. Se mitä ihmiset näkivät hengessä, oli epäilemättä joku ylevyyteen kohonnut ihmishahmo; mutta tämän ihmishahmon taakse kätkeytyi vielä aivan jotain muuta. Jos haluaa saada tietää, mitä tämän henkisen hahmon taakse itse asiassa kätkeytyi, täytyy kiinnittää huomiota seuraavaan: Esi-isä oli kerran kuollut; hän oli siirtynyt maasta pois, kuten sanottu, suuresti arvostettuna henkilönä, joka oli tehnyt paljon hyvää jollekin inhimilliselle yhteisölle. Esi-isä oli kulkenut kuoleman portista, hän oli siis matkalla kuoleman ja uuden syntymän välillä, silloin kun ihmiset katsoivat häntä kohden. Mitä ihmiset sitten näkivät esi-isästä katsoessaan tätä kohden?

Tiedämmehän, että kun ihminen astuu kuoleman portin läpi, hän on vielä vähän aikaa eetteriruumiissaan; sitten eetteriruumis riisutaan pois. Poisriisuminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että eetteriruumis siirtyy henkisiin maailmoihin, eetterimaailmaan. Ihminen kehittyy edelleen minässään ja astraalisessa ruumiissaan; eetteriruumis siirtyy eetterimaailmaan. Koska kyseinen ihminen oli tehnyt pysyviä asioita maan päällä, eetteriruumiin muisto säilyi kauan. Ihmiset havaitsivat esi-isänsä eetteriruumiin muinaisessa atavistisessa unenomaisessa selvänäössään, palvoivat sitä, mitä heille tuli ilmoituksena tämän eetteriruumiin kautta. Mutta eetteriruumis tulee kuoleman ja uuden syntymän välillä kosketuksiin korkeampien hierarkioiden henkien kanssa, ennen kaikkea arkain hierarkian henkien kanssa, ajanhenkien kanssa. Ja koska kyseinen henkilö oli ihmiskunnan kehitykselle merkittävä henkilö, niin hän liittyi siihen ajanhenkeen, joka vei ihmiskunnan kehitystä kappaleen matkaa eteenpäin.

Se mikä toi itseään ilmi tämän, sanotaan vaikkapa, esi-isien haamun kautta, oli pohjimmiltaan suurenkeli, ajanhenki, yksi ajanhengistä, joten vanhin uskonnollinen kulttipalvelu toimitettiin suurenkelille. Kaikkialla siellä, missä palaamme niihin aikoihin asti, joita historiassa voidaan vielä pitää hämärinä aikoina, havaitsemme, että ihmiset palvoivat esi-isiensä eteerisiä ruumiita suurenkelien ilmoitusvälineinä. Kun siis palaamme esi-isien palvontaan, kysymys on suurenkelien palvomista.

Sitten ihmiset astuvat alemmas ja alkavat palvoa niitä jumaluuksia, jotka ovat meille tuttuja eri mytologioista ja jotka tunnemme arkkienkeleinä; jopa Zeuksella jne. on kreikkalaisessa mytologiassa arkkienkeli-ilmiöiden arvo. Vanhimpina aikoina ihmiset katsoivat ajanhenkiin päin; sitten he katsoivat niitä henkiä päin, jotka eivät ole enää ajanhenkiä vaan jotka ovat samanarvoisia kuin henget jotka myös johtavat kansanheimoja, arkkienkeleihin päin. Niinpä voimme sanoa: esi-isien palvontaa seuraa polyteismi, ja ihmiset palvovat arkkienkelietä.

Sen jälkeen tulee aikakausi, jolloin ihmiset laskeutuvat yhä alemmas ja jolloin yksittäisen ihmisen minän tulee jo syntyä vähitellen. Ja havaitsemme, että edistyneimmät kansat siirtyvät monoteismiin suhteellisen varhain - esim. egyptiläiset jo toisella vuosituhannella, etuaasialaiset kansat myöhemmin - eli jokainen alkaa palvoa, ei enää arkkienkeleitä, vaan omaa enkeliään, angelostaan. Kansat laskeutuvat korkeammasta polyteismistä alempaan monoteismiin. Eilen esitetyn mukaan se, mitä nyt sanon, ei näytä teistä enää omituiselta, ja ymmärrätte, että ihmisten täytyy parantua ylimielisyydestä, joka kyllästää koko uskontotieteen: se että tavallisesti monoteismiksi kutsuttu saa katsoa alaspäin polyteismiin kuin alempana olevaan uskontoon. Sillä näin ei ole, vaan asia on niin kuin äsken esitettiin.

Miksi nämä muinaiset kansat pystyivät sitten palvomaan vielä arkaita, arkangeloita, angeloita? He pystyivät palvomaan näitä siitä syystä, että heillä oli vielä jäänteitä tai jälkikaikuja vanhasta atavistis-selvänäköisestä taidosta. Siksi he pystyivät kohottautumaan yli-inhimilliseen; he pystyivät ikään kuin kasvamaan inhimillisen yli, kohottautumaan yli-inhimilliseen. Ja tätä yli-inhimilliseen kohottautumista viljeltiin aivan erityisesti vanhoissa mysteereissä. Niissä ihmiset saatettiin kehittämään itsessään sitä, mikä meni inhimillisen yli, ja tämän avulla ihmissielu kohottautui henkisyyden alueelle. Mutta nyt tuli aika, jolloin ihmisille syntyi ihmisen minä, sellaisena kuin se elää täällä syntymän ja kuoleman välillä. Tämä aika oli samaan aikaan kuin Golgatan mysteeri tapahtui. Ellei Golgatan mysteeriä olisi tullut, ihmiset olisivat degeneroituneet; he olisivat laskeutuneet alaspäin angeloin palvomisesta lähinnä seuraavaksi alempana olevan hierarkian palvomiseen, ihmisen itsensä palvomiseen. Ja meidänhän tarvitsee vain muistella, miten Rooman keisarit antoivat palvoa itseään jumalina, miten he olivat todella kansalle jumalia, niin tiedämme, että Golgatan mysteerin aikaan ihmiset olivat jo niin pitkällä degeneroitumisessaan, että he palvoivat, ei nyt enää arkaita tai arkangeloita taikka angeloita vaan ihmistä itseään. Tähän aikaan jumalihmisen täytyi ilmestyä pelastaakseen ihmiset maanihmisten palvonnalta.

 

Suurenkelit             -          Esi-isien palvonta

Arkkienkelit            -          Monijumalaisuus

Enkelit                  -           Yksijumalaisuus

Ihminen                 -          Jumalihminen

 

Se että jumal-ihminen ilmestyi historiaan, merkitsee asennoitumista uskonnolliseen elämään olennaisesti uudella tavalla. Sillä mistä sitten lähti angeloin, arkangeloin, arkain palvonta, mistä lähti lopulta vielä Rooman keisareiden ihmisten palvontakin? Ihmisestä itsestään; sillä kukaan ei palvonut keisaria keisarista käsin vaan luonnollisesti omasta itsestään; se oli lähtöisin ihmisestä itsestään, se tuli ulos ihmisen sielusta. Kristuksen täytyi astua ihmiskunnan kehitykseen historiallisena tosiasiana, hänet täytyi havaita ulkoapäin kuten luonnonilmiöt, hänen täytyi kulkea ihmisten luo aivan toista tietä kuin vanhojen uskontojen jumalat olivat kulkeneet ihmisten luo. "Siellä missä kaksi on liittynyt yhteen minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskuudessaan" - tämä on tärkeä lause kristinuskossa, sillä se tarkoittaa sitä, että enkelit, arkkienkelit, vielä suurenkelitkin voivat löytyä pelkästään yksilöllisen mystiikan tietä pitkin, mutta yksilöllisen mystiikan tietä pitkin ei voi löytyä Kristusta. Ne jotka haluavat vaalia yksilöllistä mystiikkaa, kuten sitä kuvataan usein teosofienkin parissa, pääsevät yleensä vain enkeliin, angelokseen asti. He vain sisäistävät tätä enkeliä enemmän, saavat hänestä monesti vielä jopa jotenkin egoistisemman kuin muut ihmiset Jumalastaan. Kristus löytyy toisella tavalla, ei pelkästään kehittämällä sisäisyyttä, vaan silloin kun on ennen kaikkea tietoinen siitä, että Kristus kuuluu ihmisten yhteisöllisyyteen, kuuluu kaikkien ihmisten yhteisöön.

