Seppo Huunonen Kalevalasta

Keskeistä Kalevala-eepoksissa on kansanomaisuus, joka on sadunomaista ja kiehtovaa. Toisena elementtinä ovat suuret myyttiset kuvat ja tarinat, joita niissä kerrotaan ja kolmantena itse kieli, joka on enemmän musiikinomaista. Kalevalakielessä on mantrista voimaa, josta on sanottu, että se pystyy herättämään sielussa hengen kuvan. Kalevalakielen sanojen ja äänteiden soinnut ja muotovoimat, runopljennon virta ja syke ovat elävöittävä ja uudistava energiavirta - elämänvirta. Kalevalakieli on mysteerikieli, jossa on ylösnousemusvoimaa. (Kalevalaisista kielikylvyistä voisi olla apua monelle arjessa uupuneelle.) Kalevalakielessä on varsinkin luettuna ja lausuttuna ihmisen tahtoelämään vaikuttavaa moraalista voimaa. Kun eepoksen mysteerikieli yhdistyy edellä sanottuihin muihin elementteihin, syntyy vastaanottajan kokemuksessa sellainen elämystila, joka nostaa esiin ihmisessä nykyaikana yleisesti taka-alalle jääneet omantunnon voimat.

... Nuo samat laadut uinuvat meissä valmiina, mutta kalevalaisilla
voimakuvilla ja syntysanoilla neuuden_laulun_kalevala.jpg voidaan herättää, ja kun kohtaamme ne itsessämme, silloin mielemme alkaa "soida". Tästä on Kalevalassa vaikuttava kuvaus: Väinämöisen soittaessa koko luomakunta tulee kuulemaan Eino Leinon sanoin: "Ihmisen, aattehen, hengen laulua". Itsenkin Väinämöisen mieli heltyy niin, että kyynelvirrat tulvivat läpi koko olemuksen, aina maahan saakka, ja siitä edelleen meren pohjamutiin, josta sininen sorsa (Luojajumalan mytologeemi) sukeltaa nuo, nyt helmiksi heristyneetkyyneleet"kuningasten kunnioiksi, valtojen iki-iloksi".

- Saatesanat, Uuden laulun Kalevala