Tulemme nyt hyvin merkittävään eroon, josta täytyy myöntää, että se painuu vain hyvin vaikeasti ihmissieluun. Mutta siihen täytyy kerran kurottautua. Kun olemme elämässä jotain ihmistä vastatusten, olemme toista ihmistä vastatusten mayassa olevina ihmisinä. Aivan samoin kuin meillä on luonnon-ilmiöistä edessämme vain mayaa, samoin meillä on toisista ihmisistäkin edessämme vain mayaa. Ihminen on meitä vastatusten mayan sisällä ensiksikin sinä yksittäisenä ihmisenä kuin hän ilmenee ulkoisille aisteillemme ja ulkoisesti aistittavalle; sitten hän on meitä vastatusten perheeseensä, kansaansa, aikansa ajanhenkeen kuuluvana. Jos häntä katsoisi täydellisesti, hänen takanaan näkisi enkelin, arkkienkelin, suurenkelin; nämä kaikki ilmentyvät kuitenkin siinä mitä ihminen on. Sillä ihminen kuuluu tavallaan tiettyihin ihmisryhmiin siksi, että arkkienkelit ja suurenkelit seisovat hänen takanaan. Hän on toisin sanoen sen takia perimysketjun, perimysolosuhteiden sisällä. On vain lyhytnäköisyyttä, mikä on inhimillisesti ymmärrettävää, että kun joku ihminen on edessämme, emme arvioi häntä myös tietoisesti hänen tällaisen osallisuutensa mukaan, sillä teemme sitä jatkuvasti tiedostamattamme. Olemme toinen toistamme kohtaan tiedostamattomasti tässä erilaistumisessa, jonka näiden kolmen hierarkian täytyy saattaa välttämättä ihmiskuntaan. Mutta Kristus vaatii enemmän; Kristus vaatii vielä muutakin. Kristus vaatii todellisuudessa: Kun astut toista ihmistä kohti, sinun pitää katsoa häntä niin, ettei se mikä ilmenee sinulle ulkomaailmassa, ole kokonainen, täydellinen ihminen; sinun pitää katsoa häntä niin, että hänen todellisuutensa ei tule vain arkailta, arkangeloilta, angeloilta vaan korkeammilta hengiltä, jotka nyt eivät kuulu enää maankehitykseen eivätkä planetaariseen kehitykseen - sillä se alkaa arkaista, kuten tiedätte "Antroposofisesta hengentieteestä" - vaan korkeampiin taivaallisiin henkiin; että mayaan tulee jotain ylimaista ihmisen mukana.

Tämä äsken lausumani täytyy siirtää täysin tunteeseen, sitä ei saa jättää käsitteeksi, jos sen haluaa ymmärtää täysin. Täytyy olla selvillä siitä, että meitä kohden astuu jokaisen ihmisen mukana jotain, mikä on luonteeltaan ylimaista ja mitä ei voi käsittää maisin ihmiskeinoin. Silloin jokaiseen ihmiseen asettuu intiimi kunnioitus kaikkea inhimillistä kohtaan. Mutta ennen Golgatan mysteeriä ihmiset olivat sellaisia, että he olivat menettäneet vähitellen tämän yli-inhimillisyyden ja että he olivat laskeutuneet alas ihmiseen asti. Yli-inhimillisyyden he olivat menettäneet. Sillä heti - ymmärtäkää tämä lause hyvin - kun ihminen antaa palvoa itseään jumalana, niin kuin joku Rooman keisari, hän menettää ihmisyytensä ja vajoaa ali-ihmisyyteen. Hän lakkaa olemasta ihminen antaessaan palvoa itseään jonain yli-ihmisenä sosiaalisessa elämässä. Ihmistä uhkasi siis ihmisyytensä kadottaminen; ja Kristuksen ilmestyminen maan päälle antoi sen ihmisille takaisin. Lukekaa Karlsruhessa pidetty esitelmäsarja (Jeesuksesta Kristukseen, 1911), jossa olen puhunut tästä kysymyksestä, miten todella joka ainoalle ihmiselle ilmoitetaan jotain sen myötä, että Kristus oli maan päällä.

Niinpä sen tähden Kristuksen mukana on tullut se, että jokaisessa maanihmisessä, vaikka hän olisi synnintekijä ja publikaani, joiden keskuuteen Kristus asettui siksi, että jokaisessa maanihmisessä tunnustettaisiin Kristus joka on hänen takanaan, että jokaisessa maanihmisessä tunnustettaisiin lauseen sisältämä totuus: "Sen mitä teet vähimmälle veljelleni, sen sinä olet tehnyt minulle." (Matt. 25, 40) - Kuten sanottu, tämä käsite täytyy muuttaa kokonaan tunnoksi, vasta sitten pääsee sen koko totuuteen. Sillä jos tunnustautuu siihen, että oltaessa jotain ihmistä vastatusten - ei nyt etsitä pelkästään arkaihin saakka ulottuvaa, vaan etsitään ylöspäin sinne asti, mitä arkain yläpuolella on - niin siitä, mitä siis näkee, vajoavat kaikki ihmisiä erottavat käsitteet ja mielikuvat ja jotain kaikille ihmisille yhteistä leviää kuin aura maan yli.

Jos luomme vielä kerran katseen vanhoihin mysteereihin, havaitsemme, että ihminen yritti kohottautua itsensä yläpuolelle näissä vanhoissa mysteereissä kasvaakseen sielullaan yhteen henkisen maailman kanssa. Tämä on kuitenkin mahdollista vain tiettyyn pisteeseen, koska Lusiferin kiusaus oli kerran ollut olemassa. Silloin tässä kohoamisessa menetetään niin sanotusti mahdollisuus kohota korkeammalle. Mitään ei voi enää kantaa korkeampaan maailmaan. Miksi näin on? Saamme vastauksen tähän kysymykseen, kun tarkastelemme Lusiferin kiusauksen syvempää merkitystä. Mitä Lusifer oikeastaan haluaa ihmiskunnasta? Olemme tähdentäneet sitä usein. Ihmiskunta elää mayassa, siinä mikä on vain maailman peilikuvaa, ei todellinen maailma. Mitä Lusifer sitten haluaa? Ihminen voi kohottautua tässä peilikuvassa joitain vaiheita itsensä yli arkaihin asti. Mutta jos hän haluaa nousta vielä korkeammalle henkisyyteen, Lusiferin täytyy ottaa hänet haltuunsa, silloin hänen täytyy tehdä tavallaan Lusiferista johtajansa, joka on se valo joka voi johtaa häntä eteenpäin. Jos oltaisiin jääty lusiferiseen evoluutioon, jos Kristus ei olisi astunut ihmiskunnan evoluutioon, niin siitä ajasta alkaen, kun Golgatan mysteerin olisi pitänyt tapahtua - mutta sitä ei sitten olisikaan tullut - ihmiset olisivat kehittyneet pitkälle mysteereissä, niin pitkälle, että arkai-olennot olisivat paljastuneet heille. Mutta silloin he olisivat astuneet Lusiferin maailmaan. Mutta silloin maan päälle olisi jäänyt kaikki se, minkä korkeammat jumalat, kuten esim. exusiai, olivat asettaneet maankehitykseen inhimillis-maiseksi, kaikeksi siksi, mikä maan päällä on inhimillis-maista. Ihmiset olisivat niin sanotusti henkistyneet aivan askeettisesti, ja he olisivat astuneet askeettisesti henkistyneinä henkiseen Lusiferin maailmaan jättäen taakseen ruumiillisuuden. Ihmisten sielut olisivat löytäneet pelastuksensa, mutta maasta olisi tullut tarkoitukseton. Ruumiit eivät olisi koskaan voineet tehdä sieluille sitä palvelusta, jonka niiden pitää itse asiassa tehdä. Siinä että tämä estettiin, on Golgatan mysteerin merkitys.

Meidän täytyy nyt katsoa vielä kerran ajassa taaksepäin ennen Golgatan mysteeriä olleeseen evoluutioon, jos haluamme ymmärtää asian oikein hyvin. Lusiferilla oli maankehityksen alusta alkaen tarkoituksena ohjata ihminen pois maasta henkiselle alueelleen. Lusiferia ei kiinnostanut muu maan-kehitys, hän halusi saada itselleen vain sen, minkä korkeammat jumalat olivat asettaneet ihmisiin; sen hän halusi ohjata sieluna pois maankehityksestä, sen jälkeen kun se oli viipynyt maisessa muodossa, joka on peräisin exusiailta, muodonhengiltä. Hän halusi siis johtaa sielut pois ja jättää maan kohtalonsa varaan. Miksi ihmiset eivät sitten seuranneet Golgatan mysteeriä edeltävänä aikana Lusiferin veto-voimaa ohjata heidät valontäyteiseen maailmaan? Miksi he eivät seuranneet? Sen miksi he eivät seuranneet, voitte päätellä monista viittauksista, joita olen antanut täälläkin näissä esitelmissä. He eivät seuranneet, koska korkeammat jumalat johtivat maankehitykseen jotain, mikä esti sen, että ihmisestä, tekisi mieli sanoa, tulisi kehityksessään niin kevyt että hän voisi seurata Lusiferia välittömästi.

Kuten olen osoittanut teille, maankehitykseen johdettiin kauan aikaa sitten se, mitä kutsutaan kahdeksanneksi piiriksi. Kahdeksas piirihän koostuu yhdessä aspektissaan siitä, että ihminen saa sellaisen imun ja vedon alempaan luontoonsa ettei Lusifer voi noutaa korkeampaa luontoa pois tästä alemmasta luonnosta. Joka kerta kun Lusifer teki muinoin ponnistuksiaan henkistääkseen ihmiset, ihmiset olivat aivan liiaksi tottuneet lihallisuuteen seuratakseen Lusiferia. Ellei heillä olisi ollut vetoa lihallisuuteen, fyysiseen luontoon, he olisivat seuranneet Lusiferia. Näettekö, yksi suurista maailman olemassaolon salaisuuksista on se, että inhimilliseen luontoon on itse asiassa istutettu jumalallista, jotta inhimillisessä luonnossa olisi ikään kuin enemmän raskautta kuin siinä olisi ollut, jos siihen ei olisi istutettu tätä jumalallista, tätä jumalallis-välttämätöntä. Ellei sitä olisi istutettu, ihmissielut olisivat seuranneet Lusiferia. Kun palaamme muinaisiin aikoihin, havaitsemme kaikkialla, että uskonnot tähtäsivät siihen että ihmiset palvelisivat sitä, mikä on maista, millä on yhteyksiä maiseen, mikä elää lihassa ja veressä, jotta ihminen olisi tarpeeksi raskas, niin ettei häntä johdettaisi maailman-kaikkeuteen. Ja koska sellaisissa asioissa, jotka koskevat jo inhimillistä ja kosmista yhteisesti, ei ole mukana vain maista järjestelyä, vaan myös kosmisen järjestelyn täytyy olla mukana kaikkialla, tapahtui se, minkä löydätte esitetyn myös kirjassani "Antroposofinen hengentiede"; tapahtui se, että tiettynä aikana, kuten tiedätte, ei muodostettu vain maata eikä maa vain kulkenut auringon ympäri radallaan, vaan maa sai kuun kiertolaisekseen.

Mitä sitten tarkoittaa: Maa saa kuun kiertolaisekseen? Se että maa saa kuun kiertolaisekseen, ei tarkoita muuta kuin: maa sai voiman, jonka avulla se voi pitää kuuta läheisyydessään, voi vetää sitä puoleensa. Ellei maa olisi saanut tätä voimaa vetääkseen kuuta puoleensa, tämän voiman henkinen vastinekaan ei kahlitsisi ihmistä hänen alempaan luontoonsa; sillä henkisyydestä nähtynä voima, jolla maa vetää kuuta puoleensa, on sama voima, joka kahlitsee ihmisen hänen alempaan luontoonsa. Niinpä voi sanoa: Kuu on asetettu maailmankaikkeuteen Lusiferin vastustajaksi estämään lusiferisuutta. - Olen jo viitannut kerran täällä tähän salaisuuteen (Okkulte Bewegung im 19. Jahrhundert und ihre Bedeutung zur Weltkultur, GA 257). Olen viitannut siihen, että tämä totuus on käännetty nimenomaan vasta-kohdakseen 1800-luvun materialismin aikana (Alfred Percy) Sinnettin "Salaisessa buddhismissa" (1883): kuu kuvataan nimenomaan joksikin ihmiselle vihamieliseksi. Tosiasiassa se ei ole hänelle vihamielinen, vaan se estää häntä tosiasiassa joutumasta Lusiferin kiusaukseen ollen sen kosminen vastine, mikä ihmisessä on pitäytymistä hänen alempaan luontoonsa. Tämän alemman luonnon henkistämiseksi, ei sielujen repäisemiseksi irti alemmasta luonnosta vaan alemman luonnon henkistämiseksi tarvittiin alitajuista järjestelyä, sillä se ei voinut tapahtua tietoisuudessa, muuten ihminen olisi vajonnut eläimeksi, muuten hän olisi seurannut tietoisesti alempaa luontoaan. Alemmassa luonnossa täytyi olla jotain, mitä hän ei tiedostanut, jottei hän seuraisi sitä, vaan seuraisi ihmisenä, maanpäällisenä olentona nimenomaan sitä, mitä hänen alempaan luontoonsa virtasi jumalallisena. Eritoten Vanhan Testamentin Jumala, Jahve-Jumala, piti huolta siitä, että ihminen pysyi maan päällä, ja hän on yhteydessä kuuhun tällä salaperäisellä tavalla, minkä löydätte esitetyn "Antroposofisesta hengentieteessäkin". Tästä te voitte käsittää täysin, miten materialistista olikaan kuvata kuu juuri kahdeksanneksi piiriksi, kun sitä vastoin kahdeksas piiri on voima, se piiri, joka vetää kuuta puoleensa. Ja Blavatsky on sitten kehitellyt tämän viettelemänä aivan erikoisen katalan teon mustamaalaamalla Jahve-Jumalan "Salaisessa opissaan", kirjassaan "Secret Doctrine", pelkäksi kuunjumalaksi ja haluamalla asettaa Lusiferin hänen tilalleen halutessaan tehdä Lusiferin hengen ystäväksi, jota hän onkin siinä mielessä kuin esitin. Jahve-Jumalan Blavatsky halusi esittää pelkän alemman luonnon jumalaksi, kun sitä vastoin alempaan luontoon oli istutettu se, mikä teki Lusiferille vastarintaa.

Näettekö, miten vaarallista onkaan esittää totuuksia, jotka voidaan kääntää vastakohdakseen. Tietyt olennot, joilla oli kiinnostusta vietellä Blavatsky, viettelivät hänet asettamaan Lusiferin Kristuksen tilalle, ja se tuli saada aikaan siten, että maailmalle annettiin kahdeksannesta piiristä juuri totuuden vastakohta ja Jahve-jumala mustamaalattiin esittämällä hänet vain alemman luonnon jumalaksi. Näin ne maailmanmahdit, jotka halusivat edistää materialismia, työskentelivät materialismin hyväksi senkin avulla, mitä kutsuttiin niin teosofiaksi, sillä materialismi olisi ilmiselvästikin pudonnut pahimpaan kuiluunsa, jos oltaisiin päädytty uskomaan, että kuu olisi todellakin kahdeksas piiri siinä mielessä kuin Sinnett ja Blavatsky ovat sen selvittäneet, ja silloin olisi täytynyt kauttaaltaan taistella kristinuskoa vastaan.

Nyt kävi kuitenkin päinsä asettaa Lusiferin vastapuoli alempaan luontoon vain niin kauan kuin ihminen ei ollut kehittänyt minäänsä tavalla, jolla se tapahtui Golgatan mysteerin aikaan. Sitä että minä oli vaimentunut muinaisina aikoina, aliarvioidaan aivan liikaa. Se oli vaimentunut. Minä tuli esiin vasta Golgatan mysteeriä kohden kulkevina vuosisatoina. Silloin ei enää käynyt päinsä asettaa sitä, mitkä pyrkii vastustamaan Lusiferia, alitajuiseen, tiedostamattomaan luontoon; silloin täytyi tulla jotain, minkä ihminen voi ottaa vastaan tietoisuuteensa: Kristuksen, joka on Jahve-Jumalan jatkokehitystä. Kristuksen täytyi tulla, jotta ihminen asettuisi Kristukseen tunnustautumalla vastustamaan tietoisesti pelkkää henkistymistä, johon Lusifer pyrkii. Sillä Kristus on laskeutunut alas kaikkien ihmisten puolesta. Mutta vain siten, että tunnemme yhteyden kaikkiin ihmisiin, kuulumme maahan; siten kuulumme todella maahan. Kristuksen syvempi ymmärtäminen on ihmisten välisessä yhteydessä ja siinä, mitä me saamme aikaan ihmisten välisen yhteyden hyväksi, täyden, kattavan yhteyden hyväksi.

Näettekö, niin kauan kuin ihmiset elivät ennen Golgatan mysteeriä minänsä kanssa, joka ei ollut vielä täysin kehittynyt, he kulkivat kuoleman portista henkiseen maailmaan; he tulivat siellä arkain, arkangeloin, angeloin yhteyteen. Mutta koska he eivät vielä olleet kehittäneet täyttä minää täällä maan päällä, heidän ei tarvinnut myöskään kehittää tietoisesti yhteyttä korkeampiin henkisiin olentoihin kuoleman portin läpi astuttuaan. Se järjestyi heissä olevien atavististen voimien avulla. Mutta Golgatan mysteeristä lähtien - ei Golgatan mysteerin myötä vaan siitä ajasta lähtien - tämä on tullut ihmisellä olennaisesti toisenlaiseksi. Katsokaamme itseämme, miten toisenlaiseksi se onkaan tullut!

Ihminen astuu kuoleman portista, toiset ihmiset astuvat myös kuoleman portista; tai: joku ihminen astuu kuoleman portista, toiset jäävät tänne maan päälle. Ihminenhän pysyy ihmisenä, vaikka hän astuu kuoleman portin läpikin, eikä suhteemme häneen voi muuttua, jos haluamme olla oikeassa yhteydessä häneen. Mutta ajatellaan nyt: Kohotessaan ylös henkisiin maailmoihin - tänä päivänä, koska elämme Golgatan mysteerin jälkeen - ihminen kohoaa ylös angeloin, arkangeloin, arkain hierarkioiden kautta, ja koska hän elää nyt aikana, jolloin hänen minänsä on kehittynyt täällä maan päällä, hän on myös tietoinen muista hänen yläpuolellaan olevista hierarkioista. Toisin sanoen, hän kehittää tietoisesti sitä, mitä häneen virtaa voimina vielä korkeammilta olennoilta kuin arkai. Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Otetaan tietty tapaus, oletetaan, että joltain ihmiseltä kuolee tälle hyvin rakas ihminen; hän jää tänne. Se joka on kulkenut kuoleman portista, pitää varmaankin, kuten tiedätte, vuosikausia yhteyttä yllä tietyin taipumuksin, tietyin suuntauksin, joita hänellä on ollut täällä elämässä; mutta sen takia, että hän on kehittänyt täällä elämässä ihmisenä minän, hän tulee heti vähän tietoiseksi seuraavaa inkarnaatiota koskevista näköaloista kuljettuaan kuoleman portista.

Lopullisestihan se tulee esiin siinä, mitä olen kutsunut mysteerinäytelmissäni elämän keskiyönhetkeksi; mutta ihmisen postmortem-tietoisuuteen tulee jo jotain ihmisen käytyä kuoleman läpi. Kun joku ihminen on siis tässä tilassa, hänessä elää se, mikä etäännyttää häntä jo siitä mihin hän oli syntynyt viime elämässä. Sanotaan, että hän kuului viime elämässä johonkin tiettyyn kansanyhteisöön. Se joka on jäänyt tänne, kuuluu edelleen tähän kansanyhteisöön fyysisessä ruumiissa. Aivan johonkin toiseen kansanyhteisöön kuuluva voima saa jo valtaan sen, joka on kuollut. Miten täällä elävän ja kuolleen välinen side voi olla todellinen side, joka ulottuu heikentymättä kuoleman yli? Edelleen, jos täällä oleva ymmärtää sitä, mikä menee angeloin, arkangeloin, arkain ylitse, eli: menee sen ylitse, mitä täällä voi kehittää taipumuksina omasta yhteydestään inhimillisiin yhteisöihin. Jos joku jäisi tänne, sanotaan, tiettyyn kansaan kuuluvana, ja häneltä kuolisi ihminen, joka valmistautuu jo kuulumaan johonkin toiseen kansaan, niin kuolleeseen ulottuva rakkaudenside ei voisi olla himmentymättä. Siten, että molemmat tunnustautuvat Kristukseen, ymmärtävät Kristuksen olevan siinä, mikä ylittää kaikki ihmisten erilaistumiset, yksinomaan siten side voi olla ylimainen. Sillä mitä Johannes sanoi, kun Kristus Jeesus tuli kastettavaksi? "Katso, Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnit" - lause, jonka täyden merkityksen tähden voisi kalveta, jos sen tajuaa koko sen painavuudessaan.

Voi esittää kysymyksen: Miksi Kristus sitten voitti eikä Mitras? Samaan aikaan kun kristinusko levisi idästä länteen, Mitraksen palvelu levisi koko Tonavaa pitkin Länsi-Eurooppaan asti, Ranskaan ja Espanjaan asti. Kristuksen palveleminen voitti kuitenkin Mitraksen palvelun. Miksi? Koska Mitraksen palvelu kasvoi esiin kohottautumisesta angeloin, arkangeloin, arkain ylitse, ja se halusi saavuttaa näin ylös kohottautumalla maailmanvalaisijan ja maailmanhallitsijan. Mutta mitä Kristus on sitä vastoin? Kristus on puolestaan se, joka on ottanut päälleen maankehityksessä kaiken sen, mikä on liittynyt angeloihin, arkangeloihin, arkaihin ja mikä kahlitsee ihmisen maahan. Hän kantaa maailman syntejä, ts. niitä syntejä, jotka ovat tulleet maailmaan ihmisten erilaistumisen takia. Hän on olento, jonka suhteen täytyy sanoa: Kuulun yhteen yksittäiseen ihmisyhteisöön; mutta siksi, että kuulun yhteen yksittäiseen ihmisyhteisöön, ts. kuulun johonkin, mikä liittyy maiseen, erottaudun taivaallisesta. Siitä minut voi vapauttaa vain olento, jolla ei ole mitään tekemistä ihmisten erilaistumisen kanssa. Vain siten, että ymmärrän minussa olevan Kristuksen, joka johtaa minut maisten erilaistumisten ylitse ja joka opettaa minua tuntemaan, että se mikä vaikuttaa maiseen erilaistumiseen on kärsimystä, on kuolemaa tuottavaa; vain siten löydän jälleen yhteyteni henkisiin maailmoihin. Kaikki se, mitä ihmiskuntaan on tullut sen tähden, että erilaistumiset ovat tulleet mukaan, on otettu ihmiskunnalta pois siten, että Kristus astui maailmaan. Siksi Kristus ei voinut olla Mitras-jumala, joka vie ihmisen ylittämään itsensä, vaan jumala, joka astui alas maan päälle ja ottaa pois, lakaisee pois erilaistumisen synnit. Mitras ajaa karauttaa maailman läpi kädessään miekka, jolla hän työntää alemman luonnon syrjään tappaakseen sen; alempi luonto kuolee hänen vallassaan. Kristus esittäytyy Jumalan Karitsana, joka ottaa alemman luonnon päälleen vapauttaakseen tämän alemman luonnon.

Tässä vertauksessa on paljon, tässä vertauksessa on äärettömän paljon! Siksi Kristus-ajatusta ei pidä erottaa kuoleman ajatuksesta eikä ylösnousemusajatuksesta. Vain silloin kun tiedämme, että se, mikä ohjaa ihmisen tänne maan päälle, on kuolemaa tuottavaa, että ihmisessä on kuitenkin enemmän kuin se, mikä johtaa ihmisen maan ilmakehään, että ihmisessä on juuri Kristus, joka johtaa hänet taas ulos - "In Christo morimur" - silloin ymmärrämme Kristuksen, silloin tiedämme olevamme yhdistyneet häneen. Siksi muinaisten jumalten kuvaukset voitiin esittää riemuitsevina olentoina; siksi vain ihmisten yhteen saattaminen kärsimyksellä ja kuolemalla saattoi esittää Kristusta, sillä hän kärsii sen, mitä ihmisen erilaistumisiin kulkeutuu kautta maapallon. Siksi Kristuksesta tulee se, joka johtaa ihmisen kuoleman läpi ja joka johtaa ihmisen takaisin henkiseen maailmaan; mutta sen takia hänestä tulee myös se jumalallinen olento, jota saa lähestyä maan päällä, kun ylittää mayan eli harhan. Niin kuin Kristus on syntynyt tänne mayan sylistä, niin meidänkin täytyy lähestyä häntä ylittämällä itse maya, toisin sanoen, vetoamalla häneen kaikessa siinä, mikä ulottuu mayaan, muttei ole mayaa, vaan korkeampaa todellisuutta.

Ihmiskunta tarvitsee maan päällä vielä paljon aikaa, jos sen tulee kääntyä lähinnä tähän Kristuksen palveluun; mutta kristillisyyteen täytyy alkaa suhtautua jälleen vakavasti. Teologit suhtautuvat siihen vähiten vakavasti; sillä teologit riitelevät usein siitä, onko Kristus tehnyt ihmeitä, onko hän ajanut ulos demoneja esim. ihmeiden avulla. No, on aivan tarpeetonta riidellä siitä, onko Kristus ajanut ulos demoneja, jos vain opimme oikeassa paikassa ajamaan demoneja ulos sieltä, mistä nyt lähinnä voimme ajaa näitä ulos, jos opimme jäljittelemään häntä ihmeiden teossa. Kykenemme vain vähän - se on oman aikakautemme kohtaloa, karmaa - ajamaan ulos demoneja korkeammassa mielessä, siten kuin muinoin kyettiin atavismista käsin. Voimme kuitenkin lähinnä alkaa ajaa ulos demoneja, joista puhuimme eilen; nämä demonit ovat olemassa, ja on negatiivista taikauskoa olla sitä mieltä, ettei niitä ole. Minkä avulla me ajamme niitä ulos? Ihmiskunta tulee vakuuttuneeksi siitä, että niitä ajetaan ulos silloin, kun siitä, mikä on tänään epäpyhää palvelua, tulee pyhää palvelua, eli kun Kristus-tietoisuus kyllästää sen. Tämä tarkoittaa toisin sanoen: siirtymistä sakramentalismiin, silloin kun ihmisen suorittamaan tulee mukaan se tietoisuus, että Kristus on kaikkialla hänen takanaan eikä hänen pidä tehdä maailmassa mitään muuta kuin sitä, missä Kristus voi auttaa häntä. Sillä jos hän tekee jotain muuta, niin Kristuksen täytyy auttaa häntä; eli: Kristus ristiinnaulitaan ja tullaan edelleen ristiinnaulitsemaan ihmisten tekoihin. Ristiinnaulitseminen ei ole pelkästään yksi yksittäinen teko, vaan se on jatkuva teko. Niin kauan kun emme aja sielussamme eläviä demoneja ulos, tekemällä ulkoisen mekaanisen toimen lähinnä pyhäksi, niin kauan ristiinnaulitsemme Kristuksen. Sillä sieltä kasvatuksemme todelliseen kristillisyyteen tulee lähteä. Sen mitä vanhoissa kristinuskon kulteissa vaalittiin symbolisesti, täytyy tarttua koko maailmaan; sen mitä tehtiin vain alttarilla, täytyy tarttua koko maailmaan. Ihmiskunnan täytyy oppia käsittelemään luontoa niin kuin itse jumalat ovat käsitelleet luontoa: olla rakentamatta koneita ilman kiinnostusta ja sen sijaan toimittaa jumalanpalvelus kaikessa toiminnassa, tuoda kaikkeen sakramentalismia.

Alkuun voi päästä jo monenlaisessa. Ihmiset voivat nykyään alkaa kehittää sakramentalismia ennen kaikkea kahdessa kohdassa. Ensiksi kasvatuksessa ja opetuksessa: Jos pidämme jokaista syntymässä maailmaan tulevaa ihmistä sellaisena, että hän tuo Kristus-voimansa mukanaan tänne, ja jos kunnioitamme sen tähden kasvavaa ihmistä oikein ja järjestämme sen mukaan koko kasvatuksen ja nimenomaan opetuksen, toisin sanoen, kun toteutamme sakramentalismia opetuksessa - siitähän voimme puhua joskus selvemmin - kun toteutamme sakramentaalista, kun näemme kasvatuksessa ja opetuksessa jumalanpalveluksen ja teemme siitä myös jumalanpalveluksen, silloin alamme henkistää sitä, mitä uskonnot kutsuvat kasteeksi. Ja kun yritämme tuoda tietoisuuteen tiedoksi kutsumaamme niin, että sielumme täyttyessä henkistä maailmaa koskevilla ajatuksilla olemme tietoisia: Henkinen siirtyy meihin, yhdistymme henkiseen - jos pidämme tätä yhteisenä ehtoollisena (Kommunion), kun voimme päästä todelliseen tiedostamiseen - ajattelu on ihmiskunnan todellinen yhteinen ehtoollinen. Havaitsette tämän lauseen lausutun jo 1887 - jos voimme toteuttaa sen: symbolisena alttarisakramenttina olleesta tulee tiedostamisen yleinen sakramentaalinen kokemus (Att varsebli idén i verkligheten är människan sanna kommunion. Företal till 2:a bandet av Goethes Naturvetenskapliga skrifter, utgivna an R.St. 1887).  Tähän suuntaan ihmisten kristillistymisen täytyy kulkea; silloin pääsette siihen, että tosiasiassa mayaan vetäytyy todellisuutta kaikkialla elämässä kaikessa siinä, mikä liittyy yhteen Kristuksen kanssa, ja että todellisuuden pitäminen sellaisena kuin uudempi tiede pitää sitä maailmankatsomuksineen on epäkristillistä, on huomattavan epäkristillistä.

On merkillistä, miten helposti ihmiset voivat nykyään löytää tien kaikkeen epäkristilliseen ja miten harvoin he voivat löytää tien siihen, mikä on sopivaa nykyajan kristillisyydelle. Se minkä näkee työskentelevän materialismia vastaan, tekisi mieli sanoa, kuin hämärästä vietistä, on vielä vähäistä, mutta siinä on jo jotain; se kulkee vain vääriä teitä kääntyessään sekavasti vanhojen uskontojen puoleen sen sijaan, että se kääntyisi hengentieteen puoleen. Suokaa anteeksi, että mainitsen tässä jotain minulle läheistä, mutta tämä tapahtuu vain, jotta saisin annetuksi esimerkin. Olen jo ehkä täälläkin kiinnittänyt huomiota siihen, että eräs nykyajan henkilö, jonka tunsin oikein hyvin hänen nuoruudessaan, Hermann Bahr (1863-1934) on nyt ryhtynyt etsimään henkeä uudelleen. Hermann Bahr ei etsi sitä etupäässä hengentieteestä; siitä hän on kiinnostunut vain aivan pikkuisen. Jos otatte käteen hänen oikein hyvän, henkevän kirjansa "Expressionismus", näette, että hän on jo vähän kiinnostunut hengentieteestä, mutta hän on tähän kirjaan mennessä - sen voi nähdä kirjasta itsestään - lähinnä ottanut selkoa hengentieteestä vain sen verran, että hän on lukenut Lévyn kirjan läpi, joka kertoo maailmankatsomuksestani ja sen vastustajista. Hän ei ole vielä päässyt paneutumaan asiaan todella syvemmin. Mutta on silti kiinnostavaa, että hän on kirjoittanut romaanin, jossa on sankari joka oppii tuntemaan kaikkea: nykyajan kemiallisia laboratorioita jne., hän on "kuullut" Leipzigissa Ostwaldia (Wilhelm Ostwald, 1853-1932, kemisti), on ollut vähän tekemisissä teosofien kanssa Lontoossa jne. , sankari, joka käy näin läpi kaikkea sitä mitä nykyaika tarjoaa henkisinä sensaatioina ja joka ryhtyy spiritismiinkin; sitten hän antaa jonkun - en tiedä kyllä kenen - antaa hänelle harjoituksia, esoteerisia harjoituksia, joita hän tekee aikansa. Mutta hän on kärsimätön, hän tekee niitä vain vähän aikaa eikä saa tuloksia, silloin hän jättää tämänkin, niin kuin hän jättää ylipäänsä kaiken heti. Sitten hän saa merkillisiä kokemuksia; ja minusta oli mielenkiintoisinta se, että tässä kirjassa kaikuu omituisesti sitä, mitä olen puhunut esitelmissä juuri kaikkein viimeisimpinä aikoina - jopa ajankohtaisista tapahtumista, siitä huolimatta, etten ole nähnyt Hermann Bahria 28 vuoteen, vain kerran pikaisesti väliajalla, jolloin ei joka tapauksessa ollut puhetta maailmankatsomuksellisista kysymyksistä. Mutta nyt äskettäin Hermann Bahr on antanut esittää näytelmän, jonka nimi on "Die Stimme" ('Ääni', draama, Berlin 1916). Tätä näytelmää ei tarvitse puolustaa, puolustaa siitä yksinkertaisesta syystä, että Hermann Bahr ei nimenomaan etsi tietä hengentieteeseen, joka tie on hänelle liian vaikea, vaan hairahtuu puhdasoppiseen, tai sanotaan, uudempaan katolilaisuuteen; mutta hän etsii yhä henkistä elämää. Ja on kiinnostavaa, miten tämän näytelmän sankari etsii henkistä elämää. Tämän näytelmän sankari on naimisissa erään naisen kanssa, joka on hyvin puhdasoppisen äidin tytär ja joka on itse hyvin puhdasoppinen, mutta suhtautuu kristinuskoonsa vakavasti, syvällisen vakavasti, vakavammin kuin ihmiseltä voi vaatia. Mutta mies, joka on tämän näytelmän sankari, on Ostwaldin, Haeckelin oppilas (Ernst Haeckel, 1834-1919, eläintieteilijä), täysin materialistinen ihminen. Koska vaimo ja anoppi suhtautuvat kristinuskoonsa vakavasti, niin heille on tietysti suuri suru, kun mies on ostwaldilainen, haeckeliläinen eikä halua tietää mitään henkisestä maailmasta; ja vaimo on sitten siitä niin murheissaan, että kuolee suruun. Mutta sairautensa aikana hänellä on varma tunto: hän haluaa kuolla auttaakseen miestä henkisestä maailmasta. Vaimo kuoli. Hänen kuolemansa jälkeen mies on kerran junassa. Hän on jo usein kuullut kuin tuntemattomasta pimennosta jotain sellaista, että ikään kuin kuollut vaimo haluaisi huutaa hänelle yhtä ja toista. Hän on sitten kerran junan vaunussa, makuuvaunussa, ja silloin hän kuulee vaimon äänen erityisen voimakkaasti. Hän tulee siitä melkein mielipuoliseksi ja ryntää ulos junasta. Hän käyttäytyy kuin mielipuolinen - luulen - erään aseman odotushuoneessa. Ja siellä hän kuulee sitten, että koko juna, jossa hän oli, on tuhoutunut rautatieonnettomuudessa. Loukkaantuneita tuodaan jne. Hän oivaltaa, että vaimon ääni on pelastanut hänet, koska hän oli poistunut junasta, jossa hän olisi muuten tuhoutunut. Ensimmäisen kerran vaimon ääni tulee todellisten olojen yhteyteen. En halua tuomita tätä; haluan vain kertoa, mitä eräs nykyihminen kirjoittaa tänä päivänä. Hän saa nyt aihetta miettiä uudelleen ihmisen yhteyttä henkiseen maailmaan, koska selvä ihmehän on pelastanut hänet kuolemalta vaimon olemuksen jälkivaikutuksen ansiosta. Mutta sitten tapahtuu myöhemmin vielä usein, että vaimo ilmoittaa hänelle itsestään, ja hänen sielunsa ja kuolleen vaimon sielun välillä vallitseva läheinen yhteys johtaa hänet nyt takaisin kristinuskoon tosi mielessä, hän pääsee ulos materialistisesta maailmankatsomuksesta.

Joka tapauksessa näemme, vaikkei meidän tarvitse tätä näytelmää puolustaakaan, että nykyään on jo myös olemassa ihmisiä, jotka pyrkivät tuomaan elämään sitä näkemystä, että suuresta harhasta, mayasta, voi nousta esiin henkisen maailman totuus. Vasta kristinuskon puhdas ymmärtäminen rakentaa sillan tämän maanpäällisen elämän ja henkisessä maailmassa olevan elämän välille. Mutta tarve löytää tämä maailma on jo monella, monella ihmisellä, jotka ovat tosin vasta pieni joukko verrattuna niiden suureen määrään jotka joko pitäytyvät tänään perinteisiin uskontoihin - jotkahan ovat myös langenneet materialismiin, joskaan eivät tunnusta sitä - tai jotka eivät saa todellista yhteyttä henkiseen maailmaan suoraan materialismista. Kuten sanottu, emme halua puolustaa Bahrin näytelmää, mutta se voi antaa meille yhden vihjeen: ihminen ei pääse kuoleman ongelman yli, jos hän haluaa todella ymmärtää kristinuskoa; sillä tämän näytelmän yksi mielenkiintoisimmista asioista on kyllä se, että se lähtee ihmissielun ja ihmisruumiin välisestä suhteesta, joka vie kuoleman portin toiselle puolelle. Kaikissa näissä asioissa on tosin perusvirheenä se, että sen sijaan että johdatettaisiin kristillisyyteen, jota hengentiede haluaa ymmärryksemme mukaan panna todella alulle, halutaankin johdattaa taas takaisin yhteen ainoaan tunnustukseen.

Jos ihmiset vain haluaisivat ymmärtää Kristuksen siten kuin olen osoittanut tänään - ja jos voimme puhua täällä vielä useammin, esitän sen tarkemmin - jos ihmiset voisivat ymmärtää Kristuksen siten kuin tänään on juuri osoitettu aivan ensimmäisinä primitiivisinä viittauksina, silloin Kristuksesta kehiteltävät tunnot, mielikuvat voitaisiin tuoda kaikille ihmisille, sillä Kristus ei ole kuollut vain niiden puolesta, jotka tunnustautuvat nykyiseen kristilliseen tunnustukseen, vaan hän on kuollut ja ylösnoussut kaikkien ihmisten puolesta. Eikä Kristus-olentoa saa tuoda tietyn uskonnollisen tunnustuksen yhteyteen, vaan jokainen uskonnollinen tunnustus on tuotava Kristuksen yhteyteen. Jos ihmiset ymmärtäisivät tajuta Kristuksen niin kuin on osoitettu, kristillisyys leviäisi koko maan piiriin. Sillä Kristus-ilmoitus on jotain muuta kuin Jeesus-ilmoitus.

Jos menemme lähetyssaarnaajina vierailla seuduilla tai myös kotimaassa asuvien ihmisten luo ja haluamme tuputtaa heille Jeesuksen palvelua jonain tunnustuksena, he eivät ymmärrä meitä, koska usein se, mitä nämä ihmiset tietävät, kantaa jopa kauemmas kuin se, mitä yhden tai toisen lähetys-saarnaajan tulee tuoda heille. Sillä haluaisin tietää, mitä esim. joku turkkilainen sanoisi, jos joku uudempi protestantti haluaisi tuoda hänelle sitä Kristus-käsitystä, joka hänellä on uudempana protestanttisena pappina, sitä Kristus-käsitystä, jossa on kyse siitä - uudempien protestanttisten pappien kohdallahan on näin - no, että on ollut olemassa joku Sokrates, sitten joku, joka oli vähän enemmän kuin Sokrates: Kristus, ihminen, eikö totta, erikoinen ihminen, mutta nimenomaan ihminen, tai on kyse niistä sekavista asioista, joita uudemmassa protestanttisuudessa muuten sanotaan Kristuksesta tänään. Turkkilainen sanoisi hänelle: "Mitä sellaistako sinä kerrot, ja haluat olla kristitty? Luepa Koraanista 19. suura (Marian suura): siinä on paljon enemmän Kristuksesta kuin sinä kerrot meille!"

Turkkilaiset näet tietävät paljon enemmän Kristus Jeesuksesta kuin uudemmat protestanttiset papit tuovat esiin Kristus Jeesuksesta, koska Koraanissa on siitä paljon enemmän, koska Kristus Jeesus johdetaan turkkilaisessa uskonnollisessa tunnustuksessa paljon enemmän jumaluuteen kuin uudemmassa protestanttisessa uskonnollisessa tunnustuksessa. Sitä ei vain tiedetä, koska nykyään päästään vasta harvoin siihen, että uskonnollisia asiakirjoja todella luetaan, ja kaikista mahdollisista uskonnoista halutaan puhua pinnallisuuksia.

Jeesus-ilmoitus tulee kyllä saapumaan ihmisille oikealla tavalla. Mutta siihen heidän täytyy päästä itse. Ja he pääsevät siihen, kun he ovat käyneet riittävästi läpi inkarnaatioita. Kristus-ilmoitukseen jokainen on nykyään kypsä tiettyyn pisteeseen. Tämä ero täytyy tehdä. Monet mahdit työskentelevät kuitenkin parhaillaan sen eteen, ettei todellisen Kristus-ilmoituksen eikä todellisen hengentieteenkään annettaisi päästä esiin. Ja tässä teidän tarvitsee vain muistella monenlaista, mitä olen sanonut viime aikoina kaikenlaisista itseään okkulteiksi kutsuvista pyrkimyksistä, joita olen luonnehtinut.

Ja nyt haluaisin oikeastaan päättää tämänpäiväisen esitelmän tällä hetkellä.

Teen siihen vain vielä pienen lisäyksen. En haluaisi lukea sitä kuuluvaksi itse esitelmään eräästä aivan tietystä syystä. Tulette näkemään heti, mistä syystä. Nimittäin sen, mitä sanon esitelmässä, sanon aivan varauksettomasti, mutta minun on sanottava ennalta tietyin varauksin se, mitä tulen nyt sanomaan, ja siksi erotan sen esitelmästä. Mutta pidän sitä kuitenkin jollain tavalla tärkeänä, liittyen juuri nykyisiin tarkasteluihimme, ja siksi haluan mainita sen jo tänään.

Olen esittänyt, että 1800-luvun puolivälissä materialismi oli huipussaan, että tuolloin ihmiset, jotka tiesivät jotain siitä että ihmiskunnassa tuli välttämättä olla aina henkistä elämää - luonnostelen tässä vain etukäteen - ajattelivat esittää ihmiskunnalle, että ympäristössämme on todella henkisiä olentoja, henkisiä vaikutuksia. Mutta vaikutusvaltaiset okkultistit jakautuivat tuolloin, sanoin, sellaisiin, jotka sanoivat: Ihmiskunta ei voi vielä ottaa vastaan näitä asioita ja toisiin, jotka sanoivat 1800-luvun puolivälissä: Ihmiskunta voitaisiin jo johdattaa alkeellisesti henkisen elämän tärkeimpiin käsitteisiin. - Jälkimmäiset, jotka ovat opettamisen, opin levittämisen kannalla, ovat huvenneet tänään lukumäärältään pieneksi. Antroposofiseen liikkeeseemme kuuluu kuitenkin vakuuttuneisuus siitä, että oppia on levitettävä nykyään, kuten me teemme, ja että ihmiskunnalle täytyy siirtää sillä tavoin hengenpääomaa. Kysymys nousi ensiksi esiin tuolloin 1840-luvulla, mutta ne, jotka olivat tätä mieltä, jäivät niin sanotusti vähemmistöön, ja niinpä lähdettiin kulkemaan yksimielisesti toista tietä, spiritismin kautta kulkevaa tietä. Meedioiden avulla yritettiin osoittaa, että henkilöt, joita voi pitää meedioina - olenhan luonnehtinut näitä asioita täällä - voivat saada ilmoituksia henkisestä maailmasta ja että siten voidaan saada yhteys hengen alueille. Olen jo myös sanonut: Koko yritys epäonnistui. Sillä jos se olisi onnistunut, olisi syntynyt vähän samanlaista kuin esitin äskettäin Bernissä pitämässäni esitelmässä siellä läsnä olleille: olisi saatu tietää, millaisia eri vaiheita on oltaessa yhteydessä kuolleisiin. Mutta siihen ei haluttu puuttua. Ja niinpä päädyttiin sitten täysin epäonnistuneeseen asiaan. Kaikki meediot ilmoittivat mitä primitiivisimmin, alkeellisimmin: he olivat välittömästi yhteydessä johonkin kuolleeseen, ja ihmiset halusivat saada aina välittömästi ilmoituksia joltain kuolleelta meedioiden kautta. Huomatkaa, ettei tällä ole sanottu sitä, että kun joku meedio on läsnä ja tehdään kokeita jollain meediolla, meedion kautta tuleva ei voisi olla jotain yhteydenpitoa johonkin kuolleeseen. Mutta on eri asia, onko välittäminen tiedostamatonta, onko se todellista, oikeaa ja eri asia, voiko välittäminen olla ylipäänsä mahdollista. Se mitä odotettiin oli nimittäin aivan jotain muuta; se mitä odotettiin oli, että meedioiden kautta saataisiin tietää, että ihmiseenkin virtaa jatkuvasti henkisiä voimia samoin kuin aistein havaittavia voimia; että siis henkisen aluetta etsitään etupäässä välittömästä ympäristöstä eikä yhden ja toisen yksittäisen kuolleen ilmoituksista.

Koska kaikesta oli syntynyt erehdys, totiset okkultistit vetivät sormensa pois tästä spiritistisestä yrityksestä, ja ihmiskunta joutuu nyt vastaamaan siitä, että meediot ovat pitäneet vallassaan kaikkia mahdollisia okkultteja ihmisiä; okkultteja ihmisiä, jotka eivät seuraa puhtaasti okkultteja teitä vaan teitä, jotka vievät johonkin erityiseen inhimilliseen tavoitteeseen. Olenhan esittänyt usein: Se joka haluaa olla todellinen okkultisti, ei voi palvella vain jotain erityistä inhimillistä tavoitetta vaan ainoastaan yleistä inhimillistä tavoitetta, yleisinhimillisiä päämääriä, eikä hän ennen kaikkea saa koskaan käyttää pahoja keinoja, vääriä keinoja päästäkseen johonkin päämäärään. Mutta mitä kaikkea nykyään kutsutaankaan okkultismiksi! Siitä mitä kaikkea voi nykyään kutsua okkultismiksi, voitte saada käsityksen, jos lukisitte selostuksen, joka toistaa Besantin ja Leadbeaterin viime-kertaisessa teosofisessa Conventionissa pitämät puheet, jossa Conventionissa nykyiset tapahtumat esitetään Lords of Lightin, jonka puolella Besant ja Leadbeater ovat itsestään selvästi, ja Lords of Darknessin väliseksi taisteluksi ja jossa esitetään, että jokainen puolueettomana pysyvä, todella puolueettomana pysyvä joka ei ole kummankaan puolella - ei ole itsestään selvästi Lords of Lightin puolella, jota Besant ja Leadbeater kannattavat - on kavaltaja. Mutta tässä kokouksessahan kerrottiin kaikenlaista muutakin. Niinpä esim. Leadbeater oli kertonut syvään okkulttiin tietoon pohjautuen, että Bismarck oli mennyt Ranskaan ennen vuotta 1870 ja järjestänyt magneettisia keskuksia Ranskan pohjois-, etelä-, itä- ja länsiosiin. Vuosien 1870-71 sodan aikana nämä magneettiset keskukset, joita Bismarck oli ensin järjestänyt, olivat vaikuttaneet, muuten Ranskaa vastaan käyty sota olisi hävitty tuolloin. Tämän ihmiset antavat todella kertoa itselleen tänään teosofisissa kokouksissa! Niin, he kuuntelevat sitä! Voi vain ihmetellä tai tehdä vielä jotain muutakin, kun kuulee, että tällaisia asioita esitetään. Mutta, kuten sanottu, nykyaikana on monenlaista okkultismia.

On tärkeää, että nyt kun totinen okkultismi on vetäytynyt spiritismistä, koko spiritismiä ovat hallinneet juuri sellaiset ihmiset, jotka seuraavat erityistavoitteita. Ja joitakuita erityistavoitteitahan voi seurata hyvin helposti. Pyydän teitä nyt pitämään mielessä sitä varten mitä haluan sanoa, että asia on näin, että rehellinen yritys siis toi spiritismin maailmaan kokeillakseen, onko nykyinen ihmiskunta kypsä ottamaan vastaan henkisiä totuuksia, ja että yritys epäonnistui ja että sen jälkeen kaikki mahdolliset virtaukset ja okkultit veljeskunnat ja yksittäiset ihmiset ovat yrittäneet, erityisesti Amerikasta, saada valtaansa koko meediokunnan aina yksityiskohtia myöten seuratakseen siten tiettyjä erityistavoitteita. No, sen mitä haluan kertoa lisäyksenä, kerron siksi, että rakas ystävämme herra Heywood-Smith antoi minulle eilen selostuksen Sir Oliver Lodgen (1851-1940, englantilainen fyysikko) kokemuksista kertovasta kirjasta. Toistan, että kerron tämän kaikin varauksin, koska minulla on edessäni lähinnä vain selostus, josta voi tosin jo päätellä paljon, mutta pidätän itselleni oikeuden palata monenlaiseen asiaan, sitten kun olen saanut kirjan itse. Pidän kuitenkin asiaa sinänsä tärkeänä ja haluaisin puhua siitä tänään. Ellei selostus olisi oikea, niin itsestäänselvästikin - ja siksi puhun varauksella - oikaisisin asiat, jotka sanottaisiin tänään väärän selostuksen takia.

Eikö totta, on tavattoman merkittävä seikka se, että yksi tieteellisen Englannin kaikkein arvostetuimmista henkilöistä, Sir Oliver Lodge, suuri luonnontutkija Oliver Lodge, joka on kyllä kirjoittanut jo erilaisia kirjoja joissa hän on tunnustautunut henkisen maailman tunnustamiseen, että Sir Oliver Lodge kirjoitti sellaisen kirjan, joka sisältää asioita ja jonka täytyisi oikeastaan kuulua kaikkein merkittävimpiin asioihin mitä voi sanaa nykyaikana, jos siihen suhtauduttaisiin siten kuin Sir Oliver Lodge tarkoittaa. Asia on näin:

Sir Oliver Lodgella oli poika, joka oli syntynyt 1889 ja joka pestautui sotapalvelukseen, kun sota syttyi, sillä aikaa kun Lodge ja hänen puolisonsa olivat itse Australiassa, ja joka - poika Raymond Lodge - joutui maaliskuussa 1915 hyvin vaaralliseen paikkaan sodanjohdossa ja, tämän vaarallisen paikan voi kuvitella - hän joutui Ypernin lähistölle - aiheutti vanhemmille monenlaisia suruja. Oliver Lodge sai nyt Amerikasta Ms Piperiltä elokuussa 1915 kirjoitetun sanoman. Hän sai Ms Piperiltä, amerikkalaiselta meediolta, sanoman, jonka sisältö oli merkillinen ja, kuten se ilmoitetaan tässä, kuului siis suunnilleen: Myers ottaa osaa siihen, mitä kohtalo määrää teille tapahtuvaksi ja suojelee teitä. - Mutta tämä puettiin klassiseen muotoon, Horaz-sanoiksi. Sir Oliver Lodge sai siis yhdeltä amerikkalaiselta meediolta elokuussa - se oli kirjoitettu elokuussa - ilmoituksen, että Myers, joka oli ollut aiemmin Lontoon Society for Psychical Researchin puheenjohtaja, mutta oli kuollut 14 vuotta sitten, suojelisi Sir Oliver Lodgea vaikeassa tapauksessa, jonka tämän tuli kohdata, ja olisi tämän rinnalla, siis toimisi suojellakseen tätä. Pyydän teitä kiinnittämään huomiota siihen, että tässä ilmoituksessa lukee vain, että Myers tulee olemaan Sir Oliver Lodgen rinnalla vaikeassa tapauksessa.

Nyt poika Raymond Lodge kaatui syyskuussa 1915, ja silloin Sir Oliver Lodge yhdisti lähinnä ajatuksissaan sen ilmoituksen, että Myers seisoisi hänen rinnallaan, pojan kuolemaan. Nyt Sir Oliver Lodgen perhe tuli yhteyteen kaikenlaisten meedioiden kanssa; useita meedioita ilmaantui heti. Meediot toivat kaikenlaisia viestejä. Kaikki viestit kulkivat vähitellen tähän suuntaan: Poikasi, tai teidän poikanne - istuntoja pidettiin myös Lady Lodgen kanssa - on yhdessä Myersin kanssa; Myers auttaa häntä, ja teidän poikanne on nyt pannut kaiken sen varaan, että saatte kuulla hänestä ja että juuri Sir Oliver Lodge saa siten yhteyden henkiseen maailmaan. - Kun lukee läpi yksittäisten meedioiden eri ilmoitukset, siten kuin ne on toistettu tässä, huomaa kaikkialla aivan tarkalleen: niissä on kaikissa kiinnostavia kohokohtia; kaikki tulee esiin aivan tietyllä hetkellä. Esitetään kysymyksiä jne., ja meediot vastaavat niihin; asioiden kulku on tavattoman mielenkiintoinen. Ja päästään jopa niin pitkälle, että eräs Raymond Lodgesta otettu kuva, jota ei tunnettu perheessä, löytyy siten, että poika, kuollut poika, viittaa tähän kuvaan, kuvailee sen, ja sitten sen havaitaan olevan sellainen kuin hän on kuvaillut. Lyhyesti sanottuna, tässä kirjassa tunnutaan esitetyn tavattoman tarkasti ja eksaktisti se, mitä hyvin monista spiritistisistä istunnoista voi saada ja mikä voi johtaa kirjassa kerrottuun. Sir Oliver Lodgellahan oli jo ollut aina vähän taipumusta harjoittaa sellaisia asioita; hänen poikansa eivät ilmeisestikään olleet pitäneet siitä; mutta sen myötä, mitä silloin tuli esiin, hekin olivat tulleet vakuuttuneiksi. Sir Oliver Lodge näyttää nyt kirjoittaneen hyvin perinpohjaisesti sen, miten eri meedioiden avulla rakennettiin silta hänen poikansa luo.

Tärkeää tässä on juuri se, että niinkin arvostettu henkilö tulee päässeeksi henkiseen maailmaan spiritismin avulla. Minun täytyy sanoa: Sen mitä tiedän tähän mennessä eri istunnoista, nämä istunnot eivät tuo mitään sinänsä hämmästyttävän uutta. - Mutta jokin muu asia on hyvin tärkeä: se että eturivin henkilö, tieteenharjoittaja, joka voi vaikuttaa suuresti ihmisten älylliseen puoleen kirjoittamalla tällä tavoin ja että sellainen henkilö ajautuu kirjoittamaan näin. Se on hyvin tärkeää, sillä sen myötä monet ihmiset ajautuvat spiritismiin, ajautuvat tälle tielle, ajautuvat siihen, mikä etsii tällä tavoin yhteyttä henkiseen maailmaan.

Tietenkään tässäkään ei ole kyseessä  muu kuin silloinen epäonnistuminen, kun spiritismillä haluttiin saavuttaa sitä mitä kuvasin teille. Mutta nyt, pyydän teitä seuraamaan asiaa vähän tarkemmin. Meedio Piperin ensimmäisessä ilmoituksessa, jonka Sir Oliver Lodge saa Amerikasta, on vain jotain tosiasiasta, joka tulee tapahtumaan ja jossa Myers tulee suojelemaan häntä. Hyvä, tämä  tosiasia saattoi tapahtua mitä erilaisimmin tavoin. Oletetaan, että poika ei olisi kaatunut, silloin tähän ilmoitukseen olisi täysin yhdistettävissä se, että sanotaan: No, sinulle on annettu vihje siitä, että Myers suojelee henkisestä maailmasta poikaasi kuolemasta täällä taistelukentällä. - Ette epäile enempää sitä, että sen jälkeen kun nuori Raymond Lodge oli joutunut vaaralliselle paikalle taistelukentällä, tämä saatettiin tietääkin Amerikassa, - että sen takia voitiin puhua niin kuin muinainen oraakkeli puhui monesti: Myers tulee suojelemaan poikaa - ja jos poika olisi selvinnyt hengissä, siihen olisi voitu vedota myöhemmin: Myers on suojellut häntä selviämään hengissä; mutta jos poika kaatuu, voidaan vedota siihen, että Myers saattaa nyt henkisestä maailmasta pojan yhteen isän kanssa; se on myös mahdollista. Ilmoitus piti siis lähinnä hyvin ovelasti paikkansa. Asia pantiin alulle Amerikassa; sitten - sellaiset veljeskunnat ulottuvat luonnollisesti hyvin pitkälle - Lady Lodgen luokse tuotiin seuraava meedio. Ei ole lainkaan tarpeen tietää, miten sellainen - kuten sitä tässä kutsutaan - anonyymi istunto saadaan aikaan. Siellä tapahtuu lähinnä sellaista kuin istunnoissa tapahtuu. Mutta nyt suruviesti on jo ollut tiedossa kauan; Lady Lodgella on kaikki suruviestin jälkivaikutukset omassa psyykessään. Voidaanhan nimenomaan osoittaa, että toisen sielussa elävä siirtyy toisen sieluun ja puhuu meedion kautta. Sen lisäksi poika on tietenkin elänyt edelleen Lady Lodgen sielussa kuoleman jälkeen tuntemallamme tavalla. Siis se, mitä meedion kautta on saatu aikaan, on yksinomaan sen toistamista mitä Lady Lodgen sielussa oli, tai muiden perheenjäsenten sieluissa. Sitä voi jopa tutkia pöytäkirjasta oikein hyvin, koska se järjestyy aina niiden luonteiden mukaan, jotka olivat vaikutusvaltaisia näissä istunnoissa. Myös nimi Myers tulee esiin meedioilla, jotka eivät olleet tunteneet Myersia. Siinä ei ole kuitenkaan mitään ihmettelemistä, sillä Sir Oliver Lodge oli ollut oikein hyvä ystävä Myersin kanssa, oli tehnyt hänen kanssaan yhteistyötä jne., lyhyesti sanottuna, Sir Oliver Lodge tekisi kokeiluja niin, että hän, lukuun ottamatta hänen poikaansa kohtaan tuntemaa henkilökohtaista kiinnostusta, halusi pelkästään näyttää toteen, kuten ensin haluttiinkin, että ympäristössämme on henkisiä vaikutuksia, sitten kaikki olisi hyvin. Mutta tältä polultahan poikettiin.

On siis kyse vain siitä, itsestäänselvästikin siitä, että jonkin tahon kirja selventää tätäkin puolta, en haluaisi arvioida sitä vielä tänään - tulee käyttää Sir Oliver Lodgea hyväkseen saavuttaakseen erityistavoitteita, aivan tiettyjä erityistavoitteita. Erittäin todennäköisesti juuri tämä tapaus on ominainen sysäykselle, jonka taas jokin hyvin hämäräperäinen okkultti veljeskunta saa aikaan valloittaakseen mahdollisesti tieteenkin - mitä halutaan aina - täällä syntyneiden kuvioiden avulla spiritismille, joka haluaa aina hyvin mielellään päteä tieteellisesti ja jonka avulla halutaan saavuttaa hyvin helposti aivan tiettyjä erityistavoitteita.

Toiselta paikalta Amerikkaa, mainitakseni vain esimerkin, ihmiseltä yritettiin karkottaa reinkarnaatio. Mitä tehtiin? Aikana, jolloin luonnehtimani asia oli jo tapahtunut, niin että totiset okkultistit hylkäsivät spiritismin, eri paikkakunnilla järjestettiin - luulen, että kyseisen miehen nimi oli Langsdorff kaikenlaisia istuntoja, joissa meediot saatettiin aina yhteyteen kuolleiden kanssa ja joissa kuolleet todistivat kaikkialla siitä, ettei ollut puhettakaan siitä, että täällä odotettaisiin tulevaa jälleenruumistusta. Näin juuri tuolta käsin taisteltiin toistuvia maanelämiä koskevaa oppia vastaan. Voidaan saavuttaa suunnattoman paljon siten, että annetaan asian tulla ihmisille kuolleiden antamina ilmoituksina.

Koska olen puhunut näistä asioista viime aikoina ja koska tämä näyttää olevan minusta lähinnä aivan erityisen silmiinpistävä esimerkki, halusin puhua siitä teille hyvin nopeasti ainakin muutaman ajatuksen kanssa. Sillä mitä maailmalla saadaan kuulla? Maailmalla saadaan kuulla, että suuri oppinut on tunnustautunut spiritismin kannattajaksi, kirja luetaan ja erittäin todennäköisesti - tämä kokeilu osoittaa sen jo - havaitaan, ettei spiritismiä ole vielä koskaan perusteltu niin hyvin kuin juuri tässä kirjassa. Ja todennäköisesti - kuten sanottu, puhun tänään tämän lisäyksen varauksella, koska pidätän itselleni oikeuden palata siihen luettuani, kirjan itse - kysymyksessä ei ole muuta kuin jonkin väärää tietä kulkevan ns. veljeskunnan yritys saavuttaa juuri tätä kautta aivan erityisiä asioita. Se ei näy heti läpi, mutta onhan nimenomaan olemassa lukuisia veljeskuntia, jotka haluavat saavuttaa erityistavoitteitaan tällä tavoin; ja tällä tavoin saavutetaan enemmän kuin yleensä uskotaan. Puhumme kuitenkin vielä lisää näistäkin asioista.

 

Rudolf Steiner: "Das Karma des Berufes des Menschen in Anknüpfung an Goethes Leben" GA 172.

Suomentanut Sirkka Tausta